A/N: Kirjoitan vuorotellen Sasuken ja Naruton näkökulmasta. Tämä ficci seuraa animen asetelmaa aika pitkälti, mutta Naruto on vuoden nuorempi kuin Sasuke, eli he eivät periaatteessa ole ikinä tunteneet toisiaan. Muuten kaikki menee melkein samalla lailla. (Joitain tapahtumia on jäänyt puuttumaan, koska Naruto ei ole ollut mukana ratkaisevana tekijänä.) Olen myös sekoittanut nykymaailmaa mukaan. Eli näillä on kännykät, autot ja telkkarit, ei kuitenkaan nettiä. Tavalliset siviilit, joista ei tule ninjoja (eli eivät mene ninja-akatemiaan), käyvät ihan tavallisen ala-asteen, yläasteen ja mahdollisesti lukion.
_______



Osa 1.


(Naruto's PoV)

Muistan, kun minut hyväksyttiin Konohan lukioon. Olin onnellinen, sillä aiemmin numeroni eivät olleet mitenkään loistavia, päinvastoin. Vaikka yritin kovasti, en saanut hyviä arvosanoja. En ollut odottanut pääseväni sisään heti ensimmäisellä yrityksellä, kunhan olin huvin vuoksi lähettänyt hakemuksen. Paikan saanti tuli siis täytenä yllätyksenä. En ollut edes suunnitellut, missä asuisin. Olin juuri muuttanut pois kotoa aikomuksenani muuttaa toiseen kaupunkiin. Onnekseni opiskelija-asunnoista lähti joku toisen vuoden opiskelija, ja minä sain paikan. Huono puoli oli, että kansssani samassa huoneistossa ei asuisi muita ensimmäisen luokan opiskelijoita, vaan toista vuottaan opiskelevia, minua vuotta vanhempia. Päätin kuitenkin ottaa paikan. En halunnut mennä enää takaisin isovanhempieni luokse johtuen huonoista väleistämme.

Erään koulun henkilökuntaan kuuluvan naisen olisi pitänyt esittellä paikka minulle. Hän antoi avaimen käteeni, toivotti onnea ja häipyi liukkaasti paikalta. Jäin hämmentyneenä seisomaan huoneiston oven eteen. En tiennyt mitä tehdä. Pian ongelma kuitenkin selvisi, sillä muutama muu oppilas ilmestyi kulman takaa.
“Hei, sinä!” yksi heistä, jolla oli ruskeat hiukset ja punaiset viirut poskissa, huusi. Hänen päänsä päällä istui pikkuinen koira.
“No?” kysyin. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa jutella heille juuri sillä hetkellä.
“Oletko sinä se, joka joutui ylempiluokkalaisen kanssa samaan huoneistoon?” poika kysyi.
“Taidanpa olla. Mitä siitä?” jatkoin.
“Ihan vain ystävän sana; ole varovainen sen tyypin kanssa. Olen kuullut paljon kaikkea kummallista hänestä. Edelliset huonetoverit on kaikki häipyneet. Mutta totta kai sinä olet rohkea tyyppi, etkä säiky sellaista?” poika virnisti.
“En tietenkään säiky. Kiitti”, virnistin myös.
“Minä olen muuten Kiba. Ja tässä ovat Chouji ja Shikamaru.” Hänen vierellään seisovat kaksi muuta poikaa nyökkäsivät. Toinen oli hieman pullea, toinen taas katseli maisemaa ulkona aivan kuin häntä ei olisi kiinnostanut koko keskustelu. Koira Kiban pään päällä haukahti. “Ja koirani nimi on Akamaru”, hän jatkoi.
“Uzumaki Naruto”, sanoin. Puristin avainta kädessäni, ja välittämättä inhottavasta tunteesta vatsassani, käänsin sitä lukossa. Kiba ja hänen joukkonsa näyttivät minulle peukkua ja lähtivät sitten, varmaankin omaan huoneeseensa. Vedin syvään henkeä ja työnsin oven auki.

Ensimmäinen vaikutelma huoneiston omistajasta oli, että hän oli hyvin siisti eikä hänellä ollut paljoa tavaroita. Pienen eteisen vaatekaapissa olevat vaatteet olivat kauniisti henkareissa, ja kengät suorassa rivissä. Tavaroita ei juuri ollut. Huonekalujakin oli vähän, vaatekaappi ja lipasto eteisessä. Ei sinne tosin olisi muuta mahtunutkaan. Laitoin oven kiinni takanani ja otin takkini pois. Pistin kengät rivin jatkoksi kenkätelineeseen ja kurkistin olohuoneeseen. Sydämeni oli pysähtyä. Sohvalla istui poika, minua vuoden vanhempi, korppihiuksinen ja todella hyvännäköinen. En ollut laisinkaan huomannut häntä aiemmin. Tummat silmät kääntyivät minuun päin.
“Kuka sinä olet?” poika kysyi laiskasti.
“Uzumaki Naruto. Olen se uusi joka tulee asumaan täällä tästä eteenpäin!” vastasin niin pirteästi kuin vain osasin. Poika tuhahti.
“Vai niin. Saan siis jonkun kakaran huonetoverikseni. Kuinka mukavaa”, hän jatkoi telkkarin tuijottamista. “Minä olen Uchiha Sasuke.”
Silloin ajattelin, etten ikinä voisi tulla toimeen tämän vaarallisenoloisen pojan kanssa. Olin väärässä siinä. Mutta oikeassa olin siinä, että Uchiha Sasuke oli vaarallinen. Hyvin vaarallinen ja pelottava. Ja sen tulisin huomaamaan erittäin hyvin seuraavien kuukausien aikana.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

Naruton ja minun ensitapaaminen ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Minä, joka olin katkera isoveljelleni tämän tapettua koko sukuni, ja hän, jolla ei ollut ikinä vanhempia ollutkaan. Kuinka meistä muka voisi ikinä tulla ystäviä? Olin juuri samana päivänä tapellut Rock Leetä vastaan ja saanut pahasti turpiini. Olin siis valmiiksi jo huonolla tuulella, joten ei varmaan ole vaikea arvata, mitä ajattelin kuullessani että saan uuden huonetoverin. Ennen Naruton saapumista istuin ruskealla sohvalla tuijottamassa telkkaria. Vihasin koko maailmaa sillä hetkellä. Yleensä ajatellaan, että kaikkien vihaaminen ja muu sellainen roska kuuluu teini-ikään, mutta minä en ollut päässyt siitä vielä yli. Minulla oli yksi ainoa unelma: tappaa isoveljeni ja toivottavasti kuolla siinä samalla itse.

Naruto avasi huoneiston oven ja astui sisään. Jatkoin kuvaruudun katselemista kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka todellisuudessa kiinnitin kaikki muut aistini paitsi näköaistin Narutoon. Poika hääräsi hetken eteisessä ja hänestä levisi lievä ulkoilman tuoksu tunkkaiseen asuntooni. Suljin silmäni ja vedin syvän henkäyksen tuota tuoksua. Se tuntui antavan lohtua huonon päiväni keskelle.

Viimein poika huomasi minut. Näin sivusilmällä, kuinka hän jähmettyi eteisen ovelle. Kiba oli luultavasti ehtinyt jo kertoa kauhujuttuja minusta. Se typerys. Hän rakasti pilailua. En kestänyt enää, vaan käänsin katseeni hitaasti ovelle ja kysyin: “Kuka sinä olet?” Aivan niin kuin en olisi tiennyt sitä.

Nyt oli minun vuoroni jähmettyä. Sillä hetkellä kun katsoin pojan silmiin, tunsin jotain sisälläni. Katkeruuden ja kostonhalun joukkoon livahti pieni määrä jotain, jotain mitä en osannut määritellä. Tunne kesti vain hetken ja sitten pystyin taas ajattelemaan selkeästi. Arvioin poikaa nopeasti katseellani. Hänellä oli tekohymy kasvoillaan, hän oli suht laiha, söpö, blondi, sinisilmäinen. Ja ne olivat aivan rehellisesti sanottuna kauneimmat siniset silmät jotka olin ikinä nähnyt. Vetivät vertoja kenen tahansa tytön silmille. Yritin pysyä ulkoapäin tyynenä, mutta se tuntui vaikealta. Saatoin vain toivoa, ettei poika huomannut mitään.

“Uzumaki Naruto. Olen se uusi joka tulee asumaan täällä tästä eteenpäin!” poika hihkaisi tekopirteästi. Reagoin täsmälleen niin kuin kaikki olettivat minun; tuhahdin ja käännyin takaisin telkkaria kohti.
“Vai niin. Saan siis jonkun kakaran huonetoverikseni. Kuinka mukavaa”, tokaisin ja muistin, että minun pitäisi esitellä itseni. “Minä olen Uchiha Sasuke.” Vilkuilin hänen ilmettään kertoessani sukunimeni, mutta hän ei joko tiennyt mitään Uchihoista tai ei pitänyt asiaa ihmeellisenä.
“Tuota, mihin voin laittaa tavarani? Ei minulla paljoa ole, mutta...” Naruton ääni häipyi. Nousin ylös ja menin asunnon ainoaan makuuhuoneesen välittämättä edes katsoa, seurasiko hän vai ei.

Heittäydyin omalle sängylleni. Hetken kuluttua Naruto saapui huoneseen. Hän siristeli silmiään pimeässä huoneessa.
“Voit laittaa tavarasi yöpöytäsi laatikoihin, ja vaatteet vaatekaappiin. Kirjat kirjahyllyyn ja niin edespäin. Muista pitää paikat siisteinä. En pidä sotkusta”, luettelin ohjeita. Poika nyökkäsi. “Sinun sänkysi on tällä hetkellä yhdessä minun omani kanssa, mutta voimme siirtää ne illalla erilleen.”
“Selvä. Eikö täällä asu muita, näin isossa huoneistossa?” Naruto kysyi. Hän oli laskenut tavaransa lattialle. Rypistin kulmiani.
“Tule tänne”, komensin. Hän kohautti olkapäitään ja astui muutaman askeleen sängyn viereen. Hymyilin ja nousin seisomaan hänen viereensä. Kuten olin arvellut, olin häntä muutaman sentin pitempi. Tuijotin tiiviisti Naruton sinisiä silmiä ja huomasin hänen punastuvan. Tiesin mitä minun pitäisi tehdä. Kumarruin eteenpäin, virnistin ilkeästi ja painoin huuleni hänen huulilleen.

(End of Sasuke's PoV)

(Naruto's PoV)

Kysyin hieman epäröiden, minne voisin laittaa tavarani. Sasuke ei vastannut mitään, vaan nousi ylös ja lähti pois huoneesta. Oletin sen olevan hänen tapansa käskeä minua seuraamaan. Kävelin olohuoneen läpi. Oikealla puolella näkyi vilaus keittiöstä, ja suoraan edessäni oli ovi pimeään huoneeseen. Astuin sisään.

Pimeys läimähti kasvojani vasten ja hetkeen en nähnyt mitään. Kuulin Sasuken äänen oikealta puolelta huonetta.
“Voit laittaa tavarasi yöpöytäsi laatikoihin, ja vaatteet vaatekaappiin. Kirjat kirjahyllyyn ja niin edespäin. Muista pitää paikat siisteinä. En pidä sotkusta”, hän sanoi. Arvioni oli siis ollut oikea. Kuinka ihmeessä minä voisin asua tämän ehdottoman siistin pojan kanssa samassa huoneistossa, kun itse olin sellainen sottapytty? Huokaisin hiljaa ja samantien toivoin, ettei hän ollut kuullut sitä. Nyökkäsin sitä huoneen nurkkaa kohti, jossa näin Sasuken hahmon makaavan sängyllään.
“Sinun sänkysi on tällä hetkellä yhdessä minun omani kanssa, mutta voimme siirtää ne illalla erilleen”, poika jatkoi. Tunsin punastuvani, vaikka asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Hän oli asunut yksin, joten totta kai hän sai pitää sänkyjä miten halusi. Hän tarjoutui siirtämään ne erilleen, eli mikäs siinä sitten.
“Selvä. Eikö täällä asu muita, näin isossa huoneistossa?” kysyin nopeasti ja laskin samalla laukkuni lattialle. En edes ajatellut, mitä kysyin, kunhan kysyin jotain. Näin jo Sasuken tarkasti, hänen kasvoillaan käväisi ärtymystä ilmaiseva ilme.
“Tule tänne”, hän komensi. Kohautin olkapäitäni, pyöräytin silmiäni kattoa kohti. Minun onnekseni hän ei taaskaan huomannut. Jostain syystä en vain ollenkaan pystynyt kontrolloimaan vaistomaisia eleitäni sinä päivänä. Astuin muutaman askeleen sängyn viereen ja katsoin häntä odottavasti. Sasuke nousi ylös, aivan viereeni. Hänen kasvonsa peittyivät hiusten taakse, joten en voinut sanoa varmasti, mutta hän taisi virnistää. Kun hän katsoi minua silmiin, hänen kasvoillaan ei näkynyt enää mitään merkkiä virneestä. Tuijotin takaisin hänen silmiinsä. Yhtäkkiä olin kiusallisen tietoinen siitä, kuinka lähellä hän oli. Aioin juuri astua askeleen taaksepäin, kun hän kumartui minua kohti ja suuteli.

Hetkeen en voinut tehdä mitään. Olin järkyttynyt, aivoni olivat lukossa. Sasuke hymyili huuliani vasten, mutta en voinut tehdä mitään. Suudelma kesti hetken ja loppui kun hän vetäytyi pois.
“Ei kukaan uskalla asua täällä”, poika kuiskasi korvaani. Tuijotin häntä silmät pyöreinä. Sasuke vain virnisti uudelleen.
“Mitä sinä..?” En meinannut saada sanaa suustani. Nostin käteni huulilleni. “Ei... Ei pojat tee tuollaista keskenään!” huudahdin. Hän vain hymyili edelleen ja se suloinen hymy ärsytti minua suunnattomasti.
“Jos et olisi pitänyt siitä, olisit voinut vain vetäytyä irti, etkö vain?” Sasuke kysyi. Ja minä tiesin hänen saaneen erävoiton.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

Naruton ilme oli näkemisen arvoinen. Vetäisin kasvoilleni niin viattoman hymyn kuin vain osasin ja torjuin hänen vastaväitteensä.
“Jos et olisi pitänyt siitä, olisit voinut vain vetäytyä irti, etkö vain?” Se oli minun voittoni, ja hän myönsi sen katsomalla lattiaa. Hän ei sanonut enää mitään, kääntyi vain laukkujensa puoleen ja alkoi järjestellä tavaroita kaappeihin. Istuin sängylleni ja vahdin, että kaikki vaatteet ja tavarat menivät omille paikoilleen ja siististi. Paljoa tavaraa hänellä ei ollut mukanaan, ja mietin miksi. Luulisi että kun muuttaa jonnekin asumaan muutamaksi vuodeksi, ottaisi tavaroita mukaan. Hänellä ei ollut edes valokuvaa vanhemmistaan. Minullakaan ei ollut, mutta minä olinkin poikkeustapaus. Konohan lukiossa oli nykyisin melkein kuin muotia pitää omien vanhempiensa, sisaruksensa tai lemmikkinsä kuvaa esillä. Välillä ohjasin muutamalla sanalla, minne tavarat kannatti laittaa, mutta Naruto ei vastannut kertaakaan.

Naruto sai tavaransa nopeasti järjesteltyä ja meni olohuoneeseen katsomaan telkkaria. En jaksanut liittyä seuraan, vaan makoilin sängylläni. Aika pian ovikello soi. Naruto meni avaamaan ja kuulin Kiban äänen. Luulin, että hän aikoi pyytää minua liittymään seuraansa, mutta se olikin Naruto, jota kysyttiin. Vai niin, Kiba, ajattelin hymyillen mielessäni. Kiba oli sopeutunut lukioelämään todella nopeasti. Hän oli loistava hankkimaan kavereita, joita sitten kutsui bileisiinsä. Hänellä oli laaja kaveriporukka, ja hän varmasti tutustuisi heti kaikkiin uusiin oppilaisiin kunhan koulu alkaisi muutaman päivän päästä. Virallisesti opiskelija-asunnot oli jaettu jo melkein neljä viikkoa sitten, mutta Naruto oli saapunut vasta nyt.

“Lähden vähän katsastamaan paikkoja Kiban kanssa”, Naruto huikkasi minulle, tosin ikävän kylmällä äänensävyllä. Hän ei tainnut olla tyyppiä, joka nieli tappionsa kapinoimatta.
“Moikka!” huusin. Kohta kuulin kun ovi pamahti kiinni ja jäin yksin huoneistoon.

(End of Sasuke's PoV)

(Naruto's PoV)

Olin aika yllättynyt, kun Kiba ja hänen ystävänsä tulivat pyytämään minua ulos kanssaan. Kiba sanoi, että he voisivat esitellä minulle paikkoja. Suostuin tietysti samantien. Oli hyvä tuntea paikka, jossa viettäisi seuraavat vuodet. Sasuke ei myöskään vaikuttanut sellaiselta tyypiltä, että hän suostuisi vapaaehtoisesti kertomaan minulle mitään.
“No, mitä tykkäsit Sasukesta?” Kiba virnisti. Kohautin olkapäitäni.
“En tiedä. Ihan ookoo tyyppi”, vastasin välttelevästi. Minua ei mitenkään erityisesti huvittanut puhua äsken sattuneesta välikohtauksesta.
“Ja hän ei tehnyt mitään outoa tai pervoa? Kuten suudellut sinua tai mitään”, Kiba jatkoi katsoen minua sivusilmällä. Tunsin punan leviävän kasvoilleni.
“Hän... Siis, no...” En tiennyt mitä sanoisin.
“Hän siis teki! Mitä se oli?” Kiba kysyi uteliaana. Pudistin päätäni ja avasin suuni sanoakseni jotain, mutta en keksinyt mitä.
“Älä välitä. Kunhan et vain pidä hänestä liikaa. Sasuke vain leikkii ihmisillä, eikä pidä ketään oikeana ystävänään”, Kiba sanoi. Kunpa olisin ottanut sen varoituksen todesta.

Asuntolalta koululle oli matkaa muutama sata metriä. Matkalla tapasimme kolme Kiban ja hänen kavereidensa luokkalaista tyttöä. Sakura-nimisellä oli pinkit hiukset, suloiset vihreät silmät ja kipakka luonne. Hän vaikutti kivalta ja oli kaunis, olisin halunnut tutustua häneen paremmin. Tunsin vain itseni todella pieneksi siinä seurassa. Kaikki olivat minua vuoden vanhempia. Ino taas oli blondi ja sinisilmäinen kuten minäkin. Ja aika ärsyttävä. Hinata oli kaikkein pienin kooltaan ja myös todella ujo. En saanut oikein mitään otetta hänestä.

Meillä oli ihan mukavaa, vaikka aika ajoin tunsinkin itseni vähän ulkopuoliseksi. Muut olivat minua vuoden vanhempia ja tunteneet toisensa jo pitkään. He esittelivät minulle koko koulurakennuksen, luokat, parhaat oleskelupaikat ja ne paikat, joita oli syytä välttää. Kiba myös kutsui minut koulun alkamisen kunniaksi järjestettäviin bileisiinsä. Hän sanoi pitävänsä ne heti kun tuntisi tarpeeksi uutta porukkaa. Myönnyin saapumaan paikalle. Ei minulla ollut mitään sitä vastaankaan.

Menin takaisin asunnolleni joskus yhdentoista aikaan. Sasuke oli kotona, hän ei ilmeisesti ollut liikkunut minnekään koko aikana, sillä hän makoili edelleen sängyssä. Pamautin oven kiinni merkiksi siitä, että olin kotona. Laitoin kengät telineeseen ja otin oranssimustan hupparini pois päältä. Minulla ei ollut takkia päällä, sillä ulkona oli lämmin alkusyksyn päivä. Vatsani alkoi murista, ja tajusin, etten ollut syönyt mitään koko päivänä. Huokaisin ja päätin kysyä Sasukelta, saisinko ottaa jotain jääkaapista.

Makuuhuoneesta ei kuulunut mitään ääntä. Livahdin sisään ja yritin jälleen totutella pimeyteen. Kun saatoin taas nähdä jotain, silmiini osui Sasuke, joka makasi hiljaa sängyssä.
“Sasuke?” kysyin. Hän ei vastannut. Hiivin hiljaa lähemmäs ja kumarruin hänen päänsä lähelle. Ei voi olla totta! ajattelin. Poika oli nukahtanut. Keskelle sänkyä! Meidänhän piti illalla siirtää sängyt erilleen. Kirosin mielessäni ja yritin miettiä eri vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. En viitsinyt herättää poikaa, sillä hän voisi olla vihainen. Tai hän saattaisi suudella minua uudestaan, ja sitä minä kaikkein vähiten halusin. En voinut myöskään siirtää sänkyjä, sillä Sasuke makasi puoliksi minun sänkyni päällä. En halunnut siirtää häntä, ettei hän heräisi. En ollut edes varma, jaksaisinko. Olin itsekin jo todella väsynyt, olin nukkunut edellisenä yönä kuusi tuntia ja herännyt kuudelta aamulla pakkaamaan tavaroitani muuttoa varten. Huokaisin ja menin keittiöön.

Otin jääkaapista itselleni omalla luvalla mansikkajogurtin. Keittiössä oli yhtä siistiä kuin muualla asunnossa, Sasuke oli tiskannut kaikki astiat ja pyyhkinyt pienen ruokapöydän. Etsin lusikkaa jonkin aikaa, samoin kuin mukia. Söin nopeasti ja hörppäsin puoli lasia vettä. Aioin jättää astiat tiskipöydälle, mutta tulin ajatelleeksi ettei Sasuke pitäisi siitä. Pakottauduin hieman pyyhkäisemään astioita harjalla ja työnsin ne takaisin kaappiin.

Kaivoin makuuhuoneen vaatekaapista yöpuvun, jonka olin taitellut sinne aiemmin päivällä. Vasta sitten tulin ajatelleeksi, että yöpuku saattaisi olla liian kuuma. Otin farkkuni pois ja päädyin tunkemaan ne takaisin kaappiin yhdessä yöpuvun kanssa. Päälläni oli enää vaaleansiniset bokserit ja vähän tummempaa sävyä oleva t-paita. Kävin nopeasti keittiön vieressä sijaitsevassa kylppärissä tekemässä pikapesun hampailleni ja kaaduin sitten Sasuken viereen sänkyyn. Tavallaan minua pelotti nukkua pojan vieressä sen takia, mitä hän teki minulle aiemmin, mutta minulla ei oikein ollut muutakaan vaihtoehtoa. Tai ehkä en vain halunnut ajatella muita vaihtoehtoja.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

Heräsin keskellä yötä siihen, että joku kierähti puoliksi päälleni. Säikähdin aika tavalla. En hetkeen edes muistanut, missä olin tai kenen kanssa. Sitten huomasin Naruton. Poika makasi vieressäni nukkuen sikeästi. Hän oli käpertynyt kainalooni pieneksi palloksi, ja yllään hänellä oli vain tummansininen t-paita ja bokserit. Hän näytti hyvin suloiselta ja jollain tapaa paljon nuoremmalta. Mieleni olisi tehnyt suudella häntä uudelleen, mutta hän olisi saattanut herätä.

Olohuoneesta tuleva valo häiritsi minua. Naruto oli unohtanut sammuttaa lampun. Nousin hiljaa ylös ja hiippailin olohuoneeseen. Valo oli oudon utuista silmissäni. Katselin ympärilleni ja huomasin, että Naruto oli yrittänyt siivota jälkiään. Hän oli tiskannut, ainakin päätellen siitä, että keittiön pöytä oli märkä ja siihen oli jäänyt tiskiharja lojumaan. Hymyillen laitoin sen telineeseen ja pyyhkäisin pöydän rätillä.

Sammuttelin valot joka paikasta kulkiessani takaisin makuuhuonetta kohti. Poika oli onnistunut jättämään valot kaikkialle muualle paitsi makuuhuoneeseen. Oli silti jollain tavalla liikuttavaa, että hän oli yrittänyt niin kovasti pitää paikat siisteinä. Ryömin varovasti Naruton viereen sänkyyn. Hetken emmittyäni pujotin käteni takaapäin hänen kainaloidensa alta, kietoen ne hänen ympärilleen. Vetäisin pojan hellästi lähemmäs. Hän oli ihanan lämmin ja pieni. Nukahdin siihen, hänen viereensä, hymy huulillani.
____________

Sasuke on outo O______o

Päätinpäs nyt lisätä tämän. Asiaan ei vaikuttanut mitenkään se, että kaveri uhkasi hakata harjalla päähän jos en laittaisi tätä tänne. :DD Kirjoitus virheistä saa ilmoittaa ja kommenttia pitää laittaa.