Alkuperäisen version löydät TÄÄLTÄ.
Huomatkaa, että englantia ei voi kääntää täysin sanasta sanaan! Pääasia on, että merkitys säilyy samana.

Kommenttia kehiin. Risut sekä ruusut ovat tervetulleita. Jos annat 2. tai huonomman, voisitko perustella miksi.  Kiitos. ^^  

Seuraava osa

”Puhe”
Ajatus

…………….
Osa 1.

Jälleen yksi side käärittiin aran haavan ympäri. Taivaan siniset silmät katsoivat ovelta kaukaisuuteen.  Hänen vankitoverinsa kulmat olivat turhautumisesta ja vihasta kiinni toisissaan, kun hänen yrityksensä oli jälleen kerran estetty.

Kabuto lähti huoneesta vasta, kun hän oli varmistanut verisen terän olevan poissa. Hän katsoi tarkasti mustahiuksista poikaa, kun tämä tuijotti tiukasti maata noilla mustilla silmillä, silmillä jotka pitivät sisällään läpitunkevaa tyhjyyttä. Kasvoilta pystyi näkemään vain paistavan vihan.          
Kabuto tiesi katsottuaan noihin silmiin, että kaikesta epätoivoisesta taistelusta huolimatta tummahiuksinen poika oli aivan yhtä särkynyt kuin toinenkin poika. Vastustaminen oli pelkkää esitystä, ehkä se oli jo pelkkä tapa.

”Tulen tarkistamaan sinut huomenna uudelleen, Sasuke-kun,” Hopeahiuksinen mies sanoi rauhallisesti, korjaten silmälasien asentoa poistuessaan huoneesta. Hän kulki vaalean pojan ohi, joka tuijotti huoneeseen. Kabuto ei sanonut mitään, ainoastaan vilkaisi häntä sivusilmällä ja poistui paikalta.

Narutolle katse tarkoitti: Varmista, että tämä ei toistu, Naru-chan… Hän pystyi kuulemaan nuo sanat mielessään. Hän rutisti tiukemmin puista ovenkarmia. Sasuke nosti katseensa suoraan Narutoon. Naruto ei kestänyt Sasuken mustaa, tyhjää katsetta. Nopeasti hän siirsi katseensa muualle, nojaten nyt selkä seinää vasten huoneen ulkopuolella.
Sasuke oli tehnyt sen taas. Mutta hänellä oli syynsä tällä kertaa? Tekikö hän sen hänen takiaan? Tekikö Sasuke jälleen sen Naruton vuoksi?

Naruton suuret, siniset silmät olivat vain kaksi tuijottavaa aukkoa. Hänen hengitys oli lyhyttä, hänen sydämensä jyskytti rinnassa. Hän ei pystynyt pakenemaan siltä tunteelta, siltä kirotulta tunteelta, kuin hän olisi ansassa… häkissä…

Orochimaru oli syyllinen. Tuo mies… Naruto inhosi häntä. Pelkkä ajatus hänestä sai Naruton voimaan pahoin.  Hän oli myös syy siihen, miksi Sasuke vahingoitti itseään. Se oli epätoivoinen yritys saada Orochimaru jättämään Naruto rauhaan. Käyttääkseen Sasukea koekaniinina Naruton sijaan.

Selkä seinää vasten, Naruto hengitti raskaasti nieleskellen aina välillä. Hänen kätensä tavoitti kipeän, kääreeseen puetun kaulan, muistaen viime kokeilujen ruiskeet ja huudot. Hän voihkaisi hiljaa, siniset silmät puristuivat kiinni kivusta, hän ei antaisi kyynelten valua, ei kaiken tämän ajan jälkeen.

Juoksu askelten ääni kantautui Naruton korviin ja käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen, pitäen häntä tiukasti, käsi rauhoittavasti selän päällä. Naruto heittäytyi halaukseen. Hän halusi puhua, mutta ei kyennyt siihen.  Kuten viime kerralla, kestäisi vähintään muutama päivä, kunnes hän pystyisi jälleen puhumaan.
Naruton sormet tarttuivat Sasuken löysään paitaan ja pitivät tämän lähellä. Hänen sormensa kuitenkin kipeytyivät pian tiukasta otteesta. Hän painoi päänsä heikosti toisen olkapäälle. ”Naruto…” Sasuke huokaisi ja keinutti toista halauksessa. ”Kuinka… kuinka voit… tällä kertaa?” Nuo kammottavat sanat. Hän ei halunnut lausua niitä, hän ei halunnut kysyä sitä, mutta hänen täytyi tietää, jos Naruto valehtelisi hänelle, ainakin nuo siniset silmät puhuisivat totta.

Naruto vain ravisti päätään Sasuken olkapäätä vasten. Hänen puutuneet sormensa rutistivat tiukemmin paitaa. Tämä tunne oli ainoa asia, joka auttoi häntä kulkemaan eteenpäin. ”Tule…” Sasuke sanoi rauhallisesti ja ohjasi pojan huoneeseen. Naruto ei päästänyt hetkeksikään irti paidasta, kun he kävelivät sängyn luo. Sasuke väänsi punertavat sormet irti vaatteistaan ja istutti toisen sängylle. Naruton tyhjät silmät katsoivat surullisesti lattiaan, hän kuuli Sasuken askeleet, kun tämä käveli takaisin ovelle ja sulki sen ennen kuin istui hänen viereensä sängylle.

Pieni blondi… Sasuke ajatteli Narutoa pienenä, mutta todellisuudessa toinen oli vain noin puoli päätä lyhyempi kuin hän, he olivat myös saman ikäisiä. Stoalaisena* Sasuke näytti vahvemmalta, Naruto näytti heikommalta, nuoremmalta ja niin laihalta. Hän on ollut kauemmin Orochimarun luona, sen takia hän on tuossa kunnossa... Hän oli ´rikki´, niin Orochimaru oli kutsunut sitä. Hän oli sanonut: ´Naruto on rikki.´

Sasuke hipaisi lempeästi Naruton siteellä peitettyä kaulaa. Kuinka monta neulaa olikaan puhkaissut tuon pehmeän, päivettyneen ihon niinä tunteina, milloin hän oli ollut kiinnitettynä siihen kolealle, metalliselle pöydälle? Naruto kavahti hieman kosketusta, mutta hän ei vältellyt sitä. Hän oli aina ottanut Sasuken lämpimästi vastaan, jopa ensi tapaamisella monta vuotta sitten. Sasuke oli silloin ollut niin välinpitämätön häntä kohtaan. Naruto oli yrittänyt saada toisesta ystävän. Loppujen lopuksi, hän oli saanut veljen.

Naruto kurotti ja laittoi kätensä Sasuken kääreeseen sidotun ranteen päälle. Hän pystyi lähes tuntemaan kivun tihkuvan noista haavoista ja se sai hänet säpsähtämään. Sasuke oli vihainen, mutta myös häneen sattui. Hän vain osasi piilottaa tuskansa niin hyvin. Naruton tapaan, hänen silmänsä pettivät hänet. Kasvot eivät näyttäneet merkkiäkään kivusta, mutta hänen silmänsä heijastivat vain tyhjyyttä mitä Orochimaru oli jättänyt. Kuinka yksi ihminen voi aiheuttaa näin paljon tuskaa?

Sasuke kallistui lähemmäs Narutoa, toinen polvi lepäsi sängyn päällä kun hän asetti jälleen kätensä Naruton kaulalle ja piteli tätä lähellä, posket vastakkain lämpimässä syleilyssä. Sasuke huomasi, ettei Naruto ollut sanonut sanaakaan, vaikka normaalisti olisi ainakin tähän mennessä sanonut edes jotain. Hän oli arvellut kokeilujen aikana sen olevan jälleen kerran odotettavissakin.  Naruton ääni oli hylännyt tämän, mutta se palautuisi päivien mittaan takaisin.
Mutta se oli hyvä, että Naruto ei voinut puhua – ei – ehkä ´hyvä´ olisi väärä sana, mutta heidän ei tarvinnut purkaa murheitaan ja tuskaansa sanoilla ulos.

Naruto suorastaan varovaisesti kiersi kätensä Sasuken kehon ympäri. Se tuntui niin ihanalta ja lämpimältä toista vasten, niin lämpimältä, niin paljon paremmalta kuin tuntea se metallinen pöytä hänen alapuolella, paljon paremmalta kuin mikään muu. Hänen mukavuutensa oli jotain, mitä Orochimaru ei voinut viedä, kuten hän oli vienyt jo kaiken muun. Sasuke oli samassa tilanteessa kuin hän, Orochimaru ei voisi määrätä kumpaakaan heistä inhoamaan toisiaan.

Näin he olivat turvassa.

Kalpeat huulet suutelivat päivettynyttä kaulaa. Ne olivat lempeitä ja lyhyitä suudelmia joiden tarkoitus oli huojentaa blondin huonoa mielenlaatua, joka uhkasi hajota kokonaan. Sasuken pehmeät suudelmat toivat helpotuksen. Hänellä oli joku, joku, joka välitti ja rakasti häntä ja se oli kaikki, mitä Naruto tarvitsi.
Kädet pitelivät Sasuken lähellä, kun nuo kalpeat huulet jatkoivat aran ja polttavan ihon kipujen lievittämistä, kun heidän vartalonsa kaatuivat paksun peiton päälle. Jalat halasivat Naruton kapean vyötäröä ja tyynet suudelmat muuttuivat intohimoisiksi, liikkuen nopeilla suukoilla vähitellen aralta kaulalta kohti huulia, kuten hän oli aina ennenkin tehnyt.

Leväten rauhallisesti Naruton vieressä, hänen kätensä olivat vielä pienemmän pojan ympärillä, joka makasi hiljaa, kädet velttoina vierellä. Hän katsoi silmät sumeina korkeaan sisäkattoon. Naruto toivoi, että hän voisi kääntyä Sasuken puoleen ja kertoa kuinka hän tunsi… Kaikki se, mitä hän tunsi ja mitä ajatteli aikoina, jolloin juopunut väsymys oli vallannut hänet. Hän tunsi, kuinka hän voisi kertoa kaiken Sasukelle ilman pelkoa… mutta hän ei voinut puhua. Sanat eivät muodostuisi.

Sasuke katsoi Naruton tyyniä kasvoja, noita kuolleita silmiä, toisen rinta nousi ja laski hänen kätensä alla. Hän makasi kyljellään katsoen pienempää poikaa. Mustat silmät vain katsoivat. Hänen ei koskaan tarvinut kärsiä kuten Naruto oli kärsinyt. Siitä lähtien kun Sasuke oli saapunut, kun hän oli kahdeksan, Narutolla oli ollut aina pahempaa. Hän oli Orochimarun lemmikki. Naruto kapinoi vain äänettömästi mielessään.

Rikki ja sairas, mutta kuitenkin niin kaunis kuten aina. Noista silmistä paistoi tuska ja se katala kettumainen virne tulisi peittämään hänen kasvonsa. Sinä päivänä... kuten muinakin kertoina, Naruto oli eksynyt vieläkin syvemmälle ja Sasuke tiesi, että se oli hänen syynsä.
Naruto kärsi aina, kun Sasuke teki jotain typerää, mutta hän oli tehnyt sen Naruton takia ja epätavallista kyllä, se oli toiminut. Se oli vienyt Kabuton pois Orochimarun luota ja se tarkoitti vähemmän kärsimystä Narutolle – ainakin hetkeksi.

Sinä kertana Sasuke oli kuullut huudot lattian läpi.

Se oli ollut pelottavaa ja se vain jatkui vieläkin pahempana. Naruto näytti hyväksyvän sen – se loppuisi vasta sinä päivänä, kun hän kuolisi. Sasuke ei voinut ajatella niin – hän ei voinut kuvitella, että hän kuului Orochimarulle. He eivät ikinä olisi kenenkään, he eivät koskaan olisi kenenkään omaisuutta, työkaluja.

Sasuke inhosi tuota sanaa. Orochimaru kutsui heitä sillä nimellä. He olivat hänen kokeilujaan, edistääkseen hänen idioottimaisuuttaan ja mielipuolisuuttaan, jotta hän voisi kehittää jotain, mistä vain hän voisi hyötyä.

Se tosiasia, että hän ei voinut suojella Narutoa, sattui eniten. Se oli Naruto, joka suojeli häntä. Naruto, joka huolehti hänestä ja varmisti, että Orochimaru huomasi hänet eikä Sasukea ja se oli toiminut. Kidutettu Naruto ja piinattu Kyuubi oli se ja sama Orochimarulle. Naruto oli yksinkertaisesti käytettävä työkalu.

Kirottu työkalu, Sasuke ajatteli. Hän kurtisti kulmiaan pienesti. Naruto käänsi päänsä Sasukea kohti ja katsoi toisen vahingoittumattomia, vaaleita kasvoja. Hän kohotti kätensä ja juoksutti sormensa pehmeästi juuri muodostuneiden ryppyjen päältä, saaden ne katoamaan.

Sasuke reagoi pitämällä Narutoa tiukemmin ja vetämällä tämän lähemmäs, käyttäen enemmän voimaa, mitä Naruto oli odottanut.
”Anteeksi….” Sasuke kuiskasi. Naruto olisi kysynyt asiasta, jos olisi voinut. Hän ei siis pyytänyt anteeksi itsensä vahingoittamisesta? Hän pystyi vain pitämään tiukemmin, tahtoen tulla miellyttävän kosketuksen turruttamaksi. Naruto inhosi sitä, kun ei voinut puhua. ”En tiedä miten, mutta me emme tule olemaan täällä enää kovin kauaa. Lupaan sen, Naruto.”

Vaaleahiuksinen poika nyökkäsi toverinsa hartiaa vasten, tarttuen uudestaan toisen paidasta. Kuinka hän epätoivoisesti tahtoikaan uskoa ja toivoa noita arvokkaista sanoja… Kuinka hän tahtoikaan uskoa ja tietää, että Sasuke ei hylkäisi häntä. Naruto tiesi syvällä rikkinäisessä mielessään, että hän ei voisi koskaan lähteä Orochimarun luota… Ei elävänä.          
…………….
*Stoic = Stoalainen. Korjatkaa, mikäli olen väärässä.

Fiuh… Sain sen vihdoin valmiiksi. Joissakin kohdissa teki mieli hakata päätä seinään, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. ^^''
Kertokaa virheistä, kiitos.

Kuten aijemmin jo sanoin: Kommentteja! ^3^