A/N: Naww, sait nyt sittenkin myös ficin, Dannaseni. n_____n

***

Sasori nojasi vanhaan omenapuuhun ja antoi silmiensä painua kiinni. Hän tunsi ilta-auringon lämmön suljetuilla luomillansa ja vanhan puunrungon selkäänsä vasten. Puun kukat olivat juuri alkaneet kukkia ja ne levittivät huumaavaa aromiansa kaikkialle lähistöllensä kietoen Sasorin hämärtyvän illan rauhallisuuteen.

Sasori oli istunut siinä monta kertaa ennenkin. Koko ikänsä hän oli asunut pienessä naapurustossa, jonka reunamilla tämä vanha autiotalo sijaitsi. Talon piha oli iso ja täynnä omenapuita. Pienestä pitäen Sasori oli istunut niiden juurella tällä tavalla. Joskus yksin kuten nyt, mutta useimmiten Deidaran kanssa.

Hymyillen Sasori muisti heidän ensikohtaamisensa. Sasori oli silloin ollut seitsemänvuotias ja kaksi vuotta nuorempi Deidara oli muuttanut naapurustoon. Sasori muisti elävästi vaalean hiuspehkon kehystämät kasvot kurkimassa äitinsä jalkojen takaa arkana, melkein pelokkaana uuden ympäristön hämmentämänä.

Mutta vielä sitäkin paremmin Sasori muisti, kuinka oli istunut tässä samassa puutarhassa, tosin hieman lähempänä autiotaloa. Hän oli vasta tullut, noukkinut puun juurelta yhden vastapudonneen omenan ja istuutunut sitten maahan, kun talosta oli kuulunut huuto.

Huutoa seurannutta hiljaisuutta kuunnellen Sasori oli hiipinyt autiotaloon löytääkseen pienen pojan eräästä nurkasta. Sasori oli hetken mietittyään mennyt istumaan nuoremman viereen, ottaen tätä lohduttaen kädestä. Kun pojan nyyhkytys oli taantunut hieman, Sasori oli johdattanut tämän ulos.

Siitä se oli alkanut. Sen jälkeen Deidara oli usein tullut istumaan Sasorin kanssa puiden alle ja roikkunut muutenkin vanhemman perässä. Toisinaan rasittavana, mutta yleensä yhtenä ilonaiheena Sasorin elämässä.

Eikä Deidara ollut enää sen jälkeen antanut yllyttää itseänsä typeryyksiin, Sasori totesi virnuillen.

Äkkiä Sasori havahtui ajatuksistansa kuullessaan lähestyvien askelten kahinan ruohikossa. Avaten silmänsä hän näki Deidaran istuutuvan viereensä.
"Mikä nyt on?" Sasori kysyi tutkailtuaan hetken toisen kasvoja.
"Hidan, un" Deidara vastasi omasta mielestänsä yksiselitteisesti, mutta ansaitsi Sasorilta kysyvän katseen.
"Hän yritti pukea minut mekkoon, un! Voitko kuvitella, sellaiseen oikein röyhelöiseen", Deidara valitti ja katsoi Sasoria sympatiaa kerjäävillä silmillä. Sasori ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt nauraa.

"Ilmeisesti hän ei kuitenkaan onnistunut?" vanhemman oli vielä pakko varmistaa. Deidara katsoi häntä kauhistuneena.
"Ei tietenkään, un", tämä tuhahti ja nojautuen lähemmäs Sasoria lepuuttaakseen päätänsä toisen olkapäällä.
"Sinänsä harmi..." Sasori aloitti leikkien toisella kädellänsä Deidaran vaaleilla hiuksilla. "Ei tietenkään niin, että olisin halunnut nähdä sinut mekossa tai mitään."

Deidara oli aivan varma, että Sasori piti ajatuksesta.
"Niinhän sinä sanot, un", nuorempi ei voinut olla kiusaamatta pujottaen samalla sormensa Sasorin vapaan käden sormien lomaan. Hiljainen "hymph" oli ainoa Deidaran saama vastaus.
"En kyllä halua tietää, mistä Hidan sen mekon sai, un. Vaikka en yll-" Deidara jatkoi vielä kunnes Sasori keskeytti hänet siirtäen kätensä vaaleista hiuksista toisen leualle. Hitaasti Sasori kohotti Deidaran kasvot omiansa kohti.

Deidara tunsi punastuvansa, mutta Sasori ei välittänyt. Kiinnostuneena hän tarkkaili sinisiä silmiä, jotka katsoivat alaviistoon.
"Sinä se et lakkaa tekemästä tuota", Sasori totesi huvittuneena Deidaran kääntäessä katseensa häneen.
"Mitä, un?"
"Tuota punastelemista."

Virnistäen Sasori katsoi, kuinka Deidaran puna syveni yhdellä asteella tämän yrittäessä löytää sanoja vastatakseen.
"No anteeksi, että olen hermostunut kun tuijotat minua tuolla tavalla, un!" tämä lopulta ärähti.
"Ei se mitään. Olet suloinen kun teet niin", Sasori vastasi hiljaa saaden Deidaran värähtämään.

"Voisitko jo lopettaa, un?" Deidara kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen. "Tuo on raivostuttavaa."
Sasori hymähti hiljaa, mutta siirsi joka tapauksessa katseensa muualle. Hetken mietittyään hän siirsi myös kätensä, tällä kertaa Deidaran olkapäälle. Helposti hän sai tönäistyä toisen maahan asettuen itse makaamaan tämän viereen.

He makasivat siinä kauan katsellen laskevaa aurinkoa ja kuunnellen toistensa hengitystä. Sasori siirsi katseensa maisemasta Deidaraan tämän kääntyessä kyljellensä. Nuoremman silmät olivat suljetut, melkein kuin tämä olisi nukkunut.

Varovasti Sasori siirsi kädellänsä Deidaran hiuksia korvan taakse jääden sitten katselemaan toista. Laskeva aurinko värjäsi Deidaran hiukset ja loi tämän ripsistä varjot poskille. Hän makasi niin lähellä Sasoria, että tämä pystyi tuntemaan Deidaran hengityksen kasvoillansa.

Nousten toisen kätensä varaan Sasori laski vapaaksi jäävän Deidaran poskelle ja hyväili sitä varovasti. Unisesti Deidara avasi silmänsä ja hymyili hiukan hämmentyneenä. Sasori kumartui suutelemaan toista.

Hän ei voinut estää hymyä leviämästä kasvoillensa, kun Deidara ei tehnyt elettäkään vastatakseen suudelmaan. Sasori tiesi, että Deidara vihasi vanhemman tapaa suudella häntä yllättäen. Hitaasti Sasori vetäytyi kauemmas samalla kun Deidara mulkoili häntä vihaisesti. Se kaikki oli yhtä leikkiä, muilta salattua, jonka säännöt vain he kaksi tiesivät.

Nyt oli Sasorin vuoro sulkea silmänsä, joten hän kierähti selällensä nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä. Hetken kuluttua hän tunsi Deidaran käpertyvän viereensä. Tämä ei osannut olla paikallansa, vaan etsi koko ajan parempaa asentoa kovasta maasta. Lopulta hän kyllästyi sekä makaamiseen että Sasorin hiljaisuuteen.

"Danna,un", Deidara kutsui. Laiskasti Sasori avasi toisen silmänsä.
"Ai nytkö kelpaisi?" Sasori kysyi ärsyttäen toista.
"Ei kun minä ajattelin istua tässä koko loppuillan odottamassa, un", Deidara vastasi pyörittäen silmiään, mutta hymyillen kuitenkin Sasorin noustessa myös istumaan.

Nyt leikin kuului mennä kuten Deidara halusi. Hellästi Sasori otti Deidaran kasvot käsiinsä ja suuteli tämän otsaa. Deidara kiersi kätensä Sasorin kaulan ympärille. Hitaasti, melkein kiusoitellen Sasori suuteli Deidaran otsaa uudestaan siirtyen sitten antamaan kevyitä suudelmia kaikkialle Deidaran suun ympärille ja leukaan. Lopulta hän veti nuoremman kunnolla syliinsä suudellen tätä lujaa samalla kun sulki silmänsä.

Kostaen aiemman kiusoittelun Deidara näykkäisi Sasori alahuulta. Vanhempi vastasi nuolaisemalla kokeilevasti Deidaran huulia saaden ne avautumaan. Helpolla Deidara ei kuitenkaan aikonut antautua, vaan taisteli Sasorin kieltä vastaan kaikin voimin.

Sasori olisi voinut pitää Deidaraa sillä tavalla sylissänsä ikuisuuden, vielä pidempäänkin. Hän olisi voinut jäädä omenapuiden alle suutelemaan toista juuri näin maailmanloppuun asti. Valitettavasti se ei tuntunut olevan mahdollista, aivan liian nopeasti hänen oli vetäydyttävä kauemmaksi Deidarasta haukkoakseen henkeä.

Juuri kun Sasori oli suutelemassa Deidaraa uudestaan, talon takaa ilmestyi Hidan, joka juoksi kahden muun luokse. Sasori olisi halunnut lyödä Hidania ja kovaa keskeytyksen johdosta, mutta ei ehtinyt ennen kuin kuuli Hidanin asian.

"Te kaksi olette sitten niin suloisia..." Hidan aloitti kiusoittelevasti. Huomaten Sasorin ärtyneen katseen hän kuitenkin jatkoi nopeasti. "Deidara, nyt sinulla olisi elämäsi tilaisuus pukeutua siihen mekkoon, punapääkin varmasti näkisi sinut mielellään siinä." Hidan oli kiusaamassa Deidaraa kilahtamispisteeseen asti, ja hän tiesi sen.
"E-en tasan ole pukemassa sitä hirvitystä, un!" Deidara ärähti Hidanille vilkaisten sitten nopeasti Sasoria. Järkytyksekseen hän näkin leveän virnistyksen leviävän Sasorin kasvoille.
"Hassua, me tässä Deidaran kanssa puhuimmekin juuri siitä..." Sasori sanoi Hidanille nyt ylen ystävällisesti. "Eikö niin, Dei-chan?"
"Danna, un! Et sinä voi mennä Hidanin puolelle, un!" pakokauhu alkoi pikkuhiljaa hiipiä Deidaran ääneen. Sasori kohotti toista kulmakarvaansa.
"Enkö? No sepä harmi", Sasori hymähti saaden Deidaran huokaisemaan helpotuksesta.

"Mutta me voisimme silti mennä katsomaan sitä mekkoa..."

Heidän selkänsä takana aurinko oli lopulta kadonnut kokonaan.

***

A/N: Hidan haluua pukea Deidaran mekkoon...Owo Kaikki saavat vetää omat johtopäätöksensä.

Kirjoitin tästä suurimman osan eilen illalla kun odotin puoltayötä, sitten jatkoin tänään aamulla ja kirjoitin loppuun nyt illalla. Tuntuu ikuisuudelta.

Minä se en saa ficceihini pituutta.xDD Tämä alkaa oikeastaan olla aika masentavaa.

No, ainakaan tämä ei ole yhtä lyhyt kuin Lumihiutaleet...*saa vilunväreitä pelkästä ajatuksesta*

Kommentteja otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!