Dodih. Lukekaas, ja kommatkaa. Ja tätä tehdessäni olen kuunnellut Angst-tekemääni playlistiä! \^o^/ (Moni tuon halusikin kuulla.. ^^')
----------------------------------------------------------------------------
Couldn't save you from the start
Love you so it hurts my soul
Can you forgive me for trying again?
Your silence makes me hold my breath
All the time has passed you by

Tiesin sen heti kun näin sinut. Tiesin että tulet kärsimään. Ja silti annoin heikkouksilleni vallan, ja annoin itseni ihastua sinuun. Vaikka olin ollut mukana, kun sinut raastettiin helvettiisi. Akatsukiin.
Tunnusmerkkimme, pilvet, herättivät vain kauhua. Sopeuduit hyvin meihin. Mutta tiesin sen, joskus sinä romahtaisit. Piilotit kaikki epätoivoiset kaipuusi iloon, ja hulluuteen. Halusit elää hetkessä, päästä hetkessä tästä eroon. Niin kuin taiteesikin; vain hetkellistä. Minä arvostin kaunista ja ikuista. Siksi välillemme tuli usein riitoja. Mutta ne sovittiin aina.
Aina. Mutta me emme olleet aina.

Huomasin kun olit hiljaa. Murehdit maailmaa. Ja purit sen minuun. Heti kun tunnustit pitäväsi minusta. Tietenkin vastasin siihen vain hymyllä, halauksella ja 'minäkin sinua'. Hetken aikaa olit iloinen.
Vaikka jouduimme peittämään toistemme rakastamisen. Kumpikaan ei halunnut toista joutumaan ivan kohteeksi. Kestit sen hyvin, onneksi.
Mutta hiljaisuutesi palasi. Se hyökkäsi sisimpääsi, söi sieluasi ja teki pesänsä sinuun. Se muutti luonteesi, mutta jatkoin rakastamistasi.

Lopulta se tapahtui. Hiljaisuutesi vetosi omaan rakkaudestaan kipeään sieluuni, ja parani hetkeksi. Pystyin taas hengittämään.

Oh, For so long, I've tried to shield you from the world
Oh, You couldn't face the freedom on your own
Here I am
Left in silence


Silloin oli sateinen ja myrskyinen ilta. Salamat välähtelivät ja pätkittivät lukuvaloni loistetta. Jatkoin vanhan kirjan lukemista eteenpäin, vailla estävistä sää oloista. Olimme kaikki piilopaikassamme, sinä ja muut jossain juttelemassa tai tekemässä hulluuksia. Tai niin ainakin luulin. Kääntäessäni uutta sivua ja vetäessä kaapua enemmän kiinni, ovi avautui. Sinä astuit sisään ja henkäisit kuuluvasti salaman taas jyrähtäessä. Tunsin sinut kyllä; pelkäsit ukkosta. Mutta apeaan oloosi näytti liittyvän muutakin. Katsoit alaspäin ja tunnuit odottavan jotain. Käytöksesi kertoi kyllä sen. Riitti, että laitoin kirjan yöpöydälle ja avasin käsiäni. Nostit päätäsi kuin koiranpentu, ja lähdit kävelemään luokseni. Tai no, pari askelta oli kävelyä, ja loppu juoksua. Sänkyni painui kohdaltani kasaan ja selkäni osui seinään kun painauduit minuun kiinni itkien ja kädet rintaani tuntuivat lämmittäviltä.

Minun virakseni määritettiin kietomaan käteni sinun ympärillesi ja hyssyttelemään hiljaa. ''Mitä on tapahtunut?'' Oli ainoa lause mikä pääsi suustani rauhoitellessani sinua. Mutisit jotain epämääräistä, mutta erotin ”Itachi” sanan sieltä.

Ymmärsin kyllä, että ette pitäneet toisistanne, mutta tämä meni jo hiukan yli. Mutta en halunnut joutua kostokierteeseen, sillä jos eksyisit siihen väliin, en antaisi itselleni anteeksi. Nyyhkytyksesi loppui kun uusi salama välähti ja noin kahden sekunnin jälkeen tuli jyrähdys.

You gave up the fight
You left me behind
All that's done's forgiven
You'll always be mine
I know deep inside
All that's done's forgiven

Taistelu. Uusi tehtävä. Minä en tehnyt tätä mielelläni, riistänyt toiselta henkeä mutta helpotti että joku oli paikalla samaan aikaan. Silloin pystyi keskittymään murhaamisen sijasta toverinsa kuntoon.

En voinut käsittää sitä. ''VARO!'' Huuto. Käännyin, ja annoin nukkeni jatkaa taistelua chakara rihmoillani. Pian sekin veltostui. Ei mielenrauhaa; ei chakaraa. Miten olisin voinut pitää mieleni kasassa kun näin Sinut. Sinun selkäpuolesi jota välisti verinen miekka.

Siitä eteenpäin kaikki oli painajaisunta. Tapoin viholliset silmänräpäyksessä; varsinkin sinun murhaajasi. Miksi en ollut kiinnittänyt huomiota selkäpuoleeni? Vielä suurempi kysymys: Miksi sinä juoksit puolustamaan minua; uhraten itsesi?

Sinä olit minun, et kuoleman. Vain minun. Jos olisin saanut sinulle hoitoa.. Ei, ei sekään olisi hoitanut. Miekkaa ei voinut vetää pois koska silloin olisit kuollut veri hukkaan. Mutta näin silmistäsi, miten kärsit. Kärsit tuskasta minun takiani. Miksi luovutit taistelusi uhraamalla itsesi?

Pitelin kaatunutta hahmoasi. Yskit verta. Pystyin vain katsomaan järkyttyneenä Sinua. ''Anteeksi..'' Hiljainen kuiskaus sinulta. Miksi? Minunhan pitäisi pyytää anteeksi. ''Älä puhu!–'' Ehdin sanomaan, mutta liian myöhään. Jokaista sanaa vasten sisimmiltäsi lensi kuoleman verta. Käteni olivat veriset. Kaapuni oli. Sinä olit.

Suljit silmäsi.
''Hyvästi.''
Ei saanut olla. Ei. Ei!
Hellästi ravistin sinua. Sinun piti saada silmäsi auki. Heti. Ette vain.. kuolisi.
Mutta kuolema piti minua pilkkanaan. Pulssisi haihtui olemattomiin ja sydämesi lopetti lyömisen. Ja sitten alkoi sataa. Kovaa, huuhtoen veren pois kasvoiltasi. Paljastaen kauniit kasvosi. Suutelin huuliasi. Ne eivät vastanneet.

Annan anteeksi sinulle. En jumalille.

I watched the clouds drifting away
Still the sun can't warm my face
I know it was destined to go wrong
You were looking for the great escape
To chase your demons away

Siitä oli viikko. En saanut mielen rauhaa, vieläkään.
Istuin kirjavalla niityllä. Ilta-aurinko paistoi kasvoilleni. Se ei lämmittänyt. Pilvet liikkuivat pois päin, väistyen kohti uusia.
Miksi kohtalo teki näin? Kaapuni liikkui tuulessa. Ennen tämä auringon punertava sävy toi mielelleni mielenrauhan, nyt se muistutti sinusta. Sinun verestäsi. Miten olit kuollut turhaan.

Viimeisillä voimillasi yritit tehdä maailmasta paremman. Olla tappamatta tärkeää ihmistä. Et sinä olisi minua murhannut. Vaan se vihollisninja. Muutit itseäsi. Sisälläsi oleva demoni, kuten meillä kaikilla murhaajilla, laantui. Pelastit jonkun.

I've been so lost since you've gone
Why not me before you?
Why did fate deceive me?
Everything turned out so wrong
Why did you leave me in silence?

Olimme liian vastakohdat. Tiesin sen, että joskus jompikumpi kuolisi. Se oli surullisen ennustettavissa.
En keskittynyt kunnolla tehtäviin. Nuhteluissa katsoin vain muualle ja Johtajan lähtiessä kiukkuisena huoneesta lähdin ulos. Ajattelemaan.
Miksi olin muistoissasi eksyksissä? En löytänyt poistumis-tietä. Ajattelin vain sinua. Ei siinä mitään pahaa ollut, mutta se sattui. Kun ajattelin sinua ollessasi elossa, mitään kipua ei olisi syntynyt. Paitsi nyt. Olit poissa.

Miksei minua? Mikset vain antanut sen ninjan lävistää minua? Rakkaus sokaisi minut, kohtalo ja demoni sisälläni rankaisivat minua siitä. Ne turruttivat aistini huolehtiessani sinusta. Ne halusivat minun kuolevan, vaikka minun piti olla ikuinen. Mutta Sinä kumosit kohtaloa. Itselläsi.

Tämä on väärin. En halua tätä, en ikinä. Täällä on kuoleman hiljaista. Ei ollut kun sinä olit maanpäällä. En kestä enää.

Punertava auringonlasku. Kunai. Mitä loistavin näkymä lävistäessäni sydämeni jälkimmäisellä aseella.

Kaikki mikä on tehty on annettu anteeksi.