Toivon mukaan kaikki eivät ole ihan sekaisin pienten vuorojärjestelyjen takia. Buggis halusi siis kirjoittaa ennen minua, jotta tarinassa olisi edes jotain järkeä. Nyt normaali järjestys palautuu  :)

***

Tasan kello kymmenen nousin istumasta sängyltäni, jolla Kaz rötkötti pitkin pituuttaan, haisevat jalat tyynyllä. Astelin käytävään ja perässäni seurasi vähän pöllästyneen oloinen Ren. Ei ollut varmaan osannut nukkua kunnolla. Harmikseni Kaz tunki ovesta edelläni, vilkaistuaan punapäätä kulmat koholla.
Käytävässä odotti ruskeatukkainen naisninja - muistaakseni Flou nimeltään. Suuntasimme kohti lähimpiä portaita. Edellämme oli mennyt jo kaksi tiimiä. Ensimmäisessä Akira ja Sachiyo, ja heidän jälkeensä Anzu, Kaoru ja Wakasa. Sui oli jäänyt huoneeseen Aikan kanssa, ja Kyo maleksi pitkin käytäviä ilmeisen tylsistyneenä.
Portaissa Kaz katosi rinnaltani, ja myhäilin mielessäni päästessäni eroon hänestä.
“Minne olemme menossa?” Flou rikkoi hiljaisuuden, kun pääsimme ulos viileähköön aamuilmaan. Otimme suunnaksi kylän portit. Tumma pilvi leijui yksinään horisontissa. Se häiritsi minua luonnottomuudellaan.
“Tietojeni mukaan päämäärämme on Hiekan ja Kivikylän raja. Tarkempaa tietoa?”
“Meidän on määrä tarkastaa Kivikylän valmiustila sodan suhteen”, Flou ilmoitti nopeasti.
“Ja tarpeen vaatiessa estettävä tai hidastettava heitä saamasta joukkojaan rajalle”, Ren jatkoi ja haroi hiuksiaan silmiltään.
Tuuli lennätti hiekkaa ja suojasin silmiäni mietteissäni. Ei Kazekage tosiaan mitään pieniä odottanut.
“Sanoisinko, että paska duuni”, Kaz ilmestyi kulman takaa seuraamme kuin ei olisi poissa ollutkaan.
“Eikö sinun pitäisi olla jossain tällä hetkellä? Jossain kaukana minusta? ‘Pippurin kasvumaassa’ ehkä?” kysyin happamasti. Kaz kohautti olkiaan.
“Tulen mukaanne”, hän ilmoitti ykskantaan. Käännyimme kaikki tuijottamaan häntä.
“Oletko muka tiimissämme?” Flou kysyi epäilevästi.
“Nyt olen.”
“Kuka sen päätti?” tyttö jatkoi, ja risti käsivartensa.
“Minä”, Kaz sanoi. Tulimme juuri kylän porteille.
“Ethän sinä ole ninja”, Ren huomautti. Kaz näytti melkein yllättyneeltä.
“Kappas! Näkyykö se?”
Pysähdyin hänen eteensä ja katsoin häntä tiukasti (mikä olisi ehkä ollut vakuuttavampaa, jos en olisi häntä lyhyempi).
“Mitä pelaat? Sinähän halveksit ninjojen töitä. Et saa tästä edes palkkaa.”
Kaz tuijotti tiukasti takaisin.
“Kyse ei ole pelistä, vaan siitä, että tarvitsette minut mukaanne. Ette selviä yksin Kivikylään ja takaisin keskenänne. Kun Taemi ei enää jatka kanssanne -”
“Mitä?” Ren keskeytti. Kaz käänsi katseensa häneen.
“Se tyttö ei enää ole mukana pikku tehtävässänne. Kuulin, kun hän puhui siitä Kazekagen kanssa. Ei jaksa jatkaa, on liian järkyttynyt ja syyllistää itsensä hengiltä sen pummin kuoleman takia.”
“Mikä pummi? Se Hayaka, vai” Flou kysyi. Kaz nyökkäsi.
“Hän sanoi lähtevänsä etsimään Narutoa. Hmph, pelkkää hölmöilyä, sanon minä.”
“Ei ole mitään todisteita, että Hokage olisi kadonnut”, totesin. Kaz säesti nyökkäilemällä.
“Ei tietenkään, mutta hän uskoo niin.”
Ren vaikutti oikeasti järkyttyneeltä, mutta hän olikin tainnut tuntea Taemin lähemmin kuin esimerkiksi minä. En itse asiassa tuntenut tyttöä juuri lainkaan. Ei siis ihme, etten ymmärtänyt mimmin päätöstä lähteä omin nokkineen vaeltelemaan ties minne vain siksi, että yksi mies oli kuollut.
“Kuitenkin, palatakseni alkuperäiseen aiheeseen: te tarvitsette lisämiestä mukaanne, eikä vaihtoehtoja juuri ole. Joten teikäläisten olisi paras vain tottua ajatukseen.”

Lienee tarpeetonta sanoa, ettemme päässeet Kazista eroon. Niinpä meitä oli sitten neljä hikoilemassa aavikon polttavan auringon alla.
“Tänne kuolee”, mutisin itsekseni ja muistelin kaihoten viimeisintä retkeäni lumen ja jään keskelle. Siltä reissulta olin tosin palannut yhtä kättä köyhempänä, mutta aika tunnetusti kultaa muistot. Nyt mielessäni oli vain ihana viileys ja pakkanen.
“Ilmeesi on jälleen harvinaisen typerän näköinen”, Kaz kommentoi kesken avanto-mielikuvani.
“Naama umpeen, pentu, jollei sinulla ole jääkonetta repussasi”, ärähdin ja pyyhin hikeä otsaltani hihaan. Kaz virnisti ärsyttävästi.
“Siitähän sinä riemastuisit. Olet aika säälittävä. Hyvä, ettet jo kroolannut tuossa hiekassa hetki sitten.”
“Kaipaako täipehkosi uutta ilmettä? Voin tarjota ensimmäiset shokit ilmaiseksi”, lupasin koleasti. Kaz hymyili nenäkkäänä. Halusin motata häntä.
“Sinussa tuskin riittää virtaa sellaiseen suoritukseen. Keskity vain nostamaan koipea toisen eteen.”

Ehdimme juosta noin kolme tuntia, minkä jälkeen Kaz sai tarpeekseen ja tuuppasi minua kylkeen – tai ainakin yritti.
”Mitä pahusta?!” ärjyin, nyt puoli metriä vasemmalla alkuperäisestä linjastani. Flou ja Ren hätkähtivät ja kääntyivät katsomaan, mikä oli syy loikkaani.
”Ei tässä kuumuudessa jaksa juosta. Saat ottaa minut reppuselkään, orja”, Kaz komensi, ja pyyhki hiestä märkiä hiuksia otsaltaan.
”Kanna itse laiska olemuksesi! Minä en sinun kuormajuhdaksesi rupea!” karjaisin ja jatkoin menoa, ennen kuin kuristaisin mokoman papanan.
Ehdin juosta ehkä kaksi minuuttia, kunnes huomasin muiden pysähtyneen. Käännyin katsomaan, mikä viivytti ja näin Kazin kaivamassa jotain rojua repustaan muiden katsoessa vierestä.
”Mitä nyt?” kysyin, päästyäni paikalle. Asetuin Floun ja Renin väliin. He seisoivat kädet puuskassa, tuskin hengästyneinä.
”Kaz aikoo rakentaa kulkupelin”, Flou selitti, saaden minut tuijottamaan romukasaa nyt aivan uusin silmin. Se tosiaan muistutti vähän jotain pientä mopoa ilman ohjaustankoa.
”Lainaa aseitasi”, poika käski ja otti Renin kunait haltuunsa. Niistä tuli osa piikikkäitä renkaita. Punapää vaikutti vaivautuneelta menettäessään aseensa, mutta arvioi sen kai yhteiseksi hyväksi, koska ei valittanut ääneen.
”Kuinka ajattelit saada sen liikkeelle?” kysyin piruuttani, vaikka olin varma, että Kazilla olisi siihen vastaus valmiina.
”Teidän chakroillanne.”
Hymähdin. Olisi pitänyt arvata.

Odotimme kymmenen minuuttia.
”Pappa. Käsi irti”, kuului uusi komento. Flou ja Ren hymyilivät pienesti kuin pidätellen naurua.
”Miksi?” kysyin, mutta irrotin proteesin siitä huolimatta. Tuntui omituiselta seisoa siinä yksikätisenä kaikkien pällisteltävänä.
”Tarvitsen sen tähän”, Kaz selitti epämääräisesti ja kiinnitti armaan metalliosani ohjaustangoksi.
”Selvä, valmis. Nyt suodattakaa moottoriin chakraa.”
Teimme työtä käskettyä. Moottori hurahti käyntiin ja Kaz kapusi pyörän selkään.
”Okei, nyt voitte jatkaa juoksuanne”, hän sanoi ja kokeili kaasua pari kertaa. Tuijotimme poikaa - tai pikemminkin mulkoilimme häntä. Jos katse vain voisi tappaa.
”Anteeksi, mitä?” Flou kysyi, astuen lähemmäs.
”Tuon oli parasta olla vitsi”, Ren mutisi melkein itsekseen. Vilkaisimme toisiamme ja kömmimme sitten päättäväisesti pyörän selkään.
”Hei! Ei tämä ole mikään Nooan arkki!” Kaz huusi, muttei oikein mahtanut mitään, kun änkesimme hänen taakseen seisomaan. Ahdastahan siinä oli, aivan liian tiivistä. Kaz mutisi jotain edessä, mutta kaasutti kuitenkin eteenpäin, niin että huojahdimme jonona taakse. Chakra piti jalkamme kiinni mopossa, ja antoi ilmeisesti samalla virtaa vauhdin nostamiseen. Hetken päästä hiki oli pelkkä muisto, tuulen vilvoittaessa matkaa.

Maaston muuttuessa kivikkoiseksi jouduimme luopumaan pienestä kulkuneuvostamme. Kiinnitin proteesin mieluusti takaisin olkapäähäni. Iltahämärä alkoi laskeutua ja pääsisimme rajan yli todennäköisesti pimeän turvin. Tähän asti Kivikylän joukoista ei ollut näkynyt merkkiäkään, mutta emme voineet luottaa tuurin jatkuvan. Istuimme kiville ja kävimme läpi mahdollista suunnitelmaa.
”Parasta pysytellä yhtenä ryhmänä, ettemme joudu ainakaan yksin taisteluun”, Flou sanoi ja vilkaisi meitä arvioivasti. Nyökkäilimme.
”Tässä maastossa meidät nähdään liian helposti”, Ren totesi, potkaisten pikkukiven sivuun. Se osui suurempaan kiveen ja kimposi takaisin, osuen punapäätä polveen. Kaz tyrskähti avoimesti.
”Lähempänä Sadekylää olisimme suojatumpia”, Flou ehdotti ja joi vettä kenttäpullosta. Nostin toisen polveni pystyyn ja nojasin käsivarttani siihen.
”Sade pyyhkisi kyllä tehokkaasti jälkemme, ja kasvillisuus olisi runsaampaa”, mutisin puoliksi itsekseni. Siellä todennäköisimmin myös törmäisimme ongelmiin, mutta niitähän tavallaan etsimmekin.
”Kivikylä käyttää varmasti Sadekylän ohittavaa reittiä hyödykseen. Niin suuri armeija ei lähde avomaastoon”, Flou huomautti kuin lukien ajatukseni.
”Sitä parempi. Ainakin löydämme heidät”, Kaz sanoi ja nousi, pudistaen hiekat vaatteistaan.
”Selvä, pidetään yhteyttä mikeillä, ettei tarvitse meluta niin kovasti”, sanoin asettaessani kuuloketta korvaani. Hajaannuimme hieman ja suuntasimme kohti Sadekylän tietä.

Pimeys oli lähes täydellistä. Pilvien peittäessä taivasta, ei kuunvalostakaan ollut apua. Metsä ympärillä tuntui vieraalta, eikä siinä ollut samankaltaista olemusta kuin Konohan metsissä. Maa oli turhan kosteaa ja ilma enteile jatkuvasti sadetta. Odotin kuuron tulevan niskaan minä hetkenä hyvänsä.
Kello oli selvästi yli puolenyön, mutta kukaan meistä ei halunnut pysähtyä kuin hetkeksi kerrallaan. Juuri äsken olimme tavanneet märkien sammalien peittämillä, kaatuneilla puunrungoilla jonkinlaisen suon vieressä ja jakaneet havaintojamme. Kukaan mukaan ei erityisemmin pitänyt metsän luotaantyöntävästä tunnelmasta. Jopa Kaz oli ollut sen verran hermona, että pahin naljaus, mihin hän oli pystynyt, oli ollut loistavasta sulautumisestani ruohikkoon. Aika laimeaa, etten sanoisi.
”Täällä on jotain”, Renin ääni kuului äkkiä korvaani. Pysähdyin kuulemaan koordinaatit. Vain vähän luoteeseen minusta.
”Ruumiita”, oli tuskin kuultavissa kuulokkeen kautta. Jaloilleni tuli kiire.

Saavuin Renin luokse vähän Floun jälkeen. Kaz saapui heti perääni. Tarkkailimme hetken vauhkoina ympäristöä, mutta metsä oli hiljainen. Punapää osoitti puron varteen. Maassa erottui ihmisen ruumis, ja toinen lillui vedessä, ajopuuhun takertuneena.
Flou tarkasti lähimmän ruumiin, Renin astellessa veteen toisen luokse. Järkytykseksemme tunnistimme kuolleet. Meitä ennen lähtenyt tiimi: Kaoru ja Wakasa. Molemmissa oli useita kunain aiheuttamia haavoja.
Nielaisin vaikeasti, samalla kun Ren nosti Wakasan veden varasta. Anzua ei näkynyt missään.
”Puussa on kolmas”, Kaz sanoi ja osoitti yläpuolellemme. Katsoimme ylös. Hädin tuskin näimme sen, mutta oksilla riippui tosiaan kolmas ruumis. Menin nostamaan sen alas.
Alas päästyäni katsoin elotonta painoa käsivarsillani. Likaiset vaaleat hiukset roikkuivat märkinä kasvoja vasten, ja rintakehässä oli pitkä viilto, luultavasti sydämeen asti. Jouduin sulkemaan silmäni hetkeksi. Hetken olin ehtinyt toivoa, että aiemmin samassa tiimissä kanssani ollut tyttö olisi selvinnyt.
”Meidän on raportoitava tästä”, Ren kuiskasi hiljaa, jättäen Wakasan ruumiin Kaorun viereen. Flou oli kyykistynyt naisen ruumiin puoleen. Laskin Anzun heidän viereensä.
”Heissä ei näy muita selviä merkkejä kuin nämä haavat”, Flou ilmoitti ääni aavistuksen tukahtuneena, ja suoristi selkänsä. Kaz tutki maata jollain laitteella.
”Mitään jälkiä ei ole jäänyt. Sade on huuhtonut kaiken pois.”
Huokaisin ja nipistin nenänvarttani. Olin kuin en näkisi Floun pyyhkäisevän kasvojaan nopeasti, tai miten Renin kasvojen ilme oli vääntynyt. Kaz ei tapojensa vastaisesti lausunut mitään pirullista, mutta tuskin hän erityisemmin suri tilannetta.
”Meidän on poltettava ruumiit”, sanoin lopulta ja kaivoin rullan liivin taskusta. Kukaan ei sanonut mitään. Tähän hommaan harvemmin oli suurta hinkua.
Muutamaa sinettiä myöhemmin ruumiit leimahtivat liekkeihin ja paloivat noin minuutissa silkaksi tuhkaksi.

Seisoimme hetken katselemassa, mutta palasimme pian takaisin asiaan. Meillä oli tehtävä.
”Muille on ilmoitettava niin pian kuin mahdollista. Miten saamme yhteyden heihin?” Kaz kysyi, odottaen meillä olevan jokin keino kommunikoida toistemme kanssa. Mietin vaihtoehtoja.
”Ehkä summonit -!” Floun lause jäi kesken, kaikkien loikatessa puiden latvoihin. Räjähdesinetti laukesi sekuntia myöhemmin paikassa, jossa olimme seisseet.

***

Mitä voin sanoa? En ole täysin tyytyväinen tähän, mutta parempaankaan en kiireen vuoksi pysty (yliopisto tappaa mut). Loppu loikkii, koska halusin joukon vain päämäärään, että saataisiin jotain toimintaa mukaan. Pidin tätä kuitenkin riittävän kelvollisena lisättäväksi, joten muut pääsevät jatkamaan tästä.