A/N: kaikki kommentit ja palautteet on tervetulleita 8) Ja anteeksi lyhyys 8(

Room of Angel

**
You lie, silent there before me.
Your tears, they mean nothing to me,
The wind howling at the window,
The love you never gave,
I give to you,
Really don't deserve it,
But now, there's nothing you can do.
So sleep, in your only memory
Of me, my dearest mother...

Asetut istumaan eteeni
Kyyneleesi eivät ehkä merkitse mitään minulle
Tuuli ulvoo ikkunan takana
Vaikket koskaan antanutkaan rakkautta minulle, minä annoin sinulle
Et todellakaan ansaitse tätä
Mutta nyt et voi enää tehdä mitään
Joten, nuku ainoan muistosi kanssa
Minusta, äiti kulta
**

Jälleen yksi valhe tippui huuliltasi. Se leijaili kevyesti luokseni ja hitaasti mieleni ymmärsi sanojesi merkityksen. Vaikka sanoit mitä, mitä tahansa kauniilta lävistetyiltä huuliltasi tippuikaan, ne olivat valheita. Valkoisia ja pieniä tai sitten suuria ja pikimustia, pahoja. Nämä kaikki valheet satuttivat minua. Tunsin jälleen kylmän puristuksen rinnassani ja hämärä verhosi minut sisäänsä, kuten usva teki yksinäiselle kirsikkapuulle.
"Hyvä on, un." sanoin pienellä äänellä ja katsoin, kuinka käänsit selkäsi minulle ja lähdit ulko-ovesta ulos hämärtyvään iltaan. Ovesta sisälle eksyvä kylmä tuulenvire liehautti housujeni lahkeita ja sai ihoni kananlihalle. Väristen kylmästä käännyin poispäin ovesta ja katselin olohuoneen ikkunasta, kuinka tuuli tempoi heti ikkunan vieressä kasvavan tammen oksia, samalla kun kuulin, kuinka ulko-ovi pamahti kiinni. Oksien varjot lankesivat vaalealle nukkamatolle, joka lepäsi kahden pehmeän sohvan välissä lattialla.
Hitaasti tassuttelin seisomaan matolle. Nukka kutitteli paljaita varpaitani ja sai aikaan pienen hymyn toiseen suupieleeni. Raukeasti nostin oikean käteni ja kapeat sormeni vetivät pitkistä hiuksistani ponnarin pois. Vaaleat hiukset löyhähtivät kasvoilleni ja viitsimättä niitä mihinkään pyyhkäistä, istahtin matolle.
"Joku käskisi minun jättää sinut, un." kuiskasin tyhjään huoneeseen. Heittäydyin lattialle makaamaan, pääni lepäsi käsieni päällä. Vaalean siniset silmäni etsivät katosta pistettä, johon voisin keskittää katseeni ja pian huomasinkin hämähäkin joka kipitti pienillä jaloillaan kattoa pitkin kohti koilisnurkkaa. Tuuli ulvaisi ulkona.

**
Here's a lullaby to close your eyes.
Goodbye
It was always you that I despised.
I don't feel enough for you to cry, oh well
Here's a lullaby to close your eyes,
Goodbye

Tässä on tuutulaulu joka saa sinut sulkemaan silmäsi
Hyvästi
Se olin aina minä joka halveksin
En tunne sinua tarpeeksi itkeäkseni
Tässä on tuutulaulu joka saa sinut sulkemaan silmäsi
Hyvästi, hyvästi, hyvästi, hyvästi
**

Missä tahansa olin, sinä olit vain mielessäni. Muistelin sinua aina ja kaikkialla. Ajattelin sinua ja tapojasi, elkeitäsi. Huuliltasi tippuvat sanat halvensivat minua, tekivät minusta halvan. Mitättömän. Nuolaisin huuliani, kostuttaen ne kielelläni. Kasvosi kohosivat mieleni syvyyksistä eteeni leijumaan haaleana näköharhana. Tulen väriset hiuksesi, liilahtavanharmaat silmäsi. Silti jaksoin juuri ja juuri elää kanssasi.
Muistelin nimeäsi. Se oli lyhyt ja kertoi kantajastaan paljon. Pain, tuska, jota tunsit koko ajan, ainakin niin olit minulle sanonut tavatessamme ensikerran.
'Kannan lapsuuteni tuskaa mukanani minne tahansa menenkin. Vasta sinä olet onnistunut hälventämään tätä tuskaa, raottamaan minua ympäröivää kivun verhoa. Siksi pidänkin sinusta niin paljon, Deidara-sama.'
Vaikka asuimmekin nykyään samassa asunnossa ja olemme seurustelleet jo kaksi vuotta, en ole maininnut nimeäsi ääneen moneen viikkoon. Itse tuntemani tuskan takia.
"Pain." kuiskasin käheällä äänellä. Sana, nimi, jäi kaikumaan ikävästi mieleeni. Kipu rinnassani muuttui viiltäväksi tuskaksi. Nopeasti yritin hälvyttää sinut mielestäni alkamalla hyräillä sävelmän pätkää, jonka olin joskus nuoruudessani oppinut.
Suljin silmäni ja niiskaisin pienesti. Kyyneliä en vuodattanut vuoksesi. Siihen en alentuisi mistään hinnasta. Vajosin itseluomaani pimeyteen. Jatkoin sävelmän hyräilyä ja menetin ajantajuntani kokonaan, sillä havahduin vasta seuraavan kerran kun ulko-ovi kolahti. Tällä kertaa joku tuli sisälle, ja se joku ei voinut olla kukaan muu kuin sinä.

**
So insignificant sleeping dormant deep inside of me
Are you hiding away? Lost under the sewers?
Maybe flying high in the clouds?
Perhaps you're happy without me
So many seeds have been sown in the field
And who could sprawl up so blessedly? If I had died
I would have never felt sad at all.
You will not hear me say "I'm sorry"
Where is the light? Wonder if it's weeping somewhere...

Niin mitättömänä nukkuu horroksessa sisälläni
Oletko hiipumassa pois, Oletko eksynyt viemäreiden alle?
Ehkäpä lentelet pilvissä?
Ehkä olet onnellinen ilman minua
Niin monia siemeniä on kylvetty peltoon
Ja kuka voisi leijua ylös niin siunatusti? Jos minä olisin kuollut
En olisi koskaan tuntenut oloani surulliseksi
Et kuule minun sanovan "olen pahoillani"
Missä valo on? Mietin itkeekö se jossakin..?
**

Nousin istumaan matolle ja avasin hitaasti silmäni. Käänsin päätäni hiukan ja kohotin katseeni. Seisoit edessäni pienen ruusukimpun kanssa. Hengitit raskaasti, aivan kuin olisit juossut pikän matkan. Kasvosi hohtivat punertavina ja otsallasi oli hikipisara, merkkinä rehkinnästäsi ulkona. Pyyhkäisit otsaasi ja astuit lähemmäs tasaten hengitystäsi.
"Deidara." kuiskasit hellästi ja kyykistyit luokseni hymyillen lävistetyillä huulillasi.
"Un?" inahdin kuuntelemisen merkiksi. Istahdit viereeni matolle ja ojensit kimpun minulle. Valkoisia ruusuja, valkoinen tarkoitti viattomuutta, ruusut vain ja ainoastaan rakkautta. En ymmärtänyt alkuunsaa sinua. Taaskaan.
"Tajusin äsken vasta, kuinka paskamaisesti olenkaan kohdellut sinua. Olen vain valittanut kaikki nämä viikot, kuukaudet, vuodet, kuinka oma elämäni on ollut pelkkää paskaa. En ole koskaan uhrannut hetkeäkään sinulle." kuiskasit tuijottaen minua syvälle silmiin. Laskin katseeni käsissäni lepääviin kukkiin. Kaunein ele, jonka olit koskaan minulle tehnyt.
"Pain..."
"Minä rakastan sinua, Deidara. En ole ehkä sanonut sinulle sitä, enkä osoittanut, mutta se on totta." keskeytit minut ja otit kevyesti hartioistani kiinni. Lämpö virtasi kehooni, samalla kun kohotin katseeni silmiesi tasolle.
"Pain, minäkin sinua." kuiskasin ja samalla tunsin kyyneleiden tulvahtavan silmiini, kun painoit kylmien renkaiden lävistämät huulesi omilleni. Vihdoinkin annoin itselleni luvan itkeä takiasi ja vain sen takia, että sinä lohdutit minua. Sinä halasit minua tiukasti omaa lämmintä kehoasi vasten. Itkin kaikki viime vuosien suruni paitaasi, kastelin sen kyynelilläni. Nostit minut pois pimeydestä sanoilla, joita en ollut vielä kuullut huuliltasi, toistelin niitä hiljaa mielessäni uudestaan ja uudestaan;

'Minä rakastan sinua'