"Kotetsu! Nelosen pastat on valmiina. Oletko vienyt kuutosen oluet jo?" baarimikko ja paikan omistaja, Suna no Baki huusi tiskin takaa.

Kotetsu juoksi ahtaassa Konoha-baarissa, juoppojen joukossa ottamassa tilauksia ja viemässä annoksia ja juomia. Päivällä Konohaa saattoi jopa sanoa ravintolaksi, mutta iltaisin se täyttyi humalahakuisista ihmisistä ja muuttui räkäläksi. Kotetsu piti iltapäivistä huomattavasti enemmän.

Hän kiirehti hakemaan valmiit annokset tiskiltä ja etsi katseellaan tunkkaisesta baarista tyttöjä joilta oli ottanut tilaukset. Inuzuka Hana ja Nemoto Shizune viittoilivat hänelle ikkunapöydästä. Puolentoista vuoden kokemuksella Kotetsu onnistui väistelemään epävakaita asiakkaita ja ympäriinsä leviteltyjä tuoleja, ja lopulta pääsemään tyttöjen pöydän luo.

"Tässä olisi neideille", hän sanoi laskiessaan annokset heidän eteensä, hirveällä ruskealla liinalla peitetylle pöydälle. "Olkaapa hyvät." Hana ja Shizune naureskelivat teennäisen viralliselle sävylle hänen äänessään.  
Molemmat olivat samalla vuosikurssilla hänen kanssaan.

"Älä viitsi, Kotetsu... Ei mene läpi", Hana sanoi virnistäen.
"Pojalta joka nukahti tänään matikan tunnille", Shizune jatkoi. Kotetsu kohautti olkiaan, itsekin virnistäen.
"No joo... Aina voi yrittää, vai?"

Hän toivotti vielä hyvää ruokahalua ja palasi työhönsä.
Viedessään kutospöytään kahden keski-ikäisen, punakkanaamaisen miehen oluita, hän sai kuulla olevansa "Tulimaan pikku homopoika" ja että kumpaakaan "ei haittaisi viedä häntä testikierrokselle". Toinen antoi jopa pienen läpsäyksen perseelle. Vaikka Kotetsua puistatti ja inhotti, hän oli tottunut humalaisten örvellykseen.

Kun tilanne baarissa oli hieman rauhoittunut, hän livahti keittiöön hakemaan itselleenkin juotavaa. Kakuzu oli siellä täydessä touhussa, kokin hommissa.

Keittiö oli pieni ja epäsiistin näköinen, mikä johtui oikeastaan vain siitä että kaikki tasot ja kaapit olivat vanhoja ja kuluneita. Kotetsu oli pari kertaa joutunut siivouspäivänä hinkkaamaan niitä, ja saanut melkein raivokohtauksen syvään imeytyneen punajuuren kanssa. Kyseinen taso oli vieläkin punainen.

"Tuleeko paljon lisää?" Kakuzu kysyi samalla kun leikkasi sipulia pelottavalla vauhdilla. Kotetsu pudisti päätään ja otti puhtaan lasin hyllyltä.
"Ei mun nähdäkseni tullut ketään noiden jälkeen. Karin lupasi viedä ne", hän sanoi, viitaten Konohan toiseen tarjoilijaan. Kotetsu täytti lasin vedellä ja istui narisevalle baarijakkaralle huokaisten. "Olen jo ylitöissä..."

Kakuzu kurtisti kulmiaan. "Niin olet. Ja yleensä lähdet heti kun voit", hän totesi. "Onko tällä jotain tekemistä sun ja Izumon välien kanssa?" hän kysyi, tarjoten toiselle mahdollisuuden puhua.

Hän näytti aika rajulta, kiitos pari vuotta sitten tapahtuneen onnettomuuden, jossa hänen äitinsä oli halvaantunut ja isänsä kuollut. Hän oli saanut haavoja lennettyään tuulilasin läpi, mutta hän piti itseään onnekkaana. Suupielissä näkyvät tikit vain pelästyttivät monia, mistä syystä hän pysytteli keittiössä, kokkina. Tosiasiassa hän oli hyvä ihmistuntija ja ymmärtäväinen tyyppi. Akatsukin lisäksi vain Kotetsu näytti tajuavan sen.

"Joo no... Ei houkuttele mennä kotiin kun tietää nukkuvansa sohvalla tän yön", Kotetsu sanoi ja kohotti lyhyesti kulmiaan. Pian hän huomasi kertovansa Kakuzulle kaiken aamuisesta riidasta. Tämä kuunteli hiljaa ja kehotti silloin tällöin pienellä nyökkäyksellä häntä jatkamaan.

"Jos sä katsot sanoneesi jotain mikä varmasti loukkasi, ehkä haluaisit pyytää anteeksi", Kakuzu ehdotti kun Kotetsu oli lopettanut.
"Haluaisin..! Tietysti, mutta..." Kotetsu sanoi epävarmasti, "Miten se tehdään?"

Hänen oli myönnettävä, että riitely Izumon kanssa oli kaikin puolin epämiellyttävää. Sohva ei ollut mukava paikka nukkua. Ja hän tosiaan rakasti poikaystäväänsä. He vain riitelivät niin harvoin, ettei sovinnon tekemiselle ollut usein tarvetta.

"Olisi hyvä alku jos menisit kotiin ja puhuisit sille", Kakuzu sanoi.
"Joo... Toivottavasti se ei ole nukkumassa vielä kun pääsen. Toivottavasti se ei esitä nukkuvaa", hän mutisi.
Kakuzu hymyili itsekseen. Hidan oli kerran yrittänyt riidan jälkeen esittää nukkuvaa, mutta kun Kakuzu ei ollut edes yrittänyt puhua hänelle, hän oli hypännyt ylös ja alkanut kiroamaan poikaystäväänsä. Se siitä mykkäkoulusta sitten.

"Miten sä muuten jaksat näin pitkää päivää?" Kotetsu kysyi yhtäkkiä. Kakuzu kallisti päätään vähän ja kohautti olkiaan. Hän laittoi valmiit annokset pöydän reunalle, Karinille vietäväksi.
"Mä haluan rahaa. Sitä ei saa jos ei tee töitä", hän vastasi yksinkertaisesti. Sen ihmeellisempää syytä hänellä ei ollut.

"No..." Kotetsu sanoi lopulta hetken mietittyään, ja alkoi ottamaan esiliinaansa pois, "mä menen nyt sitten. Pärjäilkää loppuilta." Hän nappasi mustan hupparinsa ja risaisen reppunsa naulakosta. Hän avasi takaoven ja vilkaisi ulos, pimeälle kadulle. "...ttu." hän sihahti ja sulki oven vielä hetkeksi.

"Mikä nyt on?" Kakuzu kysyi.
"Tuolla kaatui oluet yhden asiakkaan päälle... Dosu, tiedät varmasti, meidän koulusta? Se ei tykännyt", Kotetsu kertoi. "Nyt se odottelee tuolla porukkoineen."
Kakuzu iski veitsen pystyyn leikkuulautaan ja otti tupakka-askinsa takkinsa taskusta.
"Mee vaan, mä tulen siihen tupakalle. Ei ne viitsi Akatsukia houkutella kimppuunsa", hän sanoi ja Kotetsu nyökkäsi kiitollisena. Dosun yksin hän olisi vielä voinut hoidella, mutta koko porukka...

Tulimaan lukiossa oli Akatsukin lisäksi toinenkin jengi, joka kutsui itseään Otoksi. Porukat olivat arkkivihollisia, mutta Akatsuki oli aina vetänyt pidemmän korren, asiassa kuin asiassa. Yksi suuria eroja oli, että vaikka molemmat jengit aiheuttivat milloin minkälaista ongelmaa, Akatsuki ei ikinä vahingoittanut ketään. Otoa ei kiinnostanut.

Kakuzu nojasi selkänsä seinään ja veti syvään henkeä filtterin läpi. Kotetsu vilkaisi häntä vielä ennen kuin lähti kävelemään kotiin päin.
"Kiitti... Nähdään huomenna", hän sanoi ja Kakuzu liikautti päätään vähän niin kuin nyökätäkseen. "Nähdään."

Kotona Kotetsua kohtasi masentava näky; kämppä oli pimeänä ja hänen peittonsa ja tyynynsä odottivat sohvalla. Syvä huokaus pääsi purkautumaan hänen huuliltaan, ja haukotus heti sen jälkeen. Izumolle puhumisen olisi pakko odottaa seuraavaan iltaan, tai ehkä Kotetsu ottaisi asian puheeksi seuraavana päivänä lounastauolla. Koulu tosin ei vaikuttanut oikealta paikalta järjestää kohtausta...

Sen pidemmälle hän ei päässyt ajatuksissaan, sillä otettuaan farkkunsa pois hän rojahti sohvalle ja nukahti saman tien.