Edellinen osa – Luku kuusi: Siivousserenadi


*****

Epilogi

Anteeksiannon oodi



”Hyuuga-san on nyt siinä kunnossa, että hän voi ottaa vieraita vastaan, mutta hän on valitettavasti sen verran uupunut, ettemme voi sallia kovin pitkää vierailua”, lausui päivystävä hoitaja. ”Olkaa hyvä, johdatan teidät hänen huoneeseensa.”

Tenten, Hinata ja Lee nousivat Konohan sairaalan odotussalin tuoleilta ja lähtivät hoitajan opastamana kohti osastoa, jonne Neji oli viety. Tenten kuljetti käsissään Yamanakan kukkakaupasta ostettua narsissia, jonka hän oli hankkinut antaakseen sen Nejille huonetta piristämään. Tenten oli kylläkin tottunut menemään tapaamaan sairaalan pahnoille päätyneitä tiimitovereitaan, sillä Neji ja Lee olivat molemmat varsin alttiita hankkiutumaan onnettomuuksiin.

”Sujuiko lääkintäoperaatio hyvin, hoitaja-san?” Lee kysyi.

”Hän on käytännössä katsoen lepoa vaille kunnossa”, hoitaja vastasi. ”Parannusoperaatio vaati kuitenkin melkoisen tukon hänen hiuksiaan. Käytimme nimittäin lääkintäjutsua, jossa käytetään kehon omaa materiaalia, ja haavoja oli paljon. Lääkintäoperaatio kuitenkin onnistui erinomaisesti."

Hoitaja avasi erään osaston oven, ja tulijat pääsivät kurkistamaan siitä sisään.

Neji makasi selällään sairaalan vuoteella silmät kiinni ja rauhallisesti, tasaisesti hengittäen. Lähes kaikista niistä kohdista hänen ruumistaan, jota näkyi vaaleansinisen sairaalakaavun alta, oli paketoitu siteillä, aina kaulasta sormenpäihin asti. Ihme kun kasvojakin ei ollut paketoitu, vaikka siinä pari laastaria olikin. Huonovointiselta Neji ei onneksi näyttänyt, vaikka olikin vähän kalpea, eikä missään näkynyt verta.

Tenten asteli hiljaa Nejin vuoteen vierellä olevan yöpöydän luokse ja alkoi avata narsissia paketistaan. Neji taisi nukkua…

”Kaikki kunnossa?”

Neji oli yllättäen avannut silmänsä ja lausunut nuo sanat hyvin hiljaisella äänellä. Kuulosti vähän siltä kuin Nejillä olisi ollut paha yskä, mikä taisi johtua silkasta uupumuksesta.

”Jep”, Tenten vastasi iloissaan siitä, että Neji oli hereillä vaikka näyttikin olevan puolikuollut väsymyksestä. ”Kakashi-senseinkään ei tarvinnut jäädä edes sairaalaan, hän kävi vain kääntymässä, ja kaikki muut tiimistämme ovat täällä”, hän jatkoi viitaten Leehen ja Hinataan, jotka vielä seisoskelivat ovensuussa.

Neji nyökkäsi hieman, ja samassa hänen silmäluomensa lurpahtivat taas puoliksi kiinni. Tenten jo luuli, että Neji oli yhtäkkiä nukahtanut kesken kaiken, kunnes poika avasi sitten hieman säpsähtäen silmänsä. Se taisikin olla torkahdus. Neji todella oli väsynyt.

”Mikä on vointi, Neji-kun?” Lee tiedusteli reippaaseen ja selkeään tyyliinsä.

”Mikäs tässä”, Neji vastasi Leelle taistellen yhä uupumustaan vastaan. ”Pökerryttää hieman, mutta se johtunee kipulääkkeistä. Operaatio kesti kuulemma kauan, tosin minun tajuni oli sen aikana lähinnä kankaalla… Ei siitä aiheesta enempää. Sain kuitenkin ilmaisen parturin operaation ohella”, hän lisäsi alakuloisesti virnistäen ja veti – hyvin varovaisesti ja hitaasti kättään liikuttaen – selkänsä takaa esille tukon hiuksiaan. Nejin hiuksia oli leikelty siististi pois vaaksan pituudelta. Ne oli käytetty hänen muun ruumiinsa korjaamiseksi lääkintäoperaatiossa. Tenten tiesi, että Neji oli aina kasvattanut hartaasti hiuksiaan pitkiksi sukunsa tavallisen tavan mukaisesti, ja tämä yllättävä parturointi taisi hieman harmittaa nuorukaista. Pahempiakin murheita tällä oli kyllä ollut.

Hinata sipsutteli Leen perässä Nejin luo, ja tytön kasvoille nousi hymy, kun hän näki serkkunsa kunnossa. Neji vastasi taas kohteliaasti mutta hyvin sydämellisesti hymyyn. Nejin terve hymy taas sai Tenteninkin suupielet kohoamaan ylöspäin. Myös Lee hymyili, mutta se kai johtui siitä, ettei hän halunnut jäädä huoneen ainoaksi vakavaa ilmettä pitäväksi. Hoitajan ilmeestä Tenten ei tiennyt.

”Entä muuten tilanne?” Neji tiedusteli niin vaimealla äänellä, ettei ollut aivan varmaa, kuuliko sen huoneen toiselle laidalle. ”Se vakooja, esimerkiksi? Tai paperit?”

Tenten hymyili. "Paperit ovat nyt takaisin Hokagen toimistossa, ja uskoakseni vakooja on vieläkin tajuton..?" Tenten katsahti hieman kysyvästi hoitajaan siinä toivossa, että tämä kertoisi vakoojan tilasta tarkemmin.

”Ikävä kyllä... tai siis, hän ei ole tajuton”, hoitaja sanoi. Nuoret katsoivat häneen kysyen. ”Häneen täytyi tehdä häneen muutama lamautusjutsu ennen kuin hänet saatiin aloilleen. Hän on hyvin väkivaltainen, mutta onneksi muutama ANBU oli paikalla. Nyt hän on henkisesti tajuissaan, mutta hänen ruumiinsa on lamautettu. Eräs kollegani sai kuitenkin sitä ennen taittotuolista päähänsä…”

Hiljaisuus.

”Toisaalta, ei huolta”, hoitaja puuskahti. ”Vakooja on jo siinä kunnossa, että hänet voidaan siirtää selliin. Meidän ei siis tarvitse enää sietää häntä.”

Jonkun suunnalta kuului tyrskähdys, mutta jälkikäteen kukaan muu kuin tyrskähtäjä ei tiennyt, kuka se oli.

Tenten huokaisi. ”Toisaalta toivon ettei hän olisi herännyt ollenkaan... Onko Hokage-samalle ilmoitettu asiasta?”

”On kyllä”, hoitaja vastasi. ”Tai hänelle ollaan menossa siis ilmoittamaan. Ja lisäksi kaipaamme hieman lisää ANBU-vahvistuksia.”

”Hänen heräämisensä toisaalta tarkoittaa sitä, että kuulustelut voidaan aloittaa…” Neji sanoi.

”Niin”, hoitaja vahvisti. ”On oleellista tietää, kenelle koko mies työskenteli. Se, että joku vihollinen tahtoo meistä tietoja, kertoo siitä, että tätä vihollista on syytä varoa.”

Nejin pää laskeutui yllättäen tyynylle, ja hänen silmäluomensa räpsähtelivät harvakseltaan. Vaikutti todellakin siltä, että hänen piti pinnistellä, jottei hän nukahtaisi. Taisi olla vain ajan kysymys, milloin hoitaja hätistäisi Tentenin, Leen ja Hinatan pois huoneesta, jotta Neji saisi toipua rauhassa. Toistaiseksi mitään komentoa ei kuitenkaan kuulunut. Ei vielä.

Yhtäkkiä Neji puhkesi taas puhumaan: ”Vaikka en sitä vakoojaa erityisemmin kunnioita”, hän lausui, ”täytyy myöntää, että hän teki varsin ovelan ja pirullisen tempun käyttäessään minuun vaihdostekniikkaa. Pitää muistaa ensi kertaa – ” Neji vaikeni yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin puheensa ja kalpeni sen vähän verran kuin mitä siitä saattoi vielä kalventua.

Tenten nyökkäsi mutta käänsi katseensa pois.

Hinata katsoi orpona sekä Nejiä että Tenteniä.

Lee näytti epätavallisen epätietoiselta.

Pakottaen itsensä hymyilemään Tenten kääntyi takaisin muiden huoneessa olijoiden puoleen ja virkkoi: ”Mutta oli sentään onni, että se temppu jäi siihen ja hän lähti juoksemaan pakoon. Jos hän olisi ollut vähänkin sinnikkäämpi, meitä saattaisi maata täällä sairaalassa useampiakin.”

’Tai sitten kuolleina’, tuli vaistomainen lisäys Tentenin mielessä. Pelkkä ajatuskin puistatti häntä.

”Se on totta...” Neji kuiskasi vaitonaisena. Hän näytti siltä, että hän olisi vielä halunnut sanoa jotain muttei keksinyt sanottavaa... ei sellaista, jota hän olisi nyt voinut lausua tällä joukolla.

Tenten pysyi vaiti ja tutkaili sairaalan kattoa. Kysymys ei ollut siitä, että se olisi ollut jotenkin erityisen mielenkiintoinen, vaan siitä, ettei Tenten halunnut kohdata muiden huoneessa olijoiden katseita. Hänen sisällään kuohuva syyllisyys oli taas ottanut vallan hänen ajatuksistaan, ja vaikka Tenten ei ollutkaan mikään erityisen herkkä luonne, hän sai silti pinnistellä ollakseen kyynelehtimättä.

”Tenten...”

Tenten käänsi päätään Nejiä kohti tämän kutsuessa. Hän halusi välttää noita vaaleita Hyuugan suvun silmiä, mutta jotenkin hänen katseensa harhaili aina niihin. Tenten saattoi erottaa Nejin silmistä kuvastuvan huolen, ja oli pahoillaan siitä, että aiheutti tälle huolta.

”Niin?” Tenten kysyi loihtien kasvoilleen pienen hymynpoikasen.

Neji mutristi suutaan miettiessään sanojaan. ”Teit hyvin, kun sait lopulta sen vakoojan taltutettua”, hän lausui, ja kasvojen ilmeestä päätellen hän ei ollut tyytyväinen siihen, miten hän sanomisensa oli lausunut.

Tentenin hymy hieman venähti. Hän tiesi, että Neji yritti rauhoittaa hänen oloaan, sillä hän oli hyvä ihmistuntija ja tunnisti eri mielialat jo pelkästään kasvoja vilkaisemalla. ”Kiitos”, hän mutisi hieman nolostuneena siitä, että huone oli täynnä ihmisiä, jotka varmasti näkisivät hänen hymynsä teennäisyyden. Toisaalta hän oli myös kiitollinen Nejille siitä, että tämä ei yrittänyt turhaan vakuuttaa häntä syyttömyydestään. Sen hän tiesi itsekin, mutta... Tenten huokaisi tuskin kuuluvasti ja nosti sitten hieman päätään. Hän ei ymmärtänyt, miksi tunsi syyllisyyttä asiasta, jolle hän ei edes voinut mitään.

Hiljaisuus. Eivätkö Lee tai Hinata voineet sanoa mitään tässä kohtaa?

”Pääasia on, että tehtävä on suoritettu eikä kukaan ole kriittisessä tilassa”, Neji lausui ilmeisesti nimenomaan rikkoakseen hiljaisuuden.

”Niin, ei enää”, Tenten myönsi, mutta pysyi muuten vaiti.

”Niin!” Lee vakuutti.

”Niin…” Hinata sanoi hiljaa. Sitten, hetken kiusaantuneen hiljaisuuden jälkeen, hänen katseensa osui seinäkelloon. ”Oh! Minun pitäisi jo lähteä, isä odottaa minua. Sitä paitsi tarvitsemme kaikki lepoa jahdin jälkeen.”

”Lähdetään vaan”, Lee sanoi, ”että huomenna jaksetaan treenata.”

”Tulen vielä huomenna tapaamaan sinua, Neji-niisan”, Hinata sanoi vielä hymyillen.

”Kiitos”, Neji kiitti. ”Viekää Hiashi-samalle terveisiä.”

”Toki.”

”Minä vien Gai-senseille!”

Hyvästeltyään näin Nejin Lee ja Hinata katosivat ovesta ulos. Heidän peräänsä lähti sairaanhoitaja ties mitä toimittamaan. Neji jäi huoneeseen yksin – tai siis melkein yksin.

Tenten oli yhä paikalla. Tyttö mietti hetken, jäisikö hän, ja sitten hän päättikin jäädä.

”Jään tähän siihen saakka, kunnes nukahdat…” hän sanoi vaimeasti. ”Jos vain sinulle käy? Minulla ei ole kiireitä.”

Neji katsahti Tenteniin jokseenkin yllättyneen näköisenä. Sitten hän nyökkäsi hyväksyvästi hymyillen.

Tenten otti tuolin jostain syrjästä ja istahti sille. Ei hän koko aikaa jaksaisi seistä.

Miksikö Tenten oli sitten päättänyt vielä jäädä huoneeseen? Sitä hän ei tarkalleen tiennyt itse. Ehkä hänestä tilanne ei ollut vielä selvä. Kenties hän halusi vielä varmistaa, mitä Neji ajatteli koko tilanteesta. Niin. Tenten halusi tietää… oliko tyttö armahdettu.

Neji sulki silmänsä kuin aikoakseen nukahtaa. Silmät kuitenkin avautuivat aina vähän väliä hetkeksi, mikä kieli siitä, ettei Neji vielä ollut nukahtanut. Näytti siltä kuin hän ei edes saisi nukuttua.

Viiden minuutin kuluttua…

”Tenten.”

”Hmh?” nutturapää kysyi.

”Eräs pieni asia”, Neji lausui. ”En saa unta, jos vielä jaksat vaivata päätäsi sillä sotkulla. Se on ollutta ja mennyttä, ja sinä sitä paitsi sen vakoojan nappasitkin. Joten ole hyvä ja unohda se juttu. Muuten se alkaa vaivata minuakin.”

Tenten vähän yllättyi Nejin noin suorasta puhetavasta, mutta samalla hän tunsi huojennuksen sisällään. ”Lupaan sen… kiitos.”

Neji hymyili samassa lempeästi. ”Kiitos itsellesi.”

Eikä vienyt enää aikakaan, kun Neji oli oikeasti nukahtanut. Tenten nousi ja siirsi tuolin takaisin sinne mistä olikin ottanut sen, hiljaa tietenkin. Hän asteli ovea kohde hiljaisin askelin.

”Parane pian”, hän sanoi vielä hiljaa ennen kuin poistui huoneesta.

Klak. Ovi kolahti kiinni.


*****


Da virallinen end