"Kiitos oikein paljon", Sasuke lopetti puhelun pitopalvelun kanssa. Kaikki olisi nyt valmista iltaa varten, kaikki paitsi autonkuljettaja. Sen saisi kuitenkin hoidettua myöhemminkin. Nyt Sasuken ei tarvinnut enää stressata illasta. Kaikki näytti menevän juuri suunnitelmien mukaan. Kerrankin asiat tuntuivat olevan hyvin, Ianin lähdöstä huolimatta.

Sasuke suuntasi matkansa kohti pientä kahvilaa, joka sijaitsi aivan kaupungin laidalla. Tie kahvilalle oli kuoppainen ja mutkikas, mutta siltikin se oli Sasuken lempikuppila. Johtui varmaan hyvästä palvelusta, tai sitten kotoisasta ilmapiiristä. Kuka ties?

Kahvila oli pieni, mutta viihtyisä. Ulkoa se näytti tavalliselta pikkukuppilalta. Seinät olivat maalattu valkoisiksi.Tosin ilmeisesti siitä oli aikaa, sillä maali lohkeili paikka paikoin ja värikin oli hieman kärsinyt ajan kuluttamana. Kattotiilijäkin näytti irronneen sieltä täältä, mutta niiden aiheuttamat aukot oli paikattu erivärisillä tiilillä. Sisältä kahvila oli kuitenkin paremmassa kunnossa. Seinät olivat kerman sävyiset, hieman sinisen vivahteella. Lattiaa peitti kokolattiamatto,joka oli väritykseltään vaaleanruskea. Pöydät oli sijoiteltu ikkunoiden viereen, joten keskilattia oli tyhjä. Se tosin oli vain hyvä asia, sillä kahvilaa ei ollut todellakaan koolla pilattu. Tiski veikin sitten suurimmanosan jäljellä olevasta tilasta salin puolella. Keittiöstä ei juuri tiedetty mitään, mutta saattoi aavistaa että sekin oli kooltaan pienen puoleinen.

Sasuke pysäytti auton kahvilan eteen ja nousi ulos ajajanpaikalta. Hän käveli sisään pieni hymy huulillaan, joka ei todellakaan ollut hänelle tyypillistä. Eipä sitä kukaan ulkona nähnytkään. Ennen kuin tumma poika astui sisään kahvilaan, hän kovetti taas ilmeensä. Sasuke tuppasi joskus olemaan turhankin tarkka piilottaessaan todellisen itsensä kovan kuoren alle. Varmaan kukaan ei ollut koskaan nähnyt hänen todellista minäänsä, paitsi ehkä Ian.

Sasuke valitsi vakiopaikkansa ja istahti siihen. Pöytä oli nurkassa, joten se oli suojaisin katseilta ja siellä tunsi olevansa rauhassa. Hetken nuori mies istui yksinään, kun jo toinen kahvilantyöntekijöistä tuli ottamaan hänen tilauksensa.
"Päivää Sasuke-herra, mitäs otatte tänään?" tarjoilija kysyi.
"Sen tavallisen", Sasuke murahti vastaukseksi ja uppoutui jälleen omaan maailmaansa.

Tarjoilijalla oli päällään siniset farkut ja valkoinen t-paita, sekä essu, joka oli hänen työasunsa. Hänellä oli hiukan kalpeat kasvot ja tummat hiukset, jotka korostivat kasvojen kalpeutta entisestään. Nenän päällä hänellä oli pitkä arpi, johon Sasuke ei kiinnittänyt enää huomiota, sillä oli käynyt kahvilassa niin monet kerrat.
"Eli kahvi siis", Iruka kirjasi ylös ja lähti. Pian hän olikin jo tullut takaisin kahvikuppi kädessään.
"Olkaa hyvä", hän laski sen Sasuken eteen ja poistui paikalta raskaasti huokaisten. Se sai Sasuken huomion kiinnittymään, muttei kauaksi aikaa, sillä Iruka hävisi jo takaisin keittiöön.

Ovi kävi merkiksi, että kahvilaan saapui toinenkin asiakas. Tänään näytti olevan harvinaisen hiljainen päivä kahvilalle. Sasuke ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tulleeseen asiakkaaseen.
"Kahvi", kaukaisesti tuttu ääni sanoi lyhyesti salin toiselta puolen. Iruka oli siis ehtinyt hakea hänenkin tilauksensa. Sasuke ei viitsinyt edes vilkaista kuka tulija oli, vaikka ääni olikin jokseenkin tuttu. Vasta kun Sasuke kuunteli Irukan ja toisen omistajan puhetta, hän alkoi kiinnostua toisen asiakkaan henkilöllisyydestä.
"Tuota ei kyllä olisi täällä kaivattu, mokomakin...", loppu tuli muminana, jota oli mahdoton tulkita.
"Kakashi", Iruka sähähti ja jatkoi: " Satuitko huomaamaan kuka on toisessa päässä salia? Jos nuo kaksi törmäävät täällä, ei jälki voi olla kovinkaan siistiä. Kahvila olisi silloin tuhoon tuomittu ja mahdollisesti Sasuke-herra...", Iruka hiljensi ääntään, kun huomasi Sasuken kuuntelevan. Kakashi ähkäisi jotain vastaukseksi ja jätti asian sikseen. Molemmat kuitenkin jäivät tiskin taakse katsomaan kehittyisikö tilanne mihinkään.

Sasuke oli kuullut heidän puheensa ja saattoikin jo arvata, kuka se toinen asiakas oikein oli. Hänen oli kuitenkin varmistettava, joten kurkkasi nopeasti olkansa yli. Sasuken kädet puristuivat tiukasti kahvikupin ympärille, liian tiukasti. Kuppi pirstoutui palasiksi Sasuken käsiin ja aiheutti melkoista tuhoa niissä. Lasinsirpaleet viilsivät hänen toiseen käteensä kämmenenmittaisen haavan ja toinen käsi sai vain pieniä naarmuja.
"Auh!" Sasuke karjaisi kovaan ääneen kiinnittäen kaikkien sisällä olijoiden huomion. Iruka kiirehti nopeasti katsomaan mitä oli tapahtunut ja Kakashi käveli rauhallisesti, salin toista päätä vilkuillen, hänen vereensä. Kolmaskin hahmo ilmestyi Sasuken ympärille. Äkkiä tunnelma kiristyi sanoinkuvaamattomaksi.

"Jaahas, jaahas, kukas se siinä? Et sitten ole muuttunut pätkääkään viime tapaamisestamme, vaikka siitä onkin aikaa. Yhtä kömpelökin olet edelleen", Itachi naurahti pilkallisesti.Sasuken teki mieli lyödä veljeään, joka oli ilmaantunut kuin tyhjästä. Se ei kuitenkaan olisi onnistunut kovin hyvin, sillä hänen toinen kätensä vuosi verta kuin seula.
"Mitä. Sinä. Täällä. Teet?" Sasuke muodosti jokaisesta sanasta lauseen ja lausui ne kireästi hampaidensa välistä. Itachi naurahti jälleen veljelleen:
"Mitä luulisit. Ei mene kaukaakaan, kun täytät 19, etkä ole vieläkään täyttänyt testamentin ehtoja. Luuletko, että olisin tosiaan jäänyt odottamaan niin kauaksi aikaa että saisin rahat? Ei, pitihän minun varmistaa" Sasuke oli jo nousemaisillaan, mutta Kakashin käsi painoi hänet takaisin penkkiin. Itachi kumartui kohti veljeään silmät täynnä vihaa. Eipä ollut Sasukenkaan silmissä juuri muuta tunnetta nähtävissä.
"Et tule koskaan näkemään niitä rahoja, jos se minusta riippuu. En ole katoamassa mihinkään, ennen 19. syntymäpäivääsi. Muista, minä en katoa mihinkään", Itachi selosti, suoristi selkänsä ja häipyi ulos kahvilasta jättäen muut katselemaan peräänsä.

Sasuken mieli oli taas synkkä, paljon synkempi kuin ennen. Hän vihasi veljeään entisestään. Itachi oli uhannut pysyä maisemissa ja tunnetusti se ei tietäisi mitään hyvää. Hän oli päättänyt pilata Sasuken elämän lopullisesti. Ja kaikki totisesti tiesivät, että jos Sasuken veli jotain halusi, hän ei kaihtanut keinoja sitä havitellessaan. Vaikka aikaa
oli vielä reilusti, ei ikinä voinut tietää mitä Itachi suunnitteli. Sasuke oli
vannonut, ettei enää koskaan antaisi veljensä pilata elämäänsä ja sen lupauksen hän tahtoi pitää. Se oli tuntunut helpolta, kun Itachi ei ollut maisemissa, mutta nyt. Aina kun kaikki tuntui menevän hyvin, tuli jotain joka pilasi sen.

"Sehän meni paremmin kuin odotin", Kakashi yritti laukaista jännityksen, huonoin tuloksin. Sasuke hymähti synkästi, muttei sanonut sanaakaan. Kakashi taputti Sasuken kättä ja poistui takasin keittiöön. Iruka jäi nuoren miehen viereen seisomaan. Hän ojensi pyyhkeen kohti Sasuken vertavuotavaa kättä.
"Purista tuota sillä välin kun käyn hakemassa sidetarpeita tuolta takahuoneesta", Iruka neuvoi hitusen huolta äänessään. Sasuke teki työtä käskettyä ja pian käden haava olikin peitetty siteellä.
"Valitettavasti meillä ei ole varaa valita asiakkaitamme", Iruka pahoitteli Sasuken kysymättömään kysymykseen. Iruka oli jotenkin alakuloisempi kuin ennen. Sasuke ei viitsinyt kysyä asiasta vaan poistui kahvilasta raivoissaan veljestään.

Pitkän ajomatkan jälkeen tumma poika oli jälleen tutun rakennuksen edessä. Hän pysäytti auton ja nousi ulos. Pojan mieliala ei ollut kohentunut ollenkaan ja hänen oli vaikea keskittyä illallisiin. Ei niitä kuitenkaan voinut peruakaan, kun oli kyse tärkeästä asiasta. Sasuken pitäisi vain yrittää esittää pirteää, tai edes jotain sinne päin. Tuskin se kovin vaikeaa voisi olla. Kunhan vain ei tulisi enää lisää takapakkia.

Heti kun Sasuke astui sisään taloon, häntä oli vastassa sisäkkö. Nainen näytti iloiselta, jokin oli saanut hänet pidättelemään hymyään.
"Teille saapui puhelu... Onko totta, että Itachi- herra on palannut?" palvelija uteli heti. Voi kuinka Sasukella olikaan nyt vaikea pidätellä halua lyödä tuota naista. Hänen intonsa Itachia kohtaan oli aivan liian suuri. Nainen oli aina toivonut Sasuken astuvan syrjään ja päästävän Itachin tilalleen ja nyt se näytti hänestä mahdolliselta. Sasuke ei kestäisi enää hetkeäkään sellaista henkilökuntaa talossaan.
"Olet erotettu", Sasuke tuhahti ja harppoi työhuoneeseensa. Sisäkkö seisoi hetken paikallaan tyrmistyneenä, kunnes sai liikunta- ja puhekykynsä takaisin.

"Ette te voi erottaa minua!Työsopimuksessani sanotaan...!" nainen saapui huutaen Sasuken työhuoneeseen.
"Sanotaan siinä mitä hyvänsä, olet erotettu. En enää jaksa katsoa sormieni lävitse varkauksiasi ja intoasi sysätä minut syrjään. Voit lähteä talosta saman tien", Sasuke raivosi työntäen naisen kohti ulko-ovea. Sasuke avasi oven ja viittasi sisäkköä poistumaan. Nuori mies seisoi selkä avonaiseen oveen päin, eikä huomannut taakseen ilmestynyttä hahmoa.

"Te teette kyllä väärin. Itachi ei koskaan olisi..." sisäkkö uhosi, mutta jälleen Sasuke keskeytti hänet:
"Itachia ei ole!" hän heilautti käsiään kaaressa. Toinen käsistä osui johonkin lämpimään. Kuului hiljainen ähkäisy. Sasuke kääntyi nopeasti katsomaan äänen suuntaan. Hänen silmänsä rävähtivät järkytyksestä auki, kun hän näki vaalean pojan seisomassa ovensuussa. Sasuken käsi oli edelleen siinä mihin se oli osunut, eli pojan poskea vasten.
"...Naruto?" Sasuke takelteli yllättyneenä.