Good journey, love, time to go
I checked your teeth and warmed your toes
In the horizon I see them coming for you

(Nightwish-Turn loose the mermaids)



Auringonvalo paistoi liian kuumasti niskaani kun hypin pitkin puiden oksia. Ei se sinänsä minua yllättänyt, kesä oli parhaimmillaan nyt ja jostain hyvin, hyvin kaukaa saatoin kuulla lasten naurua kun nämä leikkivät ulkona. En kuitenkaan kuullut enää mitään, sillä olin jo liian syvällä metsän kätköissä että kaikki tutut ja turvalliset äänet olivat jo kaikonneet. Ainoastaan kuuma aurinko sekä taivaalla lentävät linnut todistivat sen, etten ollut ihan yksin.

Metsä oli epätavallisen hiljainen, mutta puiden välistä kuului silti aina välillä matalaa tuulen ujellusta ja lintujen laulua. Puut olivat melko suuria, paksurakenteisia ja nuoren näköisiä. Metsä ei siis voinut olla kovin vanha. Se helpotti matkantekoani suunnattomasti. Osaisin siis ainakin mennä takaisin tarvittaessa. Ei sillä että olisin halunnut, mutta minulla vain ei sattunut olemaan vaihtoehtoja. Kohtaloni oli vain yksinkertaistettuna sinetöity sellaiseksi, ettei minulla ollut mitään tilaisuutta paeta sitä. Painoin hetkeksi silmäni kiinni ja palautin mieleeni noin päivän takaiset tapahtumat, kun sain kuulla, mikä tehtäväni olisi…

*Flachback*

”Halusit siis tavata minut?” kysyin kylmästi Korazolta, joka istuskeli tyytyväisenä valtaistuimellaan. Hän katseli minua taaskin niin himokkaasti ja sovinistisesti, että tunsin pahaa oloa.

”Niin, aivan oikein. Halusin tavata sinut, jotta voisin kertoa sinulle seuraavasta tehtävästäsi,” Korazo vastasi. Kohotin kulmiani, mutta pysyin muuten ilmeettömänä.

”Millaisesta tehtävästä mahtaa olla kyse?” kysyin viileällä ja välinpitämättömällä äänellä. Korazo hymyili itsekseen. Mitään hyvää ei siis voinut olla tiedossa.

”Tehtäväsi on yksinkertainen. Haluan, että etsit minulle erään henkilön, tuot hänet tänne palatsiini ja sitten tapan hänet.”

Korazon sanojen jälkeen oli hiljaista. En ymmärtänyt. Hän halusi minun etsivän hänelle jonkun, tuovan hänet tänne ja katsovan sivusta kun Korazo tappaisi hänet? Se oli järjetöntä!

”Miksi? Miksi tekisin sellaisen vaivan, jotta voisit vain tappaa hänet?” kysyin.

”Motiivini ovat oma asiani. Sanotaanko niin, että haluan tältä henkilöltä jotain ennen kuin tapan hänet. Hän ei ole sen jälkeen elävänä tarpeellinen…”

Olin hiljaa jonkin aikaa. En halunnut edes ajatella mitä varten Korazo halusi jotain tuolta henkilöltä. Olin varma kuitenkin siitä, että tämän kuolema ei tulisi olemaan kivuton.

”Entä jos kieltäydyn tehtävästä?”

Korazon otsassa oleva suoni tykytti hieman sanojeni takia ja hänen nyrkkinsä tärisi hieman. Tiesin kuitenkin että hän oli suuttuessaan vielä vihaisempi.

”Sinulla ei ole varaa kieltäytyä tästä tehtävästä. Ajattele sisaresi Harun parasta, Rena,” hän sanoi hiljaa.

Jähmetyin sillä sekunnilla kun hän mainitsi Harun nimen. Niinpä tietysti… hän aikoi kiristää minua.

”Jos kieltäydyt tehtävästä, tiedät mitä minun on tehtävä. Sisaresi sielu siirtyy eteenpäin, hän kuolee oikeasti, etkä näe häntä enää koskaan. Sitten minun on väkisin mentävä kanssasi naimisiin ja sinun on synnytettävä minulle poika,” Korazo sanoi ja katsoi minuun kuin yrittäisin kyseenalaistaa hänen sanansa. Halusin tehdä sen, mutta juuri nyt minulla ei ollut varaa siihen. Minun täytyi ajatella Harun parasta.

”Selvä. Kuka tämä henkilö on, jonka haluat minun etsivän?” kysyin. En enää välittänyt olisiko uhri viaton vai ei. Haru oli tärkein.
Korazo hymyili häijysti ja minua riivasi demoni kun katsoin häntä.

”Legendaarisen klaanin toiseksi ainoa eloonjäänyt, Sharinganin kantaja, entinen Konohan ninjakylän asukas, nykyisin petturininjana tunnettu Uchiha Sasuke.”

*End of flashback*

Uchiha Sasuke…ajattelin tuota nimeä koko sen ajan kun hypin puiden oksia pitkin eteenpäin. Tiesin hänen taustoistaan vain hänen klaaninsa joukkomurhan, Konohan pettämisen ja sen, että hän oli tappanut Orochimarun, legendaarisen Sannin-ninjan jonkin aikaa sitten.

En tiennyt millainen ihminen hän oikein oli, mutta huhujen perustella hän oli melko välinpitämätön, uskomattoman komea ja erittäin älykäs ja voimakas nuori mies. Minua kiinnosti kovasti tietää millainen hän oikein oli. Ainakaan hänellä ei ollut helppoa, kuten ei myöskään minulla.

Suljin hetkeksi silmäni ja mietin miltä hän näyttäisi. Olisiko hän niin komea että ihastuisin häneen? Korazo ei ollut varoitellut minua asiasta ja olin sitä mieltä että niin oli parempi. Kuinka upea tämä Uchiha olisikin, hän ei olisi minulle tärkeämpi kuin Haru, enkä halunnut yhtään ihailijaa enempää.

Samalla hetkellä pysähdyin aloilleni eräälle oksalle. Olin aistinut liikettä. En vilkuillut ympärilleni pelokkaasti, mutta suljin silmäni hetkeksi ja kuulostelin mahdollisia ääniä. En koskaan ollut unohtanut sitä, että minussa virtasi ninja-veren lisäksi wiccan veri enkä sitä, että kykyjeni ansiosta en ollut pitkään aikaan tullut yllätetyksi. En osannut kuitenkaan arvioida kuka tai ketä perässäni oli.

”Hei vaan, Namu…”

Kuulin takaani miehen äänen ja käännyin hitaasti ympäri. Näin että edessäni kohoavalla oksalla seisoi joku, tarkemmin sanottuna nuori mies. En erottanut heti hänen piirteitään. Mutta pystyin kyllä kertomaan että hän oli nuori. Ei hän ainakaan voinut olla minua paljon vanhempi.

”Kuka sinä olet?” kysyin viileästi. En pitänyt tavasta jolla minua oli tervehditty.

”Oho! Sinäpä olet kiukkupussi! En olisi uskonut että joku joka on noin seksikäs kuin sinä voisi olla noin…no, joka tapauksessa, minä olen Suigetsu,” mies vastasi pudistellen naureskellen päätään. Vasta nyt erotin kunnolla hänen kasvonpiirteensä.

Olin ollut oikeassa, hän ei ollut minua vanhempi, ehkä samanikäinen tai vuoden nuorempi. Hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja suipot ja hänen silmissään oli tyhjän harmaa väri. Ne näyttivät melkein vetisiltä. Minusta tuntui kuin olisin katsonut vesilasin läpi kun katsoin hänen silmiään. Hän olisi näyttänyt muuten ihan tavalliselta, mutta hänen hampaansa olivat hyvin terävät. Mietin oliko hän edes ihminen. Hänen vaatteensa olivat epätavalliset mutta ne viestivät minulle jostain kumman syystä siitä, että hän oli ninja.

”Suigetsu?” kysyin ääneen. Olin kuullut nimen jossakin joskus, mutta mieleeni ei vain tullut että missä. Suigetsu virnisteli minulle niin, että hänen hampaansa näkyivät. Aivan kuin hain kita…

”Niin, se on nimeni. Ja mikä on sinun nimesi, Namu…?” hän kysyi ja katsoi minua selvästikin flirttaillen. No, huonompi juttu hänelle, minua ei kiinnostanut yhtään. Mietin pitäisikö minun ottaa jo kunai esiin…

”Se ei kuulu sinulle, Suigetsu,” vastasin hiljaa. Päätin kuitenkin pitää kunain vielä piilossa. Suigetsu ei tuntunut vihastuvan sanoistani, päinvastoin. Hän katseli minua kiinnostunut pilke silmissään ja hymyili kummallisesti koko ajan.

”Heiii, älä viitsi olla noin kylmä…” hän maanitteli. Astuin vaistomaisesti yhden askeleen taaksepäin. Olin elänyt Korazon luona tarpeeksi kauan tietääkseni mitä Suigetsulla nyt oli mielessä.

”Suigetsu, anna jo olla. Älä tuhlaa aikaasi tuohon lehmään.”

Vilkaisin taakseni ja näin että joku muukin oli tullut paikalle. Tämä henkilö oli nainen, samanikäinen kuin Suigetsu ja hänkin näytti epätavalliselta. Hän oli melko pitkä, hänen hiuksensa olivat hyvin tuuheat ja tulenpunaiset ja hänen silmänsä olivat samanväriset. Naisen kasvot olivat suipot ja hänen silmissään kipinöi kun hän katsoi minua toinen käsi leväten lanteellaan. Hänen vaatteistaan minulle tuli väkisinkin mieleen ilkeä ja miehiä vikittelevä nainen.

”Älä hauku häntä, Karin. Hän on tuhat kertaa seksikkäämpi kuin sinä…” Suigetsu sanoi ja sai saman tien aika osuvan iskun päähänsä. Hämmästyin melkoisesti kun hänen päänsä muuttui Karinin iskun myötä vedeksi, eikä lyönnillä näyttänyt olevan häneen mitään vaikutusta. Ei sillä että se olisi ennenkuulumatonta, mutta se sai minut taas terästäytymään. Suigetsu oli selvästikin vesininja. Hymyilin itsekseni. Oli minullakin salaisuus joka liittyi juuri veteen…

”Painu alimpaan helvettiin! Kuinka…kuinka sinä kehtaat haukkua minua?!” Karin kirkui ja yritti lyödä Suigetsua uudelleen vaikka tiesi ettei hänen lyönneillään ollut mitään vaikutusta. Olin vaiti. Melkoisia riitapukareita, vaikka minua tosin imartelivat Suigetsun sanat.

”Lopettakaa molemmat.”

Vai niin, taas uusi henkilö. Tällä kertaa näin edessäni hyvin pitkän, minua pari vuotta vanhemman miehen. Hänellä oli ystävällisen näköiset kasvot ja hän katsoi tappelevaa kaksikkoa kysyvästi.

”Juugo, ei ole mitään syytä hermostua…” Suigetsu selitteli Karinin kuristusotteen läpi. Juugo nyökkäsi.

”Tiedän, mutta sinäkin tiedät miten konfliktit vaikuttavat luonteeseeni. Minulla ei ole varaa menettää itsehillintääni nyt,” Juugo sanoi. Karin ja Suigetsun lopettivat riitelynsä välittömästi ja varoivat visusti katsomasta toisiinsa. Sitten Juugo huomasi minut.

”Kuka sinä olet?” hän kysyi. En ehtinyt vastaamaan, kunnes kuulin taas liikettä.

”Sen minäkin haluaisin tietää,” sanoi uusi ääni. Silloin näin hänet ensi kertaa.

Hän istui puunoksalla takanani ja hänestä suorastaan kumpusi voiman, tyyneyden ja vihan aura. En ollut koskaan nähnyt ketään noin komeaa kuin hän, vaikka sitä olikin vaikea myöntää. Hänen kasvonsa olivat Suigetsun tapaan kalpeat ja suipot, mutta hänen kasvonsa olivat veistoksellisemmat. Hänellä oli kauneimmat kasvot mitä olin koskaan nähnyt. Upeat poskipäät, tummat kulmakarvat ja mustat, syvät silmät. Olin varma, että hänellä oli kokonainen ihailijalauma tyttöjä. Mutta…hän ei vaikuttanut siltä että olisi siitä mielissään. Hänessä oli jotain sitä synkkyyttä, joka varmasti piti innokkaimmat ihailijat kurissa. Hänen hiuksena olivat takaapäin pystyssä ja ne olivat yön mustat.

”No? Ajattelitko kenties vastata?” hänen äänensä palautti minut todellisuuteen. Katsoin häntä suoraan silmiin ja huomasin samalla että noissa mustissa ja syvissä silmissä oli myös kylmyyttä ja tyhjyyttä.

”Vain jos kerrot ensin oman nimesi,” näpäytin takaisin. Mustahiuksinen mies kohotti kulmiaan ja katsoi minua merkillinen pilke silmissään.

”Sinä et ole se joka esittää nyt kysymyksiä, joten vastaa,” hän totesi. Vai niin, hän piti komentelusta.

”Miksi?” kysyin ja hymyilin hiukan pirullisesti.

”Anteeksi?”

”Miksi kertoisin sinulle nimeni? Mitä hyödyt siitä?”

Hänen ilmeensä kiristyi entisestään, mutta hän pysyi muuten tyynenä. Huomasin myös että hänellä oli loistava itsehillintä. Karin, Juugo ja Suigetsu katsoivat minusta häneen vähän väliä ja näyttivät melko jännittyneiltä.

”Ole varovainen. Sinun ei kannata leikkiä kärsivällisyydelläni.”
Hänen sanansa vain lisäsivät haluani ärsyttää häntä. En ollut pitkään aikaan päässyt oikein väittelemään kunnolla kenenkään kanssa. Hymyilin itsekseni.

”Miksei?” kysyin muka viattomalla äänellä.

Se tapahtui sekunnissa. En ehtinyt edes tajuta mitä oikein tapahtui kun hän katosi edestäni ja hän seisoikin yhtäkkiä takanani. Olin järkytyksestä mykkä. Miten joku saattoi olla noin nopea? Edes minä en pystynyt siihen, vaikka osasinkin paljon muuta.

”Siksi koska minua ei pidä ärsyttää. Se on vain sinun oman terveytesi eduksi, ettet yritä mitään,” hän kuiskasi takaani korvaani pehmeästi. Tunsin kylmiä väreitä kulkevan selkääni pitkin, mutta pysyin ulkoisesti tyynenä.

”Uhkailetko sinä minua?” kysyin. Kuulin kuinka hän hymähti.

”En, varoitan vain,” hän vastasi.

”Niillä kahdella asialla on hiuksenhieno ero.”

”Onko todella?”

Nyt hän käveli ympärilläni rinkiä ja tuijotti minua herkeämättä. Hänen silmissään välähti pari kertaa ja olisin voinut vannoa että hänen silmänsä vaihtoivat väriä mustasta punaiseen välillä. Karin mulkoili minua pahasti, muttei sanonut silti mitään. Suigetsu näytti vain innostuneelta, Juugo taas normaalilta.

”Kuka sinä olet?” hän kysyi uudestaan ja pysähtyi aivan eteeni. Kohotin katseeni.

Minun oli pakko kohdata hänen silmänsä. Ne olivat jälleen mustat. Oli pakko myöntää että hänellä oli lumoava katse. Se sai oloni tuntumaan rauhalliseksi ja samalla kauhean levottomaksi.

”Olen Rena, Nagima Rena,” vastasin lopulta. Saman tien minun teki mieli lyödä itseäni. Miten saatoin olla niin tyhmä että menin kertomaan hänelle henkilöllisyyteni? Mikä minua oikein vaivasi?

”No niin, eihän se ollut niin vaikeaa?” hän kysyi ja virnisti minulle hieman omahyväisesti. Mulkaisin häntä pahasti.

”Kerro sitten oma nimesi,” tokaisin ja käänsin katseeni poispäin hänestä. Kuulin taas miten hän hymähti.

”Sasuke, Uchiha Sasuke.”

Sillä hetkellä kun kuulin hänen nimensä, tuntui kuin ilma olisi kadonnut kokonaan keuhkoistani. En ollut edes varma olinko kuullut hänen nimeään oikein. Oliko se mahdollista? Tässäkö oli se kuuluisa Uchiha Sasuke, joka minun olisi vietävä Korazolle jotta voisin säilyttää sisareni hengissä edes haamuna? En oikein tiennyt mitä sanoa tai tehdä juuri nyt.

”Mikä sinua vaivaa, Namu? Menit ihan hiljaiseksi kun Sasuke kertoi nimensä sinulle,” Suigetsu kysyi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.

”Namu? Tuo lehmä?” Karin kysyi ja katsoi minua halveksien. Mulkaisin häntä vihaisesti. Mikä hän sitten oli? Inhottavin akka jonka olin koskaan tavannut?

”Hän on sinua sata kertaa seksikkäämpi, Karin,” Suigetsu sanoi ja iski minulle silmää. Karin näytti silti kuin voisi tappaa hänet.

”Lopettakaan molemmat,” Sasuke sanoi kuuluvalla äänellä ja saman tien kaksikko vaikeni. Vilkaisin Sasukea vaistomaisesti ja kohotin hieman kulmiani. Hänhän oli selvästi tämän ryhmän pomo.

”Joo, joo…” Suigetsu mutisi naureskellen kun taas Karin katsoi palvoen Sasukea.

”Tietysti, Sasuke! Ihan mitä vain sinun takiasi!” hän sirkutti. Pyöräytin silmiäni.

”Olet siis Rena. Mitä oikein teet täällä metsässä?” Sasuken ääni havahdutti minut taas nykyhetkeen. Katsoin häntä jonkin aikaa.

”Olen suorittamassa tehtävää joka minulle on annettu,” vastasin lopulta.

”Olet siis ninja?” Juugo kysyi hiljaa. Nyökkäsin. Mitä minä olin sitä enää salaamaan? He tiesivät joka tapauksessa jo nimeni. Näinkö väärin vai kävikö Sasuken silmissä hieman utelias katse?

”Mitä me teemme hänelle, Sasuke?” Juugo kysyi ja katsoi minua yllättävän ystävällisesti. Olin hämmentynyt. Juugo oli minulle ystävällinen, Karin vihasi minua ja Suigetsu suorastaan kuolasi perääni. Miten Sasuke oikein reagoisi?

Sasuke näytti miettivän. Hän seisoi minusta hieman kauempana ja tuijotti maata keskittyneen näköisenä. En voinut olla huomaamatta miten komealta hän oikein näytti ajatellessaan ja muutenkin.

Sillä samalla hetkellä kun ihailin hänen ulkonäköään, hän heitti kunain minua kohti. En osannut odottaa sitä, joten heilautin ajattelematta vaistomaisesti toista kättäni kun suojasin toisella kädellä kasvojani. Kuulin jonkun henkäisevän yllättyneenä, enkä ollut ihmeissäni. Olinhan juuri paljastanut heille yhden kyvyistäni. Nimittäin kunai, jonka Sasuke oli heittänyt minua kohti, oli sinkoutunut hänen takanaan olevan puun runkoon ja se värisi siinä hieman. Nostin toisen käden kasvoiltani ja tarkkailin muiden reaktiota. Suigetsu näytti ihailevalta ja yllättyneeltä, Juugo oli myös yllättynyt, mutta Karin oli vihaisen ja kateellisen näköinen. Sasuken kasvot olivat vaikeasti tulkittavat.

”Osaat siis liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla? En ole ennen kuullut sellaisesta. Mielenkiintoista…” hän puhui hiljaa itsekseen. En sanonut mitään.

”Mitä muuta sinä osaat?” Suigetsu kysyi hieman ahnea pilke silmissään. Vilkaisin häntä ilmeettömästi.

”Se ei kuulu teille millään lailla,” vastasin.

En ymmärtänyt näitä ihmisiä. Halusin vain suorittaa tehtäväni kunnolla, pelastaa Haru ja tappaa Korazo mahdollisimman kivuliaasti. Halusin huutaa Sasukelle, että hänen pitäisi tulla mukaani ja raahata hänet Korazon luokse. En edes välittänyt tällä hetkellä vaikka Korazo tekisi hänestä selvää.

”Päinvastoin, se kuuluu meille hyvinkin paljon,” Sasuke sanoi ja katsoi minua merkitsevästi. En aavistanut mitään hyvää.

”Kuinka niin, Uchiha?” kysyin tyynesti. Sasuken silmissä välähti taas vaarallisesti.

”Koska sinä tulet mukaamme.”