A/N: Ja tälleen, lukekaa ja kommentoikaa ja kertokaa kuinka voin parantaa kirjoitustani. Ja huom, tämä ei __todellakaan__ ole parhaimpia kirjoituksiani.

~~~

Opeta minut rakastamaan


Diskovalot heijastuivat kimaltelevista asuista ja metallisista kannattimista, joissa roikkui valonheittimiä, joista lähti värikkäitä valonsäteitä. Ne valaisivat muuten hämärää tanssilattiaa, samalla kun ihmiset pyörähtelivät välkkyvien valojen keskellä. Yksinäisenä lattian reunalla seisova Hidan seurasi kyllästyneenä muiden ihmisten tanssia.

Vaikka hän seisoikin Tokion suosituimman yökerhon tanssilattian reunustalla, ei hän ollut seuraa itselleen löytänyt. Ei sillä, etteikö hän olisi kiinnittänyt katsettaan yhteenkään hyvännäköiseen naiseen. Kuitenkaan yksikään ei ollut uskaltautunut tulla juttelemaan hänelle.

Jälleen Hidan kumosi uuden juoman kurkustaan alas, tuntien samalla juoman vaikuttavan pienesti hänen tasapainoonsa. Hiukan haparoivin askelin hän tallusti mustassa nahkatakissaan kohti baaritiskiä aikomuksenaan hakea uutta juotavaa. Kohtalon ivasta hän kuitenkin törmäsi matkallaan punahiuksiseen naiseen.
"Voi sitä katsoa eteensäkin!" nainen ärähti käheällä, mutta sointuvalla äänellä. Nainen käännähti ympäri ja painoi itseään reilusti pidemmän miehen läheistä spottivalotolppaa vasten. Punaiset silmät silmäilivät toisiaan, kunnes harmaahiuksinen mies räpsäytti omiaan. Naisen tuijotus oli murhaavan painostava ja vaivalloisesti nielaisten albiino riisti katseensa pois, sillä tämän huomion oli vienyt naisen hiusten seasta sojottavat sarvet. Aidot taikka ei, ne sopivat tälle.

"No? Etkö aio sanoa mitään?" Hidanille täysin tuntematon nainen tivasi raivostuneen oloisena tältä. Typeränä mies räpsäytti silmiään. Huusiko nainen todellakin hänelle? Lamaantuneena tämä jäi tuijottamaan naisen silmiä, kunnes älysi vastata.
"Saatana! Kerro ensin vittu nimesi, niin voisin harkitakin asiaa!" albiino kähäisi saaden naisen silmät pyöristymään. Joko hämmennyksestä taiko yllättyneisyydestä.

"Lucy." nainen sanoi ja Hidan huomasi vasta nyt, että nainen piteli tämän paidasta tiukalla otteella.
"Hidan, ja olen ihan helvetin pahoillani, että en huomannut sinua." albiino sanoi pisteliäästi. Lucy taasen tuhahti halveksivasti.
"No johan on hauska tavata." tämä sanoi ivallisesti hymyillen. Ote albiinon paidasta löystyi hieman ja lopulta irtosi kokonaan. Hämärässä valaistuksessa hiukset näyttivät tummanpunaisilta, mutta aina strobovalon välähtäessä valo paljasti, että ne olivatkin tummahkon pinkit.

Mustaan lappuhameeseen sonnustautunut nainen pyörähti ympäri ja lähti kävelemään poispäin korkeakorkoisissa nahkasaappaissaan.
"Hyvä perse!" huuto karkasi Hidanilta ennen kuin hän ehti purra kieltään. Hän nielaisi ja yritti kasata itselleen pokerinaaman. Hitaasti Lucy kääntyi ympäri ja katsoi murhaavana albiinoa, ennen kuin otti ne viisi askelta, jotka hän oli ehtinyt kävellä.

"Mitä sinä sanoit?" Lucy kysyi painottaen jokaista sanaansa. Hidan virnisti leveästi. Toinen oli pippurinen tapaus.
"Sanoin, että sinulla on helvetin hyvä perse." albiino sanoi virnuillen leveästi. Ilme naisen kasvoilla muuttui koko ajan vain myrskyisämmäksi.
"Haluatko päästä hengestäsi?"
"Voinko tarjota drinkin?"
"Anteeksi?" Lucyn ääni nousi kimeäksi silmien laajetessa teevadeiksi. Pidempi kohotti toista kulmaansa kysyvänä.
"Yhden sitten." pinkkihiuksinen huokaisi ärtyneenä.

**

Yksi juoma oli vaihtunut muutamaksi kymmeneksi siinä vaiheessa, kun Hidan uskaltautui ehdottamaan siirtymistä hänen asunnolleen, joka sijaitsi vain muutaman korttelin päässä. Lucy nyökkäsi ja juotuaan viimeisen snapsilasinsa hän nousi seisomaan päätään puistellen.
"Mennään." albiino naurahti kevyesti tarttuen samalla kevyesti huojuvaan naisen käteen.

Heidän astuessaan viileään yöilmaan Lucy pyysi Hidania odottamaan hetken. Nainen kaivoi laukustaan kännykkänsä.
"Kõta, Lucy tässä. Menen yhden... hmm... Tuttavan luokse. Olen kunnolla, tai ainakin yritän olla. Heippa." nainen puhui selvästikin vastaajaan. Laitettuaan kännykkänsä pois tämä kohtasi Hidanin kysyvän katseen.
"Ylihuolehtiva ystävä ja tämän vastaaja." tämä vastasi äänettömään kysymykseen. Albiino naurahti ja lähti johdattamaan pinkkihiuksista katua pitkin.

**

Hidan siveli toisella kädellään Lucyn paljasta käsivartta samalla, kun avasi ulko-oveaan. Lukon napsahdettua auki tämä avasi oven, jolloin saranoista lähtevä ääni kaikui kerrostalon rappukäytävässä. Lucy pyörähti ympäri ja  painoi huulensa vaativina albiinon vastaaville. Hidan työnsi naisen edellään sisälle asuntoon rikkomatta suudelmaa, joka kävi koko ajan tulisemmaksi.

Kaksikko potki kengät jaloistaan ja jättäen turhat tavarat, kuten takit ja Lucyn käsilaukun eteisen lattialle. Hidanin kädet vaeltelivat pitkin naisen selkää samalla kun tämä repi hänen paitaansa pois. Paita lensi lattialle ja pian Lucyn lappuhame valahti tämän reisiä pitkin lattialle. Hidan kohotti kätensä laskien sen naisen rinnan päälle. Se ei ollut iso, vaan juuri sopiva miehen makuun.

"Miksi siinä käy yleensä niin, että kaksi toisiaan vihaavaa ihmistä päätyy naimaan aina jonnekin?" Lucy huohotti hengästyneenä lukuisista suudelmista. Hidan tyytyi vain hymähtämään toisen pohdinnalle. Häntä kiinnosti enemmän naisen vartalo ja sen kaaret.

Kaksikko ajautui alastomina suutelemaan toisiaan albiinon nukkavierulle sohvalle. Naisen kädet vaelsivat miehen selällä kietoutuen lopulta tiukasti tämän vyötärölle. Pidempi kohottautui ylemmäs, nostaen samalla Lucyn jalat olkapäilleen. Hän huudahti toisen työntyessä häneen, mutta albiino tukahdutti sen suutelemalla jälleen naisen jo valmiiksi turvonneita huulia. Punaiset silmät kohtasivat toisensa kuun valaistessa huonetta samalla, kun kaksikko huusi toistensa nimiä.

****

Hidan muisti. Hän muisti miltä naisen kosketus oli tuntunut hänen ihollaan. Hän muisti miten nainen oli huohottanut hänen nimeään orgasmin vavisuttaessa kehoaan. Jo pelkästään Lucyn kasvojen ajatteleminen aiheutti Hidanille kylmiäväreitä. Hän tunsi oudon kiintymyksen naista kohtaan. Ihastusta? Rakkautta? Paskat, ei sellaista ollut olemassa, kuin rakkaus. Ja jos oli, ei yhden yhteisen yön jälkeen voinut olla sellaisia tunteita.

Hidan oli yksin sohvalla, mikä sai kylmän tunteen valahtamaan tämän mahanpohjalle. Hän makasi alastomana ohuen viltin alla katsellen painaumaa vierellään, joka todisti naisen olleen edes siinä. Se todisti, että pinkkihiuksinen, samanlaiset silmät omaava nainen edes oli olemassa. Lucy ei ollut Hidanin mielikuvistusta.

Nousten istumaan jälleen yksinäisenä hän huomasi, että naisen vaatteet lojuivat edelleen lattialla. Yllättyneenä tämä nousi seisomaan, puki päälleen eiliset bokserinsa ja katseli ympärilleen. Hiljaisessa asunnossa ei näkynyt ketään, ei vilaustakaan naisesta.

Kunnes Hidan kuuli nyyhkäisyn. Säpsähtäen hän kääntyi tuijottamaan kylpyhuoneensa ovea. Hitain askelin albiino saavutti oven ja avatessaan sen hän kuuli toisen nyyhkäisyn. Lucy nojasi kylmään kaakeliseinään polvet koukussa. Hän itki edelleen, vaikka huomasikin albiinon tulleen vierelleen.

"Lucy? Mikä on?" tämä kysyi hiljaisella äänellä laskeutuessaan istumaan kylmälle lattialle.
”En jaksa enää.” toinen kuiskasi tukkoisesti nostamatta päätään polvistaan. Hidan rypisti kulmiaan ja kietoi hitaasti käsivartensa naisen laihan alusvaatteiden peittämän kehon ympärille. Lucy nojautui hiukan lähemmäs Hidania tuntiessaan tämän kehon lämmön.
”Kerro minulle.” albiino sanoi tiukalla, mutta lempeällä äänellä. Lucy vavahti kevyesti vetäessään terävästi henkeä.

”Lucy, puhu minulle.” Hidan komensi nostaen toisella kädellään naisen päätä leuasta. Naisen silmät harhailivat kohdistumatta mihinkään. Kyyneleet putoilivat ripsien seasta poskille, joilta ne sitten valuivat leukaa kohti.
”Katso minua, Lucy!” albiino kuiskasi teräsästi, jolloin toisen harhaileva katse kohdistui häneen. Silmistä hohti ahdistuneisuus ja pelko, joka sai albiinon puraisemaan huultaan.
”Olen kamala ihminen.” nainen kuiskasi hennolla äänellä, saaden toisen säpsähtämään. ”Olen pelkkä murhaaja. Minun kuuluisi kuolla.” tämä jatkoi. Hidanin silmät laajenivat hämmästyksestä.
”Lucy, tuo ei voi olla totta.” hän kuiskasi pidellen edelleen toisen leuasta kiinni.
”Se vain on! Olen paskainen kaksinaama, joka ensin etsii itselleen seuraa ja tappaa heidät kyllästyttyään, ennen kuin minut jätetään yksin!” Lucy rimpuili itsensa irti albiinon otteesta ja vetäytyi kauemmas tästä.
”Miksi?” Hidan henkäisi järkyttyneenä. Osaamatta sanoa tai toimia mitenkään, hän vain istui polvillaan tuijottaen pinkkihiuksista naista.
”Minua ei rakasteta, enkä minäkään osaa rakastaa.” Lucy kuiskasi alkaen jälleen itkeä. Hän kietoi kätensä ympärilleen ja puristi silmänsä kiinni itkun vavisuttaessa hentoa kehoa.

**

”Tapa minut. En jaksa enää.” nainen kohotti kasvonsa kyynelten valuessa. Pyyntö jäi leijumaan kahden punasilmäisen välillä. ”Tapa minut.” pyyntö toistui uudestaan, mutta Hidan pudisti päätään, kysyen jälleen miksi.
”Ehkä synnyn uudestaan ja opin rakastamaan.” vastaus kuulosti yksinkertaiselta jopa Hidanin korviin. Hidan työnsi itseään  hiukan lähemmäs Lucya nyt varmana tekemisistään.
”Minä rakastan sinua.” hän kuiskasi hetken epäröinnin jälkeen.
Lucyn silmät laajenivat ja suu avautui pienesti. ”Sinä... rakastat minua..?”
Nyökkäys. ”Voin opettaa sinutkin rakastamaan, mutta se ei onnistu jos olet kuollut.” Hidan kuiskasi tullen jälleen lähemmäs. Lucy henkäisi silmät laajenneina.

Jossain päin olohuonetta puhelin pärähti soimaan. Lucy säpsähti, räpäytti silmiään ja ryntäsi etsimään puhelintaan. Hidan lähti hitaasti perään, mutta jäi kuitenkin katselemaan toisen hoikkaa hahmoa olohuoneen ovelta.
”Ei Kõta, sinun ei tarvitse tulla siivoamaan” hiljaisuus ”Kyllä, olen itkenyt” hiljaisuus ”Hän opettaa... minut rakastamaan.”

Kevyt virnistys kohosi Hidanin huulille toisen lopettaessa puhelunsa. Lucy kääntyi albiinon puoleen hymyillen kevyesti surullisin silmin. ”Kiitos.” hän sanoi pidemmän tullessa hänen luokseen ja kiedottuaan kätensä Lucyn ympärille, Hidan suukotti tämän päälakea.

Enää hän ei olisi yksin. Ei koskaan.