A/N: Toivottavasti tykkäät, Daligar. Tämä on omistettu sinulle, kiitokseksi kaikista kommenteistasi.^___^

***

Kakuzu oli outo. Mikään muu ei Hidanin mielestä sopinut paremmin kuvaamaan Kakuzua. Outo, se oli oikea sana.

Hidan istui torin laidalla, kun tämä tuli hänen mieleensä. Tori oli pieni kuten kylä jossa se sijaitsi. Hidan oli viettänyt koko elämänsä kyseisessä kylässä eikä ollut ollenkaan liioiteltua sanoa, että hän vihasi paikkaa. Itse asiassa se oli todella lievästi sanottu. Siitä lähtien kun Hidan oli oppinut kävelemään hän oli tuntenut suunnatonta vastenmielisyyttä koko paikkaa kohtaan. Hän ei kuulunut tällaiseen tuppukylään, se oli enemmän kuin varmaa. Hidan tarvitsi ympärilleen kokonaisen kaupungin.

Ongelma oli siinä, ettei hänellä ollut yhtään rahaa. Ei varaa muuttaa pois, ei varaa tehdä yhtään mitään. Hidanin elämän ainoa ilo oli hänen uskontonsa ja sen mukanansa tuomat lukuisat arvet. Ne olivat kuin mitaleita Hidanille, ylpeyden aiheita. Kuinka monta kertaa hän olikaan saanut osaksensa kauhistuneita katseita arpiensa takia. Pelkkä sen ajattelukin sai Hidanin virnistelemään mielipuolisesti.

Mutta se ei muuttanut miksikään tosiasiaa, ettei Hidanilla ollut pennin pyörylää. Ainoastaan Matti kukkarossa, eikä sillä mokomalla voinut tehdä mitään.

Joten tässä hän nyt istui, tylsistymässä kuoliaaksi torin laidalla ja miettimässä kuinka outo Kakuzu oikein olikaan.

Kakuzulla oli rahaa. Hänellä oli rahaa varmaan enemmän kuin Hidanilla koko ikänänsä. Ja tuhlasiko hän sitä? Ei. Jos Hidanilla olisi ollut niin paljon rahaa... Hän ei pystynyt ajattelemaan lausetta loppuun, niin kiehtovaa se oli.

Hidan oli tavannut Kakuzun ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten. Sinä samana päivänä kun Kakuzu oli ensimmäisen kerran eksynyt kylään, kirjaimellisesti. Ei ollut iso homma joutua puolivahingossa kyseiseen perämetikköön. Kylä sijaitsi aivan erään ison tien varrella, joten matkailijat poikkesivat usein matkallansa tankkaamaan ja haukkamaan pientä purtavaa ennen kuin jatkoivat matkaansa jonnekin muualle. Harva kuitenkaan eksyi kuten Kakuzu.

Kakuzun onneksi, tai epäonneksi kuten useimmat sen luokittelivat, Hidan oli sinäkin päivänä ollut tylsistymässä parhaansa mukaan torilla. Joten sen suuremmitta miettimättä Kakuzu oli mennyt kysymään näkemältään nuorukaiselta reittiä pois saaden osakseen makeat naurut. Hidania hymyilytti vieläkin tapauksen ajatteleminen. Hänestä tuntui lähes järjettömältä ajatukselta, että kukaan pystyisi eksymään siinä tuppukylässä. Kakuzu oli kuitenkin onnistunut oikein mallikkaasti.

Hermostuen Hidanin päättymättömään hekotukseen Kakuzu oli lopulta näpäyttänyt nuorempaa nokkelasti tämän arvista, sohaissut Hidanin itsetuntoa hieman sanomalla jotain pienestä kylästä ja lisännyt vielä pökköä pesään arvioimalla Hidanin rahamäärää. Suuttuen verisesti Hidan oli suoltanut suustansa kaikki kirosanat joita oli koskaan käyttänyt. Ja se jos mikä oli kattava kokoelma.

Sitä oli seurannut hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Kakuzu oli kylmän rauhallisesti kysynyt uudelleen tietä pois. Se oli raivostuttanut Hidania. Kukaan ei ollut ennen reagoinut noin rauhallisesti hänen kiroiluunsa. Kakuzu ei ollut edes hätkähtänyt. Tämä selvästi kaipasi uuden käsittelyn, ainakin sen jälkeen kun oli huomauttanut Hidanille jotain hitaasta sytyttämisestä. Joten seuraavaksi Kakuzu sai niskaansa kaikki Hidanin keksimät haukkumasanat.

Sen liudan jälkeen hiljaisuutta oli kestänyt hieman pidempään, tarkkaan ottaen niin kauan, että Kakuzu oli ehtinyt kaivaa taskustansa tikkarin ja työntää sen Hidanin suuhun varmistaakseen toisen hiljaa pysymisen. Aluksi Hidan oli ollut järkyttynyt, kunnes tajusi sylkäistä tikkarin maahan. Sitä oli seurannut vielä pari ponnekasta kirousta sekä Hidanin mylvintä oikeasta reitistä pois. Kakuzun maskin takia Hidan ei voinut olla varma asiasta, mutta hän olisi voinut lyödä vetoa vaikka mistä, että tämä oli virnistellyt pirullisesti lähtiessään Hidanin osoittamaan suuntaan.

Kumma kyllä, sen tapauksen jälkeen Kakuzu oli eksynyt aika useasti kylään.

Hidan ei tiennyt miten hänestä ja Kakuzusta oli tullut läheisempiä. Sen paremmin hän ei tiennyt eikä halunnut edes arvata, miten olikaan sattunut kovin usein niin, että Kakuzu oli tullut kysymään juuri Hidanilta neuvoa eksyttyään. Eikä Hidan missään tapauksessa olisi ikinä tai milloinkaan myöntänyt, että oli melkein ilahtunut Kakuzun käynneistä. Ihan vähän.

Heti alusta asti Hidan oli huomannut, että Kakuzu oli rikas. Ainakin melkein, kysehän oli kuitenkin Hidanin mittapuusta. Kertaakaan Hidanin mielessä ei ollut käynyt rahan pyytäminen tai lainaaminen Kakuzulta. Varastamista hän oli kyllä ajatellut, mutta lopulta luopunut ajatuksesta. Syytä Hidan ei olisi myöntänyt kenellekään, eihän käynyt laatuun että Hidanilla olisi ollut ystävä. Että hän olisi kiintynyt johonkuhun.

Sen sijaan Hidan oli usein yrittänyt udella Kakuzulta, mistä tämä kaikki raha oikein ilmestyi. Vastauksesta Hidan ei ollut kuitenkaan tajunnut puoliakaan, mutta sen käsityksen hän oli saanut, että Kakuzulle rahan saaminen oli helppoa. Toisin kuin Hidanille. Kyllä hän oli yrittänyt, ihan varmasti, hän oli vakuuttanut sinnikkäästi.
"Et tarpeeksi", oli ainoa vastaus jonka Hidan sai.

Kärsimättömänä Hidan oli lopulta tullut siihen yksinkertaiseen johtopäätökseen, että maailma oli epäreilu. Sen sijaan että Hidanille, joka olisi käyttänyt rahaa johonkin, noita himoittuja seteleitä kerääntyi kuin magneetin vetämänä Kakuzun luokse, joka ei käyttä-

Auton tuuttaus keskeytti Hidanin mietteet ja hän mulkaisi vihaisesti torin eteen pysäköityä kärryä. Samassa Hidanin suu putosi lähes maahan asti. Aivan hänen edessänsä oli upouusi avoauto, sellainen vauhtihirmu joita näkee lähinnä elokuvissa.

Ja auton ratissa istui, aivan oikein, Kakuzu.

Hidanin olisi voinut kaataa höyhenellä. Kakuzu ei ikinä, milloinkaan, tuhlannut rahojaan. Yhtään oudommaksi tilannetta ei tehnyt se kuinka Hidan oli juuri eilen vitsaillut siitä, että Kakuzun pitäisi kerrankin käyttää rahojansa johonkin. Ostaa vaikka uusi auto. Ja viedä sillä Hidan pois tästä peräkylästä.

Ja nyt hän sitten istui siellä kuljettajan paikalla viitaten Hidanille kärsimättömästi. Lopulta nuorempikin tajusi loksauttaa suunsa kiinni ja nousi ylös.

Pinkaisten auton luokse Hidan ehti juuri ajatella vielä kerran kuinka outo Kakuzu olikaan, kunnes istuikin jo autossa vähät välittäen turvavyöstä, komentaen Kakuzua jo painamaan nastan lautaan. Ja Kakuzuhan painoi.

Hidanin päässä alkoi soida vanha kappale moottoriteistä tuulen tuivertaessa nuorukaisen kasvoille avoimesta ikkunasta. Hän pystyi tuntemaan vapauden jokaisella solullansa.

Hidan vilkaisi sivullensa kohdatakseen Kakuzun katseen. Nuorempi virnisti ja nojautui tuoliansa vasten. Kakuzu kietoi toisen kätensä tämän ympärille ajaen yhä lujempaa.

Tie aukeni laajana edessä päin, eikä eiliselle ollut enää tilaa.


***

A/N: Toivottavasti edes joku jaksoi lukea.XD Itse olen tähän aika tyytyväinen, Hidanista oli oikeastaan kiva kirjoittaa.
Tuppukylästä oli myös kiva kirjoittaa, ajattelin koko ajan tätä jossa itse asun...

Ja ihan näin nippelitietona, jos olisin jatkanut vielä vähän pidemmälle, niin loppu olisi luultavasti ollut surullinen. Jokainen saa sitten itse päätellä, mitä olisi tapahtunut.
Mutta onneksi onnelliset loput ovat kivampia.: )

Ja vielä kerran kinuaisin niitä kommentteja, suorastaan elän niistä.