Joskus, kun istumme Naruton kanssa iltaisin Ichiraku ramenin edessä, hänen silmiinsä hiipii vaivihkaa poissaoleva, surumielinen katse.
Silloin minä vaikenen ja istumme hiljaisuudessa.
Haluaisin pyyhkiä sen ilmeen hänen kasvoiltaan, sillä tiedän mitä se tarkoittaa. Se on ainoa asia, jonka hänen kasvoiltaan osaan lukea. Tiedän ketä hän silloin ajattelee.

Huomaan käsieni puristuvan nyrkkiin ja sydämeni tuntuu joutuvan raskaan painon alle. Tunne on äärimmäisen epämiellyttävä, enkä tiedä kuinka pääsisin siitä eroon. Kun katson Naruton vakavia kasvoja, sisälläni alkaa kasvaa jokin, jota on vaikea tukahduttaa.
On vaikeaa kestää sitä, sillä se tuntuu niin pahalta. Tuntuu kuin joku olisi sitonut köyden kaulani ympäri ja kiristäisi sitä tasaisin nykäyksin.
Lopulta en kestä enää.

“Lopeta, Naruto”, ääneni on tukahtunut ja se yllättää itsenikin. Naruto havahtuu ja tyhjä katse on poissa.
“Mikä?” hän kysyy silmät suurina.
Puren hampaat yhteen ja kavahdan sitä tunnehyökyä, joka vatsassani myllertää. Lopeta Sasuken ajatteleminen, kun minä olen tässä.
En sano mitään.
Naruto kohauttaa olkiaan ja palaa kulhonsa pariin.
Minä en pysty enää koskemaan ruokaani.




********************************************************
Ja jos joku ei arvannut, niin sanon vielä tähän loppuun, että kertoja on Sai. Pojoja ja palautetta otetaan vastaan.