Aamu sarasti Konohassa. Aurinko värjäsi pilvien reunat suloisilla laventelin ja vaaleanpunaisen sävyillä. Linnut liversivät puissa aamusävelmiään. Nuoret ninjat ympäri kylää heräsivät päivän haasteisiin. Mutta yhdellä heistä oli edessään erittäin vaativa koetus.

Nuori, pitkähiuksinen poika katsoi ulos ikkunasta. Hän ihaili sitä kaunista näkymää, mikä hänen ikkunastaan avautui, täynnä loistoa, kirkkautta ja elämää. Pojan otsalla poltteli ”vangitun linnun” sinetti. Tämä sinetti kulki aina Hyuugan sivuhaaran jäsenillä. Tästä huolimatta jopa päähaaran keskuudessa puhuttiin klaanin nerosta, jota on siunattu klaanin lahjoilla enemmän kuin ketään muuta. Neji Hyuuga, se oli hänen nimensä.

Neji siirsi katseensa pienelle pöydälle. Siinä makasi hänen musta hitai-atensa, jonka metallilaatassa koreili hänen kotikylänsä symboli.  Neji nosti esineen ja sitoi sen otsalleen. Sinettiä ei enää nähnyt, mutta toisaalta Neji toivoikin sen peittyvän. Hän vihasi sitä viimeiseen asti. Mutta tuo sinetti ei ollut päällimmäisenä Nejin mielessä.

Nejin ajatukset vaelsivat nyt häneen. Tämän ruskeisiin hiuksiin, jotka olivat aina kahdella nutturalla pään päällä ja tämän suloisiin suklaasilmiin, joihin Neji olisi halunnut hukkua. Tenten ja hän olivat aina olleet ystäviä, eivät sen enempää. Mutta nyt Neji oli alkanut miettiä, oliko hänellä sittenkin syvempiä tunteita tyttöä kohtaan? Aina kun heidän ryhmänsä kokoontui, ensimmäinen asia, jonka Neji huomasi oli Tentenin sädehtivä hymy, johon Neji vastasi aina. Tenten oli se, jonka kanssa Neji oli harjoitellut chuuninkokeiden loppuotteluita varten. Tenten oli se, joka oli ollut Nejin tukena, kun tällä oli ollut vaikeaa. Neji piti tytöstä, mutta tunsiko Tenten samoin häntä kohtaan? Mitä jos Tenten piti Nejiä pelkkänä ystävänä, kuten tähänkin asti? Ajatukset juoksivat Nejin mielessä ristiin ja rastiin. Viime iltana hän oli kuitenkin tehnyt päätöksensä. Tänään hän pyytäisi Tenteniä ulos. Neji halusi saada kysymyksiinsä vastauksia, eikä niitä ilmaantuisi jos hän ei tekisi asialle jotain. Mutta pelkkä ajatus Nejistä ja Tentenistä sai pojan sydämen hakkaamaan tuhatta ja sataa.

Neji yritti häivyttää naamansa normaalin väriseksi, avasi huoneensa oven ja lähti kävelemään keittiötä kohti. Matkalla hän oli törmäsi setäänsä Hiashi Hyuugaan, klaanin päähän. Neji kumarsi tapojensa mukaan kunnioittavasti ja jatkoi matkaansa. Pöydässä istuivat jo hänen serkkunsa Hinata ja Hanabi Hyuuga, Hiashin tyttäret. Neji katsoi heihin ja sanoi:
”Ohayoo gozaimasu, Hinata-sama, Hanabi-sama.”
”Ohayoo, Neji-nii-san”, vastasi Hinata. Neji meni jääkaapille ja otti sieltä pari onigiriä aamiaiseksi. Hän istui pöytään Hanabista pari penkkiä oikealle ja alkoi syödä. Keittiössä vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes Hinata päätti rikkoa sen.
”Anoo, Neji-nii-san. Sinä puhuit viime yönä unissasi”, Hinata sanoi. Neji nielaisi suunsa tyhjäksi, nosti katseena serkkuunsa ja sanoi:
”Oikeastiko?”
”Kyllä. Kuulosti ihan kuin olisit jahdannut jotain tai jotakuta. Puhuit kuitenkin niin lujaa, että herätit minut.” Hanabikin oli kiinnittänyt huomionsa tähän keskusteluun ja tuijotti nyt Nejiä, joka oli siirtänyt katseensa jalkoihinsa. Hän ajatteli sitä unta, vai pitäisikö sitä sanoa painajaiseksi.

Neji oli juossut Tentenin perässä metsän halki. Hän oli huutanut Tentenin nimeä, hän oli halunnut tämän pysähtyvän. Mutta Tenten vain jatkoi kulkemistaan, kunnes se tapahtui. Fuumashuriken iskeytyi Tentenin olkapäähän paiskaten tytön kohti maata. Onneksi Neji oli ollut valppaana ja hänen oli onnistunut ottaa Tenten kiinni. Neji oli katsonut Tenteniä, tämän kiinnipainuneita silmiä ja veren tahrimia vaatteita. Neji oli siirtänyt kätensä Tentenin kaulalle, muttei tuntenut pulssia. Neji oli mennyt aivan shokkiin, hän ei tiennyt mitä ajatella. Hänen silmänsä olivat kostuneet ja kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin Tentenin kasvoille. Neji oli vain huutanut Tentenin nimeä, huutanut kaukaisuuteen saadakseen hänet takaisin. Kunoichin, jolle ei ollut vielä kertonut tunteistaan.

”Neji. Neji-san!” Neji havahtui viimein ajatuksistaan ja tuijotti Hinataa ja Hanabia, jotka tuijottivat Nejiä kuin mitäkin vierasta henkilöä. Neji tunsi syvän punan kasvoillaan ja ajatteli olleensa ajatuksissaan jo monta minuuttia
”Neji-nii-san, olet ihan punainen.” sanoi Hinata pehmeästi.
Hetken käveltyään ja havaittuaan olevansa yksin, Neji päästi ajatuksensa taas virtaamaan. Vähän väliä hän tosin vilkuili ympärilleen, jottei joutuisi samaan tilanteeseen kuin serkkujensa kanssa aamiaispöydässä.

Miksi ihmeessä talon seinät olivat kuin pahvia, ihan kuin he haluaisivat kuulla jos toiset puhuivat unissaan. Ja miksi ihmeessä Hinata-saman piti nukkua juuri minun huoneeni vieressä? Ja oliko se serkkujeni asia, vaikka olisinkin ihastunut Tenteniin? Onhan Hinata-samakin ihastunut Narutoon, on ollut jo monta vuotta? Mitä ihmeellistä siinä on jos olen ihastunut...

”Neji!” Hyuuga kuuli huudon edestäpäin ja hänen ajatuksensa katkesivat siihen paikkaan. Hän tunnisti äänen, se oli Tenten. Valitettavasti Neji ei huomannut edessään olevaa kiveä ja hän rämähti naamalleen maahan. Tenten juoksi Neji luo ja asetti kätensä tämän olkapäälle.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi. Neji ei osannut vastata, Tentenin silmät ovat lukinneet hänen katseensa.
”Neji?” Tenten kysyi hämillään. Neji tunsi punan nousevan jälleen kasvoilleen.
”Neji?” Tenten hoki edelleen, mutta turhaan. Neji tajusi viimein, missä mennään ja suoristautui pystyyn.
”Oletko kunnossa?” Tenten kysyi huolestuneena.
”Olen, kiitos”, Neji vastasi hiljaa. Hän oli iloinen siitä, ettei Tenten ollut huomannut punaa hänen kasvoillaan. Se oli hyvin epätavallista Nejillä, viimeksi hän oli ollut yhtä punainen syötyään ”Elämän Currya”. Nejin mielessä alkoi taas laukata. Miten hän saattoikin olla niin varomaton. Hänhän oli ninja! Ja Hyuuga vielä. Tämä selkkaus ei kyllä tulisi edesauttamaan tämänpäiväisiä suunnitelmia.
”Neji, pitäisi mennä. Gai-sensei ja Lee varmaankin odottavat jo meitä”, sanoi Tenten. Neji nyökkäsi ja hymähti jotain epämääräistä vastaukseksi. Nejin vielä punertaessa hän ja Tenten lähtivät kävelemään kohti metsän harjoitusaluetta. Neji oli hyvin onnellinen saadessaan kävellä paikalle Tentenin kanssa, mutta arvioi tilanteen olevan väärä suunnitelman toteuttamiseen. Ehkä tilaisuuteni tulee myöhemmin.

”Olette myöhässä, Neji, Tenten”, totesi Gai heti noiden kahden saavuttua paikalle. Nejin oli onnistunut saada kasvonsa taas peruslukemille. Neji huomasi Leen puun varjossa suorittamassa venytyksiä täydellä innolla.
”Gomenasai, Gai-sensei. Matkalla tuli pieniä ongelmia”, sanoi Tenten selitykseksi. Neji oli huojentunut, sillä hän ei tosiaankaan toivonut Tentenin kertovan, että hänen oli onnistunut kompuroida itsensä maahan, kun Neji oli ollut ajatuksissaan, jälleen.
”Yosh! Hain Tsunade-samalta tämän päivän tehtävämme. Uskoisin, ettei sen suorittamiseen mene kauan. Saatte viedä kirjeen yhdelle Tulimaan daimioista. Hänen luokseen on Konohasta viitisen kilometriä länteen, joten olette perillä hujauksessa”, selosti Gai Leen jo seisoessa valmiusasennossa.
”Hai, Gai-sensei!” totesi Lee ja säntäsi pää kolmantena jalkana kylän porteille.
”Saisimmeko sen kirjeen, sensei?” kysyi Neji.
”Ooh, melkein unohdin, tässä”, sanoi Gai ojentaen käärön Nejille, joka työnsi käärön reppuunsa. Neji katsahti Tenteniin ja he molemmat lähtivät puita pitkin Leen perään.
”Voi tuota nuoruuden intoa”, totesi Gai katsellessaan loittonevia oppilaitaan.

Porteille tullessaan Tenten ja Neji äkkäsivät paikallaan hölkkäävän Leen. Hänkin oli näköjään muistanut, mitä varten he lähtivät daimion luo.
”Neji-kun, saanko kysyä, miksi te myöhästyitte?” kysyi Lee. Nejin kasvot punehtuivat jälleen, mutta tällä kertaa vain poskipäistä.
”Uskon, ettet tee sillä tiedolla mitään”, Neji totesi kylmän viileästi Tentenin katsoessa tätä. Tenten mietti, miksei Neji voinut kertoa, mutta päätti jättää asian sikseen.
”Kirje on mukana, voinemme lähteä”, sanoi Neji.
”Hai!” kajauttivat Tenten ja Lee yhteen ääneen. Niin Neji ja Lee kärjessä Tenten takanaan lähtivät loikkimaan kohti määränpäätään.

Matka sujui joutuisasti ja ongelmitta. He olivat daimion luona alta aikayksikön. Saatuaan asiansa hoidetuksi nuo kolme geniniä kääntyivät takaisin Konohaan. Paluumatkalla Nejin onnistui haaveilla itsensä jälleen ongelmiin. Hän oli jäänyt tuijottamaan ihastustaan jälleen liian pitkäksi aikaa, joten ajatuksissaan Neji kolautti päänsä juuri sopivalla korkeudella olleeseen runkoon. Hetken hämmästellessään tilannetta, Neji huomasi makaavansa maassa Tentenin ja Leen kummastelevat kasvot yläpuolellaan. Neji nousi nopeasti ylös ja puisteli turhia roskia vaatteistaan.
”Neji, oletko varmasti kunnossa? Ei sinulle yleensä käy näin, normaalisti tarkkailet ympäristöä herkeämättä.” totesi Tenten huolestuneesti.
”Totta, jokin vaivaa sinua tänään.” jatkoi Lee. Neji käänsi katseensa takistaan kahteen ryhmätoveriinsa ja totesi viileästi:
”Olen pahoillani, mutta olen kunnossa, uskokaa pois.” Neji loikkasi takaisin puihin ja otti nopeasti etäisyyttä Leehen ja Tenteniin. Hän ajatteli senpäiväisiä kömmähdyksiään, jotka oli onnistunut tekemään suoraan Tentenin edessä ja nolaamaan itsensä, mutta toisaalta, hänen tunteensa tuohon kunoichiin olivat ne kai aiheuttaneetkin. Neji ajatteli Tentenin pitävän häntä täytenä idioottina, joka ei osannut katsoa eteensä, vaikka olisi nähnyt halutessaan monien metrien päähän Byakuganillaan. Neji olisi toivonut Tentenin ymmärtävän, miltä hänestä tuntui. Hän halusi tietää, mitä Tenten hänestä ajatteli.

Saavuttuaan kylään Neji kärjessä Lee ja Tenten perässään kaikki kolme suuntasivat Hokage-tornille. Päästyään Tsunaden toimistoon ja kerrottuaan tehtävän onnistuneen ongelmitta, kaikki kolme poistuivat. Rakennuksen porteilla Neji naurahti katsellessaan Leen porhallusta kohti harjoitusaluetta. Tenten ja Neji saivat aina nolostella yhdessä Leen ja Gain ”yli-innokasta” harjoittelua ja toilailua.

Leen kadottua näköpiiristä Tenten vilkaisi Nejiin ja sanoi:
”Neji, oletko aivan varmasti kunnossa? Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun näen sinun, no, öh, mokaavan noin."
Neji tuijotti Tenteniä suoraan niihin suklaanruskeisiin silmiin, joihin hän oli lumoutunut niin monesti.
”Tenten, haluaisin puhua kanssasi. Eräästä tärkeästä asiasta”, sanoi Neji tuntien poskiaan kuumottavan.
”Tu-tuota, ööööö, ummmm….” Neji yritti saada sanoja suustaan, mutta ne eivät suostuneet ulos, vaan takertuivat hänen kurkkuunsa.
”Niin?” kysyi Tenten hymyillen. Neji sulki silmänsä ja huokaisi hiljaa. Hänen sydämensä hyppäsi muutaman lyönnin. Nyt tai ei koskaan!
”Haluaisitko lähteä ulos kanssani?” Neji möläytti yhteen pötköön, eikä Tenten tiennyt kuuliko tai ymmärsikö oikein.
”En ole varma kuulinko oikein, mutta taisit juuri pyytää minua ulos, vai?” Tenten katsoi Nejiä iloinen, mutta samalla häkeltynyt ilme kasvoillaan. Nejin posket olivat aivan punaiset ja kuumat. Hänen korvistaan olisi voinut kuvitella tupruttavan savua. Neji yritti rauhoitella itseään ja vastasi:
”Kyllä, niin taisin tehdä” Tenten tuijotti Nejiä hymy huulillaan ja pienoinen puna poskillaan. Neji vastasi hymyyn ja kadotti itsensä Tentenin suloisiin silmiin.

He seisoivat siinä hetken aivan hiljaa, kunnes Tenten tajusi unohtaneensa vastata.
”Tulen oikein mielelläni”, hän sanoi Nejille, jonka hymy suli aivan uusiin ulottuvuuksiin.
”Nähdään puistossa seitsemältä”, Tenten jatkoi ja oli aikeissa lähteä, mutta enne kuin hän kääntyi, hän sujautti suukon Nejin yhä kuumalle poskelle. Tenten hymyili ja kääntyi kohti kotiaan. Neji jäi paikalleen ihmettelemään tapahtunutta ja tuijottamaan kunoichia, jonka hän oli juuri saanut treffeille kanssaan. Lopulta Neji ymmärsi seisovansa kulkuväylällä, (jolle ei onneksi ollut ilmaantunut ketään kohtauksen tapahtuessa) ja lähti kävelemään kohti kotia.

Huoneeseensa päästyään Neji kellahti sängylleen, huokaisi syvään ja muisteli tapahtunutta. Hän oli tehnyt sen. Hän oli pyytänyt Tenteniä treffeille ja tämä oli suostunut! Uskomatonta, hän ajatteli. Neji katsahti pöydällään olevaan valokuvaan. Siinä oli heidän ryhmänsä. Takana seisoi Gai, vasemmalla Neji itse, keskellä Tenten ja oikealla Lee. Neji näytti kylmän viileältä, Gai ja Lee hymyilivät yhteistä poseeraustaan ja Tenten sitä iloista hymyä, jonka Neji toivoi näkevänsä joka päivä.