Huh. Sainpas tämän viimein tänne. Aikatauluni heittää ja pahasti, mutta minkäs teet kun flunssa iski eikä kirjoittaminen oikein innostanut.

Luku 3

Neji haravoi ympäristöä byakuganillaan. Hän ajatteli erottelevansa ninjat ei ninjoista chakran perusteella, mutta hänellä ei ollut käynyt mielessäkään, että tämän paikan ihmisillä oli myös chakraa, vaikkeivät he pystyneetkään käyttämään sitä samalla tavoin. Koko paikan yhteinen chakran määrä oli valtava, koska ihmisiä oli ympärillä todella paljon ja heitä oli vaikea erotella toisistaan. Surullisena Neji sammutti byakuganinsa. Se ei ollut vielä koskaan pettänyt häntä ennen tätä. Nyt hänen olisi keksittävä jokin muu keino löytääkseen tiimitoverinsa. Gain ja Leen erottaminen ei ollut enää yhtä helppoa sekään, koska paikalla oli myös joitain yhtä hulluja, jotka olivat kiskoneet päälleen samanlaiset vetimet kuin noilla kahdella.

Turhautuneena Neji käveli läheiseen kahvioon ja lysähti istumaan pöydän ääreen. Ei kai auttanut muu kuin vain istua ja tarkkailla mahdollisesti tutun oloisia ääniä ja persoonallisuuksia. Ehkä joku tutuista pistäisi merkille hänen erikoiset silmänsä ja poimisi hänet mukaan. Muita keinoja ei ollut näkyvissä, joten hänen oli vain alistuttava tilanteeseen ja odotettava.

***

Itachi käveli käytäviä sharinganit loistaen erottaakseen ninjan väenpaljouden keskeltä. Aina silloin tällöin joku pysäytti hänet ja kehui hänen piilolinssejään. Ihmiset eivät millään uskoneet, kun hän sanoi niiden olevan aidot, mutta välkäytettyään silmiään väki meni ihan sekaisin. Jotkut päättivät jopa seurata häntä nähdäkseen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Sharinganit kuluttivat chakraa ja pian kävi ilmi, ettei niillä pystynyt erottamaan tavallisia ihmisiä ja ninjoja toisistaan. Koska silmistä ei ollut mitään hyötyä, Itachi päätti vaihtaa taktiikkaa. Hänen näkönsä ei normaalistikaan ollut tarkin mahdollinen, joten hänen täytyisi hakea ihmisiin fyysisempää kontaktia löytääkseen etsimänsä. Ennen suunnitelmansa toteuttamista hänen oli kuitenkin varmistettava eräs tärkeä seikka pienen fanipiirinsä jäseniltä.
“Jos suutelen jotakuta niin onko se täällä ihan ok? Sillä tavoin voisin löytää toiset.” Ajatus ventovieraiden, saati tuttujen, suutelemisesta ällötti Itachia, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Halaamaan hän ei alkaisi, vaikka sekin luultavasti toimisi. Suudelma oli helpompi suorittaa huomaamattomammin ja reaktio oli välitön. Jos suudeltava reagoisi oikealla tavalla, kohde oli oikea tai väärä, riippuen siitä miltä kantilta asiaa katsoi.
“On se ihan ok.” Tyttö sanoi ja punastui silmin nähden. “Voisitko aloittaa suutelemalla minua, vaikken olekaan se jota etsit?” Tytön kasvojen punoitus syveni entisestään. Itachi hymyili hieman ja suuteli tyttöä kevyesti huulille. Toiset tytöt huokailivat kateellisesti ja vaativat päästä itsekin osingoille, mutta Itachi vaiensi heidät.
“Jos alan suutelemaan teitä kaikkia en varmaan ikinä löydä muita, joten lähdetään eteenpäin eikä jäädä tähän tukkimaan käytävää.” Itachin ääni oli päättäväinen. Tytöt kuulostivat jokseenkin nyreiltä, mutta heidän oli vain nieltävä kiukkunsa ja kipitettävä miehen perään, mikäli aikoivat pysyä matkassa.

***

Shino kuljeskeli ympäriinsä pihalla. Ulkona oli paljon porukkaa nauttimassa kauniista kesäpäivästä. Vaikka puisto oli valtava, melkein kaikki hyvät varjopaikat olivat jo niin täysiä, ettei Shinon tehnyt mieli mennä sinne.
Hän oli kyllästynyt ihmisten kiljuntaan, kun he huomasivat auringosta nauttivia ötököitä hänen takillaan. Hän oli kyllästynyt selittämään jokaiselle vieressään istuvalle, ettei ötököitä saanut tappaa ja että ne olivat hänen ystäviään.
Tässä maailmassa ötökät ja ihmiset eivät ilmeisesti olleet hyvissä väleissä, koska kukaan ei ymmärtänyt hänen kantaansa. Osa jopa siirtyi kauemmas hänestä, näyttäen varovan jotain vaarallista tautia. Kyllähän Shino oli tottunut Konohassakin saamaan vastaavanlaista negatiivista huomiota, mutta moinen vastenmielisyys teki hänet masentuneeksi.

“Etkös sinä ole Shino?” Tuttu naisen ääni huikkasi hänen selkänsä takaa.
Shino kääntyi ympäri ja huomasi Ankon seisoskelevan hyväntuulisena pitsiaurinkovarjo kädessään.
“Tottakai olen. Miksen olisi?” Shino vastasi. Hän huomasi ihmisten hieman vilkuilevan Ankon verkkopaitaa.
“Minun oli vain ihan pakko varmistaa asia. Tapasin tuolla yhden sinuksi pukeutuneen tyypin, joka säikähti kun laskin hämähäkin hänen olkapäälleen. Päättelin siitä ettei se tyyppi voi todellakaan olla sinä.” Anko sanoi virnistellen muistolleen.
“Oletko nähnyt muita?” Shino kysyi ja Anko lopetti virnistelynsä.
“En ole. Oli todella mukavaa löytää sinut. Ei tarvitse olla ihan yksin täällä muka tuttujen keskellä.” Anko sanoi ja pyöräytti olkapäitään. “Ehkä me löydämme heidät jos jatkamme etsimistä.” He lähtivät kulkemaan puiston kivettyjä polkuja pitkin.

“Mistä sait tuon varjon?” Shinon oli pakko kysyä, kun he olivat kävelleet jonkin matkaa istutuksien keskellä.
“Ai tämän.” Anko naurahti. “Ostin sen yhdeltä tytöltä, joka oli pukeutunut Naruton oiroke no jutsuksi. Hän oli ihan tohkeissaan nähdessään aitoja ryoja, ettei välittänyt vaikkei niillä kuulemma voikaan ostaa täällä mitään.

***

Kakashi käveli kovaa vauhtia kolmannen kerroksen käytävää. Kaikki oli pielessä. Kahakka oli ilmeisesti ollut Konohalle viritetty ansa ja nyt jokainen hänen mukana olleista tovereistaan oli hautautunut kaikkien niiden kaksoisolentojen sekaan. Sellainen skandaali tuntui vain liian uskomattomalta. Mikäli joku olisi muutama päivä sitten tullut kertomaan hänelle, että tässä kävisi näin, hän olisi käskenyt sitä tyyppiä käymään parantajan luona.

Kakashi kääntyi nopeasti kulmasta seuraavaan käytävään ja yllätyksekseen törmäsi johonkin isoon ja mustaan, joka ei ilmeisesti ollut ollenkaan hyvillään siitä, että hänen ylitseen meinataan kävellä.
“Katsoisit vähän mihin kävelet kun täällä on koko käytävä tilaa.” Isokokoinen mies ärähti oudon tutun kuuloisella äänellä.
“Älä häneen keskity, kun tässä on paljon tärkeämpääkin miettimistä.” Sanoi toinen mies, joka näytti siltä että saavuttaisi kohta oman kiehumispisteensä. Kakashi huomasi miehen yhdeksi niistä valvojista, joita partioi siellä täällä pitkin käytäviä.
“Ai. Minä kun luulin kertoneeni sinulle oman kantani jo varsin selvästi.” Sanoi isokokoinen mies, jonka yllättävän aidonnäköisiä Akatsukipilviä Kakashi oli jäänyt tarkastelemaan.
“Sinun kantasi on varsin yhdentekevä. Tuon kokoiset aseet kuuluvat asenarikkaan, sillä niitä ei ole lupa kantaa mukana toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Säännöt ovat ehdottomat. Muussa tapauksessa meillä on oikeus poistaa sinut rakennuksesta.” Valvoja sanoi varmana oikeuksistaan.
“Hah. Sen kun yritätte. Minä en aio luovuttaa Samehadaani kenenkään tumpelon käsiin.” Sanoi isokokoinen mies, jonka todellinen henkilöllisyys viimein valkeni Kakashille. Kisame piti miekkaansa käsissään ja tapitti uhmakkaasti valvojaa, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, minkä kanssa oli tekemisissä.

Kakashi rykäisi kuuluvasti saadakseen kaksikon huomion itseensä ja sanoi leppoisaan tyyliinsä: “Saanen sanoa sanasen vaikeaan tilanteeseenne? On totta, että sääntöjä tulisi noudattaa, mutta eikö tässä tilanteessa olisi mahdollista tehdä poikkeusta? Kisame kuitenkin kantaa miekkaa aina selässään, jolloin se ei ole kenenkään tiellä.”
Valvoja tuijotti Kakashia ja huokaisi syvään: “Periaatteessa olet oikeassa, mutta säännöt ovat mitä ovat. Jos antaisin luvan hänelle, joutuisin kohta antamaan luvan kaikille muillekin.”
“Mitä jos tekisimme sitten niin, että sinä menet jatkamaan kierrostasi ja minä saatan tämän miehen sinne narikalle?” Kakashi sanoi vakavasti ja vastasi valvojan epäilevään katseeseen. Hetken kestäneen tuijotuskilpailun jälkeen valvoja näytti edelleen epäilevältä, mutta nyökkäsi: “Hyvä on, mutta katsokaakin että viette sen aseen sinne narikkaan.”

Niine hyvineen vartija poistui paikalta, jättäen jälkeensä helpottuneen Kakashin ja edelleen ärtyneen Kisamen.
“Mikä ihme se mies oikein kuvittelee olevansa?” Kisame tuhahti.
“Älä hermostu, hän vain tekee työtään. Lähdetäänkö alakertaan? Ehkä sieltä löytyy lisää tuttuja.“ Kakashi kysyi ja saatuaan toiselta myöntävän vastauksen he lähtivät yhdessä käytävän päässä odottaviin portaisiin.
“Kuinka ihmeessä sinäkin olet täällä? Minä luulin, että vain Akatsukin jäseniä päätyi tänne.” Kisame kysyi, kun he laskeutuivat alas portaita.
“Voisin itse kysyä samaa. Minä luulin, että täällä on vain Konohalaisia.” Kakashi sanoi harmistuneena. “Montako teitä oikein on täällä?”
“Hmm. Minun tietääkseni meitä on täällä kuusi, mutta äskettäisen tapaamisemme jälkeen en voi luvata täysin varmaa lukua.” Kisame sanoi äänessään hiven huolta.

Paikka näytti kuhisevan enemmän aitoja ninjoja kuin mitä Kisame oli alun perin luullut. Portaiden juurella istuva, pitseihin pukeutunut tyttö tuskin oli ninja, mutta paikalla oli monia epäilyttäviä tapauksia. Hyviä esimerkkejä olivat mm. lukuisat piilotettujen kylien tunnuksilla varustetut henkilöt. Yksi heistä käveli vähän matkan päästä ja tarkkaili heitä kummastuneesti. Toiset kaksi juttelivat rauhallisesti keskenään ulko-ovilla. Yksi istui asenarikassa valtavan koiran kanssa. Ajatus sai Kisamen pysäyttämään askeleensa. Oliko noin isoja koiria muuta kuin ninjoilla? Hän pysäytti vierellään omissa ajatuksissa kulkeneen Kakashin ja nyökkäsi asenarikan suuntaan.
Kakashin katse haravoi narikkaa, kunnes erotti sen perältä surkeannäköisen kaksikon. “Ei voi olla totta. Kiba ja Akamaru.”

----
Kirjoitan luultavasti tulevaisuudessa enemmänkin näitä pidempiä pätkiä.
Kommentit olisivat jälleen enemmän kuin tervetulleita :)