Laskin puhelimen käsistäni. Neiti Sakura Haruno oli taas valitellut vaateketjunsa huonoa myyntivoittoa ja jouduin jälleen kertomaan hänelle, että heidän valikoimansa ei valitettavasti ollut pysynyt viimeisimpien muotisuuntausten tasalla.

Elämä muotineuvojana ja -konsulttina oli joskus rankkaa. Ihmiset soittelivat milloin mistäkin muotiin liittyvästä ongelmasta ja jouduin vastailemaan heidän päivänselviin kysymyksiinsä joka päivä. Ellen olisi rakastanut muodin ympärillä pyörimistä, olisin jättänyt lapun luukulle jo aikaa sitten. En vain koskaan saanut tarpeekseni siitä värien loistosta ja uusien tyylien ihmettelystä. Oli hienoa katsella näytöksiä, joissa mallit kävelivät vuorotellen lavalla, päällään toinen toistaan erikoisempia asukokonaisuuksia.

Kaikki olisi ollut täydellistä, jos poikaystävänikin olisi arvostanut työtäni. Hänen mielestään koko muotitouhu oli ajan hukkaa, eivätkä jatkuvat työkiireeni ja poissaoloni ollenkaan parantaneet tilannetta. Riitelemme aina vähän väliä urani takia. Enhän minä voi mitään sille, ettei poikaystäväni ymmärrä hetkellisissä muotituulten lehahduksissa piilevää kauneutta. Hän kun rakastaa enemmän jotain pysyvämpää, kuten maalaustaidetta, joka voi hyvin pidettynä säilyä jopa satoja vuosia. Tapanani on tietenkin heittää takaisin väitteellä, etteivät tämän päivän taulut liity minuun mitenkään sadan vuoden päästä ja kiivas väittely on valmis.
Toisinaan mietin, miten suhteemme oikein pysyy kasassa?

Puhelin pöydälläni soi taas. Se on poikaystäväni. Hän kysyy, meneekö minulla vielä kauan ja kerron palaavani kotiin piakkoin. Olen viimeaikoina laiminlyönyt häntä niin usein, että nyt on korkea aika tehdä asialle jotakin. Katkaistuani puhelun, saan heti perään toisen, jossa Mallitoimisto Hyuugan sihteeri kutsuu minut heidän järjestämäänsä muotiesitykseen ja sen jälkeen pidettäviin juhliin.

Joudun hengittämään syvään muutaman kerran, että saisin itseni rauhalliseksi. Hieron vapaan käteni sormenpäillä otsaani, enkä voi millään uskoa huonoa tuuriani. Haluaisin kertoa saapuvani paikalle, mutten voi taas jättää poikaystävääni kotiin tyhjien lupausten kanssa. Voisin ottaa hänet mukaan, mutten halua raahata ketään väkisin moneksi tunniksi istumaan. Lento naapurivaltioon tuottaisi myös vaikeuksia. Minulle jatkuvat lentomatkat eivät ole ongelma, mutta poikaystäväni inhoaa jokaista ilmassa vietettyä hetkeä.

Hammasta purren joudun toteamaan sihteerille, että olen erittäin kiitollinen kutsusta, mutten valitettavasti pääse paikalle päällekkäisten menojen vuoksi. Harmittelemme tapausta ja lopetamme pian puhelun. Suustani pääsee syvä huokaus, jota en ole tajunnut pidätelleeni. On todella rankkaa olla kaunopuheinen. Nousen nopeasti tuolistani ja nappaan tavarani. Parempi lähteä kotiin ennen kuin muutan mieleni. Huikkaan nopeasti sihteerilleni, että pidän loppupäivän vapaata ja ryntään ovesta ulos.

Matka kotiin on pitkä ja rasittava, mutta olen jo tottunut siihen. Asumme poikaystäväni kanssa yhdessä, joten tiedän hänen odottavan minua perillä. Naputtelen auton rattia ajatuksissani ja huomaan kynsieni tarvitsevan uuden lakkauksen. Se on aika erikoista, koska vaihdan kynsilakkaa lähes aina vaatteen vaihdon yhteydessä. Tosin olen viimeaikoina käyttänyt paljon saman tyyppisiä sävyjä, joten lakkaa ei ole tarvinnut vaihtaa.

Kurvaan pihaan Mersullani ja parkkeeraan sen rakkaani auton viereen. Varon kokoajan kolhimasta toista autoa vähääkään, koska pienikin naarmu saisi miehen raivoihinsa. Sammutan moottorin ja tulen varovasti ulos autostani. Kävelen vaitonaisena portaisiin ja näen kotimme ulko-ovella odottavan poikaystäväni. Hänen nuorekkaille kasvoilleen on jäänyt hivenen hämmentynyt hymy, enkä usko hänen odottaneen minua lainkaan kotiin sanoistani huolimatta. Surullisena havainnostani hymyilen hänelle ja annan hänen silittää tyytyväisen näköisenä hiuksiani. Haron vuorostani omalla kädelläni hänen hiuksiaan ja siinä hiljaisessa hetkessämme tajuan taas, kuinka hienoa on olla kotona.