Vartaloni tuntui jähmettyneen patsaaksi. En kyennyt kauhultani liikauttamaan sormenpäätänikään katsellessani, kun ninjoja ilmestyi aina vain lisää puiden, pensaiden ja latvuston suojista. Täydellinen väijytys, heitä oli ainakin kolme-neljäkymmentä, reilu ylivoima. Jalkani tuntuivat hyytelöltä, ne pettäisivät altani hetkenä minä hyvänsä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Tunsin kyyneleiden kohoavan silmiini.

Hätkähdin pienesti yhden ninjoista kävelevän kohti. Hän virnisteli ilmeisen huvittuneena pelolleni, mutta en voinut omalle tilalleni mitään. Ruumiini oli edelleen täysin lukossa, mutta toisaalta jalkani olivat niin nuudeleina, etteivät ne olisi kestäneet jos olisin yrittänyt liikkeelle. Kaikki tahdonvoimani meni itseni pystyssä pitämiseen.

"Ei mitään hätää, tyttö-pieni", ninja aloitti puheensa - hänen äneensävynsä oli kaikkea muuta kuin rauhoittava. "Tämä on nopeasti ohi, sitten on ystäviesi vuoro..." Puhuessaan mies kaivoi esiin kunain, ja kohta tämä seisoikin jo edessäni. Tunsin silmissäni tuntuneen lievän paineen purkautuvan, kun kyynel vierähti poskelle. Miksi olin lähtenyt yksin? Miksi en ollut hyväksynyt Kiba-kunin tarjousta tulla mukaan? Ainakin toinen olisi ehtinyt muiden luo varoittamaan vaarasta, mutta nyt... Olin yksin, kukaan ei ehtisi varoittaa muuta ryhmää odottavasta väijytyksestä. Edessäni seisova mies nauroi ja kohotti kunainsa, ja suljin silmäni iskua odottaen. Mitään ei kuitenkaan tullut, ja sen sijaan kuulin kahden metallin kilahtavan niiden osuessa toisiinsa. Avasin silmäni hämmentyneenä, ja yllättyneenä huomasin katsovani sini-oranssin takin selkämystä - takin, jonka omistajaa ihailin niin suuresti, etten edes tajunnut ihmetellä, mitä hän teki täällä.

"N-Naruto-kun!" henkäisin yllättyneenä, ja nimensä kuultuaan vaaleatukkainen poika kääntyi katsomaan minua olkansa yli.
"Oletko kunnossa, Hinata?" Hän kysyi, ja tunsin kuumotusta poskillani kuullessani huolen hänen äänessään.
"Ha-hai", vastasin pehmeästi ja nyökkäsin samalla. Naruto virnisti ja kääntyi taas katsomaan vastustajaansa.
"Ei huolta", kuulin hänen aloittavan, "jätä nämä minun huolekseni, minä kyllä pieksen ne kunnolla!" Hymyilin ja nyökkäsin taas varmemmin kuin äsken. Miehen ilme oli muuttunut huvittuneesta lähinnä ärtyneeksi.

"Hah, mitä muka tuollainen kakara mahtaa mitään tällaiselle ylivoimalle?!" Hän huusi, ja latasi vapaan nyrkkinsä kohti Naruton kylkeä. Vinkaisin vaimeasti, mutta onnekseni poika ehti torjua suoran iskun helposti.
"Kakara?!" Hän huusi, kuulin ärtymyksen huokuvan nyt hänenkin äsken varmasta äänestään.
"Tämä 'kakara' on kuule tuleva Hokage, ettäs sen tiedät!" En voinut sille mitään, mutta tunsin nolostuvani hieman huomatessani ympäröivien ninjojen alkavan tirskua blondin purkaukselle. Naruto oli Naruto... mutta toisaalta, juuri siksi minä pidin hänestä.

Ilmeisesti poikaa alkoi ärsyttää entistä enemmän vastustajien pilkka, ja hänen onnistui yllättää edessään seisova ja ympäröivätkin ninjat. Nauru vaihtui ällistykseen vielä äsken edessämme seisoneen ninjan tömähtävän nyt kovaa puunrunkoa päin ja valahtavan velttona maahan. Naruto nauroi vaimeasti hämmästyneiden silmäparien kääntyessä hänen puoleensa.
"Varautukaa vain, seuraavaksi on teidän vuoronne!" Poika huusi uhoavasti ja paransi asentoaan, muodostaen käsillään suosikkijutsunsa ristiä muistuttavan sinetin.
"Kage bunshin no jutsu!" Savupilvien ja poksahdusten saattelemana ympärillemme ilmestyi monta kymmentä vaeleahiuksista klooni, valmiina taistelemaan. Kormiahuumaavasti jylisten kukin joukkiosta valitsi oman vastustajansa, alkuperäinen mukaan lukien, ja niin alkoi täysi sotatila Naruto-kloonien ja vihollis-ninjojen välissä.

"Hinata!" Etsin katseellani nimeni huutajaa, ja huomasin sen olevan melko lähellä itseäni oleva Naruto.
"Mene varoittamaan muita! Minä saan tämän kyllän hoidettua!" Nyökkäsin pojalle ymmärtämisen merkiksi. "Hai!" Huusin, ja lähdin matkaan - leiri oli jonkin matkan päässä, olin ajatuksissani kulkenut liian kauas muista, onneksi kuitenkin osasin reitin takaisin.

"Ei niin nopeasti, neitiseni", ääni kuului takaani, ja pian jo käteni taivutettiin selkäni taakse ja tunsin kylmän terän kaulallani. Tunnistin äänestä miehen samaksi, joka oli aiemmin jo uhannut tappaa minut. Hän lähti viemään minua takaisinpäin suuntaan, josta olin lähtenyt. Palattuani huomasin taistelun olevan edelleen täysillä käynnissä, tosin kloonien määrä oli vähentynyt ja oksilla ja maassa makasi liikkumatomia ja vaikertavia hahmoja.

"Hei, pentu! Annahan periksi tai likka kuolee!!" Itseäni pitelevä mies huusi Narutolle, joka kääntyi heti katsomaan huutajaa. Haukoin henkeäni kauhuissani, kuinka likaista ottaa panttivanki! Pelon lisäksi tunsin pettymystä, olin jäänyt kiinni ja nyt olin vain taakka.

"Temee... Päästä Hinata heti vapaaksi!" Naruto huusi raivoissaan ja syöksyi kohti meitä. Älähdin vaimeasti kun mies väänsi kättäni kivuliaasti ja painoi kunaita kovemmin kaulaani vasten. Poika pysähtyi ja jäi kauemmas huomattuaan tämän. Kuulin vangitsijani myhäilevän tyytyväisenä.

"Hyvä poika, kumoahan seuraavaksi kaikki bunshinit", hän ohjeisti, ja tiesin hänen hymyilevän vaikken nähnyt hänen kasvojaan.
"Tch, kusoyaro..." Naruto kihisi, mutta loput varjokloonit poksahtivat yhtä kaikki pois, ja taistelusta vapautuneet ninjat alkoivat kerääntyä ympärillemme.
"Päästä hänet nyt ja taistele reilusti!" Naruto huusi miehelle, joka vain nauroi vastaukseksi. "Minulle ei ole aikomustakaan antaa teille enää mahdollisuutta yllättää", mies vastasi rauhallisesti, saaden Naruton suuttumaan yhä enemmän. Huomasin jotain liikettä taaempana, ja pian poikaa kohti lensi takaapäin jättimäinen fuuma-shuriken.

"Naruto-kun, takanasi!" Huusin varoitukseksi, mutta tunsin taas kovaa kipua kädessäni ja lyönnin poskellani.
"Turpa umpeen, tyttö, jos henkeäsi arvostat!" Pitelijäni sihahti vihaisesti, ja tunsin lämpimän nesteen valuvan hitaasti poskellani.
"Hinata!" Naruto älähti, mutta keskittyi sitten itseensä ja ehti juuri ja juuri väistää lentävän aseen. Hän ei kuitenkaan huomannut kahta ninjaa, jotka olivat ujuttuneen hänen taakseen huomion ollessa shurikenissa.
"Naruto-kun!!" Kiljaisin heidän survaistessa kunait sekä pojan oikeaan reiteen että vasempaan olkapäähän, ja samalla saadessa kovan iskun vatsaansa. Näin vaaleatukkaisen yskähtävän verta, ennen kuin poika vajosi polvilleen. Kuulin takanani olevan miehen nauravan taas.
"Lopettakaa hänet", hän sanoi miehille, ja tunsin sydämeni hyppäävän kurkkuun. Minun oli pakko tehdä jotain!

Aktivoin huomaamatta Byakuganin, ja survaisin jalkani takanani seisovan miehen varpaille, ja pikemminkin yllätyksestä kuin kivusta ähkäisten hän epähuomiossa höllensi otettaan kädestäni, jolloin sain mahdollisuuden vapauttaa itseni. Otin hieman etäisyyttä mieheen ennenkuin käännyin ympäri kohtaamaan ninjan hämmästyneen ja äreän katseen.
"Juuken!" Keräsin chakraa käsiini ja kohdistin iskuja miehen sisäelimiin, ei kuitenkaan tappavia määriä, vaan ainoastaan lamauttamaan. Yhä yllättyneeltä näyttävä mies lyyhistyi maahan, ja käännyin kohti Narutoa, joka oli ilmeisesti yrittänyt nousta seisomaan, mutta potkittu takaisin maahan. Tunsin vihan sisälläni ja syöksyin poikaa kohti, torjuen muutaman hyökkäysyrityksen. En tiedä, oliko vaaleatukkaisen pojan osakseen saama kohtelu antanut minulle lisää voimia ja rohkeutta, vai oliko se vain yllätyksen suoma etu, mutta en keskittynyt siihen, vaan käytin tilaisuuden hyödykseni.

Pääsin Naruton luo ja otin puolustavan asennon tämän yläpuolella. Poikaa ympäröineet ninjat olivat perääntyneet hieman yllättyneinä, ja sain tilaa ottaa valmiusasennon.
"Hi-Hina-ta...", kuulin Naruton mutisevan yllättyneenä.
"Sinä autoit minua", aloitin, pitäen katseeni edelleen vastustajissa.
"Nyt on minun vuoroni." Vastustajat alkoivat taas lähestyä, ja otin oikean valmius asennon ja keskitin chakraani.
"Shugohakke Rokujuuyon Shou!" Muodostin kaksi ohutta chakravirtaa käsieni päistä, ja tähtäsin ne osumaan hyökkäävien ninjojen tärkeisiin, lamauttaviin pisteisiin, ja pidin heidät sopivan etäisyyden päässä meistä. Kun viimeinenkin vastustaja oli joko maassa tai paennut, suljin sukuni silmätekniikan ja vajosin hengästyneenä polvilleni.

"Hinata! Oletko kunnossa?!" Kuulin huolestuneen äänen vierestäni ja kääntyessäni katsomaan huomasin tuijottavani huolestuneita sinisiä silmiä ainoastaan kymmenen sentin etäisyydeltä. Tunsin tutun kuumotuksen kasvoillani joutuessani kohtaamaan ihastukseni niin lähietäisyydeltä. Tunsin tajuntani pimenevän, mutta onnistuin juuri ja juuri pitämään tietoisuuteni kasassa kääntämällä pääni nopeasti pois.
"O-o-o-olen mi-minä, e-e-ei m-mi-minulla ole hätää", änkytin naama punaisena, mahdoin olla todella naurettava näky!
Kuulin helpottuneen naurahduksen ja vilkaistessani näin Naruton tutun virnistyksen - virnistyksen, joka aina sai aikaan kihelmöivän, innostuneen tunteen vatsanpohjassa - virnistyksen, jota rakastin niin suunnattomasti.
"Hieno juttu", hän sanoi, ja alkoi nousta seisomaan, mutta pian virne muuttui irvistykseksi, kun jalassa ja olassa olevat vammat muistuttivat olemassaolostaan.
"Naruto-kun!" Kiirehdin pystyyn ja autoin hänet taas istumaan, ja aloin tutkia haavoja. Olassa ollut kunai oli jo pudonnut pois, mutta reidestä se vielä törrötti. Vilkaisin poikaa hieman huolestuneena ja tartuin kunain kahvaan.
"Minä irrotan tämän nyt", sanoin, ja saatuani pojalta myöntävän älähdyksen otin paremman otteen ninjaveitsestä ja nykäisin sen nopeasti pois. Minua inhotti nähdä Naruton tuskainen ilme, mutta en kyennyt helpottamaan hänen oloaan. Kaivoin varustelaukustani sidetarpeet ja loin huolellisesti puhdistaa ja sitoa haavaa. Pyysin Narutoa riisumaan takkinsa ja paitansa, ja aloin hoitaa myös olkapään haavaa. Tunsin punan taas leviävän kasvoilleni huomattuani pojan hyvin treenatun vartalon, mutta pakotin ajatukseni nyt pois. Ehkä joskus, joskus voisin ihailla sitä, rauhassa...

Havahduin aatteistani Naruton yllättäen sanoessa jotain, ja keskityin kuullakseni mitä hän sanoi.
"-- todella mahtavaa, Hinata! Niistä ei ollut mitään vastusta!" Poika sanoi innostuneena, ja punastuin taas saamistani kehuista. En ollut muutenkaan tottunut niihin, ja kuulla niitä Narutolta... Se tuntui niin hyvältä. Pudistin kuitenkin päätäni surumielisesti hymyillen.
"Ei, enemmän minusta oli harmia kuin hyötyä", sanoin pehmeästi, sitoen edelleen haavaa.
"Jos olisin ollut varovaisempi, enkä jäänyt kiinni, olisit välttynyt näiltäkin vammoilta--"
"Se ei välttämättä ole totta!" Poika huudahti keskeyttäen puheeni. Nostin yllättyneenä kasvoni, mutta hän katsoi taas poispäin. Räpäytin hopeisia silmiäni hämmentyneenä - oliko hän punastunut? Ei, ei se voinut olla.

"Ta-tai siis..." Räpäytin uudelleen, hän änkytti?
"Taisteluissa tulee aina vammoja! Jos olisit lähtenyt, ja he olisivat silloin päässeet yllättämään, olisin ollut pulassa!"
Mietin hänen sanojaan, mutta jotenkin en voinut uskoa, että vauhtiaan päästyään edes ylivoima olisi pysäyttänyt Narutoa. Sidoin siteen pään vielä siististi ja peräännyin vielä, ja Naruto alkoi pukea paitaa päälleen.
"Mutta oikeasti, olit mahtava! Olisit takuulla pärjännyt ihan hyvin ilman minuakin!" Poika jatkoi taas ylistystään, ja laskin katseeni ujona polviini, tunsin punan yhä nousevan poskille.
"A-arigatoo", hymyilin pehmeästi ja kohotin taas katseeni - sen oli pakko olla harhaa, miksi Naruto punastelisi?
"Mu-mutta äskeinen... onnistuin vain yllättämään heidät, s-siinä kaikki", kiiruhdin lisäämään, pyyhkien aiemmat mietteet.
"O-olin vain, hmm, hu-huolissani, ja, äh, jotenkin..." kasvoni olivat luultavasti punaiset kuin tomaatti tähän mennessä, enkä tiennyt miten lopettaisin lauseen, siis, eikö se olisi sama asia kuin tunnustainen?! En ollut valmis vielä!

Laskin katseeni taas käsiini, jotka olivat nyrkissä polvieni päällä.
"S-siis, kun, en halunnut, että... eh..." Yritin epätoivoisesti jatkaa lausettani, vaikka tiesin ettei siitä tulisi mitään. Vilkaisin kerran ylös edessäni istuvan pojan kasvoja, odottaen näkeväni tutun pöllämystyneen ilmeen.
"Oikeasti, Hinata..." katsoin hämmentyneenä vakavia kasvoja, jotka katsoivat takaisin kummastanuneiden sijasta. Räpäytin taas silmiäni, odottaen että jatkaisi.
"Mi-minä, siis..." Poika nielaisi, ja avasi suunsa taas jatkaakseen, mutta kauempaa kuuluva huuto keskeytti tämän.
"Hinata, siellä!" Neljä hahmoa juoksi meitä kohti, ja kohotin katseeni hieman yllättyneenä.
"Kiba-kun! Ja Shino-kun, ja Kurenai-sensei!" Tunsin helpotusta siitä, että kaikki olivat kunnossa, mutta samalla pienen pettyneen vihlauksen. Mitä Naruto oli halunnut sanoa?

"Hm, Narutokin on täällä? Olimme huolissamme kun viivyit, ja lähdimme katsomaan onko jotain sattunut. Mitä täällä edes tapahtui?" Kiba kysyi katsellen kummastuneena ympärilleen, Akamarun astellessa hänen vierelleen ja haukahtaen kuin kumppaninsa kysymystä tukien.
"Äh, tutkiessani ympäristöä kimppuuni hyökättiin, ja Naruto pelasti minut", vastasin Kiban kysymykseen, mutta olin juuri saanut lauseen loppuun Naruton puuttuessa puheeseen.
"Mutta Hinata oli myös ihan mahtava, ja löi yksin melkein kaikki ketoon!" Kasvojani alkoi taas kuumottaa, ja laskin taas katseeni.
"Oletteko te kunnossa?" Kurenai kysyi ja itse tyydyin nyökkäämään.
"Nyt kyllä, kun Hinata sitoi haavat! Vaikka eivät ne toisaalta tunnu missään tulevalla Hokagella!" Kiba herähti hersyvään nauruun, ja itsekin naurahdin. Niin, Naruto oli Naruto.

"Mutta", vaimea, pehmeä ääni puuttui puheeseen, "miksi sinä olet täällä, Naruto?"
Vilkaisin Shinoa ja käännyin sitten Naruton puoleen - tosiaan, tämän piti olla vain ryhmä 11:n tehtävä, miksi Naruto oli tullut? Poika katseli hetken Shinoa mietteliäs ilme kasvoillaan, kunnes hänen silmiinsä syttyi kipinä ja hän löi nyrkin kämmeneensä.
"Ai niin, Tsunade-no-baachan oli saanut vihiä, että hyäkkäyksestä tulisi isompi, ja päätti lähettää lisävoimia." Poika vaipui taas mietteisiinsä hetkeksi, saaden osakseen kummastuneita katseita.
"Mitä sekin muka tarkoitti, 'harmi vain että olen ainoa vapaa'..." blondi puuskahti itsekseen ja painoi kätensä puuskaan saaden taas osakseen naurunpyrskähdyksiä, eri tahoilta.
"No, näyttää siltä, että tehtävä on suoritettu. Hyvää työtä, te kaksi", Kurenai hymyili tyytyväisenä, ja minä vastasin hymyyn, samoin Naruto omalla virnistyksellään.
"Sitten palataan Konohaan, haluan että teidän kuntonne tarkistetaan vielä sairaalassa", nainen jatkoi, ja me molemmat nyökkäsimme.
"Osu, sensei!" vastasimme yhteen ääneen, ja autoin Naruton seisomaan. Asetimme hänet istumaan Akamarun selkään, jalka ei todellakaan kestänyt vielä painoa.

~*~

"Täällä ei olekaan paljoa tehtävää! Hyvää työtä haavojen hoidossa, Hinata!" Hymyilin pienesti ja kumarsin hieman Viidennen kehuille.
"Arigatoo, Tsunade-sama. Se nyt oli vähintä mitä saatoin tehdä!" Nainen nyökkäsi hyväksyvästi ja kääntyi sitten ruikuttavan Naruton puoleen, sairaala ei ilmeisesti ollut paikka missä hän olisi halunnut olla. Tunsin taas pienen piston sisälläni, vammathan olivat minun vikani.
"Kuules nyt, hurjapää! Kiitä onneasi ja Hinataa, että olet edes täällä etkä mullan alla!" Tsunade huusi blondille ilmeisen ärtyneenä tämän ainaiseen valitukseen. Naruto painoi tuskaisen näköisenä kädet korvilleen.
"Joo, joo, tajusin jo!" Poika mutisi irrottaen varovasti kädet korviltaan. Tsunade murahti ja suuntasi ovea kohti, pysähtyen vielä ovensuulla.
"Etkä sitten yritä poistua ennen kuin olen antanut luvan!" Hän muistutti ovella, ja vavahdin hieman oven paiskautuessa kiinni. En voinut kuin ihmetellä Hokagen ja Naruton läheisiä välejä, he olivat kuin sisarukset.

Näpräsin hieman hermostuneena vasenta hihaani oikealla kädelläni, taitaisi olla parasta minunkin lähteä.
"No, nähdään, Naruto-ku--"
"Odota, Hinata." Nostin hämmästyneenä katseeni kohti poikaa, joka näytti yhtä vakavalta kuin äänikin oli kuulostanut. Hän katsoi syliinsä istuessaan sängyllä, ja näytti hieman vaivaantuneelta. Seisoin paikoillani ja odotin, että hän jatkaisi, en halunnut painostaa tai mitään.

"Mm, m-mitä olin aiemmin sanomassa", Naruto aloitti, vilkaisten suuntaani, mutta ei kohdannut katsettani.
"Hai?" Sanoin pehmeästi, pyytäen jatkamaan - sydämeni pamppaili, ei kai...
"Siis, sitä minä vain, että..." vaaleakutrinen kohotti siniset silmänsä ja katsoi nyt suoraan helmimäisiin omiini, hän vaikutti yhä hieman kamppailevan itsensä kanssa.
"S-siis, äh, mi-minä..." Hän nielaisi ja käänsi taas katseensa. Hänen ilmeestään ja olemuksestaan näkyi, ettei hän kyennyt löytämään oikeita sanoja. Jotenkin ymmärsin häntä.

"Ei hätää, ei ole pakko kertoa nyt", keskeytin hänet, ja oli hänen vuoronsa näyttää hämmästyneeltä. Minä hymyilin ja jatkoin:
"Kerrot sitten kun pystyt, minä odotan kyllä. Jaane, Naruto-kun", hyvästelin hänet ja poistuin huoneesta hiljaa. Oloni tuntui hyvältä ja kevyeltä, jollain tapaa paremmalta kuin koskaan aiemmin. Päästyäni ulos rakennuksesta nostin katseeni taivaalle, joka oli ehtinyt täyttä tähdistä - ilta ja yö olivat tulleet todella nopeasti. Katsellessani tummaa taivasta huomasin tähdenlennon, ja se sai sydämeni lepattamaan onnesta. Ehkä toiveiden täyttymisessä oli jotain perääkin?



"You're my reason to be
My love song, my battle cry"
~Petr Elfimov