Kazin profiilia on hiukan päivitetty, kiinnostuneet voivat käydä lukaisemassa (mainittavia muutoksia lähinnä luonteen ja unissakävelyn suhteen).
Ja kyllä. Juonessa on tapahtunut loikka. Älkää kuitenkaan välittäkö, kaikki selvinnee aikanaan…

_____


Tehtävä oli menestys…

Kylmä maa-aines jaloissamme lähes kirveli sandaaliemme läpi. Tuulen puhaltamat hiekanjyvät pistelivät ikävästi ihoa. Onneksi käveltävää ei ollut enää paljoa jäljellä, sillä Hiekkakylä kasvoi silmissämme talsiessamme kohti sen portteja. Kaukomatkailua varten rakentamani prototyyppi oli onnistuneesti siirtänyt meidät lähes osuvasti suoraan tänne eroosion kuluttamaan Takapajulaan. Taemi ei näyttänyt yhtä ilahtuneelta. Todennäköisesti sen takia mitä aiemmin tapahtui. Aikan mielialaa en kyennyt lukemaan, mokoman elehtimisestä ei näyttänyt ottavan kukaan tolkkua. Miten vain.

Hassua kyllä, pääsimme muureilta sisään ilman pysähtymistä. Taemin korvien liikkeistä kuitenkin luin tilanteen oikein ja tarkistin chakran-tunnistustutkalla lähiympäristömme. Meitä seurattiin etäältä. Todennäköisesti koettivat saada meidät paljastamaan aikeemme tietämättämme. Johan oli riski käytäntö heilläkin.

Kadut olivat tyhjiä. Olihan nyt vasta aamuyö. Muutama varhainen lintu oli kuitenkin valveilla. Ilmasto oli kyllä täysin erilainen täälläpäin. Yöllä Konohassa saattoi oleskella vaikka kalsareillaan jos halusi. Täällä sen sijaan oli jäätyä kylmyydestä. Jos olisin yhtään järkevämpi ollut, olisin varannut mukaan jotain hiukan lämpimämpää varustusta. Lisäksi hiekka tuntui ärsyttävältä joutuessaan sandaaleihin. Onneksi saavuimme Kihon talolle näinkin pian, tällä kertaa emme kuitenkaan päässeet vapaasti liikkeelle. Ovella olevat vartijat vaikuttivat varsin tarkoilta työkuvansa suhteen ja matkamme stoppasi siihen.

“Keitä olette ja millä asialla?” toinen sanoi vakavalla naamalla, ihme kyllä. Eihän tällaista poppoota voisi kukaan oikeasti ottaa vakavasti. Viimein ryhmämme tyttökin päätti alkaa puhua.
“Olemme Konohasta. Nimeni on Taemi Mai ja olin yksi tänne lähetetyistä ninjoista. Sattuman kautta kuitenkin jouduin jäämään kyläämme ja tulin näiden kahden kanssa jälkijunassa. He ovat siviilejä, mutta osallisia tähän tehtävään. Ainakin nyt. Joka tapauksessa tulimme tapaamaan Kazekagea, asia on tärkeä.”
“Tarinanne on ensin varmistettava, joudutte odottamaan huomiseen. Kazekagella on juuri nyt kiire”, vartija vastasi, laskien kätensä ristiin.
“Oletteko kuuroja vai tyhmiä? Tämä ei voi odottaa huomiseen! Meidän on tavattava se pamppu nyt!” ärähdin. Kaksikko ei näyttänyt pitävän sanoistani.
“Varo puheitasi juippi tai joudun kutsumaan ninjamme rauhoittelemaan päätäsi”, nenäänsä pitkin toljottava köriläs tokaisi edessäni. Pyyhkäisin hiuksia otsaltani.

“Älkää ottako sanojani vakavasti. Olen vain kaupanpitäjä, teillä ei ole mitään syytä estää meitä. Tiedätte itsekin, ettei siitä olisi hyötyä. Tai ehkä teistä vain ei ole pysäyttämään ketään. Nyt teitä ei voisi piiruakaan liikuttaa mitä seuraavaksi teemme, koska teillä lienee tarpeeksi pohdittavaa omissa asioissanne”, kuiskasin samalla painokkaalla että syvällä äänensävyllä, minkä vain me ovella olleet saatoimme kuulla.
“Niin. Vaimoni tosiaan tahtoisi minun yllättävän hänet, kun ylihuomenna on hääpäivämme. En vain ole keksinyt mitään meitä molempia miellyttävää vaihtoehtoa. Olisiko sinulla ideoita?” vartijat alkoivat avautua toisilleen kuin psykiatrin vastaanotolla. Pian he jo suunnittelivatkin lähtöä katsastamaan sopivia ravintoloita, mutta me kolme ehdimme livahtaa sisälle.

“Eihän tuo äskeinen voinut olla genjutsua, Kaz?” Taemi kysäisi kuin ohimennen. Enää hän ei yllättynyt tempuistani.
“Ei tietenkään. Kansankielellä voisi paremminkin puhua hypnoosista. Aikaa ei ole kuitenkaan paljoa, mutta ehdimme todennäköisesti Kazekagen luokse ennen kuin päädymme etsintäkuulutettujen listalle. Joten tassua toisen eteen!”
“Anteeksi minne päädytte?” Käännähdin laiskasti kannoilleni katsomaan puhujaa. Mies nojasi seinää vasten, pitkä, punainen letti roikkuen selässään.


Tapaamamme Kyo johdatti meidät toisten konohalaisten luokse ja sanoi ilmoittavansa tulostamme pikkuveikalleen henkilökohtaisesti. Hassua kyllä, Taemi oli päättänyt lähteä Kyon matkassa tapaamaan Kazekagea. Mitä hänellä oli mielessään? No, se ei vaikuttaisi suunnitelmaan. Eihän hän tietänyt totuutta.

Pamautimme oven sepposen selälleen sellaisella ryminällä, että kaikki huoneessa olleet joko loikkasivat ilmaan tai tavoittelivat valmiusasentojaan. Vilkaisin Sekiä, joka pyyhki kahvipisaroita paidaltaan.
“Sinä! Enkö saa olla edes töissä rauhassa ilman sinua järsimässä minua hengiltä”, Takashi valitti huomattuaan minut tepastelemassa sisälle.
"Ketään ei kiinnosta työrauhasi. Saisit puolestani painua viettämään eläkepäiviäsi jos et olisi yhtä velallinen kuin nyt."
"Ketähän voin kiittää siitä?" Takashi sanoi ironisesti.

Vaihdoimme puolelta toiselle tarpeellisiksi katsomiamme tiedoilla. Kerroimme Konohan tapahtumista, epäilyksistämme Naruton suhteen, ja kuulimme ninjojen matkalla kohdanneista vaaroista ja tehtävän luonteesta. Uusien käänteiden paljastuessa kukaan ei enää tajunnut mitään maailman tapahtumista.
"Mitä ihmettä on tekeillä? Ja mikä on meidän osuutemme tässä kaikessa?"
"Meidän tuskin kannattaa alkaa esittää spekulointeja. Näkeminen on uskomista. Jokainen kuitenkin painaa päähänsä, että kaikki ei ole kohdallaan ja siksi toimii koko ajan valppaana. Ehkä tehtävän myötä saamme lisää tietoa", Seki totesi vanhemmalle henkilölle tyypillisellä karismalla ja olisi saattanut saada eri seurassa osakseen enemmän arvostusta. Tältä porukalta se kunnioitus taisi puuttua. Rehellisesti sanottuna en ihmettele sitä yhtään.

Ihmiset vetäytyivät omaan rauhaansa yhteisen keskustelun päätyttyä. Olihan nyt vasta aamuyö. Päätin kuitenkin tiedustella hiukan lisää informaatiota alaiseltani. Irokeesipäinen mies istui seinää vasten ja näytti pohtivan jotain kovinkin syvällisesti. Tai sitten hän yritti nukahtaa.
"Millaisella tehtävällä olet, pappa? Kai siihen kuuluu iso palkkio?" sanoin hiljaisella äänellä, virnistän samalla. Jäin itse seisomaan hänen viereensä ja tarkkailin samalla muiden liikkeitä.
"Ihan peruspalkka ilman provinsseja. Ei tappolisiä. Joten turha inistä isompaa verotusprosenttia. Mutta se tehtävästäni, puhutaan sinusta, nilkki. Kerroitte Aikan kanssa, että teitä oli alunperin neljä. Mitä sille neljännelle tapahtui?"
"Puhut kaiketi Shikosta. Hän kuoli. Sydänkohtaus, en tiedä mitä tapahtui", tokaisin vastaukseksi ehkä turhankin välinpitämättömään sävyyn.
"Vaikka olit itse paikalla? Jotenkin hankala uskoa tuota. Salaat jotain, enemmän tai vähemmän. Vai mitä?" Takashi kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä katsoivat lävitseni, mutta eivät nähneet mitään. Seki ei ollut mikään ajatusten lukija.
"Kaikillahan meillä on salaisuutemme."

___

Ja siinä olikin osuuteni. Toivottavasti tämän lukeminen viihdytti teitä enemmän kuin minua sen kasaaminen. Ei kannattaisi luvata kirjoittavansa mitään näin panostettavaa yhden viikonlopun aikana. Pahoittelen tämän lyhyyttä. Joka tapauksessa Spica jatkaa tästä. Vaihdoimme vain tilapäisesti paikkoja, koska se tuntui juonen kulun kannalta luontevammalta. Kiitos tästä kaikesta. Meitsi kuittaa.