Kakuzu mittaili ovea katseellaan, ennen kuin tähtäsi terävän potkun sen keskelle. Ruosteiset saranat valittivat, mutta ovi ei auennut. Kakuzu vilkaisi Hidania.
"Nyt kannattais sitten astua vähän kauemmas..." hän sanoi parilleen, joka kohotti hieman kulmiaan, mutta totteli. Kakuzu astui itsekin askelen kauemmas ja potkaisi sitten toistamiseen. Puinen ovenkarmi irtosi nauloistaan ja kaatui. Tällä kertaa lukko kuului antavan periksi.

Hidanin kulmat kohosivat entisestään. Hän tiesi kuinka paljon voimaa Kakuzulla oli, mutta sitä näki harvoin käytössä... Kakuzu astui lähemmäs ovea ja työnsi sen auki. Hylätyn kerrostalorakennuksen varastossa, joita osa Tulimaasta oli pullollaan, oli pimeää ja tunkkainen ilma hyökyi häntä vastaan. Ikkunat oli naulattu umpeen aikaa sitten. Hän astui sisään varovasti ja viittasi Hidania odottamaan ulkona. Tämä mutristi huuliaan ja pisti kätensä puuskaan, muttei sanonut vastaan.

"Kotetsu..?" Kakuzu kutsui hiljaa. Varaston sisällä saattoi helposti nähdä, että se oli ollut käytössä. Pahimmat pölyt oli siivottu ja kaikilla tasoilla oli tyhjiä kaljapulloja. Seinää vasten oli repaleinen sohva ja sen vieressä, pienellä pöydällä, mankka. Muutama pullo näkyi olevan myös sirpaleina lattialla. Kakuzu meni hitaasti pidemmälle sisään ja yritti hahmottaa pimeän huoneen nurkat.

"No, onkse siellä?" Hidan kysyi ovelta. Kakuzu katsoi häneen olkansa yli, siristi silmiään niiden kohdatessa ovesta tulevat valonsäteet ja pudisti päätään kevyesti.
"Ei näy", hän vastasi. "Eikä kuulu."

Jokin narahti huoneen kulmassa, kuin tuolia olisi vedetty lattiaa pitkin. Kakuzu käänsi katseensa nopeasti eteenpäin, nähdäkseen taas vain täyden pimeyden.
"Kotetsu?" hän kutsui uudestaan. "Hei... Oletsä siellä?"

"Jos sä oot siellä, niin kannattais vittu sanoo jotain, meillä ei oo koko päivää aikaa, oikeesti", Hidan ärähti ovelta. Kakuzu pyöräytti silmiään. Hidan ja hänen suuri suunsa... Kakuzu tuli vilkaisseeksi vasemmalle, missä yksi pienten ikkunoiden laudoituksista päästi kapean valonsäteen sisään huoneeseen. Hän meni ikkunalle, tarttui lautaan ja repäisi sen irti nauloistaan. Molemmat, hän ja Hidan, siristelivät silmiään yhtäkkisessä valossa.  Puhumattakaan huoneen nurkassa istuvasta Kotetsusta.

"Uhh... Mitä..?" hän mumisi ja painoi kämmenensä silmilleen. Kakuzu kiirehti hänen luokseen ja kyykistyi.
"Hei... Oletko sä kunnossa?"  hän kysyi nopeasti. Kotetsun pää nuokkui, kuin hän olisi nukahtamassa ja silmiä varjostanut käsi putosi vierelle. Kakuzu läpsäisi häntä kevyesti poskelle.
"No niin, herätys", hän sanoi. "Sun pitää nousta ylös nyt." Kotetsu hätkähti vähäsen ja pudisteli päätään, kuin selvittääkseen sitä. Sitten hän katsoi ylös Kakuzuun, jolloin tämä näki missä kunnossa hän oikeastaan oli.

Alahuuli oli haljennut, silmäkulmassa oli ikävän näköinen haava ja hänen mustat silmänsä näyttivät hieman sameilta.
“Öö, moi... Mitä sä täällä teet?“ hän kysyi Kakuzulta kulmat kurtussa. Kakuzu vastusti halua pyöräyttää silmiään taas. Jätkä oli aivan pihalla.
“Löydettiin sut täältä Hidanin kanssa. Ootko sä kunnossa?“ hän sitten vastasi. Kotetsu kohottautui pystympään asentoon ja pudisteli taas päätään.
“Olenhan mä”, hän sanoi. Päänsärky oli kova ja vähän joka paikkaan särki, mutta suurin piirtein se oli totta. Hän alkoi pikkuhiljaa tajuta, että pääsisi pian ulos varastosta, mutta sen enempään hänen sekavat ajatuksensa eivät sillä hetkellä pystyneet.

Kakuzu katseli häntä arvioivasti ennen kuin vilkaisi Hidania, joka seisoi yhä ovella kädet puuskassa.
"Soita Painille. Sano että me löydettiin Kotetsu ja että me viedään se ensimmäiseksi himaan", vanhempi poika sanoi hetken mietittyään, ja hänen poikaystävänsä otti kännykkänsä esille. Sellaisessa tilanteessa ei alettu aukomaan päätä, sen hänkin tajusi.

"No..??" Pain vastasi heti.
"Löytyi. En tiedä missä kunnossa, Kakuzu sanoo että me viedään se himaan tästä."
"Okei. Mä soitan Sasorille ja Kankurolle, hoitakaa se hengissä kotiin", Pain sanoi, samaan aikaan hieman epävarmana ja helpottuneena.  "Miten se-"
"Oke, mo", Hidan sanoi, jonka jälkeen puhelu katkesi. Pain tuijotti puhelinta hetken silmiään räpytellen. Konan katseli vierestä ja kallisti päätään.

"Mikä on noin järkyttävää..?" tyttö kysyi pienen hetken odoteltuaan. Pain pudisti päätään ja haki Kankuron numeron.
"Se, ettei Hidan vieläkään ole tajunnut että puhelun katkaseminen kesken toisen lauseen on helvetin epäkohteliasta... Ai, moi Kankuro... Joo, en puhunut sulle, en..."
Konan ei voinut hymylleen mitään. Pian hän kuitenkin keskittyi Painin ja Kankuron keskusteluun.

Pain kertoi Kankurolle mitä oli kuullut Hidanilta, Izumon kuunnellessa nuoremman pojan vieressä, kärsimättömänä.

“Okei, selvä... Joo, moi”, Kankuro lopetti puhelun hetken päästä.

"No..?" Izumo kysyi heti kun tämä laski kännykkänsä pöydälle. "Löytykö Kotetsu? Onko se kunnossa? Missä se on?" Kankuro nosti kätensä ilmaan hillitäkseen kysymystulvaa.
"Rauha... Joo, se on löytynyt. Se on kai ihan kunnossa", hän sanoi epäröiden hieman. "Se on matkalla tänne, Hidanin ja Kakuzun kanssa. Eli ota ihan rauhassa."

Izumo veti syvään henkeä, muttei kyennyt karkottamaan huolta poikaystävästään. Hänen oli itse nähtävä, että tämä oli kunnossa. Hän alkoi taas puremaan huultaan ja naputtamaan sormillaan pöytää, jonka ääressä istui yhä.

Noin kymmenen minuutin päästä hän nousi ylös. Kankuro katsoi häneen kulmat koholla.
"No mikä nyt tuli?" hän kysyi.
"Missä ne viipyy!?" Izumo kysyi terävästi. Kankuro huokaisi äänettömästi ja nousi myös seisomaan.
"Ei tässä oo menny kauaa... Anna niille vielä viisi minuuttia. Jos ne ei sitten ole täällä, niin tehdään jotain asialle, okei?" hän ehdotti. Izumo istui takaisin alas ja nyökkäsi.
"Viisi minuuttia, ei enempää-" koputus ovelta keskeytti hänen lauseensa. Hän hyppäsi heti ylös tuolistaan ja oli parilla harppauksella avaamassa  ovea. Sitten hän siirtyi pois tieltä, antaen tilaa Kakuzulle ja tähän nojaavalle Kotetsulle. Hidan oli heidän perässään.

Izumo tuijotti poikaystäväänsä hetken ja helpotus oli sanoinkuvaamaton. Olihan hänellä ruhjeita, mutta kaikkien Izumon läpikäymien kauheiden mahdollisuuksien jälkeen se oli pientä. Kotetsu katsoi takaisin häneen ja virnisti hieman väsyneesti.
“Tota... Meidän pitäis varmaan puhua...” hän sanoi. Izumo nielaisi ja pudisti päätään.

“Jos tarkotat sitä riitaa niin unohda se, se ei ollu mitään, ihan tyhmää, älytöntä, tajuatsä miten huolissani mä oon-” hän aloitti, ensin rauhallisesti, mutta volyymi pikkuhiljaa nousten. Kakuzu kuitenkin katsoi parhaaksi keskeyttää hänet:
“Noi Kotetsun haavat pitäisi puhdistaa, jos meette tekemään sen ja juttelette sitten samalla.”
“Joo, hyvä idea”, Kotetsu kiirehti sanomaan. Izumo mulkaisi häntä vihaisesti, mutta alkoi kuitenkin auttamaan häntä portaita ylös.

Kotetsu, Hidan ja Kankuro katsoivat heidän peräänsä hetken. Hidan rikkoi hiljaisuuden sanomalla:
“Jumalauta, musta tuntuu et ois ollu armeliaampaa jättää se sinne varastoon, oikeesti...” Kankuro nyökkäsi lyhyesti.
“Se ei oo enää meidän ongelma”, Kakuzu sanoi. “Mun työvuoro alkaa kohta, mä lähden. Pärjäilkää.” Sen sanottuaan hän lähti kävelemään Konohaa kohti.
Hän oli melko tyytyväinen. Kotetsu oli  paremmassa kunnossa kuin hän oli uskaltanut toivoa, eikä tämän ja Izumon välejä ollut näin helppo rikkoa, siitä hän oli varma. Hän alkoi miettimään mitä kertoisi Bakille; miksi baarin piti pyöriä vajaalla miehityksellä se ilta...