Kankuro kiirehti pitkin koulurakennuksen käytävää oppilaiden virtaa vastaan. Oli ruokatunti, ja hän juoksi ruokalasta poispäin, mikä oli suurin piirtein mahdoton tehtävä. Silti hän itsepäisesti jatkoi matkaansa. Hänen piti löytää Izumo.

Kankuro tönäisi ties kuinka monetta ruokalaan pyrkijää, mutta ei vaivautunut katsomaan kuka se oli.
"Sori", hän vain mutisi ja oli jatkamassa matkaansa, mutta tämä joku tarttui häntä paidanselkämyksestä.
"Kankuro!" Poika pysähtyi kuin seinään ja teki täyskäännöksen. Hänen isosiskonsa seisoi siinä, ilmeisesti odottaen jonkinlaista selitystä veljensä kiireeseen.

"Temari, hei loistavaa..!" hän huudahti tyytyväisenä. "Tiedätkö sä missä Izumo-niminen kaveri on? Teillähän on jotain samoja kursseja?" Temari kallisti päätään hieman ja nyökkäsi.
"On, sillä oli just kemiaa. Siellä luokassa se oli vielä äsken Irukan kanssa." hän sanoi. "Miksi sä sitä-"
Kankuro ei jäänyt kuuntelemaan, vaan jatkoi kiireesti matkaansa. Akatsuki oli lähtenyt etsimään Kotetsua jo viime välitunnilla ja Kankuron tehtäväksi oli jäänyt Izumolle kertominen. Tunnit vain olivat alkaneet ennen kuin hän oli ehtinyt edes miettiä mistä tämän löytäisi.

Kankuro pamautti auki kemianluokan oven ja näki Izumon ja Irukan juttelemassa kemianopettajan, Suzumen  kanssa. Hän ei tuhlannut aikaa, vaan meni heidän luokseen, tarttui Izumon hihasta ja kiskoi tämän ulos luokasta. Iruka ja Suzume jäivät tuijottamaan heidän peräänsä kummissaan.

Vasta luokan ulkopuolella Izumo tajusi pistää vastaan ja kiskaista itsensä irti Kankuron otteesta.
"Mitä sä teet?" hän halusi tietää ja yritti mennä takaisin luokkaan. Nuorempi lukiolainen kuitenkin tukki hänen tiensä ja sanoi:
"Tää on tärkeetä, kuuntele!" Vaativa äänensävy sai Izumon pysähtymään ja kurtistamaan kulmiaan.
"Mistä nyt on kysymys..?" hän kysyi epäilevästi. Kankuro odotti että pari lukiolaista käveli ohi, ennen kuin sanoi:
"Kakuzu uskoo että Kotetsu on hankaluuksissa." Izumon sydän hypähti. Hän oli huolestunut kun Kotetsua ei ollut näkynyt, mutta tällä oli ollut tapana ottaa omaa lomaa silloin tällöin.
"Miksi?" hän kysyi. Kankuro lähti kävelemään ulko-oville päin, raahaten Izumoa perässään.

"Dosu suuttui sille kun se kaatoi oluet sen syliin... ja Oto oli odotellut sitä eilen töiden jälkeen", nuorempi poika kertoi, kun he olivat päässeet pihalle. "Kakuzu sanoo että sen oli ollut tarkotus tulla suoraan himaan puhumaan sulle. Akatsuki on etsimässä sitä nyt."
Izumo kuunteli kävellessään Kankuron perässä pois pihasta. Sillä hetkellä häntä ei juurikaan kiinnostanut mihin he olivat menossa; huoli painoi eniten.

Miten hän oli saattanut olla niin tyhmä? Kotetsu ei olisi tehnyt hänelle näin. Hän olisi tullut kotiin, nukkumaan epämukavalla sohvalla, mihin Izumo oli hänet ajanut. Kuuntelemaan puoliaiheetonta valitusta. Izumo tunsi olonsa syylliseksi.

Yhtäkkiä Kankuro pysähtyi niin että Izumo oli törmätä häneen.
"Mikä nyt tuli?" hän kysyi. Kankuro vilkaisi häntä kulmat kurtussa ja katseli sitten ympärilleen tienristeyksessä.
"Mihin suuntaan?" hän kysyi abilta, joka kohautti olkiaan ja totesi:
"Se riippuu ihan siitä mihin me ollaan menossa." Kankuro hymähti ja pyöräytti silmiään.
"Teille , katsomaan jos Kotetsu olisi tullut takaisin himaan", hän sanoi. "Enkö mä muka sanonut sitä sulle?" Izumo kohotti kulmiaan ja alkoi kävellä oikeaan suuntaan.
"No, et."
"Aha. Ei sitten mitään."

Loppumatka meni hiljaisuudessa. Izumo oli liian hermostunut rupatellakseen ja Kankuro tajusi olla painostamatta. Kotipihassa Izumo kaivoi avaimet esille ja kiirehti avaamaan oven. Hän ei vaivautunut ottamaan kenkiään pois, vaan jatkoi pienestä eteisestä suoraan keittiöön. Kankuro jäi eteisen ovelle odottelemaan.
"Kotetsu..!" hän kuuli vanhemman pojan kutsuvan, mutta vastausta ei tullut. Kierrettyään pikaisesti asunnon läpi, poikaystäväänsä löytämättä, Izumo suuntasi takaisin ulko-ovelle. Kankuro katseli kummissaan.

"Mihin sä oot menossa?" hän kysyi. Izumo tuijotti häntä hetken kuin uskomatta korviaan.
"Etsimään Kotetsua, ääliö", hän lopulta sanoi, mutta Kankuro pudisti päätään.
"Älä nyt mee. Jonkun täytyy olla täällä, jos se vaikka tulee takasin", hän sanoi. Izumo ei vaikuttanut vakuuttuneelta.
"Susta ei olisi mitään apua, Akatsuki etsii sitä jo", Kankuro yritti vielä. "Jos se tulee tänne, kämppä ei saa olla tyhjillään." Vanhempi poika ei edelleenkään pitänyt siitä, mutta hänen oli myönnettävä, että argumentissa oli järkeä. Hän huokaisi, meni takaisin keittiöön ja istui pöydän ääreen. Kankuro jäi eteiseen, kaivoi kännykkänsä taskustaan ja etsi Sasorin numeron.

"No?" tämä vastasi melkein heti.
"No, ei ole täällä", Kankuro sanoi.
"..ttu."
"Älä muuta sano."
"Pysykää siellä, me käydään läpi vielä pari paikkaa. Ilmotellaan jos löydetään jotain."
"Tämä selvä... On kai tässä mahdollisuus et se on vaan lähtenyt... tapaamaan jotain sukulaisia yhtäkkiä? Eihän Oton sekaantuminen ole edes varmaa..." Kankuro sanoi hiljaisemmalla äänellä.
"Mä en tiedä... Mutta sä kuulit itsekin mitä Kimimaro sanoi, ja MITEN se sanoi sen. Ja Kakuzu vaikuttaa aika varmalta." Sasori vastasi. Hän kohotti kulmiaan Deidaralle, joka tuli ulos hylätyn näköisestä varastosta. Vaaleaverikkö pudisti päätään ja Sasori huokaisi. "Me mennään jatkamaan. Moro."

"Tää alkaa vaikuttaa aika toivottomalta. Hm", Deidara sanoi. Sasori kohautti olkiaan.
"Joo, tää on nyt vähän hämärää. Jotenkin vaikea uskoa, että Oto oikeasti hakkaisi jonkun niin pahasti, ettei se pääse kotiin vuorokauden sisällä", hän myönsi. Deidara vilkaisi Sasoria, kun he kävelivät Akatsukin sopimaa tapaamispaikkaa kohti.
"Eihän ne olis... Tiedätkö, tappanut sitä, un?" Sasori kurtisti kulmiaan ja pudisti hitaasti päätään.
"Ei ne niin pitkälle menisi", hän totesi. "Yhden oluen takia."
"Mietin vaan mitä Tobille kävi, hmm", Deidara sanoi.

Tosiaan. Tobi ei ollut aina ollut sellainen kuin hän oli nyt. Lapsenomainen ja tavallaan hölmö hän oli ollut aina, mutta kerran seitsemännellä luokalla hän oli pudottanut Kinin mp3-soittimen lattialle, ja se oli sitten mennyt rikki. Seuraavana päivänä poika löytyi koulun takaa, roskiksilta, puhumattomana ja säikähtäen jokaista joka tuli lähelle. Hän oli ollut erityisen tarkka kasvojensa piilottamisessa. Lopulta Zetsu oli saanut hänet puhumaan ja näyttämään kasvonsa, jotka olivat polttojälkien peitossa. Toinen silmä oli tulehtunut ja siitä oli mennyt lopulta näkö. Nykyäänkin Tobi peitti aina kasvonsa oranssiin maskiin ja traumat jäivät.
Tobi ei ikinä kertonut kaikkea; kertomuksessa oli valtavia aukkoja, jotka eivät vastanneet lääkärien lausuntoja, mutta koska Orochimarun nimi tuli esille tutkinnoissa, Zetsu piti huolen siitä, ettei kukaan painostanut poikaa puhumaan. Opettaja kun oli saanut potkut pedofilian, oppilaiden seksuaalisen hyväksikäytön takia kahdesta aikaisemmasta koulustaan. Todisteiden puutteessa mitään ei voitu tehdä.

Sasorin kasvot pysyivät ilmeettöminä kun hän sanoi:
"Tajuan mitä tarkoitat, mut ei maalailla piruja seinille."
"Totta, Danna. Hmm", Deidara myöntyi ja he jatkoivat matkaa hiljaisuudessa, kunnes Sasorin puhelin soi. Hän otti sen esille ja katsoi soittajan. Pain. Sasori avasi linjan ja painoi kaiuttimen päälle.

"Hei", hän vastasi. "Olet kaiuttimessa."
"Hyvä. Kakuzu soitti. Se ja Hidan on löytäneet lukitun varaston parin korttelin päästä Konohasta. Oven viereen on kuulemma kaiverrettu Oton merkki ja sieltä kuului jotain ääniä sisältä", jengin johtaja kertoi nopeasti. "Ne on menossa sisään. Soittelen kun tulee lisää infoa."
"Okei, kiitti tiedosta", Sasori sanoi ja sulki linjan. Deidara katsoi häntä kulmat koholla ja kysyi:
"Odotetaanko me tässä, un?" Sasori nyökkäsi ja istui läheisen huonokuntoisen kerrostalon ulkoportaille.
"Jep."