Jäiset hiutaleet leijailivat hiljalleen harmaasta taivaasta laskeutuen valkealle matolle. Alastomat puut kurkistivat maiseman takaa. Koleudessa tallusteleva nuori jounin olisi kätkeytynyt säähän täydellisesti, elleivät hänen hiuksensa olisi mitätöineet yritystä.

Talvi oli hiljattain saapunut Konohaan, mutta ninjat suorittivat velvollisuutensa ajasta ja olosuhteista riippumatta. Ylemmän tason shinobeilla oli tietenkin eniten kiireitä, mikäli arvoisaa Hokagea ja ANBU:ja ei laskettu. Vapaa-aika olikin harvinaista herkkua Neji Hyuugalle ja tämä koetti nauttia siitä parhaansa mukaan kävelyretkellä lumen keskellä.

Shinobin velvollisuudet jatkuivat silti ympärivuorokautisesti. Painaessaan jälkensä hankeen poika tarkkaili ympäristöään sukunsa hopeisilla silmillä. Kaikki toiminta vaikutti Lehtikylälle tavanomaiselta, kunnes metsän siimeksestä kantautui avunhuuto.
”Ei! Älä satuta minua! Eiii!” Hyuugan aistit virittäytyivät kimeän, epätoivoisen huudon päättyessä armon aneluun. Neji tiesi pahimman tapahtuneen. Kadottamatta vakavoituneisuuttaan poika syöksyi metsän syleilyyn aktivoiden kekkei genkainsa löytääkseen paikalle.

Puiden hajotessa erilleen ne paljastivat jouninille jotain tyrmistyttävää. Ympäri puhdasta, haurasta mattoa lojui suuria punaisia lätäköitä. Päättömiin ja joihinkin raajattomiin ruumiisiin viittaavia teräaseita ei näkynyt mailla halmeilla. Ainoalla valkealla paikalla verikehän keskellä seisoi pinkkihiuksinen tyttö, joka toi Nejin mieleen parantajaninja Haruno Sakuran. Mutta toisin kuin kunoichilla, tämän neitokaisen päästä törrötti kaksi sarvea. Hän seisoi liikkumattomana kaiken hävityksen ympäröimänä punertava neste ympäri kasvojaan tuijottaen Hyuugaa hiuksiinsa sopivilla silmillä kylmästi. Jouninin mielessä pälkähti ajatus tytön osuudesta tapahtuneeseen, muttei voinut hyväksyä tätä epäilyä vielä. Hän rohkaistui avaamaan sanaisen arkkunsa.
”Anteeksi, oletko kunnossa?” Tyttö hätkähti huomatessaan pojan. Hän ei muistanut, milloin viimeksi joku oli välittänyt ylipäätään hänen olemassaolostaan.
”Osaatko sanoa, mitä täällä on tapahtunut?” poika jatkoi. Tyttö menetti viimein itsehillintänsä lähettäen lisäkätensä matkaan.

Kiitos Byakuganinsa, Hyuuga havaitsi räjähtävällä voimalla putoavan kiven lohkareen. Järkäle tömähti maahan ravisuttaen lumia alas puista jouninin väistäessä täpärästi. Verisiä ruumiita, sarvipäinen tyttö, lentäviä kiven järkäleitä, kaikki se velloi ninjan mielessä. Neji tarkensi doujutsuaan, mutta turhaan. Tytössä ei näyttänyt olevan pään lisäksi mitään kummallista. Poika keskeytti tutkintansa huomatessaan uuden järkäleen lähestyvän. Siirtyessään sivummalle hän toivoi keksineensä syyn yliluonnolliselle ilmiölle.
”En satuta sinua!” hän huudahti koettaen rauhoittaa tyttöä. Kolmatta kiveä ei kuulunut ja poika uskaltautui lähestyä tuntematonta, joka vaikutti toistaiseksi vaarattomalta.

Heitä erotti vain muutama askelpari helmiäisten ja punertavien silmien kohdatessa. Pitkään heitä erotti hiljaisuus ja ympäröivä hävitys, josta shinobi ei ollut vieläkään täysin toipunut. Hän jatkoi tytön eriskummallisen olemuksen tutkiskelua. Tyttö keräsi rohkeutensa palasia jättäen puheenvuoron Nejille.
”Mikä on nimesi?” hän kysyi kohteliaasti, mutta varautuen puolustautumaan. Viimein tyttö avasi suunsa ja ilmoitti nimensä.
”Lucy.” Hän painoi katseensa maahan, äänestä huokuivat yksinäisyys ja pelko. Poika pani tämän merkille, mutta eteni asioita tärkeysjärjestyksessä.
”Tiedätkö, mitä täällä on käynyt?” Tyttö nosti katseensa maasta hämmästyneenä, eikö tämä poika käsittänyt minkä kanssa oli tekemisissä? Jo hetken Lucy oli luullut pojan ymmärtävän asioiden todellisen laidan kivisateen kautta. Tyttöä ei houkutellut ajatus taistelusta poikaa vastaan, mikäli kertoisi tälle totuuden.  

Jounin odotti kärsimättömänä vastausta, mutta tajusi jättäneensä Lucyn tiedottomaksi nimestään. Edellisen kysymyksen leijuessa ilmassa hän esittäytyi.
”Olen Neji Hyuuga”, hän sanoi ystävällisesti.
Kaksi päätelmää väitteli pojan alitajunnassa. Hän hyväksyi Lucyn ja halusi auttaa tätä, mutta toisaalta verivirrat tytön ympärillä eivät kertoneet hyvää eikä kivien viskonta ei parantanut asiaa tippaakaan. Hän ojensi kättään tuttavuuden merkkinä, valppauden ohuen nuoran kiristyessä hänen ympärillään. Hän ehtisi pohtia mysteeriä myöhemmin. Kenties tyttö suostuisi avautumaan, jahka pääsisi tästä paikasta. Ihmetyksissään Lucy ei kyennyt tekemään ratkaisua pojan suhteen. Hän tarttui nuorukaisen käteen ilmekään värähtämättä. Hän uskoi pojan olevan hyvä ihminen, pitäköön henkensä toistaiseksi.

”Vien sinut turvallisemmalle paikalle ja hälytän tänne sitten apujoukkoja”, Neji ilmoitti tietäen hyvin uhrien ajan loppuneen kauan sitten. Kylää ei kuitenkaan pitäisi jättää tiedottomaksi mahdollisesta vihollisesta. Lucy nyökäytti päätään myöntymisen merkiksi. Astellessaan Hyuuga huomasi tahraavansa hankea, hän oli epähuomiossa työntänyt jalkansa vereen. Hän päätti puhdistaa kenkänsä, jottei mitään turhan selviä johtolankoja löydettäisi. Ninjakoirat olivat tietenkin asia erikseen. Tyttö seurasi jouninia vaiteliaana heidän suunnatessa kylään. Tuuli puhalsi kulkijoiden ylitse hiutaleiden takertuessa heihin sulaen lopulta nesteeksi. Lamput syttyivät valaisemaan katuja hämärän hiipiessä Konohaan.

Neji jätti Lucyn ulos odottamaan kipaistakseen Hokagen pakeilla kertomassa uutiset. Reissu osoittautui turhaksi Tsunaden ilmoittaessa ANBU:jen olevan jo matkalla.
”Oliko sinulla jotain erityistä asiaan liittyvää, Neji?” Tsunade kysyi ystävällisesti. Neji hätkähti, mutta pakotti äänensä neutraaliksi.
”Ei, Hokage-sama”, hän sanoi ja laahusti turhautuneena takaisin suunnatakseen kotiinsa Lucy kannoillaan.

Tyttö nosti katseensa nähdessään kookkaan puutaloon. Se vaikutti hyvin kodikkaalta, siellä asui varmasti monia henkiä. Lucy katseli vaiti Nejin yrityksiä puhdistaa jalkineitaan viimeisistä tahroista. Saatuaan vihoviimeiset läikät pois poika opasti tytön sisään. Ketään ei kuulunut olevan kotona. He sulkeutuivat nuoren Hyuugan huoneeseen. Poika tarjosi tytölle tuolin alleen, tämä istuutui sille tyly ja hyökkäävä katse silmissään. Neji istahti vuoteelleen toivoen Lucyn olevan yhteistyöhaluinen.
”Minua kiinnostaisi kovasti tietää enemmän noista sinun…”, hän sanoi osoittaen etusormellaan otsaansa. Tyttö ymmärsi viestin ja puhkesi puhumaan kolealla äänellään.
”Olen diclonius. Se on ihmisten luoma uusi rotu.” Neji oli aivan ymmällään kuulemastaan, mutta jatkoi keskustelua.
”Nuo sarvet eivät ole ilmeisesti dicloniuksien ainoa ominaisuus”, hän kysäisi pistävästi. Lucyn ilme valahti yhtäkkiä, hän tuijotti Hyuugaa kylmästi selitystä vaatien.
”Ja nuo silmät eivät ilmeisesti ole mitkään tavalliset!” hän latasi takaisin ääntään korottaen. Neji tunsi ärtymyksen kuplivan sisällään, mutta hän ymmärsi Lucyn olevan vähintään yhtä ulalla kuin hän. Poika uskoi pääsevänsä yhteisymmärrykseen kertomalla ensin itsestään.
”Kuulun Konohan Hyuuga-klaaniin, joka kantaa Byakugan-kekkei genkaita. Se on silmätekniikka, jonka avulla näemme ihmisten meridiaanit sekä 360 astetta ympärillämme, näköetäisyys riippuu käyttäjästä”, Neji lopetti kertomuksensa tuijottaen kysyvästi Lucya. Hänen oli onnistunut tyrehdyttää tytön tiedonjano ja katsoi tätä nyt aktivoiden mainitsemansa doujutsun. Diclonius ymmärsi ahdinkonsa ja vastasi painaen katseensa maahan. Jos tämä Hyuuga oli yhtä terävä kuin miltä vaikutti, olisi turha pyristellä vastaan.
”Meillä on eräänlaisia näkymättömiä, voimakkaita lisäkäsiä, vektoreita”, hän kertoi jättäen tahallisesti Nejin tiedottomaksi eräistä pikkuseikoista.

Hyuuga tyytyi Lucyn kertomukseen ja sammutti Byakuganinsa epäilyn kalvaessa yhä hänen mieltään. Hän pyöritteli tapahtumia kerta kerran jälkeen mielessään. Jos Lucy oli syytön, Nejin olisi doujutsullaan pitänyt hahmottaa tappaja, tämä ei olisi pitkälle pötkinyt riistettyään pojan kuuleman huutajan hengen. Toisaalta sellaista kauheutta nähdessään jounin tuskin oli keskittynyt muuhun kuin edessään leviävään näkyyn. Vaihtoehdot alkoivat käydä uhkaavasti vähiin.

Jouninilla ei ollut aavistustakaan, mitä tekisi tytön kanssa. Oliko tämä todella syyllistynyt sellaiseen hirmutekoon? Ja jos oli, miksi ihmeessä? Pelko hiipi vähitellen Hyuugan ajatuksiin Lucyn koettaessa kätkeä haukotuksensa. Neji puhkesi jälleen puhumaan.
”Haluaisin todella tietää, mitä siellä metsässä oikein tapahtui”, hän kysäisi jo kolmannen kerran, jolloin jokin dicloniuksen päässä napsahti. Syyttävän äänen kuullessaan hän lähetti lisäkätensä kohti jouninia. Tietenkään Neji ei kyennyt reagoimaan uhkaan, joka pysähtyi aivan hänen kallonsa eteen. Äkisti Lucy kutsui kätensä takaisin huokaisten syvään. Syvä epätoivo ja suru kaihersivat hänen mieltään. Antaako Hyuugan elää ja laverrella näkemästään, vai tappaako poika niille sijoilleen?

Heidän välillään vallitsi pitkään tiivis tuijotuskilpailu. Lucy sai luovutusvoiton Neji katsahtaessa kelloon ja sai huomatessaan viisareiden kiertäneen taulun lähes kokonaan. Ymmärtämättä itsekään tekoaan hän nousi ylös ja esitti vieraalleen tarjouksen.
”Haluaisitko jäädä yöksi?”, hän kysyi hieman kierrellen. Hyuuga kiitti onneaan, sillä Hiashi oli ilmoittanut lähtevänsä asioille, Hinata suoritti tehtävää ja nuori Hanabi oli änkeytynyt ystävälleen yökylään. Lucy yllättyi suuresti, sillä tyttö ei muistanut milloin häntä oli viimeksi kohdeltu tasavertaisena muiden kanssa. Toki hän tiesi Nejin ymmärtävän tytön syntisyyden, mutta hän nyökäytti päätään vastaukseksi.
”Näytän sinulle, missä vierashuoneen ja missä voit peseytyä”, Hyuuga kertoi ja poistui huoneestaan diclonius perässään.

Majoitettuaan vierashuoneen käyttökelpoiseksi Neji oli tiedustellut tytön ruokahalua, mutta tämä oli kieltäytynyt ateriasta. Lucy oli painellut suorinta tietä peseytymään ja nukkumaan. Sängyssä hän vain pyöri ja kääntyili samat päivävaatteet yllään. Häntä hävetti viettää yönsä henkilön kotona, jonka päivät hän oli koettanut päättää peräti kaksi kertaa. Unen pysytellessä dicloniuksen ulottumattomissa omantunnontuskat nakersivat hänen ajatuksiaan kuin termiitit lahopuuta. Tyttö tiesi joutuvansa vaikeuksiin, jos jäisi yhtään pidemmäksi. Eivät ihmiset koskaan voineet ymmärtää hänen erilaisuuttaan, mutta olivat kuitenkin luoneet koko rodun! Mietteisiinsä vaipuneena hän laahusti käytävään kohti Nejin huonetta.

Pojan levolliset kasvot eivät tuoneet kaarretta tytön huulille. Hän loi viimeisen kylmän katseen uinuvaan nuorukaiseen. Vaikka ihmiset osasivat olla julmia ja petollisia, maailma tarvitsi hyväsydämisiä ja ystävällisiä henkilöitä kuten Neji. Tyttö kumartui pojan ylle ja kuiskasi hiljaa:
”Kiitos Neji.” Hyvästinsä jätettyään Lucy avasi huoneen ikkunan ja päästi viiman sisään. Hän hyppäsi lisäkäsiensä voimin hangelle sulkien uloskäyntinsä jäljessään. Hiljaa tyttö katosi juoksuaskelin synkkään talviyöhön lumihiutaleiden tanssiessa hänen ympärillään.