"Kultaseni, olet kovin kalpea."

Mua naurattaa, kun sanot noin. Koska tiedät että mä olen aina kalpea.

Ja itkettää, mua itkettää niin vitusti. Koska et ikinä tarkoita kun sanot "kultaseni".

Mä en oo kykeneväinen itkemään ja nauramaan samaan aikaan, joten en tee mitään.

"Ai."

Mä olen typerä. Sä virnistät, otat sauhut ja tarjoot mullekin.

"Mä en polta", vikisen.
"Älä viitti. Yhet sauhut vaan. Ei se tapa."

Koska sä pyydät, mä otan tarjoomas röökin sun kädestä ja otan sauhut.
Kunnon sauhut. Yskin ja pärskin ja kuolen. Naurat.

"Sä et osaa."

No en niin. Oon kyvytön, puhumiskelvoton, hiljainen pikku hiirulaispaska.
Hymyilen ajatukselle ja katon kun kaadat alkoholipaskaa sun keuhkosyöpäiseen kurkkuus.
Katon kun otat viidennettoista sauhut.
Katon kun hengität. Sisään, ulos, savua tulee varmaan kohta sun korvistakin.
Katon sua, katon sua, syön sua mun silmillä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Joskus mä toivon et olisit rumempi. Karkea, katsomiskelvoton. Sellanen että mun pää ei aina automaattisesti kääntyis sun suuntaan.

Nyt mun pää on ollut jämähtänyt samaan asentoon sen puolen tunnin ajan, kun me ollaan istuttu tällä jalkakäytävällä, lagaamassa, viettämässä terveellistä elämää alkoholin ja nikotiinin kanssa.

Tai no. Lähinnä sun aivosolut on juossut karkuun redcatin ja muiden nesteiden valuessa sun mahalaukkua pitkin. Huomaan, et oot jo lievässä nousuhumalassa.

Hihität, kun tungen hajamielisesti sormen suuhun. Mä teen sitä aina kun turhaudun. Ja toinen reaktio on punastuminen. Vitun verisuonet kun on niin pinnassa.

"Jos jatkat tota menoo, mä joudun kantaa sut kotiin", sanon kun nesteitä kulkeutuu taas sun mahaan.

Ei se mua oikeestaan haittais.

"Mikä sä oot, joku mutsi kakkonen vai?"
"En. Vaan kaveri ykkönen."

Me kerätään melko sääliviä katseita ohikulkevalta populalta. Mua ne kattoo kamalan surkutellen. Voi voi kun tuollainen kiltinnäköinen pikkutyttö on taas lyöttäytynyt pahaan seuraan.

Mä en oo kiltti pikkutyttö.
Sataprosenttisesti ainakaan. Varastan sun tölkin sormistas ja otan pari kulausta ihan vaan todistaakseni sen.

"Oho, Hinatahan on paha tyttö!" sanot ja hihität taas perään. "Tosi kova jätkä! Aijjai, mitä jos mutsis saa tietää?"

"Ei se saa", piipitän mut pelkään itekin et sille on kehittyny yli-inhimillinen hajuaisti.

"Mut mitä jos..."

En vastaa.
Jostain syystä sä oot hirveen lumoova tolleenkin.
Nousuhumalassa.
Sekasin.
Mietin että pitäiskö huolestuu.

En ees muista koska sä ekan kerran hyydytit mun aivot. Joskus koulussa kun nauroit. Mä vaan lagasin ja tuijotin sua. Ihan niin kun nytkin.

Syytän mun aivojen hyytymistä mun seuraavasta repliikistä.

"Voitaisko me vaihtaa paikkaa?" kysyn epävarmasti, koska mä en sietäs sulta kieltävää vastausta. "Kun kohta jotkut hälyttää kuitenkin poliisit tai jotain. Tai siis kun me ollaan alaikäsiä. Tai jotain."

Katot mua hieman pettyneesti, ihan niin kuin olisit toivonu mun sanovan jotain muuta. Jotain mielenkiintosta. Mä en oo mielenkiintonen.

"Jaaaa", sanot venytellen, "riippuu minne mentäs."

"Isolle vaahteralle", vastaan ajattelematta. Se on musta hirveen romanttinen paikka. Voi ei.

Hymyilet jännä kiilto silmissäs ja päästät hihityksensekaisen äännähdyksen.


--

Makaan maassa paskasten lehtien seassa.
Ne on kivan värisiä.
Hihitän ja hohotan ja kierin niissä.

Säkin pyörit lehdissä.
Säkin hihität ja hohotat.
Ja olet kaunis.

Voi luoja, mihin mun aivot jäi.

Redcat söi ne.
Sinne meni kiltin pikkutytön imago.

"Kato tätä lehtee! Se näyttää kolmelta stondikselta!" huudat jostain lehtien seasta ja mä katon sua ja sitä lehteä ja nauran.

Sit mun kroppa toimii itsestään ja istun sun mahan päälle.
Sulla on hauska maha.

Sä vaan purskahdat kovempaan nauruun. Mä oon vittu ihan tosissani.

"Kiihottiks toi lehti sua noin paljon?"
Sun meikit on ihan levinneet ja sun blondit hiukset on sekasin.

"Mmm."

Sun naurus hiljenee vähän.
Pitää juottaa sua kohta vähän enemmän. Ei tää muuten onnistu.

Sä hengität raskaasti. Rintakehäs nousee ylös ja laskeutuu alas.
Ylös, alas.

Kierähdän pois sun päältä. Oon liian ujo.
Jään silti makaamaan ihan sun viereen. Hengität mun korvaan. Kylmänväreitä.

Käännyn suhun päin ja tuijotan sua. Taas. Meidän välis on ehkä kolme senttiä. Verisuonet ilmoittaa taas olemassaolostaan.

"Sä oot joskus aika söpö", sanot hiljaa.
Hihitän hihitän hihitän. Pussaan sua kevyesti poskelle. Kiitän alkoholia sillä hetkellä monesta asiasta. Mun estot on kadonnu jonnekin.

"En oo. Mä oon hiiri."
"Hiiri?"
"Joo. Peltohiiri."

Mun hiirihuulet suutelee sua.
Lehdet kutittaa meidän poskia ja sä hymyilet samalla kun suutelet takasin. Alkoholipitoinen kokeilusuudelma. Tosi romanttista.

Et muista huomenna mitään.
Et oo homo.

"Kultaseni, poskesi ovat kovin punaiset."

Mä oon ilonen.