Sydän jyskytti mustana rinnassani. Pelkäsin hengittää, en halunnut päästää ääntäkään. Olin lamaantunut, naulattu paikoilleni. Pelko silmissäni riitti kertomaan tuolle miehelle, että hän oli juuri tehnyt sen mitä eniten pelkäsin: ilmestynyt eteeni.

Miten paljon ihminen voikaan pelätä? En ollut koskaan tavannut ainuttakaan M-9n jäsentä ja silti pelkäsin. Pelkät puheet ja huhut voivat saada ihmisen pelkäämään jotain asiaa koko sydämestään. Näin on ainakin minun kohdallani.

Sillä hetkellä en voinut ajatella. Pääni oli täynnä orjantappuraista kuolemaa. Olin tilanteessa, johon olin valmistautunut. Olinko kuitenkaan tarpeeksi valmis nousemaan omille siivilleni ja taistelemaan valkoisena ratsuna laudalla?

Halusin olla. Halusin sitä niin valtavasti. Oliko se sumentanut pääni ja vienyt minut pois todellisuuden satamasta? Olinko ajelehtinut todellisuudesta omalla pienellä purjelaivallani saarelle, joka ei näkynyt pisteenä kartalla? Missä minä olen ja minne olen joutumassa?

Halusin taistella. Minä todella halusin sitä ja minä janosin tuon miehen verta. Halusin nähdä hänen kuolevan, kärsivän samalla tavalla kuin kaltaiseni.

Pääni täyttyi ajatuksista. Mitähän muut kaltaiseni mahtoivat ajatella, kun saivat luodista kylkeensä tai keihäästä niskaansa? He eivät onnistuneet edes pakenemaan, joten miten minä onnistuisin taistelemaan taidolla, jota en edes hallitse? Mieleni oli täynnä kysymyksiä. Olin itse itseni kysymysmerkki verisellä paperilla.

Sanaton pelko musersi minua jossain syvällä sisälläni. Olin ankkuroitu hiekkaiselle palalle maata, jolla pysyin. Olin yksin, aivan yksin. Tuuli ei puhaltanut minulle ja kasvoni loistivat sanatonta kipua ja yksinäisyyttä. Joku auttakaa ja ojentakaa minulle kätenne.

Antakaa minulle nimi jota huutaa.

Minä niin tahdoin taistella. Taistella ilman miekkaa ja kilpeä. Vain tunteeni aseenani, myrkkynä silmissäni. Miksen kykene liikkumaan? Miksi minun pitää harjoittaa itsemurhaa sielussani? Miksi katson syvälle tuon miehen likaisiin silmiin? Tiedän hänen haluavan vain yhtä:

Kuolemaani, valkoista lippua linnani yllä

Pelini päättymistä, ratsuni kaatumista

Minä vihaan pelkoani, joka on syntynyt silloin, kun typeränä jäin paikoilleni, enkä lähtenyt aikaisemmin tälle matkalleni. Haavoitin itseäni jatkuvasti silloin, kun asuin kotonani ja kuuntelin tarinoita siitä, miten yksi kaltaiseni oli jälleen teurastettu. Kaltaiseni, me emme saa edes kylmää hautakiveä. Kukaan ei surisi. Emmekö ole surun, tai edes pienen kyyneleen arvoisia?

Pyydän. Kertokaa minulle joku, minkä ajatukseni ja sieluntoiveeni valjastan aseekseni? Miten voin taistella kun sydän, jota rakastan, haluaa vain ankkuroitua paikalleen ja alistua.

Kuu astui esiin pilvien takaa ja varjoni piteni. Se kääntyi miestä kohti. Katseeni seurasi sitä, miten se jätti muut varjot alleen ja pysähtyi. Kuulin henkäyksen korvissani ja vaikka kuinka etsin, en löytänyt huulia, jotka olivat minua henkäyksellään kutsuneet.

Jopa varjoni oli minua rohkeampi. Mutta jos varjo on sieluni, myös sieluni käskee minua katsomaan eteenpäin. Mutta mikä sielu on? Silmissäni välähti ja mies astui askeleen minua kohti. Huuleni raottuivat ja tuijotin hänen jalkojaan.

Älä tallo sieluani. Sinulla ei ole oikeutta seisoa varjoni päällä. Sinulla ei ole oikeutta laskea jalkojasi sille, joka ylväästi kehoani rohkeammin uskaltaa nousta määrättyä kohtaloa vastaan.

Muistin tarinan varjon ja sielun yhteydestä. Silmäni avautuivat, sydämeni hellitti hiljaa ankkurista.
Minun varjoni rinta, se on vaaleampi kuin muu varjo sen ympärillä.

Enkö vain tiedosta sitä? Enkö huomaa sitä, että minulla on jo ase? Vaalea jälki varjossani, sama taistelun liekki rinnassani.

Se käskee minua tekemään parhaani?

* * *

Tummahiuksisen miehen kapeiden huulien välistä karkasi pilkallinen, huvittuneen sävyinen ääni. Naruto tuijotti lasittuneena miehen jalkoihin ja hitaasti, tärisevin käsin työnsi itseään kauemmas hiekkaisesta maasta. Kultahiuksisen huulet tärisivät ja vaikka hän kohosi, pysyi hänen katseensa miehen jaloissa.

Mustapukuinen huoahti ja sipaisi paksuja hiuksiaan.
”Pidin enemmän siitä, miten katsoit minua pelosta täristen”, mies huomautti ja Naruto puristi kätensä nyrkkiin hiljaa hengittäen. Punakirjaimilla painettu teksti välkehti kuun säteiden tanssissa ja sinisilmäinen juoksija pakotti selkänsä suoraksi.

Naruton leuka tärisi ja hänen punertavien huulien lomasta karkasi matala murahdus. Mescaline 9:n jäsen tuhahti ja laski hetkeksi kätensä lanteilleen.
”Älä…”, Naruto kuiskasi ja kysyvästi mustahiuksinen kohautti kulmakarvojaan, pilkkaava sävy huulillaan.
”Älä seiso varjoni päällä!”, juoksija karjaisi ja mustapukuinen tuijotti neutraalina raivoissaan katseensa nostanutta nuorukaista. Mescalinen koira räjähti pilkkaavaan nauruun.
”Uskomatonta, ovatko kaikki juoksijat päistään sekaisin?” Mies kysyi ja kultahiuksinen lujitti katseensa.

Tuuli ujelsi keltahiuksisen korvissa ja hän nosti laukkunsa harteiltaan, tiputtaen sen maahan. Tämä ele sai M-9n jäsenen jälleen jäätävän neutraaliksi. Naruto puri hampaitaan yhteen.
”Sinä et tunne minua, et tiedä mitä ajattelen. Sinä et tiedä mitään, sinulla ei ole oikeutta pilkata minua!” Sinisilmäinen huusi ja ennen kuin osasi itsekään siihen varautua, oli hän jo ampaissut pidempää miestä kohden.

Naruto juoksi, tai oikeastaan kiisi. Melkein lensi. Hän oli varma, ettei mies edes kyennyt näkemään häntä. Varmana, raivosta lähes sokaistuneena, Naruto ilmestyi miehen eteen ja iski jalkansa kohti miehen oikeaa olkapäätä. Sinisilmäisen katse lasittui ja M-9n jäsen tarrasi kiinni hänen jalastaan, ennen kuin se oli lähelläkään maalia.
”Olet nopea, mutta minä olen koira. Koira joka on koulutettu tappamaan juuri sinunlaisiasi hirviöitä!” Mescalinen jäsen karjaisi ja viskaisi Naruton takaisin siihen suuntaan, mistä oli lähtenytkin.

Vauhti jolla Naruto lensi, sai kultahiuksisen pelkäämään valtavasti. Tuon tappajakoiran heitosta hän lensi nopeampaa, kuin oli juossut.

Näinkö suuri on kuilu minun ja verikoiran välillä?

Kultahiuksinen ei saanut mahdollisuuttakaan vastustaa kitkaa. Hän ei voinut jarruttaa hiekkaa vasten ja päätyä jaloilleen. Kultahiuksinen mätkähti selälleen, kieri itsensä ympäri sivuttain. Kova maa ja kivet repivät hänen ihoaan ja vaatteitaan.

Voinko koskaan ommella kuilua kiinni? Jos opin hallitsemaan taitoni, tuleeko minusta varmempi? Vai onko sekin vain unelmaa, harhapolku totuudesta?

Vihdoin kieriminen päättyi ja Naruto löysi itsensä kyljeltään katse miestä kohti. Kultahiuksisen vasen käsi oli täysin ruhjeilla ja kuin sen unohtaen, Naruto työnsi itseään pystyyn kivuliaasti huultaan purren. M-9n jäsenen kasvoille levisi hymy ja suu vääntyi riemukkaaseen kaaren.

Naruto yskäisi pari kertaa, ennen kuin vaivoin sai itsensä pystyyn. Sinisilmäinen tuijotti silmiään hankalasti räpsytellen Mescalinen jäsentä. Päähän sattui ja kipu heijastui inhottavasti silmiin, hän oli mitä ilmeisimmin iskenyt päänsäkin vasten hiekkaista pintaa. Naruto vei paremmassa kunnossa olevan kätensä kasvoilleen ja oli aukomassa suutaan, kun vaistonvaraisesti ponkaisi huonossa kulmassa eteenpäin ja väisti vain hetkessä viereensä ilmestyneen tappajakoiran potkun.

M-9n jäsen naurahti ja ennen kuin Naruto ehti päästä jaloilleen, oli mies Naruton edessä ja potkaisi poikaa vatsaan niin, ettei Naruto hetkeen nähnyt muuta kuin ahdistavaa harmautta. Kultakutri yskäisi ja lennähti vaivaiset pari metriä taaksepäin ja päätyi raskaasti huohottaen selälleen. Mitä hän oikein teki? Pelkät potkut ja tuimat ilmeet eivät saisi vaikuttaa häneen näin. Pelko ei saisi ottaa valtaa ja viedä hänen taistelunhimoaan mennessään.

Alahuulensa verelle puraisten Naruto pakotti itsensä pystyyn ja tuijotti parin metrin päässä seisovaa Mescalinen jäsentä. Mies naurahti kuin kuivan vitsin kuulleena ja otti pari rauhallista askelta, kunnes syöksyi vauhdilla juoksevaa kohti. Sinisilmät eivät nähneet mitään, oli uskomatonta miten kaikki kävi niin nopeasti. Taas hän oli saanut potkun vatsaansa ja hänet oli isketty jalalla rintakehää painaen vasten maata. Hankalasti happea haukkoen Naruto tuijotti yllään seisovaa miestä, joka tottunein elein sytytti tupakkansa ja hymyili sitten alistetulle. Naruto ei osannut lukea miehen ilmettä, se oli niin iloinen. Ajatteliko mies kenties puhdistavansa maailmaa tuhoamalla yhden sellaisen, joka uhmasi tietoisesti luonnonlakia?

Se kuulosti epäreilulta, valtavan julmalta. Mutta siihen heidät oli koulutettu. Tämä oli vain temppu jonka he suorittaisivat. Koira palaisi häntäänsä heiluttaen omistajansa luokse ja saisi palkkion. He olivat hihnassa ja sokeasti makupalaa palvoen tekivät kuten käskettiin. Käheä inahdus saatettiin ulos punertavien huulten lomasta, kun M-9:n jäsen laski jalalleen enemmän painoa. Kipu tuntui epäaidolta, sellaiselta jota tunsi vain unessa.
”Hyvää yötä”, mies kuiskasi hymyillen ja veti selästään mustan kangaskotelon sisältä pitkän, puikulamaisen miekan. Se välkehti verenhimoisena kuun säteissä, se välkehti suuriksi pakotettujen sinisilmien pinnalla. Kultahiuksinen oli täysin liimautunut paikalleen ja sekuntien kuluessa hän näki, kuinka miekka kohosi ja hymy miehen tupakasta harmaantuneilla kasvoilla syveni.

Näinkö helposti se kävi? Näinkö nopeasti ja yksinkertaisesti he päättivät kykenevien elämät? Ilman hetkenkään epäröintiä, he kohottivat miekkansa. Siniset silmät täyttyivät äänettömästä tuskasta.

Olivatko he näin vahvoja? He kykenivät samaan nopeuteen kuin hän. Narutolla ei ollut mahdollisuuttakaan yllätyshyökkäykseen. Mescaline 9:n jäsenet, he ovat liian vahvoja. Niin Naruto halusi uskotella itselleen. Totuus oli se, että hän oli heikko. Hän ei ollut koskaan nähnyt oikeaa taistelua, joten miten hän kykenisi taistelemaan sankarin lailla? Miten hän voisi taistella, jos hän ei koskaan hyväksyisi heikkouttaan. Hän halusi olla vahva, sellainen johon muut tukeutuivat. Miten hänestä koskaan voisi tulla sellainen, jos hän ei hyväksyisi tätä heikkoa puolta itsessään?

Heti kun kykenemme rakastamaan heikkoa ja murtunutta puolta itsessämme, huomaamme elävämme siinä mitä vielä hetki sitten tavoittelimme.

Miekka kääntyi ja säteissä hehkuen matkasi tietään kohti maahan alistetun rintaa. Valkoinen ratsu pelilaudalla heilahti, melkein kaatui.

”Fuahahaha~ Tuo ei ole kovin reilua”

Naruto tuijotti sinisillä silmillään miestä, joka oli jähmettynyt täysin paikoilleen. Tyttömäinen, iloinen ja silkasta huvittuneisuudesta täyttynyt nauru soi juoksijan korvissa. Savuava tupakka tippui hitaasti miehen huulten välistä Naruton rinnalle vierien lopulta soramaalle. Miekan terä oli vain parin senttimetrin päässä Naruton oikeasta rinnasta, joka sekin hengityksen voimasta kohoili aina välillä vain parin millimetrin päähän kiiltelevästä terästä.

M-9:n jäsenen lasittunut katse tuijotti juoksijaa, eikä kumpikaan tehnyt elettäkään liikkuakseen. Raikas, lapsenomainen nauru ei kadonnut minnekään. Hitaasti, sydän korvissa jyskyttäen Naruto käänsi hiekasta ja pölystä likaantuneet kasvonsa luhistunutta katsomoa ja naurua kohti.

Noin seitsemän metrin päässä seisoi vaaleanpunaiseen neuleeseen ja keltaiseen minihameeseen pukeutunut tyttö. Tytöllä oli kauniit, smaragdinvihreät silmät, jotka iloa loistaen kiiluivat hämärässä yössä. Tytön hiukset olivat lyhyiksi kynityt ja hattaran vaaleanpunaiset, otsatukka oli kiinnitetty sivulle sinisillä ja vihreillä pinneillä. Siniset silmät laskeutuivat silmistä tytön kenkiin. Toinen oli musta ja toinen valkoinen tennari. Vain metrin päässä tytön takana seisoi harmaamaskinen mies, jonka yllä oli pitkä, musta takki. Tuon miehen pystyyn vedetyt hiukset seisoivat ylväinä melkeinpä hohtaen hopeaa väriään kuun säteissä.
”♩♬♫ Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan, miten aurinko laskee puiden taakse ja saa taivaan punertamaan ♪♫”

Naruto tuijotti hiljaa itsekseen laulelevaa tyttöä, joka kävellen asteli kaksikkoa kohti. Tytön askeleet muistuttivat tanssin askeleita ja pehmeästi hymyillen tyttö pysähtyi metrin päähän Narutosta ja Mescaline 9:n jäsenestä.
”Hei Tuhkimo. Kuka olet, mistä olet ja mikä olet ryhmältäsi?” tyttö kysyi ja tuijotti vihreillä silmillään suoraan sinisiin. Naruto ei saanut sanaa suustaan, tämän värikkään ja kaikin puolin hyväntuulisen tytön tuijottaessa häntä odottavana. Hän sai jo hiustensa värin vuoksi itselleen disney prinsessa nimen, eikä tyttöä tuntunut haittaavan ollenkaan ihmisten nimittäminen. Juoksija vilkaisi yllään olevaa miestä, joka silmillään tuijotti murhaavasti värityttöä.
”Voit kertoa rauhassa, ei tämä tyyppi kuitenkaan vie tietoja mihinkään muualle kuin hautaansa”, tyttö ilmoitti ja asetti kätensä lanteilleen. Siniset silmät tuijottivat hiljaisuudessa tytön vaaleita kasvoja.

Kuka tämä tyttö oli ja kuka oli tämä taustalla seisova hopeahiuksinen mies? Katse viivähti matalasti murisevassa M-9:n miehessä, joka oli kuin pysäytetty paikoilleen. Hänet oli kuin jäädytetty paikoilleen. Tietoa anoen Naruto vei silmänsä takaisin tyttöön. Tytön ilme oli jo muuttunut harmistuneeksi, hiljaisuuden jatkuessa.
”Naruto Uzumaki, Los Angels, juoksija”, Naruto kuiskasi hiljaa ja jo tutuksi tullut hymy kohosi tytön kasvoille.

”♩♬♫ Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan…♪”, tyttö hyräili hiljaa ja viittoi kädellään kauempana seisovaa miestä lähemmäs. Pitkä mies otti rauhallisin elein askeleita juoksijaa ja M-9:n jäsentä kohti. Miehen toinen silmä oli piilossa maskin alla ja toinen hehkui mustuuttaan, tuijottaessa neutraalina sinisiä juoksijan silmiä.
”Kuka sinut lähetti?” mies kysyi ja soi kylmän katseensa pehmenevän asteen. Naruto hengitti yhä katkonaisesti, mutta asiaan ei liittynyt enää pelko. Jännitys, jonkinlainen ilo ja kiitollisuus pyörivät pojan vatsassa.
”Haku”, vastattiin ja yksin tämä hiljainen sana sai hopeanharmaahiuksisen hymyilemään.
”Fhuhahaha~”, tyttö nauroi heleästi ja kiersi Naruton pään taakse ja olkapäistä kiskoen veti juoksijan pois terän alta.

Naruto vedettiin istumaan ja huulet hämmästyksestä raollaan juoksija tuijotti kahta, ilmeisesti pelastajaansa. Olivatko he Wordless:n jäseniä? Heidän täytyi olla ja jompikumpi oli varmasti jähmettäjä. Jähmettäjillä oli kyky pysäyttää ihmisiä paikoilleen niin pitkäksi aikaa kuin tahtoivat. Ryhmä oli murtajat, koska taito vaikutti suoraan ihmiseen.

”Olen Sakura ja tämä on Kakashi”, vaaleanpunahiuksinen esitteli itsensä ja hopeahiuksisen. ”Olemme Wordless:ista, jonka varmaan jo arvasit, Tuhkimo”, hattarapää nauroi ja kipitti M-9:n luokse. Kakashi asteli jähmettyneen juoksijan luokse ja veti lyhyemmän seisomaan. Ilo, kiitollisuus ja lämpö loistivat Naruton sydämessä.

Hän ei osannut sanoin kuvailla sitä tunnetta sisällään. Hän oli elossa ja näki edessään kaksi vahvaa olentoa, jotka rauhallisina ottivat vastaan vaaran ja astuivat hänen ja kuoleman väliin. Nämä kaksi ihmistä poltettiin taivaansinisiin silmiin. Heitä hän ei unohtaisi vaikka muu koko maailma unohtuisi ympäriltä. Se kiitollisuus ja onni olivat sytyttäneet pojan sisällä kasvavaan liekkiin uutta väriä.

Sakura hyräili hiljaa lauluaan ja yksinkertaisesti veti M-9:n jäsenen täysin suoraan asentoon. Selkä suorassa mies tuijotti lyhyttä tyttöä raivo silmissään. Miekka osoitti edelleen maata ja smaragdisilmä käänsi miekan terän Mescaline 9:n jäsenen kädessä miehen omaa kaulaa kohti.

”♩♬♫Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin oppia tään maailman paljon paremmin…♪”, tyttö lauloi pehmeästi, ennen kuin hetkeäkään epäröimättä kädellään työnsi miehen kättä ja hopeateräinen ase iskeytyi uskomattomalla voimalla suoraan miehen kaulan lävitse. Naruto haukkoi henkeään ja vei ajattelematta tärisevät kätensä päänsä molemmin puolin. Vaaleat sormet puristuivat kultaisten hiussuortuvien ympärille ja huultaan purren siniset silmät katsoivat, miten verestä tahriintunut ruumis kaatui vasten kylmää maata.

Hattarahiuksinen kääntyi lempeästi hymyillen Narutoa kohti.
”Sinä totut vielä”, Sakura huomautti ja olkapäitään kohauttaen asteli hopeahiuksisen ja kultahiuksisen luokse. Kakashi silmäili hieman huolestuneena juoksijaa ja rennosti taputti lyhyemmän päälakea. Rohkaiseva ele sai Naruton rauhoittumaan, eikä huulta enää purtu. Vapisevat kädet laskettiin hitaasti alas ja Naruto veti syvään henkeä, hymyillen sitten kiitollisena. Sydän temppuili vieläkin jyskyttäen rinnassa, vaikka juoksija kuinka yritti saada sen aisoihin.
”Hakulta siis sait ohjeet tulla luoksemme. Ei hätää, me kyllä suojelemme sinua jatkossa ja pääset piiloon turvalliseen paikkaan”, Kakashi kertoi ystävällisesti ja Naruton kasvoilta hymy katosi.

Ilme muuttui hämmentyneeksi, kunnes sekin sai siirtyä vakavan ilmeen tieltä. Naruto otti askeleen kauemmas ja Kakashi sekä Sakura tuijottivat kysyvinä poikaa, joka oli puristanut kätensä nyrkkeihin. Juoksijan silmissä oli kylmyyttä, mutta pian silmät laskettiin maanpintaan.
”En tullut siksi. Jos minun täytyy pysyä piilossa ja jonkun siipien suojissa, ei minulla ole mitään halua päästä mukaanne”, Naruto lausui hiljaa maata tuijottaen.

Sakura ja Kakashi vilkaisivat toisiaan ymmällään ja pisin kolmesta hieroi mietteliäänä niskaansa.

”Tulin, koska haluan tulla vahvemmaksi. Jos aiotte vain pitää minut piilossa, en tarvitse teitä sen enempää kuin tätä hetkeäkään”, Naruto kertoi ja nosti päättäväisyyttä loimuavat silmänsä kaksikkoon. Molempien ilmeet muuttuivat yllättyneiksi ja suorassa juoksijan varjo seisoi Sakuran ja Kakashin välissä. Mitään sanomatta juoksija kääntyi kannoilleen ja asteli laukkunsa luokse. Se vedettiin kevyesti olkapään yli ja Naruto joutui puremaan huultaan, vihlovan kivun repiessä hänen kättään. Se oli saanut eniten osumaa ja kangaskin käden ympärillä oli repeytynyt ja värjäytynyt verestä.

Kipu yllytti juoksijaa jättämään laukkunsa, mutta itsepäisesti se pidettiin olkapäällä.
”Hei odota, Tuhkimo!” Sakura ärähti ja kuulosti nyt ärtyneeltä. Juoksija kääntyi hattarapäätä kohti ja kohotti kysyvänä kulmiaan. Väritytöstä ei oltu vielä saatu lyhytpinnaista kuvaa, mutta ehkäpä tyttö olikin enemmän tuliluontoinen ja ärsyyntyi jos asiat eivät menneet mallikkaasti?

”Jos uskot olevasi tarpeeksi kyvykäs kasvamaan taistelijana, sekin käy”, Kakashi ilmoitti ja tyytyväinen hymy kohosi lähes pirullisena Naruton kasvoille. Kädet vietiin niskan taakse ja virnuillen Naruto asteli kaksikon luokse.

Sakura veti hymisten kätensä puuskaan ja Kakashi hymähti, hymyillen kuitenkin tottuneena. Mies katsoi silmällään syvälle sinisiin silmiin.

”En aio udella motiivejasi sille että haluat taistella, vaikka uskon että sekin selviää aikanaan”, Kakashi aloitti miesten välisen keskustelun.

”Selviävät varmasti, kiitos kun autoitte”, Naruto ei antanut keskustelun viiletä vaan jatkoi sitä.

”Kuinka hyvin hallitset voimasi?”

”En osaa mitään pituushypystä ja kuperkeikoista eteenpäin.”

”Oletko valmis harjoittelemaan ahkerasti yhtenä Wordless:n jäsenenä?”

”Siksihän minä teidät etsin, haluan tulla vahvemmaksi ja kyetä suojelemaan kaltaisiamme.”

”Kykenetkö tappamaan?”

”Jos en kykenisi, en olisi koskaan lähtenyt tälle tielle vaan olisin pysynyt piilossa”, kultakutri hymähti ja Kakashi oli jatkamassa rupattelua, kun hattaratyttö yskäisi nyrkkiinsä saadakseen miesväen huomion itseensä.

”Nuo tentit ehtii hoitaa myöhemminkin, tänne tulee joku siivoamaan sotkut, joten meidän olisi paras painua Nykiin, ihan sydänkaupunkiin asti. Minulla alkaa olla kylmä ja päämajaan olisi mukava päästä hetkeksi lepäämään”, Sakura ehdotti, muttei lainkaan ehdottelevaan sävyyn. Paremminkin käskevästi. Kakashi hieroi niskaansa ja nyökähti sitten. Naruto räpytti silmiään, lentomatka luvassa?

Sakura astui lähemmäs miehiä ja laski molempien olkapäille kätensä. Ymmällään Naruto tuijotti tyttöä, joka hymyili viekkaana.
”Olen siirtyjä, mutten vielä ihan perillä voimistani. Joten me saatetaan lentää selällemme, pidä kiinni”, Sakura ilmoitti ja juoksija räpsytti silmiään. Siirtyjä, tyttö siis pystyi siirtämään itsensä paikasta toiseen, jos paikka johon siirrytään on selvästi hänen muistissaan. Keskittyäkseen Sakura sulki silmänsä, nopeasti hän kuitenkin avasi ne hihkaisten ja kääntyi Narutoa kohti.
”Muuten, varo Deidaraa”, tyttö vielä kehotti, mutta ennen kuin Naruto ehti enempiä kysyä, olivat he jo kadonneet kentältä.

* * *

Silmäni katsovat korkeuteen ja kehoni kumartuu kiitokseen. Tuuli kuiskailee korviini mitä hellimpiä sanoja, enkä vieläkään pysty uskomaan tätä todeksi. Näen silmissäni kuvia siitä illasta kun jätin turvallisen elämän taakseni. Lähdin koska halusin olla jotain suurta, halusin rauhaa niin paljon, että kaltaisiani etsiessä olin jatkuvasti kiinni itsessäni. Sillä ei ollut merkitystä missä olin tai minne menin, keskityin vain itseeni. En ajatellut sitä mitä he ajattelisivat tai reagoisivat. Se oli tarpeellista, muttei enää. En voi elää vain itseäni varten.

Tavoitteeni, kaikki mistä haaveilen on kiinni muissa ihmisissä. Rauha jonka puolesta taistelen, on kiinni Mescalinen jäsenistä ja omista liittolaisistani. Hyväksyn sen, etten voi taistella yksin. Minun ei kuulu taistella yksin, vaikka liekki rinnassani muuttuisi voittamattomaksi aseeksi. Enkä edes tahdo taistella yksin. Haluan elää, kuten kuka tahansa joka tahtoo taistella vapautensa puolesta ja samalla pitää kiinni omista tunteistaan ja tarpeistaan. Minusta ei tule kävelevää asetta, joka nauramatta tai itkemättä tuhoaa vastustajansa ja hylkää kaikki apua tarvitsevat.

Minusta ei koskaan tule asetta, joka surua tuntematta jättää ystävän taakseen.

Näen muissa ihmisissä hyvää, silmäni ovat täynnä toivoa ja liikutan ratsuani laudalla. Olen jälleen lähempänä tavoitteitani, olen lähempänä itseäni ja sitä elämää josta vielä eilen haaveilin. Haluan unelmoida, mutta onko minulla tarpeeksi rohkeutta siihen? Luulin ettei unelmien kuulu käydä toteen. Mutta silti olen saavuttanut jo yhden monista unelmistani. Käteni takoo sydämeni miekkaa, joka on vielä oleva parhain aseeni.

En ole yksin ja tämä sydämessäni syntynyt toive, joka toteutui kahden pelastajani saavuttua, on antanut minulle selkään pienet ja näkymättömät siivet. Vielä joskus toivon kykeneväni lentämään. Mutten halua lentää yksin, toivon olevani tarpeeksi vahva, jotta pystyn olemaan se tuuli, joka puhaltaa rakkaideni siipien alla. Tämä on yksi monista haaveistani.

Ilo tanssii silmissäni ja huomaamatta olen laskenut käteni olkapäälleni, jolla toverini käsi lepää. Minä tulen muuttumaan, mutta oma itseni ja hiljaiset toiveeni eivät muutu. Seison tovereideni rinnalla, pitäen lujasti kiinni varjoni kädestä. Ja olen onnellinen, siitä että minulla on muita.

Tätä päivää tulen aina muistelemaan ja muistan jokaisen eleen Sakuralta ja Kakasilta. Jokaisen sanan ja hengenvedon. Kohotan katseeni ja odotan tulevaa, seuraavaa lukua elämäni kirjassa. Oman tarinani seuraavaa kappaletta. Kaiken tämän päätteeksi pystyn silti ajattelemaan vain yhtä:

Kuka hemmetti on Deidara?

-----------------------

Koulu viel kyllä ihan jumalattomasti aikaa D:<