"Auhh", Kotetsu valitti. Hänen teki mieli väistää desinfiointiaineista riepua, jolla Izumo puhdisti hänen silmäkulmaansa, mutta sen sijaan hän puristi silmänsä kiinni ja puri hammasta. Pakko se oli puhdistaa. Izumo tunsi aikaisemman äkäisyytensä katoavan. Hän ei enää edes muistanut syytä vihaisuuteensa.

"Mitä tapahtui?" hän kysyi, putsatessaan kuivunutta verta Kotetsun poskelta. Tämä raotti silmiään ja silmäili huolestuneen näköisenä desinfiointiaine pulloa, kuin se voisi hyökätä hänen kimppuunsa.
"Mä olin lähdössä kouluun, ei kun himaan töistä ja Otolaiset odotteli mua siinä takaovella... Kakuzu tuli kattomaan että pääsin lähtemään rauhassa, mutta ne seurasi mua jonkin aikaa ennen kun pysäytti ja sitten sain vaan yksinkertaisesti turpaan... AAAUH!" hän huudahti kun Izumo painoi rievun yhtäkkiä takaisin haavan päälle.

"Ääliö... Olisit soittanut tai jotain..! Miten sä päädyit varastoon?" hän kysyi kireästi. Kotetsu huokaisi ja sulki silmänsä hetkeksi.
"Mut oli aika helppo raahata sinne sitten. Siellä ne pitää majaa... Hei, varo vähän!" hän älähti ja nojautui tällä kertaa Izumon ulottumattomiin. "Toi kirvelee aika pahasti, kuule!"
"No, mitä menit saamaan turpaan! Okei, okei, mä yritän olla vähän hellävaraisempi", Izumo lupasi turhautuneena. Kotetsu antoi tämän taas jatkaa puhdistamista.

"Ne sitten vaan jätti sut sinne majapaikkaansa yöksi?" Izumo jatkoi, keskittyen nyt pitämään kätensä vakaana ja kosketuksen kevyenä. Kotetsu nyökkäsi.
"Joo... Mä olin vähän pihalla koko ajan ja nukahdin kai aika pian, mutta siellä mä olin", hän kertoi. "Ainoa mitä mä sieltä oikeastaan muistan ihan kunnolla, on toi kun Kakuzu tuli sinne."

Izumo laski rievun hetkeksi ja katseli vain poikaystäväänsä, kasvoillaan ilme josta ei voinut päätellä mitään. Sitten hän huokaisi.
"Mieti miten mä valitin sulle pöydälle jääneestä maidosta... Ja sitten saakin miettiä että tuutko himaan yhtenä kappaleena. Vähän tuntuu merkityksettömältä joku maito", hän sanoi ja naurahti hiljaa. Kotetsunkin kasvoille levisi hymy.
"Se oli silloin iso juttu", hän sanoi. "Ja tässähän mä olen, ja mun puolesta saat vaikka jatkaa siitä maidosta huutamista. Kunhan oot tässä jossain lähellä."

Izumo tunsi kyyneleiden yrittävän päästä valumaan poskille. Hän puri huultaan, sulki silmänsä ja veti pari kertaa syvään henkeä rauhoittuakseen. Kun Kotetsu kietoi kätensä hänen hartioidensa ympärille, tuli selväksi että yritys oli turha. Kyynelet karkasivat  hänen luomiensa alta ja hän tarttui Kotetsun paitaan itkien.

Pikkuhiljaa hänen nyyhkytyksensä laantui tasaiseksi hengitykseksi ja Kotetsu vetäytyi kauemmas.
"Kaikki hyvin?" hän kysyi. Izumo nyökkäsi ja katsoi häneen itkusta punaisin silmin.
"On, nyt on kaikki hyvin. Mä oon tosi pahoillani Ko... Kun mä huusin sulle tiistai-aamuna sillä lailla", hän sanoi, piilottaen kasvonsa käsiinsä. "Mä en edes tajunnut että sulle oli sattunut mitään! Mä luulin että sä vain..."
"Hei, älä mieti sitä riitaa enää... Mä ansaitsin ne huudot. Ja sä et ois millään voinut tietää missä mä olin", Kotetsu keskeytti, nostaen puhuessaan Izumon kasvoja, niin että pystyi katsomaan tätä silmiin. "Nyt lakkaat huolehtimasta." Hän nojautui suutelemaan poikaystäväänsä , joka vastasi suudelmaan hellästi. Se oli lyhyt, mutta kertoi siinä tilanteessa enemmän kuin tuhat sanaa.

"No niin", Izumo huokaisi ja pyyhki loputkin kyynelet poskiltaan. "Sun naama alkaa olemaan aika siistissä kunnossa. Onko muualla jotain vammoja?" Kotetsu suuntasi katseensa kattoon hetkeksi ennen kuin veti paitansa pois. Izumo vain tuijotti hetken mustelmien ja parin pahemman ruhjeen peittämää vartaloa. Sitten hän nousi seisomaan ja lähtiessään sanoi:
"Älä karkaa mihinkään, mä käyn vaan hakemassa lisää paikkaustarvikkeita." Hän ehti näkemään Kotetsun tyytymättömän irvistyksen juuri ennen kuin sulki oven. Hän hymyili itsekseen mennessään alakertaan.

Hänen hymynsä kuitenkin hyytyi kun hän pääsi keittiöön asti. Huone oli täynnä nuoria, jotka täyttivät keittiön jokaisen tuolin, ja pöydänkin. Akatsuki oli ilmeisesti saapunut.

"Ei ole totta, Danna! Hmm!" Ruokapöydän reunalla istuva Deidara sanoi Sasorille. Punapää näytti kyllästyneeltä ja pyöräytti silmiään.
"On se, kakara. Todellinen taide on ikuista. Koita hyväksyä se, et pääse siitä eroon ikinä", hän ilmoitti.
"Hm. Räjähdyksen mieleenpainuvuudesta ja sen aiheuttamasta tuhosta ei pääse eroon helposti, sen mä voin myöntää, mutta taideteos itsessään kestää vain pienen ohimenevän hetken, yeah", Deidara intti itsepäisesti.

Kisame ja Itachi seurasivat keskustelua vierestä. Kisame naureskeli väitteille ja pudisteli päätään.
"Kuinka kauan noi jaksaa..." hän ihmetteli ääneen. Itachi kohautti olkiaan hieman ja sanoi:
"Niin kauan ovat jaksaneet kuin mä muistan. Päiväkodista asti." Kisame nauroi entistä enemmän ja nyökkäsi.
"Niinhän ne on. Ja tiedätkö mistä ne oikeasti puhuu? Hidanista", hän sanoi. "Mieleenpainuva, aiheuttaa tuhoa, eikä siitä pääse eroon millään. Vaikka kuinka yrittäisi." Itachi väläytti harvinaisen hymyn ja myhäili hieman. Hidan, joka retkotti tuolissaan toisella puolella pöytää, ei ollut tyytyväinen.
"Mitä sä vitun haikala selität siellä!?" hän ärähti.

Konan, jolle välienselvittelijän rooli tuntui aina lankeavan kuin luonnostaan, laittoi kätensä Hidanin olalle ja sanoi:
"Älä täällä ala tappelemaan, me ollaan vielä Izumon ja niiden kämpillä. Ja sitä paitsi sä haluat miettiä kuitenkin vielä, ennen kuin lähdet haastamaan Kisamen..." Hidan näytti hapanta naamaa ja mulkoili Kisamea murhaavasti, muttei enää jatkanut aiheesta. Kunhan he pääsisivät ulos talosta...

"Miksi me oikeastaan edes ollaan täällä? Me tiedetään et Kotetsu on kunnossa", Zetsu kysäisi Painilta. Jengin johtaja kohautti olkiaan.
"Mä en suoraan sanoen tiedä. Odotetaan nyt että Izumo tulee alas, niin voidaan varmistaa että kaikki on hyvin", hän vastasi.
"Ihan että tiiät... Izumo on tuossa portaiden edessä. Seisonut siinä jo jonkin aikaa."

Pain kohotti kulmiaan ja kääntyi katsomaan Zetsun osoittamaan suuntaan.
"Oho. Katos... Heh. Miten menee?" hän kysyi virnistäen. Izumo kohotti toista kulmaansa ja pisti kätensä puuskaan.
"Hyvin menee. Paitsi että mun keittiö on täynnä puolituttuja riehumassa ja istuskelemassa keittiön pöydillä ja pitämässä sellaista meteliä, että hyvä kun naapurit ei ole kutsunut poliisia", hän vastasi kuivasti. Hänen ilmeensä kuitenkin pehmeni nopeasti ja päätyi pieneen hymyyn.

"Kiittää mun kuitenkin pitäisi. Onhan toi ääliö tuolla yläkerrassa saatu takaisin himaan hengissä ja kunnossa", hän totesi. Painin virne leveni.
"Eipä tässä mitään, kiitä Kakuzua kun näät sen seuraavan kerran. Se lähti duuniin jo. Mekin voitais lähteä tästä, jättää teidät rauhaan..." hän sanoi ja nousi seisomaan. "Nähdään."

"Jaahas, siinä oli sitte seuraavan vuoden hyvät työt", Hidan totesi kun koko porukka oli ulkona. Tobi nyökkäsi ponnekkaasti ja sanoi:
"Tobi on hyvä poika!" Hän veti Zetsua hihasta, ja roikkui tämän olkapäistä kunnes tämä pysähtyi ja kumartui ottamaan mustatukkaisen pojan reppuselkäänsä. "Tobi tykkää Zetsusta", hän ilmoitti vielä.
"Minäkin rakastan sinua", Zetsu sanoi hiljaa.
Jengi suuntasi omaan majapaikkaansa viettämään loppupäivää.