Enjoy : 3

''Hidan. Hidan!" Nouse ylös, muuten Pein tappaa meidät!" Vanhempi mies sanoi ja veti Hidaniksi kutsutun henkilön päältä peiton.
Poika ei hievahtanutkaan. Pojalla oli herkät jalkapohjat, joten mies tyytyi kutittamaan niitä. Mies haki sangollisen jääkylmää vettä ja kaatoi sen pojan päälle.
"Voi helvetti! Miks vitussa sun tuo piti tehä!?" Poika karjui kurkku suorana.
Vanhempi ei jaksanut kuunnella pojan valitusta siitä kuinka väärin hän oli muka tehnyt, vaan poistui huoneesta vähin äänin.

Kakuzulla oli tummanruskeat pitkät hiukset jotka hän piilotti eräänlaisella hupulla. Akatsuki takki hänellä oli päällä niinkuin muillakin.
Hidan taas oli räävä suu, kiroilee koko ajan. Hänellä on violetin harmahtavat hiukset jotka ovet sliipattuna taakse.
Hän pitää takin kaulusta avoimesti auki.
Pienen kiroilu kohtauksen jälkeen molemmat lähtivät kävelemään kohti tapaamis paikkaa, jossa kaikki sen ryhmän, akatsukin, jäsenet näkisivät ja sopisivat uudesta tehtävästä.
Kummatkin laahustivat kohti tapaamis paikkaa.
Välillä he kyselivät toisiltansa yksittäisiä kysymyksiä, mutta pääosin molemmat olivat koko ajan hiljaa.

Paikka lähestyi koko ajan.
"Pitikö meillä olla se raportti valmiina?" Kakuzu kysyi.
''Mistä vitusta minä tiedän. Eikö sun pitänyt tehdä se ihme raportti?"  Harmaapää huusi.
''Improvisoidaan.'' Vanhempi murahti.
''Mutta Kakuzu, Se ei taida enää mennä läpi jos me sanotaan, että joku saatanan koira söi sen lapun." Hidan sanoi närkästyneenä.
Kummatkin menivät ovista sisälle ja menivät omille paikoilleen odottamaan.

Valmiina siellä odottamassa olivat jo Itachi Uchiha ja hänen parinsa Hoshigaki Kisame. Sekä Pein ja hänen parinsa Konan.
Paikalle virtasi ihmisiä tunnin sisällä vielä noin 4 ihmistä. Kun kaikki olivat saapuneet paikalle kokous saattoi vihdoin taas alkaa.
''Ovatko kaikki jo paikalla?" Johtajan ääni kaikui salissa.
''Mille näyttää?" Jonkun ääni, Deidaran, kuului takana.
''Asiaan. Teille kaikille on tehtävät. Deidara ja Sasori, lähtekää Konohaan, etsikää Kyubi, ja tuokaa se tänne, keinoin millä hyvänsä.
Kakuzu ja Hidan. Te lähdette ruohomaahan, jossa haette armeijan alueelta meille eräänlaisen pommin. Ja sitten Itachi ja Kisame te saatte..." Pomo selitti kaikkien tehtävät tarkasti.
Kummatkin nyökkäsivät ja lähtivät hakemaan omat tavaransa.
''Kuinka monta päivää sinne on matkaa?" Hidan marmatti.
"Jos me juostaan yhtäpäivää, niin varmaan se neljä-kolme päivää." Kakuzun sanoi tyynesti.
Harmaapää huokaisi syvään ja lähti jo juoksemaan kohti heidän asuntoaan.

Ai miksi he asuivat samassa talossa? koska he olisivat toistensa luona koko ajan. Tehtäviin olisi helpompi lähteä, kun he asuvat saman katon alla.
Heillä ei ollut mitkään lämpimimmät välit, mutta he tulivat kyllä toimeen. Asunto ei koskaan ollut kovin siisteimmästä päästä, mutta kyllä he välillä sitä aina siivosivat.
"Miten yksinkertaisesti tästä paskaläjästä voi löytää mitään." Hidan raivosi.
"Jos sinä joskus siivoaisit myös, niin ehkä täällä ei olisi näin likaista." vanhempi murahti takaisin.
Kummatkin etsivät puhtaita vaatteita, tarpeellista tavaraa ja jotakin kuiva ruokaa, joka säilyisi pitkään.
Kun tunnin pakkauksen ja järjestelyn jälkeen molemmat lähtivät asunnosta, lukitsivat ovet ja lähtivät tehtävään.

"Minne suuntaan ensimmäisenä?" Hidan nauroi ja veti taskustaan kartan.
"Pohjoiseen." Kakuzu sanoi tympääntynyt ilme kasvoillaan.
''Sinne siis.'' Kummatkin lähtivät juoksuun. Tuuli puhalsi kylmästi molempien kasvoille.
''Yritetäänkö kestää toisiamme? Edes tämän kerran." Kakuzu kysyi, vaikkei itsekkään pitänyt ideasta.
"Vain tämän kerran, mutta kun tehtävä on ohi. Me ollaan yhtä riidoissa kuin lähdettiinkin. Mikään ei ole muuttunut."

Seuraavana päivänä He olivat melkein puolessa välissä. Parin tunnin yöunet ei tee kovin hyvää kummallekkaan, mutta heillä on alle kaksi viikkoa aikaa suorittaa tehtävä, joten päiviä saati sitten tunteja ei saisi heittää turhaan. Johtaja ajatteli, että nukkuminenkin on niin turhaa, että saattoi jopa kieltää nukkumisen kokonaan, mutta harvemmin kukaan häntä edes kuunteli niin turhassa asiassa.
Kummatkin puhuivat toisilleen tekemänsä sovintorauhan ansiosta. He olivat saaneet toisistaan sellaisiakin piirteitä esiin, joita eivät olleet edes tienneet.
''Jos me kierretään tuon sademetsän läpi, saadaan ehkä täytettyä vesipullot ja muutenkaan ei enää tätä lämmintä ilmaa." Kakuzu tutki karttaa.
''Mä en enää halua kävellä koko saatanan kuumuudessa. Mä oon saanut tästä kuumuudesta niin tarpeekseni etten varmaan vittu enää koskaan lähde mihinkään ainakaan kuukauteen." Hidan kirosi , koska vihasi muutenkin kaikkia tehtäviä mitä he yleensä saivat. Kaikkeen tottuu, kyllä hän oikeastaan pitää kaikista tehtävistä, mutta valittaa omaksi ilokseen ja ärsyttääkseen Kakuzua.
Kun aurinko alkoi taas sarastaa, molemmat keräsivät tavaransa ja lähtivät kävelemään taas.

Ilma kuumeni mitä enemmän he kävelivät. Ruohomaan ei kuuluisi olla kovin kuuma paikka, siellähän pitäisi olla sadekausi!
Vesi alkoi olla lopussa, Ruoka alkoi olla lopussa. Kumpikaan ei selvästikkään ollut valmistautunut kauheaan helteeseen.
Kummatkin alkoivat olla lopussa. Enää päivän matka määränpäähän, ja nyt alkoi armoton aavikko, minkä takaa pitäisi näkyä jo Ruohomaan portit.
Asteita oli varmasti yli 35 astetta, mutta kummankin välit toisiinsa oli parantunut mitä enemmän he kävelivät.
Hidan laahusti Kakuzun perässä. Puita ei näkynyt lähelläkään, jonne mennä lepäämään.
Vanhempi käveli vain armottomasti eteenpäin.
Kuului tömähdys.
''Hidan?.. Hidan!" Kakuzu huusi ja juoksi työparinsa luokse. Hänen naamansa punotti, hiki valui otsalta.
'Auringon pistos.. Mistä me saadaan sulle varjoa.. Ja vettä!' Kakuzu mietti.
Hän otti Hidanin reppuselkäänsä ja lähti juoksemaan viimeisillä voimillaan.
''Älä kuole saatana. En voi palata yksin täältä.'' Vanhempi mietti.
Pian Kakuzukaan ei jaksanut kantaa Hidania. Hän juoksi silti vain koko ajan, hän ei halunnut menettää tämän hetkistä ystäväänsä.

''Maata? Ruohoa? Mitä helvettiä, kartta huijasi." Kakuzu huusi. Puron solina kuului jossain lähellä.
Mies yritti kuulostella missä se mahtaisi olla. Hän sulki silmänsä ja tunnisti suunnan mistä veden solina kuului.
Kakuzu asetti Hidanin veteen ja yritti etsiä jonkilaista merkkiä mistä voisi yrittää tunnistaa heidän olinpaikkansa.
Veden tasainen solina, sai Kakuzun kehon tuntumaan raskaalle, joka aiheutti vanhemman kaatumisen melkein Hidanin päälle.
Kummatkin nukkuivat sikeästi, samalla kylmä vesi vilvoitti molempia.
Ne olivat heidän parhaimmat yöunet pitkään aikaan.

Aamu aurinko paistoi puiden välistä suoraan Hidanin silmiin.
''Ai helvetti mun pää!" Nuorempi sanoi pidellen päästään kiinni.
"Vettä? Kakuzu? Miten me tänne päästiin? Kakuzu? Voi helvetti nouse ylös!"  Harmaapää töni vanhempaa.
Vanhempi vain nukkui.
Hidan tarttui tätä käsistä ja raahasi rantaan. Hän vetäisi hupun tämän päästä.
Kuunteli sydäntä. Ei pulssia.
''Vittu! En minä osaa mitään helvetin ensiapua antaa. Sama kun antaisi apinan suorittaa aivoleikkauksen!" Poika raivosi yksikseen.
''Oliko se 30 painallusta ja sitten se suusta suuhun juttu. Helvetti, paska juttu laittaa mut tähän hommaan!" Mutta hän yritti kaikkensa.
Ensin hän painoi ne kolmekymmentä kertaa ja puhalsi kaksi kertaa. Tämän saman hän joutui tekemään pari kertaa.
Hän kuunteli jo melkein hysteerisenä sydäntä. Syke löytyi.
''Hän on elossa!'' Hidan hymyili.

Monta tuntia meni vielä, Kakuzu jatkoi nukkumista ja Hidan istui hänen vieressään.
''Sinä siis raahasit minut tänne. En ole oikeasti kertonut miten paljon olen iloinen siitä. Mutta silti mitä teit oli vitun tyhmästi tehty. Älä mietikkään sen tekemistä uudelleen.''
Johtuuko se vain siitä, koska Kakuzu oli pelastanut hänet.. Ei se välttämättä johtunut vain siitä. Mutta Hidan oli hänelle elämänsä velkaa.
Kakuzu nousi istumaan ja tuijotti Hidania.
''Tervetuloa takaisin." Hidan hymyili. Sitä Kakuzu ei uskonut koskaan näkevänsä.
''Ööh.. mietin vain sitä kun sinä pelastit minut ensin, joten ajattelin kiittää sinua." Hidan selitti.
Punastuminen näkyi tämän poskilla. Oli varmasti Kakuzun syntymäpäivä.
''Ainoa asia jolla voit kiittää on olemalla sinä.'' Vanhempi hymyili.
''Kiitos.'' Harmaapää hymyili ja halasi vanhempaa.
Kumpikin sai hennon punan naamalleen.

Kummatkin olivat hetken hiljaa. Kakuzu veti hupun takaisin päähänsä ja molemmat vetivät takkinsa paremmin kiinni sen jälkeen vielä vesipullot täytettiin.
''Lähdetäänkö?" Kakuzu sanoi, ja nuorempi juoksi perässä.
''Toivottavasti se kylä tulee kohta, mun jalat on ihan vitun kipeät." Hidan huusi.
"Ainakin vanha Hidan on palannut." Kakuzu hymyili, jota ei hupun alta erottanut, kylläkään.
Kummatkin lähtivät juoksuun, he olisivat luultavasti aamun sarastaessa perillä, mikäli kartta neuvoo oikean reitin.


-------------------

Aika lyhyt tuli, mutta panostan enemmän seuraavaan osaa. ^^
Risut ja ruusut kiitos < 3