Kello kävi, odotettu hetki tuli lähemmäs sekunti sekunnilta. Mutta siihen oli niin kauan. Miten hän kestäisi nuo piinaavat tunnit ja minuutit, jotka erottivat heidät.

Neji istui sängyllään tuijottaen kelloa. Aika tuntui pysähtyneen. Tuntui kuin kello hänen seinällään olisi tahallaan piinannut häntä, tuolla ärsyttävällä alati toistuvalla tikityksellään. Aikaa oli vielä paljon, mutta Neji ei tiennyt, miten käyttäisi sen hyödykseen. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin aikaa. Aikaa ja Tenteniä.

Neji oli ennen kotiintuloaan onnistunut kuin ihmeen kaupalla saamaan Tentenin ulos kanssaan. Hän oli siitä hyvin iloinen, mutta sai ajatuksestakin mahansa täyteen lepattavia perhosia. Nämä olivat Nejin ja Tentenin ensimmäiset treffit, hänen ensimmäiset treffinsä. Tapaaminen toi Nejille oudon tunteen, joka oli sekoitus pelkoa, jännitystä ja suurta iloa. Mutta jotenkin hänestä tuntui niin turvalliselta. Hänen ajatuksensa lipuivat suukkoon, jonka Tenten oli painanut pojan poskelle ennen lähtöään. Neji kosketti poskeaan ja muisteli, kuinka ihanalta se oli tuntunut. Tenten oli ehdottanut puistoa tapaamispaikaksi, mikä sopi Nejille vallan mainiosti. Julkisilla paikoilla oli aina omat riskinsä. Koskaan ei voinut tietää, kuka sattuisi vastaan.

Nejin huoneen ovi aukesi ja hän kohotti katseensa. Oven suusta kurkisti Hinata.
”Neji-nii-san, illallinen on valmista”, hän sanoi tavanomaisella äänellään.
”Ah, hai”, vastasi Neji seuraten Hinataa keittiöön. Hiashi ja Hanabi istuivat jo pöydässä. Keitettyjen vihannesten ja riisin tuoksu hiipi Nejin nenään. Hän ja Hinata löysivät paikoilleen pyöreässä pöydässä.
”Itadakimasu”, mumisivat kaikki yhteen ääneen ja aloittivat aterioinnin. Hiashi söi riisiään ilmekään värähtämättä, mutta tarkkaili samalla veljenpoikaansa ja tyttäriään. Hän pani merkille Nejin epätavallisen ilmeen, klaaniin nero hymyili. Nejin onnistui löytää riisistään kurpitsaa, josta hän ei erityisemmin pitänyt, mutta pisteli nekin poskeensa.

Syötyään Neji palasi huoneeseensa ja katsoi jälleen kelloa. Viisarit olivat jakaneet kellotaulun kahteen osaan, lyhyempi viisari osoittaen etelään ja pidempi pohjoiseen. Poika jatkoi matkaansa ikkunalle ja avasi sen päästäen huoneeseensa illan viilentämän kesäisen tuulahduksen. Hän suuntasi katseensa niitylle, johon aurinko loi säteitään. Häntä hymyilytti. Hän kuvitteli itsensä istumaan tuolle niitylle Tenten seuranaan, hyvin lähekkäin. Neji rikkoi mielensä muodostaman kuvajaisen ja katsahti jälleen kelloon. Aika oli armoton asia, eikä sitä ollut kulunut viime katsomasta kuin kymmenen minuuttia. Neji käännähti ympäri ja suuntasi ovelle. Hän avasi sen ja käveli talon ulko-ovelle. Juuri kun hän oli avaamassa tietään vapauteen, hän kuuli äänen takanaan.

”Minne olet menossa?” Neji tunnisti puhujan Hiashiksi.
”Mitä merkitystä sillä on teille?” poika vastasi kylmästi. Hänellä ei käynyt mielessäkään kertoa treffeistään sedälleen, sillä siitä ei hyvää seuraisi.
”Et yleensä liiku tähän aikaan ulkona kuin harjoittelemassa. Salaat minulta jotain Neji”, Hiashi sanoi ottaen tiukan katsekontaktin veljenpoikaansa, joka vastasi haasteeseen. Neji oletti Hiashin piinaavan tätä silmillään nyhtääkseen kaipaamiaan tietoja, mutta häntä ei niin helposti murrettu. Tuijotuskilpa jatkui monen monta minuuttia, kunnes poika vastasi:
”Tulen ajoissa kotiin, voitte olla huoleti.” Hiashi hymähti ja kääntyi ympäri lähteäkseen. Neji avasi oven ja asteli vapauteen hymy huulillaan.

Neji juoksi sille niitylle, johon hänellä oli näkyvyys huoneestaan ja istui heinien sekaan. Hän ihaili kaikkea sitä kauneutta, kesäkukkia, aurinkoa, heinikkoa ja tuulta. Kauempana näkyivät Konohan monumenteista suurimmat, kallioon hakatut Hokage-patsaat. Ne olivat numerojärjestyksessä vasemmalta oikealle Neljänteen, kylän mahtavimpana pidettyyn Hokageen asti. Pieni metsikkö ympäröi niittyä ja sen takana avautui kaupunki. Neji kellahti selälleen katsoen taivasta. Pari kevyen kevyttä pilvenhattaraa lipui hänen ylitseen.

Siinä loikoillessaan Neji sai loistoajatuksen. Hän päätti tuoda Tentenin siihen kauniiseen paikkaan illemmalla treffien yhteydessä. Poika kiitti onneaan siitä, että vain hänen huoneestaan saattoi nähdä niitylle. Hinatan ja Hanabin ikkunoista avautui näköala toiseen suuntaan, kuten Hiashillakin. Tässä asiassa arkkitehtuuri oli ollut kohdallaan, toisin kuin talon styroksiseiniä tehtäessä.

Neji oli kadottanut ajantajunsa kokonaan. Hän mietti, mitä kello mahtoi olla. Hän juoksi ikkunalleen ja kurkisti siitä huoneeseensa. Pienen viisarin osoittaessa melkein seitsemää pitkä viisari lähestyi uhkaavasti kahtatoista. Hän päätti lähteä kohti puistoa tapaamaan ihastustaan. Nejin mielestä oli soveliasta saapua paikalle ajoissa, sillä tämähän oli alkujaankin ollut hänen ideansa. Ja sivukorvalla hän oli kuullut huhuja, että naisia ei kannata odotuttaa. Ei hän muistanut mistä, mutta jostain hän oli tuollaistakin saanut tietoonsa. Nejin ajatusten kaarrellessa puisto tuli jo näkyviin. Hän näki tyhjän penkin nurmella ja istui sille. Hän tiesi, missä Tenten asui, joten hän oletti todennäköisimmän suunnan, josta tyttö ilmaantuisi.

♥♥♥♥

Tenten käveli huoneessaan ympyrää. Hän ei tiennyt monesko kierros oli meneillään. Se oli hänen tapansa. Tyttö teki niin aina, kun tämä mietti hankalia tai monimutkaisia asioita. Ja tämä totisesti oli vaikeimmasta päästä. Tenten pysähtyi ja istui tuolille työpöytänsä edessä. Hän otti pöydällä seisovan valokuvan käsiinsä. Siinä oli hänen ryhmänsä. Kaikilla tiimin jäsenillä oli tuo sama kuva, joka oli otettu heidän ensimmäisenä geninvuonnaan. Kunoichin katse siirtyi lähes automaattisesti vasemmalla seisovaan poikaan, jonka Tenten tapaisi tänään.

Neji oli yllättänyt Tentenin pyytämällä tätä ulos senpäiväisen tehtävän suorittamisen jälkeen. Tyttö oli huomannut, että tilanne jännitti poikaa suunnattomasti, sillä Tentenin oli täytynyt tarkistaa kuuliko hän oikein. Tilanne oli loppunut siihen, että Tenten oli suukottanut Nejiä poskelle ennen lähtöään. Sillä hetkellä tyttö ei epäröinyt hetkeäkään. Hän halusi jättää Nejille mukavaa ajateltavaa, jotta hän voisi tulla hyvillä mielin tapaamiseen.

Tenten laski kuvan käsistään suunnaten katseensa kelloon pöydän toisella laidalla. Hänellä olisi vielä tunti edessään ennen kuin hän suuntaisi puistoon. Tenten kuuli murinaa vatsastaan ja huomasi tyhjyydentunteen sisällään. Hän päätti syödä pikaisen illallisen, kun aikaa kerran vielä oli.

Keittiössä Tenten valmisteli ateriaansa. Hän otti dashi-lientä purkista ja kaatoi sen kattilaan, jonka hän pani hellalle lämpenemään. Odotellessaan liemen kiehahtamista tyttö pilkkoi tofun pieniksi kuutioiksi ja hienonsi purjon. Dashin kiehahdettua Tenten pienensi hellan tehoa roimasti ja lisäsi kuutiot sekaan. Hän laski kannen keitoksen päälle ja haudutteli keitosta muutaman minuutin. Tenten kaivoi jääkaapista misotahnaa ja kulhon astiakaapista. Hän nosteli kattilasta pieniä eriä lientä kulhoon ja liuotti tahnaa siihen. Tahnan liuettua hän kaatoi liemen takaisin kattilaan. Katsottuaan tahnaa olevan tarpeeksi tyttö lisäsi purjon.

Tenten otti keittoa kulhoonsa ja käveli se mukanaan ruokapöytään. Hän palasi vielä hakemaan puikot ja asettui sitten aloilleen. Hän pettyi hieman, sillä tofukuutiot olivat hajonneet pieniksi murusiksi, mutta pystyihän keittoa juomaankin. Tenten nosti kulhon suunsa korkeudelle ja hörppäsi varovasti, sillä keitto oli vielä melko kuumaa.

Syötyään Tenten tiskasi astiat ja marssi takaisin huoneeseensa. Hän yllättyi kelloa vilkaistessaan, sillä aika oli kulunut hänen mielestään paljon nopeammin keittiössä ahertaessa. Tenten juoksi kiireessä kylpyhuoneeseen ja katsahti peilikuvaansa. Tukka hyvin, mikään ei roiku, hyvä! Tyttö kiiruhti ulos lukiten oven perässään. Hän oli onneksi arvioinut ajan oikein, eikä hänellä ollut aivan tulenpalavaa kiirettä, mutta ei hän halunnut Nejin joutuvan odottamaan. Kunoichi oli arvioinut kävelyn puistoon kestävän kymmenisen minuuttia, joten hän ehtisi hyvin. Pian Tenten saapuikin kohtaamispaikalle huomaten ensimmäisenä puiston penkillä istuvan pitkähiuksisen pojan.

♥♥♥♥

Neji oli olettanut oikein. Tenten saapui juuri siitä suunnasta, josta hän oli olettanutkin. Neji vilkaisi tyttöä tämän katsoessa takaisin ja hänen sydämensä teki pari ylimääräistä lyöntiä. Hän nousi penkiltä lähtien kävelemään kohti ihastustaan Tentenin kävellessä vastaan. Parin pysähtyessä puun varjoon heidän katsekontaktinsa oli tiiviimpi kuin koskaan aiemmin. Hiljaisuus vallitsi tyynen rauhallisessa puistossa, kunnes Tenten rikkoi sen sanomalla:
”Kaunis ilta tänään, eikö olekin.”
”Mmm…”, vastasi Neji.
”Mennäänkö tuonne istumaan?” hän kysyi osoittaen kukkulaa.
”Okei”, vastasi Tenten.

Siellä he vain istuivat. Neji oli laittanut vasemman polvensa koukkuun ja lepuutti oikeaa kättään sen päällä. Tenten istui nojaten käsiinsä takanaan jalat suorina. Molemmat loivat katseensa edessä aukeavaan maisemaan, joka oli täynnä kesäheinää, kukkia ja puita joita tuulenvire heilutteli ilta-auringossa. Kumpikaan ei liikahtanutkaan tai sanonut mitään, he vain nauttivat siitä illasta. Neji siirsi katsettaan Tenteniin päin. Tyttö teki samoin pojalle, mutta huomatessaan toisen silmät molemmat käänsivät päänsä vastakkaisiin suuntiin. Molempien kasvoille nousi hento puna.

Neji rohkaisi itsensä ja käänsi kasvonsa Tenteniin.
”Mitä pidit tämän päivän tehtävästä?” hän kysyi. Tenten havahtui ääneen ja vastasi:
”Ihan ok. Haluaisin tosin kysyä sinulta jotain, Neji.” Nuoret muodostivat tiiviin katsekontaktin toisiinsa kuten aiemminkin.
”Niin?” Neji vastasi.  Hän oli melkein varma, mitä Tenten halusi tietää, mutta poika uskoi voivansa kertoa totuuden, nyt kun he olivat kaksin.
”Mietin vain, että miksi sinä kompastuit tänään aamulla ennen kokoontumista ja törmäsit siihen puuhun kun palasimme tehtävältä” sanoi Tenten naurahtaen hieman puhuessaan Nejin kömmähdyksistä. Poika hymyili vieressä ja vastasi:
”Ihastuminen on mielenkiintoinen asia. Jos totta puhutaan, olen katsellut sinua jo jonkin aikaa. En vain ole uskaltanut kertoa sinulle. Päätin jo tänä aamuna pyytäväni sinua tänne, näkemisesi jännitti paljon enemmän kuin normaalisti. Jäin kuuntelemaan ääntäsi ja katsomaan silmiäsi, siksi löysin itseni maasta.” Tenten tunsi poskiensa kuumenevan viimeisten sanojen kohdalla.
”Neji...”, tyttö sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä, ”minäkin olen ihastunut sinuun.” Poika tuijotti tyttöä punaisempana kuin aiemmin. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa.

Neji liu’utti vasemman kätensä Tentenin oikean päälle. Tyttö hätkähti hieman katsoen käteensä, mutta käänsi sitten kasvonsa Nejiin päin ja hymyili. Poika vastasi hymyyn. Hitaasti, Neji irrotti vasemman kätensä ja kiersi sen Tentenin selän ympäri tämän olkapäälle. Tenten siirtyi lähemmäs ja nojasi Nejiä vasten. Tyttö tunsi pojan sydämenlyönnit sisällään. He molemmat katsoivat jälleen eteenpäin, tosin nyt kummastakin tuntui paljon varmemmalta.Neji kuiskasi hiljaa, mutta niin että Tenten kuuli"Arigato."

Neji muisti juuri jotain tärkeää ja kuiskasi Tentenille:
”Tule. Haluan näyttää sinulle jotain.” Molemmat nousivat ja lähtivät kävelemään kohti Hyuuga-taloa käsi kädessä. Perillä Neji johdatteli Tentenin niitylle, jossa ajatus sinne tulosta oli syntynyt. Tenten laskeutui istumaan aukealle nurmelle irrottamatta kättään Nejin kädestä. Poika istui tämän viereen hymyillen. Jälleen he tuijottivat toisiaan, sanomatta sanaakaan. Neji oli juuri hukkumaisillaan Tentenin suloisiin suklaasilmiin, mutta hän ei välittänyt. Tenten tunsi suurta vetoa pojan perimiin Hyuuga-silmiin, niin valkoisiin ja niin ihaniin.

Nejin katse alkoi harhailla kohti Tentenin huulia, mutta tämä tarkisti vähän väliä huomasiko tyttö. Varovasti Neji vei oikean kätensä Tentenin leualle ja veti tätä hellästi itseensä päin. Tenten tunsi punastuvansa, mutta antoi asian olla. Neji sulki silmänsä ja painoi huulensa Tentenin huulille. Tyttö antautui täysin ensisuudelmalleen ja kuljetti toisen kätensä pojan niskaan ja toisen tämän hiusten sekaan. Nejin kädet löysivät Tentenin vyötärölle ja vetivät tytön hyvin lähelle. Neji tunsi Tentenin rintojen painautuvan rintaansa vasten. Tenten pystyi tuntemaan pojan sydämenlyönnit, jotka olivat rauhoittuneet.

Suudelma kesti pitkään tuulen puhaltaessa heidän ylitseen, kunnes Neji irrottautui varovasti rakastamastaan tytöstä. Hän suuteli tätä vielä kevyesti ennen kuin he erkanivat. He vain tuijottivat toisiaan hymyssä suin. Molemmat pystyvät arvaamaan, että olivat kumpikin saaneet juuri ensisuudelmansa, tai ainakin he toivoivat niin. Aurinko ei ollut vieläkään laskenut, mutta ilta oli jo melko pitkällä. Neji auttoi Tentenin ylös ja kysyi:
”Saatanko sinut kotiin?” Tenten hymyili ja nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Tällä kertaa Neji ei tarttunut Tentenin käteen vaan hän vei sen tytön hartialle sulkien tämän lähelleen. Yhdessä he lähtivät kohti Tentenin kotia.

Perillä paria sitoi jälleen hetken hiljaisuus, kunnes Tenten sanoi:
”Kiitos aivan ihanasta illasta, Neji!” Tämän jälkeen hän halasi Nejiä ja suukotti tätä kevyesti poskelle. Tenten oli jo kääntymässä, mutta Neji tarttui tämän ranteeseen pysäyttäen tytön ja veti tämän vielä yhteen lyhyeen suudelmaan. Sen päätyttyä Neji tuijotti Tenteniä hymyillen ja sanoi:
”Minullakin oli mukavaa. Näemmekö taas huomenna?”
”Uskon niin. Hyvää yötä!” sanoi Tenten lähtien takaperin kohti talonsa ulko-ovea.
”Hyvää yötä!” toivotti Neji. Tämän jälkeen Tenten kääntyi ja katosi Nejin näkyvistä. Hyuuga seisoi siinä vielä hetken, mutta tajusi pian parhaaksi lähteä kohti kotia. Neji oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin, eikä hän voinut kuin hymyillä ajatellessaan Tenteniä, rakastettuaan.