Kiinnostuin kisasta heti luettuani siitä, mutta meni kauan ennen kuin keksin sopivan rinnakkaissarjan ja aiheen tarinan. En ole käynyt läpi kovin monia anime-sarjaa, joten valinnanvaraa oli vähänlaisesti… ja sitä paitsi piti keksiä kunnollinen juonikin eikä pelkkää juonetonta ihmettelyä hahmojen välillä. Mietin Scrapped Princessia (liian tuntematon sarja), Fullmetal Alchemistia (en keksinyt käyttämättömiä vitsejä), One Pieceä (sama kuin edellä), Bleachia (olen nähnyt vain vähän jaksoja siitä), Death Notea (liian vaikea aihepiiri) ja jopa Muumeja (en keksinyt mitään fiksua sille).

Valitsin kuitenkin lopulta tuoreimman seuraamani sarjan, Mononoken (huom. ERI ASIA kuin elokuva PRINSESSA Mononoke!). Keksin siitä sitten, miten rohtokauppias (alias Medicine Seller alias Kusuriuri) voisi sotkeutua mukaan Naruton maailmaan. Olen jakanut tarinan luvuiksi, jotta tarinaa ei tarvitsisi lukea (välttämättä) yhdeltä istumalta. Julkaisen lukuja aina kun ehdin. Niitä pitäisi tulla kolme tai neljä. En osaa kirjoittaa inspiraatioitani kovin lyhyesti…

Sarjaa seuraamattomat, älkää huoliko: Tarinan ymmärtänee ilman sarjan tuntemistakin, ja tätä tarinaa aloittaessani olin katsonut vain puolet Mononoken jaksoista (nyt olen katsonut kaikki). Jos teitä jää vaivaamaan, miltä herra Rohtokauppias näyttää, voitte toki vilkaista tätä kuvaa.

Toivon mukaan myöhempi Muoto&Totuus&Peruste-hommani eivät heitä ihan päin honkia… Mononoke on muuten dekkari-&kauhusarja, mutta tässä ei liiemmin kauhua tai salapoliisihommia ole. Myös nuoremmatkin voivat lukea. Ikärajaksi oikeaan sarjaan kuitenkin vetäisin K15.

Lukujen nimien inspiraationa on ollut Liikkuvan linnan (romaani, ei leffa) lukujen nimet, jotka ovat tyyliä ”Luku X, jossa Sophie kohtaa Erämaan noidan” tai ”Luku Y, jossa siivotaan aivan liikaa”.


***


KETUNKAATAJA



Luku yksi
jossa Naruto kohtaa oudon rohtokauppiaan


”Aagh, jalkani kuolevat tätä menoa!”

Naruto yritti saada puutuneet jalkansa takaisin henkiin liuottamalla niitä pesusoikollisessa kuumaa vettä samalla kun itse istui sängyllä. Himpura kun siinä tehtävässä piti olla niin paljon kävelemistä. Miksi pitikään matkustaa niin pitkä taival jalan vain siksi, että jonkin kaukaisen tuppukylän suihkulähteestä saataisiin ongittua roskat? Vaan Hokage määrää, Hokage määrää… mutta tällainen määrä D-tason tehtäviä viisitoistavuotiaalle oli jo puhdasta geninien syrjintää! Jo kapinallisuuden nimissä Naruto päätti olla ottamatta vastaan seuraavaa tehtävää jos se oli D-tasoa – ainakin ennen kuin hänen jaloillaan saattaisi enää kävellä.

Kop kop kop!

Kas. Joku koputti Naruton kämpän oveen. Outoa, Narutolla ei yleensä juuri käynyt vieraita.

”Noh?” hän kysyi.

Kop kop kop! Ainoa vastaus oli toistuva koputus.

Naruto manasi jotain itsekseen ja nousi ylös. Voivotellen ”ai, ou, ai, ou, ai, ou…”-kirahduksiaan Naruto koikkelehti ovelle ja avasi sen. Ja hän sai vastaansa päivän kenties omituisimman näyn.

Ovella seisoi hyvin erikoislaatuisen näköinen mies. Hänellä oli suuri sinikirjava takki, joka muistutti vähän kimonoa, paitsi että se oli viistohelmainen ja leikattu edestä takkimaiseksi. Siinä oli pyöreitä, kirjavia kuvioita hihoissa ja helmassa Vyönä oli kursailevan valtava brokadikuvioinen kangaslaitos, ihan kuin jollain kimonopukeisella mummolla. Jaloissaan hänellä oli mustat housut ja korkeat puiset geta-sandaalit, ja hänen päähänsä oli sitaistu myssymäisesti violetti huivi (ihmeen mummo!). Kaulassa oli iso, pyöreä medaljonki. Hänen selässään oli valtava laatikko – ei, laatikosto – olkahihnoilla kannettuna. Mies näytti ehkä parikymmenvuotiaalta, tai ei ainakaan sitä nuoremmalta. Ruumiinrakenne oli siro, notkea, kuin kissalla.

Naruton huomio hypähti kuitenkin miehen kasvoihin, jotka olivat hänen vaatteitaan erikoisemmat. Mies oli ensinnäkin kalpea kuin anemiasta kärsivä kummitus. Kasvoissaan hänellä oli outoja maalauksia, jotka koostuivat oudosta punaisesta silmämeikistä, punaisesta pitkää nenää pitkin kulkevasta viivasta sekä violetiksi maalatusta ylähuulesta. Viimeisin sai miehen jostain syystä näyttämään siltä kuin hän hymyilisi miltei koko ajan kissamaista hymyä. Hänen olkamittaiset (etu)hiuksensa olivat likariepumaisen harmaat ja karheat kuin purettu hamppuköysi, ja hän piti niitä osin silmillään. Likaharmaat kulmakarvat oli nypitty oudon kolmiomaisiksi. Koko komeuden kruunasi valtaisat, suipot korvat molemmin puolin päätä sekä pistävä sininen katse.

”Öh… morjens?” Naruto kysyi. Mitä tuollainen liehuletti oikein puuhasi hänen kotiovellaan? Ei miekkonen ainakaan D-tason tehtävien lätkijältä näyttänyt.

”Olin kuulevinani täältä jotain voivottelua”, sanoi mies pehmeällä, käheällä ja matalalla äänellä, josta tuli vähän mieleen ihmiskieltä puhuva kollikissa. Kumma kattimummo… ”Ooo, tarvitsetteko kenties apua, nuori mies?”

”…täh?”

Outo mies vilkaisi alaviistoon ja näki Naruton känsäiset jalat. ”Vaivan syy lienee liiallinen kävely ja rakkoiset jalat. Haavaumiakin näkyy. Vedessä liuottaminen tuo siihen lyhytaikaisen avun.” Hän oli tainnut huomata märän lattian Naruton jalkojen alla. ”Kas, huomaan, että haavaumat ovat turvonneet. Ette tainnut käyttää puhdasta vettä tai pestä jalkojanne hyvin ennen kylvetystä. En suosittelisi tuota, saatatte tulehduttaa haavaumanne.”

Naruton kulma kohosi. ”Mitä palloilet oikein täällä?” hän kysyi. Koko mies näytti epäilyttävältä.

”Maah, rohtokauppiaankin pitää saada leipänsä”, mies sanoi. ”Tulin tähän kaupunkiin katsoakseni, löytäisinkö ostajia. Minulla olisi muuten tarjolla myös hyvää jalanhoitosuolaa.”

Narutoa kummastutti entistä enemmän. Useimmat sanoivat Konohaa kyläksi, eivät kaupungiksi. Outo mies. Kiertelevä kauppias, näemmä, vai oliko hän joku naamioitunut vakooja kauppiaan housuissa?

Parempi häätää helppoheikki tiehensä, varmuuden vuoksi. ”Juu sori, mutta en ole tienannut viime aikoina hyvin tehtävistä”, Naruto selitteli. ”Elän muutenkin nyt pelkällä tonnikalalla ja riisillä…”

”Miksi hengityksesi tuoksuu paahdetulta naudalta ja mausteilta?”

Ai hitto. Ei olisi pitänyt selittää noin juuri liharamenannoksen jälkeen.

”Löysin pakkauksen lihamaustettua pikanuudelia alesta”, Naruto selitti.

”Vai niin”, rohtokauppias sanoi. ”Mutta, vaikka raha olisikin ongelma, voin suoda teille ilmaisnäytteen. Jalanhoitosuola ei ole mennyt viime aikoina hyvin kaupaksi, ja varastoissani on sitä liiaksi asti.”

”…aijjaa. Sori, kaveri, mutta en ole silti kiinnostunut.”

Rohtokauppias mittaili Narutoa viistosilmäisellä katseellaan. ”No, miten parhaaksi näette”, hän sanoi ja kohensi laatikostoaan selässään. ”En häiritse teitä enempää. Hyvää päivänjatkoa teille, nuori mies.”

”Juu moi…”

Rohtokauppias lähti astelemaan taas pitkin hämyisää käytävää. Naruto sulki oven – Naks. – ja kulki takaisin vesivatinsa ääreen.

”Ai, ou, ai, ou, ai, ou…” Jalkoja kivisti vimmattuna. Milloinkohan hän olisi seuraavan kerran kunnolla jaloillaan? Ei kipukinttuisena voinut tehtävillekään mennä… Splosh. Hän asetteli jalkansa takaisin pesusoikkoon, istuutui ja siirsi painonsa takamukselleen. Vesi auttoi heti…

Hiekanjyviä.

Aivan. Pesusoikon vedessä oli hiekanjyviä. Mutaa. Pikkukiviä. Kaikkea, mitä oli lähtenyt Naruton jalkapohjista sen jälkeen kun hän oli riisunut sandaalinsa. Kaikenlaista likaista ja sellaista, mitä ei saisi mennä haavaumiin. Mitä se rohtokauppiashemmo olikaan sanonut… likavedessä ei ollut viisasta liuottaa jalkoja… Mainospuhetta tai ei, Naruto alkoi miettiä, olisiko sittenkin viisasta antaa miekkoselle tilaisuus esitellä tuotteitaan. Ilmaiseksihan mokoma oli palveluksiaan tarjonnut. Ja tehtäville ei olisi asiaa kipeillä kintuilla…

Splush! Naruto nosti taas jalkansa, puikki ovelle tiiviimmän ”ai ou ai ou ai ou”-mantran myötä ja vilkaisi siitä ulos. Rohtokauppias oli kadonnut, kuten arvata saattoi.

”…ööh, kaveri?” Naruto huiteli. ”Rohtoheppu?” Vaan turha sitä oli huudella tyhjälle käytävälle kun sai vain kaikuja vastauksiksi. ”Rohtoheppu?”

”Ooo, palvelukseni kiinnostivat siis – ?”

”Jiiiäääk!” Naruto sinkaisi katseensa taakseen ja huomasi vanhan tutun rohtomiehen takanaan – hänen omassa huoneessaan. ”Mistä kukkasesta sinä oikein pompsahdit?!”

”Ikkuna oli auki”, rohtokauppias sanoi. ”Tulin siitä.”

”Tuon hervottoman laatikon kanssa, vai?”

”Mahtui hyvin kun käänsin sen sivuttain.”

”Missä välissä oikein tulit?”

”Hetki sitten. Kun asiakas kutsuu, kuuliainen kauppias on paikalla auttamassa.”

Naruto oli hetken vaiti. ”Okei… siis. Ajattelin sittenkin kokeilla sitä jalkasuolaa.”


***


”Tuntuuko jo paremmalta, nuori mies?”

Narutoa suorastaan kismitti sanoa, että hoitosuola tosiaan auttoi jalkakipuun, sillä hän ei ollut uskonut sen auttavan niin nopeasti. Kirvely oli poissa, pakotus oli lähtemään päin, turvoumat laskivat. Suola tuoksui puhtaalta ja raikkaalta, mutta suolaliuos taas haisi pistävältä. Rohtokauppias itse istui polvillaan Naruton sängyn päällä. Talon toinen tuoli olisi kyllä ollut vapaana, mutta jostain syystä miekkonen ei tuntunut huolivan sitä. Pöydällä oli tiimalasi, jolla rohtokauppias mittasi sopivaa jalkojen kylvetysaikaa, ja lattialle oli laskettu hänen kookas lääkelaatikostonsa.

”Jalkoja on hyvä hautoa vielä hetki”, kauppias sanoi. ”Sitten jalkojen pitäisi parantua nopeasti itsestään. Kylvetyksen voi tarpeen tullen toistaa muutaman päivän kuluttua.”

Jos siis ostat tätä suolaa lisää, Naruto ajatteli. Kauppiaan kertoma hinta oli törkeän korkea. Onneksi tämä kierros oli ilmainen, ja siihen Naruto päätti tyytyä. Oli kyllä vähän sääli, että kauppias esitteli hänelle tuotettaan, vaikkei Naruto aikonut ostaa sitä. Hän ei halunnut nimittäin oikeasti elää kuukausia tonnikalalla ja riisillä.

Viimeinen hiekanjyvä lopahti alas ylemmästä tiimalasin kupista.

”Taitaa riittää, vai?” Naruto kysyi ja nousi seisomaan pesusoikkoon. Samassa hän katui tempaustaan, sillä pistävät huurut iskeytyivät hänen silmiinsä ja nenäänsä. ”Phyäk!”

Rohtokauppias katsoi hiljaa Narutoa ilmeellä, josta ei tiennyt, hymyilikö hän oikeasti vai oliko se violetin huulimaalauksen aiheuttama harha.

”Älä virnuile siinä!” poika kivahti joka tapauksessa, ehkä varmuuden vuoksi. Sitten hän huomasi, että kauppias virnistikin oikeasti. ”Juuri minä sanoin… uaaagh!!”

Tumps! Koli koli koli! Rytym!

Naruto oli horjahtanut eteenpäin ja menettänyt tasapainonsa. Liukastunut, ehkä? Myös soikko oli kaatunut permannolle… Hetkinen. Miksei lattia sitten ollut märkä? Soikkohan oli ollut täynnä vettä! Keltatukka vilkaisi olkansa taa – ja säpsähti.

Pistävältä tuoksuva vesi oli poissa. Tilalla oli jotain kovaa ainetta, joka näytti aivan jähmettyneeltä betonilta. Ja Naruton jalat olivat jumissa siinä betonissa!

”Hei!!” hän kivahti kovaan ääneen pyöritellen soikkoa betoniin jässähtäneillä jaloillaan. ”Mitä pelleilyä tämä on? Irti!”

”Epäilen, että jalkasi ovat hyvän lepotuokion tarpeessa”, kuului rohtokauppiaan kissamainen ääni. Jostain syystä se kuulosti nyt hyvin viiltävältä, vaikkei Naruto osannut sanoa, millä muulla tavalla se erosi rohtokauppiaan aiemmasta äänestä… ehkä se johtui siitä, että alavinkkelistä katsottuna täydessä mitassaan seisova rohtokauppias näytti hyvin isolta ja pelottavalta.

Naruto takoi lattiaa nyrkkeillään ja hakkasi jalkojensa jatkeena olevalla soikolla lattiaa. ”Tämän alueen pilailureviiri kuuluu minulle ja Konohamarulle! Antaa heittää tämä soikko jaloistani!” Klaung, klaung, klaung!

”Ooo, soikostako tahdot eroon?” rohtokauppias kysyi ja virnisti hampaat näkyvillä. Hampaat olivat yhtä liidunvalkeat kuin ihokin, ja vaikkeivät ne olleet terävät, ne näyttivät silti petomaisilta. ”Jos pelkkä pesusoikko sinua haittaa, taidat olla itsesi ja sisimpäsi kanssa hieman liiankin sujut.”

”Puhu selkokieltä ja auta minut ylös, senkin rumanaamainen hörökorva!”

Shhht. Krling.

Naruto vilautti katseensa rohtokauppiaan laatikoston suuntaan. Yksi laatikko oli avautunut, ja sieltä oli ponnahtanut esille jotain, josta tuli mieleen kämmenen korkuinen, T:mäisessä asennossa seisova metallikeijukainen. Se loikahti kellon kilinän saattelemana laatikostosta (Naruto totta puhuen säpsähti moista, mutta eihän hän sitä ääneen myöntänyt). Kapistus jäi seisomaan laatikoston päälle kuin ballerina, tasapainoillen metallisella kärjellä. Ballerinalta se vähän näyttikin: sen ”kädet” oli levitetty vaakamaiseen asentoon, ja niissä oli kilikellot. Käsivarret vaappuivat puolelta toiselle kuin vaa’an varsi ikään. Kapine oli valkoiseksi ja kultaiseksi lakattu ja kivillä koristeltu.

Yhtäkkiä se hypähti rohtokauppiaan kädelle kuin kesytetty lintu ja jatkoi vaappumistaan kuin tuuliviiri. Rohtokauppias hymyili. Yhtäkkiä koko kapine keikahti toiselle laidalleen – alempi siipi kohti Narutoa.

”Kyllä vain”, kauppias sanoi. ”Vaakani näyttää, että etsimäni mononoke on lähellä.”

”Käskinkö jo puhuman selkokieltä?” Naruto kivahti. ”Mikä helkkari sinä oikein olet? Rohtokauppias, ja pirun pipanat!”

Rohtomies hymyili. ”Kyllä. Minä olen silkka yksinkertainen rohtokauppias. Mutta etsin työkseni myös seutuja vaivaavia mononokeja.”

”Mononokeja?” Naruton mielessä alkoi raksuttaa hiljalleen. Mononoke. Se oli jotain kansanperinnettä. Henkihirviö, joka oli syntynyt ihmisten pahoista tukahdetuista tunteista: surusta, vihasta, katkeruudesta. Naruto muisti nähneensä jotain mainintaa sellaisesta jossain sarjakuvassa, mutta ei kai…

”Tämä haaste on suurempi kuin kohtaamani bake-nekot konsanaan”, rohtokauppias sanoi ja hymyili taas pelottavasti. ”Itse kitsune.”

Bake-neko. Hirviökissa. Kitsune. Hirviökettu. Naruto arvasi pian juonikuviota…

”Oletko Akatsukista?!?” hän kivahti ja ponkaisi raivokkaasti itsensä polvilleen. ”Minä en pahisten mukaan lähde! Jos yrität riipiä Kyuubin minusta niin turha luulo! Saat Rasenganista! Revitte ehkä Shukakun Gaarasta, mutta sama ei minulla onnistu! Te ette käytä Kyuubin voimia pahaan!!”

Naruton äimistykseksi rohtokauppias vain hymähti. ”Ooya. Kyuubi on siis sen nimi? Ja ’käytä Kyuubin voimia pahaan’? Ehei. Minä en käytä mononokejen voimia. Ei. Minä tuhoan mononoket.”

Naruto nielaisi. Kun Shukaku oli revitty Gaarasta, tämä oli kuollut, ja olisi ilman Chiyoa edelleenkin vainaja. Uhkasiko sama Narutoakin? Nyt ei vain valitettavasti ollut ainuttakaan henkiinherättäjää lähettyvillä!

”Minä hoidan kyllä kettuongelmani itse, pölvääni!” Naruto raivosi. ”Etkö tajua, että jos revit Kyuubin minusta, potkaisen tyhjää!”

”Uuu”, vastasi rohtokauppias. Varsinainen vokaalien ystävä. ”Mutta oletko miettinyt, miten moni voisi ’potkaista tyhjää’ kitsunesi vuoksi?”

Naruto hiljeni. Kyuubi oli kyllä tähän mennessä pysynyt aisoissa ja jopa pelastanut Narutoa pulasta, mutta…

Shhht. Laatikosto avautui uudelleen, mutta nyt se avautui rohtokauppiaan käsillä. Kauppias otti laatikostosta kenkälaatikkoa hieman isomman laatikon – nahka- ja metallisomisteisen – ja avasi sen. Naruto tuijotti näkymää. Laatikosta paljastui jokin, joka näytti isolta tikarilta tai pieneltä miekalta. Kauppias poimi sen käteensä. Miekan ponnessa oli apinan naama, jossa roikkui iso, häntämäinen tupsu, kuin se olisi apinan tukkaa.

”Tuhoan sisälläsi olevan tuholaisen tällä miekalla”, hän sanoi ja piteli asetta edessään vaakatasossa, tarkka katse luotuna juuri ja juuri aseen yli kohti Narutoa. Poika pani merkille pitkät, violeteiksi lakatut kynnet. ”Mutta ennen kuin voin vetää miekan ulos huotrastaan, tarvitsen mononoken muodon, totuuden ja perusteen.”


*****


Tarina jatkuu täällä.