***

Oli syksyinen ilta. Ilma oli synkkä ja sumuinen, välillä taivaalta tihutti vettä ja tuuli levitti mukanansa puiden lehtiä. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt paikoilleen siihen pimeään, epätodelliseen hetkeen keskellä putoavia lehtiä.

Oli enää yksi tie, jota pitkin kulki eräs nuorukainen.

Pojan askeleet rahisivat hiekkatietä vasten tämän kävellessä mietteissänsä kohti kadun päässä olevaa bussipysäkkiä. Yhtäkkiä eräästä katua reunustavista taloista alkoi vaimeasti kantautua pianon soittama sävelmä, ja pojan taivaansiniset silmät välähtivät pimeässä tämän pysähtyessä kuuntelemaan laulua, jonka nimen hän etäisesti muisti.

Lopulta musiikki loppui, ja poika jatkoi matkaansa saapuen yhden himmeän katulampun valaiseman bussipysäkin luokse.

Pysäkillä oli hänen lisäksensä vain yksi ihminen, ehkä hieman häntä vanhempi nuorukainen. Hetken seisoskeltuaan sinisilmäinen nuorukainen sipaisi vaaleita hiuksiansa korvansa taakse ja istahti toisen viereen penkille.

Hiljaa hän alkoi hyräillä äsken kuulemaansa kappaletta tarkastellen samalla sivusilmällä, ei niin hienovaraisesti, vieressänsä istuvaa.

Tällä oli lyhyet punertavat hiukset, joiden sävy vaihteli hieman tämän kääntäessä päätänsä. Kasvot olivat kauniin muotoiset, kuin nukella, ja niitä koristivat tyynet pähkinänruskeat silmät, jotka tuijottivat mitään sanomattomasti nuorukaisen syliin.

Päällään tällä oli pitkä, pehmeän punainen takki ja syvänmustat housut. Lisäksi punapäällä oli penkillä vieressänsä iso ruskea laukku, jonka päällä hän lepuutti toista äärettömän vaaleaa kättänsä.

"Lopeta tuo", punahiuksinen sanoi yllättäen saaden vaaleahiuksisen säpsähtämään. Tällä oli hauskan kuuloinen ääni, pehmeän sointuva, mutta silti käskevä ja järkähtämätön.
"Mikä, un?" vaaleahiuksinen kysyi hämmästyneenä.
"Tuo hemmetin kyyläys tietenkin", toinen tuhahti, "se on rasittavaa."
"Se-selvä", vaaleahiuksinen sokelsi luoden siniset silmänsä maahan ja alkaen jälleen rallatella hiljaisella äänellä.

Hetken kuluttua hän tunsi ruskeiden silmien mulkaisevan tätä ärtyneesti.

"No mitä nyt, un?" vaaleahiuksinen tivasi hermostuneena, mutta punahiuksinen vain käänsi katseensa pois vastaamatta, jolloin toinen alkoi turhautuneena heilutella jalkojansa. Kuului vain pieniä tömäyksiä, kun kengät osuivat maahan.

Tömps. Tömps.

Vaaleahiuksista alkoi hetkihetkeltä tylsistyttää hiljaisuus enemmän ja enemmän. Hän ei voinut sietää sitä.

Tömps. Tömps.

Hän tunsi itsensä koko ajan levottomammaksi.

Tömps. Tömps.

Lopulta hän nousi ylös ja käveli katsomaan bussien aikatauluja palaten kuitenkin pian takaisin istumaan.

"Puhu jotain, un. Minulla on tylsää", vaaleahiuksinen valitti lopulta, kun hiljaisuus kävi hänelle sietämättömäksi. Punahiuksinen ei vastannut vieläkään, mutta kääntyi toista kohti viestien koko olemuksellaan, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa rupattelu. Ruskeat silmät katsoivat sinisiä kuin loukkaantuneina siitä, että nuorukainen oli rikkonut hiljaisuuden ja toisen rauhan.

Sinisilmäinen nuorukainen ei kuitenkaan välittänyt.

"Minä en kestä tällaista puhumattomuutta, un! Jos et olisi aiemmin puhunut, luulisin sinun olevan mykkä", tämä marisi.
"Ehkäpä minä nautin hiljaisuudesta, idiootti", toinen vastasi yrittäen selkeästi vihjata, että vaaleahiuksisen pitäisi vaieta.
"Voisit sinä silti jutella kanssani edes vähän", tämä jatkoi inttämistänsä itsepäinen katse sinisissä silmissänsä.

"Esimerkiksi mistä?" punahiuksinen kysyi ärsyyntyen hetki hetkeltä enemmän.
"Uuun... Mitä tuossa laukussa on?" vaaleahiuksinen kurotti kättänsä kohti ruskeaa laukkua, mutta toinen läpsäisi sen nopeasti pois.
"Ei mitään, minkä pitäisi kiinnostaa sinua", tämä totesi katsoen sinisiä silmiä tylysti.

"Uuun... Entä nimesi, un?" vaaleahiuksinen yritti uudestaan.
"Luuletko tosissasi, että kertoisin sen ääliölle?" punahiuksinen töksäytti vastauksensa kääntäen kasvonsa jälleen eteenpäin. Toinen tuhahti tyytymättömänä.

"Ääh, minä tulen hulluksi kanssasi, un, jos se bussi ei tule kohta. En jaksa vain-"
"Hyss!" punahiuksinen keskeytti puhetulvan. "Kuuntele tarkkaan."

Sitten tämä sulki silmänsä ja nojasi päätänsä bussipysäkin katoksen seinään. Vaaleahiuksinen sulki tottelevaisesti suunsa ja jäi kuuntelemaan.

"En minä-", tämä aloitti jälleen, mutta toinen keskeytti hänet taas.
"Pidä nyt vain se suusi kiinni ja höristä korviasi, kakara."

Vaaleahiuksinen puristi myös silmänsä kiinni ja pinnisti kuulonsa äärimmilleen yrittäen keksiä, mitä punahiuksinen ajoi takaa. Juuri kun hän oli jälleen avaamassa suunsa sanoakseen jotain, pysäkille saapui bussi ja toinen nousi seisomaan astuakseen siihen.

"Hei, odota, un!" vaaleahiuksinen huudahti kiireesti. "Mitä sinä oikein tarkoitit?"
Punahiuksinen hymyili vinosti sinisilmäiselle ja astuessaan bussiin tokaisi vielä: "Typerys."

***

A/N: Alan pikkuhiljaa masentua, kun en saa aikaan pidempiä tekstejä.: l Tykkään liikaa kirjoittaa tälläisiä juonettomia pätkiä ja olen lisäksi vielä kamalan laiskakin.
Olisi melkein inspikset ficcisarjaankin, mutta tiedä sitten,saanko sitä koskaan kirjoitettua.

Kommentit voisivat auttaa.