Olen väsynyt. Chakrani on jo melkein lopussa. En jaksaisi enää kauaa. Taistelu sinun kanssasi oli mahdoton voittaa. Sinä seisoit tyynesti hiekkasi keskellä, kädet ristittynä rinnallesi. Silmäsi, sinun kauniit vaalean siniset silmäsi olivat muuttuneet. Nyt ne olivat täynnä murhanhimoa. Hiekka alkoi kasautua ympärillesi. Sinä muutit muotoasi, voimasi kasvoi silmissäni. Tiesin että tämä oli loppuni. Murskaisit minut yhdellä iskulla. Kaaduin maahan. En jaksanut taistella vastaan.

Juoksit minua kohti, murisit samalla eläimellisesti. Suljin silmäni. En halunnut katsoa sinuun. Pelkäsin sinua, sinun toista ulkomuotoasi. Olit lähellä. Tunsin sen. Kohta se olisi ohi. Elämä. Ninjan ei kuulunut arvostaa elämäänsä, vaan puolustaa muita sen uhalla. Hymähdin itsekseni. Se oli erittäin turha sääntö. Miksi en saisi arvostaa ja suojella henkeäni? No, nyt se oli myöhäistä. Sinä päättäisit minun elämäni.

Olit nyt vieressäni. Kohotat kätesi valmistautuen iskuun. Täällä ninjojen maassa ei päde vanhan ajan herrasmiesten laki: ”En lyö naista.” Täällä sukupuolella ei ollut väliä. Nyrkkisi lähenee minua hetki hetkeltä. Suljen silmäni uudestaan, ja lausuin niin kauan piilottelemani sanat sinulle.
”Rakastan sinua, Gaara”

Nyrkkisi pysähtyi. Tunnuit lamaantuneen täysin. Raotin silmiäni hieman, nähdäkseni mitä oli tapahtunut. Silmäsi, ne olivat taas muuttuneet. Ne eivät enää huokuneet murhanhimoa, vaan ne – ne olivat hämmentyneet. Katsoit minua. Hiekka yltäsi alkoi rapistua maahan ja palaamaan ruukkusi. Lysähdit polvillesi, pää riipuksissa.  

Kädelleni tippui jotain märkää. Kyyneliäsi. Sinä itkit. Sinä todella itkit.
”Anteeksi Sakura,” sinä sanoit värisevällä, heikolla äänellä. Se ei ollut tapaistasi. Sinä et koskaan näyttänyt tunteitasi. Mutta nyt, nyt sinä pyysit anteeksi, ja itkit. Nousin ylös välittämättä ympäri kehoani säteilevistä kivuista, ja halasin sinua. Monen hiljaisen minuutin jälkeen kuiskasit:
”Sakura, minäkin rakastan sinua”

The End