Ja laittakaahan sitten niitä perusteluja pisteillenne. Arvostan kommenttia paljon enemmän.  ^^

Osa 2.


(Naruto's PoV)

Oli kulunut viisi viikkoa siitä, kun muutin asumaan samaan asuntoon Sasuken kanssa. Koulu oli alkanut jälleen ja minulla oli tunteja joka päivä kahdeksasta neljään. Aineet olivat vaikeita. Tein läksyjäni pitkälle iltaan ja luin ahkerasti kirjoja, joita saimme koululta. Yritin myös tulla toimeen Sasuken kanssa. Tein niin paljon kotitöitä kuin jaksoin tai ehdin, ja poika näytti olevan ihan tyytyväinen työhöni. Emme olleet jutelleet toisillemme mitään kovin tärkeää, vain normaaleja asioita, jotka tulevat esille, kun asuu yhteisessä asunnossa. Kiba ei ollut vielä järjestänyt bileitään, vaikka vakuuttelikin, että ne olivat kyllä tulossa.

Ensimmäinen vakava keskustelumme sattui eräänä iltana, kun katselimme yhdessä telkkaria. Olin jo tottunut siihen, että Sasuken lempipuuhaa oli istua olohuoneen sohvalla ja tuijottaa tv:tä, jopa silloin kun sieltä ei tullut mitään järkevää ohjelmaa. Joskus hän katosi muutamaksi tunniksi johonkin, mutta palasi aina takaisin viimeistään ruoka-aikaan. Poika piti erittäin tarkasti kiinni sovituista ajoista ja odotti minulta samaa. Olin kerran myöhästynyt päivälliseltä viisi minuuttia ja Sasuke oli ollut minulle vihainen viisi päivää.

“Hei, Naruto?” Sasuke kysyi yllättäen. Olin hieman hämmästynyt, sillä useimmiten hän ei puhunut minulle kesken tv:n katselun, varsinkaan silloin kun ohjelma oli käynnissä.
“No?” kysyin. Telkkarissa suositun saippuasarjan päähenkilö mietti, pitäisikö hänen mennä kertomaan uudelle rakkaudelleen tunteistaan vai ei. Oli kerrassaan ihme, että Sasuke oli malttanut irrottaa katseensa tuosta kiintoisasta tilanteesta. “Onko jokin vialla?”
“Ei. Minä vain mietin... Tuota, onko sinulla vanhempia? Et ole ikinä puhunut mitään heistä, eikä sinulla ole kuvaa heistä, joten minä vain...” hänen äänensä häipyi. Se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun näin Sasukea noin ystävällisenä. Ainakin hän yritti olla ystävällinen, siinä onnistuminen olikin sitten eri asia.
“He ovat kuolleet.” Vastasin ehkä hieman tylysti, mutta pojan kysymys oli hyvin outo noin yhtäkkiä esitetyksi.
“Ai.” Hän kääntyi takaisin tv:seen päin ja minä tuijotin häntä.

“Niin minunkin vanhempani.” Hän sanoi sen hyvin hiljaa. En ollut ennen nähnyt sellaista ilmettä hänen kalpeilla kasvoillaan. Sillä hetkellä hän näytti enemmän söpöltä pieneltä pojalta, jota suretti omien vanhempien kuolema, kuin kylmältä, älykkäältä kahdeksantoistavuotiaalta.
“Kuinka he kuolivat?”
“Heidät tapettiin”, Sasuke tokaisi.
“Kuinka?” Kyselin tyhmiä ja tiesin sen. Kuinka? Ei niin kysytä, jos toinen on juuri kertonut että hänen vanhempansa tapettiin. Kumpihan mahtaa olla nolompaa, kysellä tyhmiä ja tietää kyselevänsä tyhmiä, vai kysyä tyhmiä tiedostamatta sitä itse?
“Murhattiin. Miekalla. Minun isoveljeni tappoi. Hän on ninja, ja minäkin olin ennen. Olen oikeastaan yhäkin”, Sasuke sanoi. Sanat tunkeutuivat tajuntaani hitaasti. Sasuken isoveli oli tappanut hänen vanhempansa? Sasuke ei ikinä puhunut siitä. Enkä ollut kuullut siitä keltään muultakaan. He olivat ninjoja?
“Onko tämä... yleisessä tiedossa?” kysyin, enkä välittänyt siitä, että sanani saattoivat kuulostaa epäkohteliailta.
“Kyllä. On ihme, ettet sinä ole kuullut tästä aiemmin. Kaikki tietävät siitä. Ja sen takia kaikki pelkäävät minua.” Sasuke kuulosti erittäin katkeralta. En ollut ikinä kuullut hänen puhuvan mistään noin henkilökohtaisesta näin avoimesti. En osannut sanoa mitään. Istuin vain siinä, sohvalla hänen vieressään, katsoen häntä, ja yhtäkkiä tiesin mitä minun piti tehdä. Nojauduin lähemmäs Sasukea.
“Sasuke”, sanoin. Hän katsoi nyt täsmälleen toiseen suuntaan, kuin missä minä olin, aivan kuin  pimeässä ikkunassa olisi näkynyt jotain todella kiintoisaa. Hengitykseni värisytti hänen hiuksiaan pienesti.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

Naruto sanoi nimeni, mutta en halunnut katsoa häntä päin. Minua nolotti todella paljon. Miksi edes menin kertomaan hänelle sellaista, ajattelin. Mutta tiesin vastauksen omaan kysymykseeni. Se oli hyvin yksinkertainen vastaus.

Yksinäisyys.

Se oli aina seuranani. En ollut ikinä kertonut kellekään, kuinka tunsin. En ollut ikinä omistanut oikeaa ystävää. Minulla oli muutama kaveri, jolle saatoin vaihtaa sanasen silloin tällöin tai istua vieressä koulun tunneilla tai valita parikseni tehtävään. Lisäksi kannoillani pyöri aina iso joukko tyttöjä, jotka olisivat kaikki toivoneet pääsevänsä suosiooni. Minä en edes välittänyt tytöistä. He olivat kaikki samanlaisia, aivottomia ja ajattelivat vain itseään, kirkuivat nähdessään ötökän ja pitivät muulloinkin kovaa ääntä. Tytöt meidän koulussamme olivat sellaisia. Ainoa fiksuksi tietämäni nainen oli ollut minun äitini. Muistoni hänestä olivat hieman hämärtyneet, mutta niistä heijastui onnellisuus, lempeys ja älykkyys. Niin, minun äitini oli hyvin älykäs nainen.

Heräsin syvältä ajatuksistani kun Naruto nojautui lähemmäs minua. Vaikka katsoinkin muualle, tunsin hänen lämpimän hengityksensä niskassani. Koko kehoni oli jännittynyt ja värähteli ikävästi. Tiesin että Narutokin huomasi sen.
“Sasukee...” Naruto kuiskasi. “Katso tänne päin.” En halunnut tehdä sitä. En todellakaan kehdannut katsoa poikaa sillä hetkellä. Olin juuri paljastanut melkein vieraalle ihmiselle tunteitani, joita en ollut ikinä kertonut kellekään muulle.

Pudistin päätäni, mutta miltei samantien tunsin Naruton tarttuvan leukaani. Hän käänsi pääni äkisti häntä kohti. En ehtinyt reagoida, ja kohta huomasin tuijottavani Naruton taivaansinisiä silmiä. Punastuin häpeästä. Hän katsoi minua ilkikurinen ilme kasvoillaan ja mietin ohimennen mitä hän oikein aikoi.

Poika painoi huulensa minun huulilleni. Olin yllättynyt. Hän maistui tutulta, ja mieleeni tuli se kerta kun olin itse suudellut häntä, tavatessamme ensimmäisen kerran. Ajattelin juuri, että minun pitäisi ehkä vastata suudelmaan, kun Naruto jo irrottautui. Hän virnisti voitonriemuisena.
“Siitäs sait!” hän huudahti. Hänen oli kietonut toisen kätensä niskaani ja toinen piteli edelleen kiinni leuastani.
“Ai mitä?” kysyin hieman hämmentyneenä.
“Nyt olemme tasoissa! Minäkin sain suudeltua sinua”, Naruto sanoi. Hänkin oli siis ajatellut ensimmäistä suudelmaamme. Ihmettelin hiukan, kuinka niin kauan sitten tapahtunut häviö vaivasi häntä vieläkin. Naruto ei todella ollut tyyppiä, joka nieli häviönsä helpolla.
“Vai niin.” Päämme olivat edelleen lähekkäin, joten minun oli helppoa nojatutua hieman Narutoa kohti. Kosketin huulillani nopeasti hänen omiaan ja vetäydyin heti pois hymyillen ilkeästi. “Nyt emme ole enää tasoissa.”
Naruton ilme oli näkemisen arvoinen. Hän oli varmaan odottanut, että työntäisin hänet heti pois. Hänen ilmeensä vaihtui murjotukseen.
“Tuo oli epäreilua!” poika huudahti. Minä virnistin.
“Ai kuinka niin?”

(End of Sasuke's PoV)

(Naruto's PoV)

Suutelin Sasukea nopeasti ja oletin, että hän vain tuhahtaisi ja sanoisi jotain “minä saan suudella sinua mutta sinä et minua” -tapaista. Sen sijaan hän virnisteli ärsyttävästi kaiken aikaa ja suuteli sitten minua. Hän oli kerrassaan raivostuttava! Olin juuri saanut kauan odottamani voiton, ja sitten Sasuke meni ja pilasi hienon tunteeni. Tiukensin otettani hänen niskastaan ja nappasin toisella kädelläni kiinni hänen kädestään.
“Nyt et pääse pakoon!”
“Katsotaanko?” hän kysyi, mutta en antanut hänelle aikaa. Heittäydyin koko painollani Sasukea vasten tönäisten hänet selälleen sohvalle. Minä puoliksi istuin, puoliksi makasin hänen päällään. Jalkani olivat Sasuken vatsan molemmin puolin. Pojan pää kolahti käsinojaan. En välittänyt siitä vaan painoin suudelman hänen huulilleen ja virnistin leveästi.

Se oli virhe. Sasuke käytti tilaisuuden hyväkseen ja livautti kielensä suuhuni. Aloitimme kiihkeän kamppailun, jota käytiin minun suussani. Minä voitin taistelun. Sain työnnettyä Sasuken kielen ulos ja suljin oman suuni. Nostin pääni ylös.
“Voitin”, totesin iloisena. Sasuke katsoi minua ovelasti. Kohottauduin hieman ylemmäs, nojaten käsiäni hänen päänsä kummankin puolen. Poika kietoi omat kätensä niskani takaa ja vetäisi päätäni rajusti alaspäin niin, että huuleni iskeytyivät hänen huuliinsa. Maistoin veren rautaisen maun suussani. Avasin silmäni. Sasuke suuteli minua ahneesti, puristaen kynsillään niskaani. Hän iski hampaansa huuleeni ja siitäkin alkoi vuotaa verta. Se teki kipeää. Nousin takaisin kontalleni hänen yläpuolelleen.

“Sasuke!” huudahdin ja katsoin häntä niin syyttävästi kuin osasin. Sasuke vain hymyili ja nuolaisi nopeasti veren pois huulestani. Poika tönäisi pois käteni, joiden varassa painoni oli. Asentoni valahti alaspäin, otsani tömähti käsinojaan Sasuken pään vasemmalle puolelle ja rintakehäni painautui häntä vasten. En edes ehtinyt nostaa itseäni, kun poika halasi minua tiukasti. Hän näykkäsi korvaani ja alkoi nuolla tietään kaulaa pitkin alaspäin. En voinut itselleni mitään, vaan huokaisin aivan pienesti. Toivoin ettei Sasuke olisi kuullut sitä, mutta toivoni oli turha; hän kohotti päätään ja nauroi. Oli hyvin mukavaa kuulla hänen nauravan, sillä se taisi olla ensimmäinen kerta kun kuulin sen.

“Nyt minä taidan olla voitolla, enkös?” Sasuke kysyi. Hän tyrmäsi vastaväitteeni suutelemalla minua nälkäisesti. Jollain minulle tuntemattomalla tavalla paikkamme vaihtuivat, ja löysin itseni Sasuken alta. Hänen kylmä kätensä livahti paitani alle vaellellen paljaalla ihollani. Se sai minut värisemään. Avasin hieman suutani, mutta Sasuke vain nuolaisi kiusoittelevasti ylähuultani ja jatkoi suutelua.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

En voinut enää hillitä itseäni. Viimeisen viiden viikon ajan olisin halunnut suudella tätä poikaa uudestaan, tuntea hänen kosketuksensa. Kiusasin häntä tahallani, puraisin hänen huultaan, nuolin pehmeää kaulaa. Kuulin erittäin selvästi huokauksen, jonka Naruto päästi. Se oli niin suloinen ääni.
“Nyt minä taidan olla voitolla, enkös?” kysyin. Naruton närkästynyt ilme oli näkemisen arvoinen. Tiesin että hän aikoisi sanoa jotain, joten suutelin häntä jälleen. En vain yksinkertaisesti voinut saada tarpeekseni noista huulista, vaaleista hiuksista, kauniista silmistä tai siitä ilmeestä, joka hänen kasvoillaan oli aina, kun hän nautti jostain. Nopealla liikkellä vaihdoin paikkamme. Nyt minä olin päällä ja hän alla. En ollut lopettanut suudelmaa hetkeksikään, mutta käteni olivat helpommin käytettävissä. Laitoin toisen käteni Naruton kuumalle poskelle ja sujautin toisen hänen paitansa alle. Poikahan ihan tärisi nautinnosta. Hän raotti huuliaan, mutta en laittanut kieltäni hänen suuhunsa, niin kuin hän toivoi. Nuolaisin kiusaten hänen ylähuultaan ja painoin vielä nopeasti suudelman hänen suulleen. Käteni vaelteli pojan paljaalla, lämpimällä iholla. Katsoin Naruton kasvoja. Hän oli sulkenut silmänsä ja yritti ilmeisesti olla huokailematta.
“Sasuke”, hän sanoi. Liikautin polveani niin, että se osui hänen haarojenväliinsä. Tunsin kohouman jalkaani vasten ja kuulin ynähdyksen pojan suusta. Tyytyväinen hymy levisi kasvoilleni.
“Vai niin.” Minun oli tosin pakko myöntää itselleni, että omatkin farkkuni tuntuivat jo aika tiukoilta. Hivutin hitaasti kättäni kohti Naruton housuja. Sain käteni hänen housujenvyötärönsä sisään, mutta ennen kuin ehdin kohouman luokse, meidät keskeytettiin.

(End of Sasuke's PoV)

(Naruto's PoV)

Sasuken kosketus joka puolella kehoani tuntui taivaalliselta. Yritin kovasti pysytellä hiljaa, mutta kun hän työnsi polvensa haarojeni väliin, en kyennyt. Miltei samantien tunsin, miten hän alkoi hitaasti hivuttaa kättään housujeni sisään. Tiesin punastuvani. En ollut varma, halusinko tehdä sitä pojan kanssa, tai ainakaan, halusinko tehdä sitä Sasuken kanssa. En edes miltei tuntenut häntä! Onnekseni minun ei tarvinnut päättää sitä sillä hetkellä, sillä joku soitti ovikelloa ja avasi oven samantien.

“Hei, Naruto? Kiba lähetti viestin-” Shikamarun puhe jäi kesken, kun hän huomasi millaisessa asennossa me olimme sohvalla. Sasuke vetäytyi pois päältäni nopeasti. Minun täytyi myöntää, että olin silti hieman pettynyt. Jokin pieni osa minusta olisi halunnut jatkaa.
“Tuota... Öh. Okei. Leikitään vaikka, etten nähnyt mitään”, Shikamaru totesi vaivaantuneena. Huokaisin helpotuksesta. Asia, jota viimeksi kaipasin, oli se, että tapahtunut leviäisi koko kouluun.
“Sinun on paras olla kertomatta kellekään”, Sasuke sanoi ja mulkoili Shikamarua vihaisena, kädet puuskassa.
“En kerro, en”, poika vakuutti. Sasuke tuhahti ja nousi ylös. Hän harppoi Shikamarun ohi ovesta ulos napaten matkalla kengät mukaansa. Mietin mihin hän aikoi, mutten viitsinyt kysyä kun hän oli tuollaisella päällä. Poika paiskasi oven kiinni perässään.
“Tuota... Naruto, minä en tiennytkään, että olet...” Shikamaru ei ilmeisesti tiennyt miten jatkaa, mutta ymmärsin mitä hän tarkoitti.

“E- en! Olet väärässä! Minä en ole, siis, Sasuke ja minä emme ole...” Mitä minä oikein selitin? Yritin saada jotain tolkkua puheeseeni. “Siis minä en ole homo. Tilanne vain jotenkin karkasi käsistä...” Mitä sitten tein äsken Sasuken kanssa tässä sohvalla, jos en kerta ollut homo? Kävin itseni kanssa kiivasta keskustelua. Toinen minä yritti vihjailla, että olisin homo, ja toinen yritti todistaa, etten ollut.
“Ai, no, tuo kuitenkin näytti vähän...” Myös Shikamaru oli punehtunut poskiltaan.
“Olen pahoillani.” Minulla ei ollut muuta sanottavaa.
“No, mutta siitä miksi tulin tänne alunperin... Kiballa oli sinulle viesti. Hän ei itse ehtinyt tulla tänne käymään, sillä hänellä on... kiireitä. Hän halusi vain ilmoittaa, että on päättänyt bileidensä ajankohdan. Ne ovat ensi viikon perjantaina. Silloin ei pitäisi olla mitään erikoista, ja on viikonloppu niin se ei muutenkaan haittaa”, Shikamaru kertoi.
“O- okei. Olen jo kai lupautunut tulemaan. Ja nyt, tuota, jos et pahastu, niin haluaisin olla hetken yksin. Okei?” kysyin nolostuneena äskeisestä.
“Joo. Minä tästä sitten... lähden...” Tunnelma oli todellakin hyvin vaivautunut. Minua nolotti ja hävetti. Halusin silti vielä varmistaa erään asian.
“Hei, Shikamaru?” sanoin ennen kuin hän ehti lähteä. Poika kääntyi ympäri.
“Ethän... Ethän sitten oikeasti kerro kellekään? Minua ei mitenkään erityisesti huvittaisi, jos koko koulu tietäisi asiasta”, mutisin. Shikamaru virnisti rauhoittelevasti.
“Ymmärrän. Ja ei, en kerro kellekään. Jatkakaa te vain puuhianne rauhassa, paremmalla ajalla. Ja muistakaa lukita ovi ensi kerralla.”
En ehtinyt hämmennykseltäni sanoa mitään, kun hän jo lähti. Jäin yksin asuntoon. Huokaisin ja menin keittiöön etsimään jotain syötävää.

(End of Naruto's PoV)

(Sasuke's PoV)

Manasin mielessäni Shikamarua ja Kibaa, jolla oli ollut jotain asiaa Narutolle. Nousin äkkiä pois pojan päältä, mutta oli jo liian myöhäistä; Shikamaru oli nähnyt meidät. Hän pysähtyi ovelle tuijottamaan.
“Tuota... Öh. Okei. Leikitään vaikka, etten nähnyt mitään”, Shikamaru yritti kuitata, mutta en luottanut pelkästään tähän. En tuntenut häntä kunnolla, joten en tiennyt, kuinka luotettava hän oli. Jos hän kertoisi Kiballe, olisin pulassa. Naruto huokaisi helpotuksesta. Hän oli juuri sellainen: naiivi ja uskoi kaikista hyvää. Lisäksi Shikamaru oli hänen kaverinsa.
“Sinun on paras olla kertomatta kellekään”, sanoin ja katsoin Shikamarua niin uhkaavasti kuin osasin.
“En kerro, en”, hän vakuutteli. Olivatko hänen sanansa rehelliset? En tiennyt, mutta minun oli pakko ottaa riski. Juuri sillä hetkellä en mitenkään pystynyt varmistamaan asiaa.

Sisällä oleminen alkoi ahdistaa minua, eikä Shikamarun tuijotus tai Naruton hämmennys helpottaneet sitä. Käteni olivat puuskassa, etteivät kaksi muuta olisi huomanneet, kuinka ne tärisivät. En kestänyt enää. Niinpä nousin ylös, otin kenkäni ja kävelin ulkoisesti tyynenä Shikamarun ohi. Suljin oven perässäni ja portaikossa sujautin kengät jalkoihini.

Ulos tullessani aloin vain kävellä, ilman mitään päämäärää. Kävelin vain, poispäin koulusta ja kaikesta muusta, yrittäen päästä pakoon turhautumistani ja häpeääni. En tiennyt mihin olin menossa. Se oli jotenkin rauhoittavaa.

Lopulta pysähdyin lasten leikkipuistoon. Istuin penkille ja kaivoin taskustani tupakan. Sytytin sen vapisevin käsin, minun oli kylmä. Syysilma oli jo alkanut viiletä iltaa kohti. Puisto oli tyhjä, kaikki lapset oli komennettu jo nukkumaan. Tiesin, ettei koulusta saanut poistua ilman lupaa kello kymmenen jälkeen illalla, mutta en välittänyt siitä. Kello oli ollut vasta yhdeksän, kun lähdin. En tosin ollut varma kauanko olin kävellyt. Ajantajuni oli kadonnut jonnekin. Päätellen pimeydestä ympärilläni, kello oli jo aika paljon. Toivoin todella, etten joutuisi tappeluun tai tapaisi humalaisia. Kehoni ei ollut missään parhaassa mahdollisessa kunnossa juoksemiseen tai tappelemiseen.

Poltin tupakan loppuun ja aioin juuri lähteä takaisin sisälle, kun kuulin toiselta puolelta puistoa huudon.
“Hoi! Sasuke!” Kirosin mielessäni. Olin ollut liian ajatuksissani, en ollut muistanut tarkkailla ympäristöä valppaana. He olivat yllättäneet minut. Nyt oli jo liian myöhäistä juosta pakoon, heikko kehoni ei pärjäisi heidän nopeudelleen.
“Mitä nyt”, sanoin esittäen välinpitämätöntä, vaikka oikeasti sydämeni tykytti monta kertaa nopeammin kuin tavallisesti. Välinpitämättömyys oli paras puolustuskeinoni mitä tahansa vastaan. Kun muut luulivat, ettei välittänyt mistään, oli vaikea kohde. Mutta minä todella pelkäsin heitä. Sillä hetkellä olisin toivonut olevani missä tahansa muualla.

“Meillä on sinulle asiaa!” tytön kimeä ääni huusi. Ja hetkessä he seisoivat ympärilläni, estäen kaikki pakomahdollisuudet. Selkäni takana oli puiston penkki.
“No mitä. Sano äkkiä, olin juuri menossa takaisin sisälle”, sanoin hiljaa. He nauroivat.
“Mutta tämä on tärkeää. Sasuke-kun, haluaisin haastaa sinut epäviralliseen otteluun”, Rock Lee sanoi. Kohtelias niin kuin yleensäkin, vai mitä, Lee? Tiesit kyllä voittavasi. Ja siltä varalta että et olisi voittanutkaan, ottelu oli epävirallinen. Neji saattoi aina puuttua peliin, jos tilanne näytti uhkaavalta. Mutta hänen ei tarvinnut. Senhetkisellä tilallani en olisi ikinä pystynyt voittamaan Leetä. En olisi luultavasti voittanut edes juuri akatemiasta päässeitä Genineitä. Neji ja hänen porukkansa tiesivät sen myös. He halusivat vain tehdä minusta pilkkaa, viimeisestä Uchiha-suvun perillisestä, josta oli tullut niin heikko! Joka ei ollut mitään, ei kerrassaan mitään, verrattuna isoveljeensä.

“Hyvä on. Mutta ei nyt”, sanoin välttelevästi. Jos en suostuisi, he hakkaisivat minut nyt. Kolme yhtä vastaan. Kuinka reilua ja kohteliasta heiltä. Heillä ei ollut oikeastaan mitään syytä käydä kimppuuni. Neji oli pahin riitelijä. Olin saanut sellaisen käsityksen, että hänellä oli jotain kaunaa omaa sukuaan vastaan, ja koska ei voinut tehdä sille mitään, hän haastoi riitaa minun kanssani. Ilmeisesti todistaakseen, että hänen sukunsa sivuhaaran jäsenetkin olivat hyviä. Että Hyugan suku oli paljon vahvempi kuin Uchiha. Ja minä todellakin hävisin hänelle. Vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä ääneen, se todellakin tuntui todistavan, miten vahvoja Hyugat olivat. Jopa heidän sivuhaaransa jäsen, Neji, voitti Uchihan päähaaran jäsenen, minut. Olisi vain poika taistellut minun veljeäni vastaan. Itachi olisi voinut vaikka laittaa Nejiin samanlaisen sinetin, kuin oli laittanut minuun. Sinetin, joka pudotti chakran viiteentoista prosenttiin todellisesta määrästä ja vaikutti fyysiseen kuntoon. Minusta oli tullut niin heikko.

“Miksei nyt?” Tenten kysyi hyökkäävästi. Hän oli ryhmän ainoa tyttö, kieltämättä ihan hyvän näköinen ja ihastunut Nejiin. Tummat hiukset oli aina laitettu kahdelle nutturalle. Kauniit, lempeän ruskeat silmät saivat ihmeen helposti ivallisen katseen heitettyä kehen tahansa. Hän oli lisäksi loistava käyttämään eri aseita. Olin melko varma, että hän oli mukana ryhmässä vain koska halusi näyttää voimakkaalta ja 'coolilta' tyypiltä muiden silmissä, jotenkin kaukaisemmalta. En pitänyt hänestä.

“Emme saisi poistua asuntolalta kymmenen jälkeen arkisin, jos muistat. En halua viettää perjantaina tuntia jälki-istunnossa”, sanoin. Se oli melko hyvä tekosyy. Valvontaa oli taas tiukennettu, sen jälkeen kun jotkut Naruton luokkalaiset olivat menneet keskellä viikkoa juomaan ja palanneet yöllä asuntolalle riehumaan. Opettajat eivät todellakaan katsoneet hyvällä sellaista. Varsinkin kun oppilaat olivat olleet alaikäisiä. Tentenin ilme vaihtui; ehkä hänkin muisti tiukat rangaistukset.
“Hyvä on. Huomenna sitten. Illalla”, Neji totesi, niin tyynen näköisenä, mutta saatoin miltei nähdä kuinka sisäpuolella kuohui.
“Minä tulen olemaan sinun vastustajasi, Sasuke-kun. Odotan innolla huomista matsia”, Rock Lee sanoi. Hänen etäinen, mutta erittäin kohtelias puhetapansa pilkkasi minua. Oli kuin hän olisi tehnyt sen tahallaan. Ehkä tekikin.
“Täällä samassa puistossa, kahdeksan aikaan”, Neji sanoi vielä. Ja sitten he olivat poissa, yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. He käyttivät aina nopeinta liikkumatapaa, joka ei ollut minulle enää mahdollinen. Ei sen sinetin laittamisen jälkeen.

Vai että kahdeksan aikaan, mietin kävellessäni takaisin asuntolalle. He siis aikoivat kiduttaa minua kaksi kokonaista tuntia. No, he saivat tehdä mitä halusivat, en minä siitä välittänyt. Tämä oli vain minun heikko kehoni. Minulla oli paljon vahvempi mieli kuin heillä, ja se oli asia, jolla oli oikeasti merkitystä. Heikolla mielellä ei pärjännyt Itachin genjutsua vastaan. Nejin mieli se vasta heikko olikin; hän ei kestänyt isänsä kuolemaa ja hänellä oli jotain kinaa sukunsa kanssa, ja sen takia hänen piti kiusata minua. Purkaakseen omia paineitaan. Minulta oli sentään koko suku murhattu, ja tappaja oli ollut oma isoveljeni. Nykyisin suhtauduin asiaan melko tyynesti. En itkenyt enää. Olin itkenyt tarpeeksi lapsena.

Saapuessani asuntolan portille rinnakkaisluokkalaisemme heilautti minulle kättään.
“Hei, Sasuke-kun! Ehdit juuri sopivasti, aioimme juuri pistää paikat kiinni”, poika huikkasi. Tunnistin hänen kasvonsa, mutta en muistanut nimeä. En ihmetellyt kuinka hän tunsi minut. Kaikki tiesivät Uchihan suvun tragedian, ja minut, joka olin ainoana jäänyt henkiin.
“Ai. Kiitos”, sanoin, mutta kiitokseni kuulosti kylmältä. Nejin seuraavan päivän kidutus pyöri ainoana mielessäni. Pelkäsin sitä. Ja vihasin Nejiä. Rock Lee ei ollut yhtä paljon syyllinen, hän vain halusi jonkun hyvän kohteen, johon testata tekniikoitaan. Neji ei luultavasti ollut edes kertonut Leelle sinetistäni. Kuin huomaamatta hieroin olkavarttani. Tenten, kuten sanottu, oli ryhmässä vain koska halusi näyttää hienolta muiden silmissä. Idioottimaista.

Avasin hiljaa huoneistoni oven omalla avaimellani. Naruton ääntä ei kuulunut, oliko poika jo nukkumassa? Kurkistin makuuhuoneeseen. Siellä poika makasi, omalla sängyllään, kasvot seinää vasten. Kävin pesemässä käteni ja kasvoni kylppärissä. Mietin, pitäisikö minun syödä jotain, mutta minulla ei ollut edes nälkä. Jännitys ja pelko seuraavasta päivästä olivat jo kadonneet, en jaksanut enää välittää. Ainoa jäljelle jäänyt asia oli huono olo. Huokaisin ja astelin asunnon läpi makuuhuoneeseen. Askeleistani kuului pehmeä tömähdys. Hiljainen hengitykseni oli toinen ääni, jonka kuulin. Todella hiljaista. Melkein epäilyttävän hiljaista. Yleensä tähän aikaan tuli melua pihalta ja rapusta, sillä ylempiluokkalaiset palasivat asuntoihinsa ja valittivat kovaan ääneen “pienille lapsille suunnattuja rajoja”. Jotkut olivat jopa juoneet, mikä ei tietenkään ollut kovin järkevää keskellä viikkoa.

Vetäisin paidan pois ja laitoin päälleni vanhan t-paidan, joka toimi yöpukuna. Minun oli kylmä, ja olisin toivonut voivani nukkua Naruton vieressä, kuten ensimmäisenä yönä, kun hän oli täällä. Poika ei tietenkään olisi suostunut ehdotukseeni. Tosin se päivällä tapahtunut oli antanut vähän toisen kuvan. Muistin taas Shikamarun keskeytyksen ja kirosin häntä. Olisin silti halunnut nukkua pojan vieressä... Ehkä voisin livahtaa hänen viereensä, peiton alle? Hän luultavasti heräisi siihen. Hiippailin kuitenkin lähemmäs Naruton vuodetta.

Katselin pojan kasvoja oikein läheltä. Hän oli niin kaunis, varsinkin nukkuessaan. Tuuheat silmäripset kaartuivat ylöspäin, vaalea tukka kehysti kasvoja suloisesti ja tasainen hengitys värisytti etuhiuksia. Lähestyin hänen kasvojaan miltei huomaamattani, huuleni olivat viiden sentin päässä hänen omistaan, silmäni painumassa kiinni-
Ja hän heräsi. Minä ihan hätkähdin. Naruto avasi hitaasti siniset silmänsä ja katseli minua hämmentyneenä. Kavahdin puoli metriä taaksepäin, ettei hän olisi huomannut kuinka lähellä olin ollut.
“Sasuke?” Naruto kysyi unisena. “Mitä sinä teet?” Olipa hyvä kysymys. Olisin itsekin halunnut tietää vastauksen. Seisoinko siinä ihailemassa Naruton kauneutta sen takia, että olin itse puutteessa? Ei, se ei ollut totta. En ollut puutteessa. Olin vain... jollain tapaa ihastunut tuohon poikaan. Ja se tunne oli itse asiassa vain vahvistunut niiden viikkojen myötä, jotka olin asunut Naruton kanssa.
“Naruto, minä...” Mitä minun pitikään sanoa? En muistanut. “Minä olen pahoillani siitä, mitä sattui tänään.” No tuota en ainakaan ollut meinannut sanoa. Mikä ihme minua vaivasi?
“Ei se mitään”, hän sanoi ja yritti tarkentaa katsettaan silmiini. Hän ei kai nähnyt minua kunnolla, vaikka minä näin hänet. Hänen tavallisesti niin vaaleansiniset silmänsä näyttivät nyt tummilta. Vaalea tukkakin oli pörrössä, ja se suorastaan houkutteli minua pörröttämään sitä vielä lisää.
“Se oli sitä paitsi myös minun vikani. En olisi saanut tehdä niin... Olin vain niin... Anteeksi, Sasuke. Olen pahoillani”, Naruto sanoi. Minun kaikeksi yllätyksekseni poika ojensi lämpimät kätensä ja kietoi ne kaulaani. Hän halasi minua. Hetkeen en osannut tehdä mitään, mutta sitten tajusin pujottaa omat käteni hänen selkänsä takaa. Halasimme pitkään, en tiedä kuinka pitkään, mutta kauan aikaa siinä meni.

Lopulta hän varovasti irrottautui minusta. Outo lämpö oli tulvahtanut sisälleni. Olin levollinen.
“Naruto...” Hänen nimensä sanominen oli ihanaa. Se kuulosti niin... niin... En edes keksinyt sopivaa sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, jonka hänen nimensä sanominen aiheutti.
“Sasuke?” Naruto kysyi jälleen. Siinä oli vieläkin ihanampi tunne, kuin se äskeinen. Naruto sanomassa minun nimeäni. Se oli jotenkin taianomaista. Muistin jälleen mitä minun piti alunperin sanoa. Oikeastaan asia nolotti minua.
“Tuota... En mitenkään saisi... Tai siis, minulla on kylmä. Voisinko nukkua vieressäsi... vain tämän yön?” kysyin takellellen. Hän harkitsi pienen hetken. Vastaukseksi tuli väistyminen sivummalle, että mahtuisin. Nappasin omalta sängyltäni peiton ja ryömin hänen viereensä. Paikka oli vielä lämmin hänen jäljiltään.
“Hyvää yötä”, Naruto sanoi ja huokaisi väsyneesti. Hän kääntyi niin, että oli kasvot seinää kohti ja poispäin minusta. Minä käännyin samaan suuntaan, minun oli jo vähän lämpimämpi. Ei kuitenkaan tarpeeksi lämmin.

En voinut vastustaa kiusausta, Naruton lämmin keho oli liian lähellä. Työnsin käteni ulos peiton alta ja laskin sen hänen olkapäälleen. Poika hätkähti ja kääntyi nopesti ympäri, tuijottaen minua varoittavasti.
“Sasuke...” Naruto aloitti.
“Ole kiltti. Vain tämän kerran. Ihan vähän aikaa. Eikö sinustakin ole mukavaa, kun joku pitelee sinua?” yritin suostutella. Hetken tuijotimme toisiamme, mustat silmät sinisiin. Sitten hänen ilmeensä pehmeni ja suli pieneksi hymyksi.
“Hyvä on. Pitele minua sitten. Mutta tästä ei tule mitään tapaa!” Naruto puuskahti. Olin varma, että aivan kuin minäkin, hänkin kaipasi jonkun toisen ihmisen kosketusta. Sama syy oli luultavasti ajanut meidät toistemme syliin päivemmälläkin. Me janosimme läheisyyttä ja lämpöä, ja sillä hetkellä ainoa henkilö, jolta sitä saattoi saada, oli oma huonekaveri. Minulle Naruto ja Narutolle minä.

Naruto ojensi käsiään odottavasti. Huomasin unohtuneeni omiin ajatuksiini. Pudistin päätäni selvittääkseni sen ja katsoin Narutoa. Hän näytti kumman pettyneeltä ja laski kätensä alas. Minulta vei vähän aikaa tajuta, että hän oli varmaankin tulkinnut päänpudistukseni kieltäytymiseksi. Korjatakseni erheeni sujautin äkkiä käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet lähelleni. Hän näytti söpön hämmentyneeltä, kuin pieneltä lapselta.
“Olen pahoillani jos luulit päänpudistusta kieltäytymiseksi. Yritin vain selvittää pääni”, kuiskasin hiljaa hänen korvaansa puristaen häntä tiukasti itseäni vasten. Naruto värähti.
“En tietenkään luullut”, hän valehteli. Hämmästyksekseni hän pujotti toisen kätensä kainaloni alta ja tarttui toisella paidastani kiinni. Poika painoi kasvonsa rintaani vasten sulkien silmänsä.
“Naruto...” kuiskasin. Otin paremman asennon hänestä ja pistin pääni aivan kiinni hänen omaansa. Hänen hiuksensa tuoksuivat ihanalle. Suljin hitaasti silmäni. Enää minun ei ollut kylmä.

(End of Sasuke's PoV)

___________

Tämmöistä... :D Seuraavassa osassa enemmän ninjailua. Sasuke on edelleen pelottava seme. O.o Petyittekö kun ette saaneetkaan yaoita? XD