Koulun pissikset Yamanaka Ino ja Haruno Sakura kävelivät rivakasti koulun käytävällä kaappejaan kohti. Inon pitkä vaalea poninhäntä heilui puolelta toiselle ja hän tunsi käytävällä oleilevien poikien katseet selässään. Sakura haroi vaaleanpunaisia lyhyitä hiuksiaan ja veti vaivihkaa toppiaan alemmas. Joku vislasi. Tytöt jatkoivat matkaansa häiriintymättä; olivathan he lukion kuumimmat ykköset.

"Arvaa muuten kuka tuli taas puhuu mulle dösäillä", Sakura sanoi kyllästyneesti availlessaan kaappiaan. Ino pysähtyi ja tuijotti liioitellun epäuskoisesti ystäväänsä.
"Hei, oikeesti? Eiks Naruto oo vieläkää niinku tajunnu..?" hän kysyi. Sakura pudisti päätään ja huokaisi.
"Ei se tajuu, mokoma pelle", hän sanoi. Ino pyöräytti silmiään ja tuhahti. Pojat oli joskus niiiiiin raivostuttavia..! Jotkut tunkivat väkisin lähelle, ja jotkut, jotka kiinnostivat, pysyivät etäisinä. Hädin tuskin moikkasivat... Täydellinen esimerkki oli sekä Inon että Sakuran pakkomiellettä lähenevä ihastus Uchiha Sasukeen.
"Miksei kaikki pojat vaan voi olla niinku Sasukeja?" blondi huokaisi ja alkoi vääntämään kaappiaan auki. "Älä vaa", Sakura vastasi.

Inon kaappinsa naksahti auki lukosta, mutta ennen kuin hän kerkesi avaamaan sitä kunnolla, Deidara käveli ohi ja taputti häntä olkapäälle.
"Hei, Ino. Hmm", hän tervehti ja jatkoi matkaansa, jättäen tytöt tuijottamaan peräänsä. Ino pudisti päätään ja vilkaisi Sakuraa, joka kohautti vain olkiaan. Akatsukilaiset eivät ottaneet kontaktia ulkopuolisiin usein, saati sitten heidän tyylisiinsä tyttöihin. "Öö... Okei..?" oli Inon ainoa kommentti.

Deidara virnisti kun kumpikaan tytöistä ei nähnyt, ja näytti voitonmerkkiä vähän matkan päässä odottelevalle Hidanille. Sitten hän kuunteli kuinka kova pamaus, rämähdys ja Inon ja muutaman muun pahaa-aavistamattoman lukiolaisen huudot kaikuivat käytävällä.

Hidan oli kuolla nauruun, nähdessään Deidaran asettaman pienen räjähteen vaikutuksen. Inon noesta musta naama näytti yksinkertaisesti kauhistuneelta ja hän kirkui yhä. Sakura pyöri hänen ympärillään ilmeisesti paniikissa. Kun muut alkoivat toipua järkytyksestä ja tajuta, ettei kukaan ollut vahingoittunut, kova naurunrämäkkä peitti alleen jopa Inon luonnottoman korkean äänen.

"Helvetin hieno, oikeesti", Hidan kommentoi hilpeästi, kävellessään Deidaran kanssa poispäin tapahtumapaikalta. Deidara naurahti.
"Tarvitsi vain viedä huomio hetkeksi muualle ja pistää pieni boom kaapin oven väliin! Valmis pieni katastrofi, yeah", hän vastasi, yhtä iloisesti. Hidan pudisteli päätään. Vaikka hän jatkuvasti naljaili ystävälleen, hänen oli pakko myöntää että tämä hallitsi kaikenlaiset räjähteet kunnioitettavasti.

"Deidara!" Hoshigaki Kisame, sinihiuksinen abi ja Akatsukilainen huudahti ruokalan aulasta, mihin kaksikko oli suunnannut muiden luo. "Mukava pieni pamaus. Inon ilme oli näkemisen arvoinen..."
"Kun ei vain ollut liian näkyvä", Uchiha Itachi, toinen Akatsukilainen sanoi. Deidara pyyhkäisi huolen pois käden heilautuksella.
"Ei ollut, ei. Ne oli liian keskittyneitä puhumaan sun pikkuveljestä", hän sanoi "'Miksei kaikki voi olla niin kuin Sasuke-kuuuun...!' Hmm." Itachi mulkaisi vaaleahiuksista ystäväänsä murhaavasti, muttei sanonut mitään.

Pain katseli ympärilleen käytävällä. Lounastauko oli juuri alkanut ja Akatsuki odotteli enää vain Tobia ja Zetsua. Muutama opettaja juoksi heidän ohitseen kohti meteliä, jota yhä kuului Inon kaapin suunnalta. Pain hymyili itsekseen. Akatsuki onnistui aina aiheuttamaan pientä hälinää...

He odottivat vielä viitisentoista minuuttia, mutta kumpikaan puuttuvista jäsenistä ei tullut. Sen sijaan Iruka lähestyi jengiä varovasti.
"Umh..." hän selvitti kurkkuaan hieman, pysähdyttyään Painin eteen.

"Sano ny vittu asias, äläkä seisoskele siinä, oikeesti", Hidan sanoi kärsimättömästi. Pain ei siirtänyt katsettaan Irukasta, mutta Kakuzu antoi tarkasti tähdätyn kyynärpään iskun poikaystävänsä kylkiluiden väliin, hiljentäen tämän tehokkaasti.
"Tuotanoinniin", Iruka mutisi hermostuneena, katse poukkoillen Painista Hidaniin ja muihin jengiläisiin. "Zetsu vain halusi että sanoisin... Teidän ei kuulemma kannata odottaa, heillä menee pidempään..." Hän nielaisi. "Noun halusi selventää jotain..." Siitä eteenpäin loppu oli sen verran epämääräistä muminaa, ettei kukaan saanut siitä enää selvää. Pointti oli kuitenkin tullut selväksi.

Iruka tunsi poskiensa kuumottavan kaikkien Akatsukien katseiden alla. Hän ei olisi halunnut myöntää sitä, mutta porukka pelotti häntä aika tavalla. Hän oli aina ihaillut kuinka tyynesti Kotetsu osasi olla heidän seurassaan. Lopulta Pain nyökkäsi hermostuneelle abille ja sanoi:
"Okei, kiitti tiedosta."

Iruka nyökkäsi takaisin ja kääntyi nopeasti lähteäkseen. Hän kiirehti käytävää pitkin kohti ulko-ovia ja suoraan isolle etupihalle. Siellä vasta hän pysähtyi ja henkäisi syvään, melkein häveten itseään. Olihan se vähän säälittävää, mutta hän pysyi mieluummin turvallisesti erossa Akatsukista, kuin joutui heidän huonolle puolelleen... Hän ei halunnut kaappinsa räjähtävän naamalleen, niin kuin Inolle oli käynyt.

Iruka katseli ympärilleen pihalla ja näki ajatuksiinsa vaipuneen Izumon istumassa penkillä, parin puun alla. Iruka pudisteli päätään ja meni ystävänsä luokse.
“Hei, Izumo. Mitä mietit?” hän kysyi istuessaan tämän viereen, vaikka tiesikin hyvin vastauksen. Izumo hätkähti ja vilkaisi hänen suuntaansa.
“Iruka, moi...” hän tervehti ja antoi katseensa haravoida pihaa. Ruskeiden silmien tuijotus pysähtyi Kotetsuun, joka nojaili vähän matkan päässä koulun seinään ja jutteli Shizunelle ja Hanalle.

Irukan teki mieli iskeä Izumoa historiankirjalla päähän.
“Mitä järkeä tässä nyt on olevinaan?” hän kysyi. Izumo oli hetken hiljaa ja katsoi sitten ystäväänsä melko huolestuneen näköisenä.
“Me ollaan aika huonoja riitatilanteissa...” hän totesi. “Tai siis sovintotilanteissa oikeastaan.” Iruka mutristi huuliaan ja nyökkäsi.
“Mulla ei ole siitä hirveästi kokemusta itsellänikään, mutta jopa mä osaan sanoa että sun kannattaisi puhua sen kanssa”, hän sanoi hiljaa, nyökäten Kotetsua kohti. Izumo vain kurtisti kulmiaan ja puri alahuultaan. Iruka veti syvään henkeä.
“Kun Kotetsu tulee töistä tänään, odota sitä ja tehkää sovinto. Mieti nyt mistä aiheesta tämäkin tappelu alkoi”, hän muistutti ja Izumo virnisti.
“Eilen se tuntui vakavammalta...” hän puolustautui puolileikillään ja kohautti olkiaan. “Oikeassahan sä olet.”

Loppupäivä tuntui uskomattoman pitkältä ja kun kello tuli 10 illalla, Izumo istui keittiöön odottamaan poikaystäväänsä, kahvikuppi kädessään.
Hän odotti tunnin ja toisenkin, mutta Kotetsua ei näkynyt.
11 aikaan Izumo huolestui. Missä hänen poikaystävänsä viipyi? Jotain oli varmasti tapahtunut... Sitten huolen korvasi suuttumus: Kotetsu oli kuitenkin vain jäänyt baariin ottamaan pari olutta sen Kakuzun kanssa ja sammunut sinne. Miten hän kehtasi jättää tulematta kotiin? Sitten viha muuttui pettymykseksi.
Kotetsu ei tullut kotiin. Ei puhelinsoittoa, ei tekstiviestiä, ei mitään.

Izumo nousi seisomaan yhtäkkiä ja pudisti päästään väsyneet ajatukset. Ei Kotetsu jättäisi tulematta ilman hyvää syytä. Jotain oli varmasti tapahtunut. Mutta jos hän oli sittenkin vain jäänyt juomaan... Se ei olisi ensimmäinen kerta.
Se selviää aamulla, väsynyt brunette ajatteli ja haukotteli. Kotetsu oli jo iso poika ja osasi huolehtia itsestään.
Hän kiipesi portaat ylös ja meni nukahti melkein heti sänkyynsä päästyään.