Suin näkökulmasta



En ollut ikinä pitänyt Hiekkakylästä, enkä pitänyt siitä vieläkään.
Kaikkialla oli vain tylsiä hiekanjyviä, joita tuulikin kuljetti suoraan päin naamaa.
Nytkin olin hieromassa silmiäni puhtaiksi, istuessani korkean rakennuksen ikkunalaudalla.

Säpsähdin hieman, kun kuulin jotain epämääräistä koluamista takaani.
Silmiäni vimmatusti räpytellen vilkaisin olkani yli taakseni ja näin pitkän, sekä hontelon miehen kävelemässä ympäri huonetta. Maassa lojui kumoon kaadettu tuoli ja minun teki mieli lyödä päätäni seinään.
Aika taas harrasti unissakävelyään.
”Ei ole totta, että olen tuon kanssa jumissa täällä kylänpahasessa. Hän ei ole edes ninja”, mumisin hiljaa ja purin hampaitani yhteen, seuraten vielä hetken miehen menoa.
Taas kuului kolahdus ja pöytä kaatui kumoon, kuten myös Aika itse.
Tunsin suurta vahingoniloa, kun mies löi itsensä kovaan maahan ja jäi makaamaan siihen toviksi.
”Eikö sinun pitäisi tarkistaa, että hän on kunnossa?” matala ääni kysyi yläpuoleltani saaden minut tuhahtamaan.
Miksi sitä turhia vaivautumaan tuollaisen takia?
”Muutaman kuhmun hän kuitenkin vain sai, luonteen kasvattamiseksi”, totesin kuivasti ja siirsin katseeni takaisin Hiekkakylän yksitoikkoiseen maisemaan.

Aika oli ollut ihan mielenkiintoista puheseuraa, niin kauan, kun hänen sanoistaan löysi sen punaisen langan. En yleensä halunnut jutella kenellekään mitään turhia, mutta maata vasten nukkuva mies oli ollut se poikkeus, joka vahvisti säännöt.
Aikan mieltä kiinnostavista puheista huolimatta, en tuntenut minkäänlaista tarvetta huolehtia hänestä.
Toki olisin voinut olla mukava ja herättää hänet, jotta hän olisi voinut siirtyä takaisin nukkumaan sängylle… mutta enhän minä ollut mukava.
En varsinkaan nyt.
”Minusta on väärin, että minut hylättiin tänne tuon kanssa”, murisin uhkaavasti ja heiluttelin jalkojani levottomasti.
Kohotin leukaani ja vein katseeni ylös, rakennuksen katon reunamalle, jonka luota pilkisti Rayun kaksi etujalkaa. Suuri hämähäkki oli siirtynyt katon asukiksi siksi aikaa, kun Konohan ninjoja oli lepohuoneessa levännyt.
Nyt kaikki muut, paitsi minä ja Aika, olivat saaneet ohjeet Kazekagelta jatkamaan matkaansa kukin minnekin ja se seikka kismitti minua.
Kaikki muut paitsi minä.
”Kazekagella oli kyllä ihan hyvät motiivit poistamaan sinut tehtävästä”, Rayun rauhallinen ääni kantautui korviini.

”Miten niin?” ärähdin aggressiivisesti ja kipusin niin pikaisesti kuin suinkin ylös katolle, karvajalan seuraksi.
Päästyäni seisaalleen laajalle katolle, loin ensitöikseni tappavan katseen hämähäkkiini, joka kaikessa ”komeudessaan” oli kyyristynyt matalaksi, lepuuttaen itseään.
”Miten voit edes sanoa tuollaista?” tivasin kumppaniltani ja hiukseni tanssahtelivat kurittomasti tuulessa, joka pyyhälsi toistamiseen Hiekkakylän yli.
”Jopa Ren, se pelkuri, lähetettiin matkaan ennemmin kuin minut!”

Sanani eivät vaikuttaneet Rayuun mitenkään. Musta hämähäkki tuijotteli lukuisilla silmillään ohitseni jonnekin kaukaisuuteen. Joko otus mietti jotain tai hän sivuutti minua kuin ilmaa.
”Rayu”, kivahdin kaikkea muuta kuin ponnettomasti.
Karvajalka ravisutti itseään ja nousi jälleen seisaalleen.
Joko minun silmissäni oli vikaa tai sitten summonini oli kasvanut. Hän näytti entistä suuremmalta, eikä se ollut hyvä juttu.
”Konohan ja tämän Hiekkakylän ninjat ovat tehneet yhteistyötä muutamana otteeseen, muistat kai? Olimme niissä missioneissa”, Rowairayu huokaisi lopulta ja asteli ohitseni katon reunamalle.
Seurasin ystävää katseellani otsa rypyssä.
”Mitä sinä ajat takaa?” kysyin hämähäkiltä, jonka torahampaat nytkähtelivät tutkivasti. Rayu yritti hahmottaa hiekkakylän ympäristön mieleensä haju- ja kuuloaistiensa avulla, sillä näkökyky hänellä oli naurettavan huono.

Seurasi pitkä hiljaisuus, kun kumppanini tutkiskeli hiekan peittämää kylää mahdollisten vaarojen takia. Hän oli äärettömän suojelevainen minua kohtaan, turhaan. Kyllä minä huomaisin, jos joku yrittäisi tappaa minut tai Rayun täällä vieraalla maaperällä.
”Niissä molemmissa missioneissa tapatit lukuisia Hiekkakylän ninjoja”.

…niinpä tietenkin.
”Meinaatko, että sen takia Kazekage ei luota minuun? Että uhrasin muutaman säälittävän, hiekanjyviä palvovan ihmisen hengen missionin takia?” kysyin nasevasti ja laskin molemmat käteni lantiolleni haastavasti.
Rayu kääntyi ympäri kömpelösti ja tuijotti minuun lähes paheksuvasti.
”Muutaman?” hämähäkki tuhahti matalannarisevalla äänellään.
”Et tapattanut ainoastaan muutamaa hiekkaninjaa, Sui. Toisessa tehtävässä tapatit heistä jokaisen”.
”Eli teen mitä tahansa, jotta mission onnistuisi. Entä sitten? Sain tehtävät päätökseen, vaikka ninjoja kuolikin, ei minua siitä pitäisi rankaista”, sanoin vastalauseen ja kohotin leukaani kuin mikäkin itserakas diivailija.

Kuulin, miten Rayu huokaisi hiljaa. Hänen katseensa siirtyi toisaalle ja huomasin, miten ystäväni oli pettynyt minuun.
En silti tuntenut omantunnonpistoksia, vaikka paras kumppanini ei ollutkaan tyytyväinen minuun.
”Sui..” musta karvajalka huokaisi hiljaa ja käveli lähemmäksi minua.
Tunsin jännittyväni hiukan, kun Rayu tuli niin lähelle, enkä ainoastaan sen takia, että hän oli ällöttävä hämähäkki. Viime aikoina olin huomannut, että..
Nielaisin, kun Rowairayu nosti yhden pitkistä koivistaan ja kietoi sen selkäni taakse, vetäen minut lähemmäksi.
Hämähäkin karheat karvat aiheuttivat pientä kipua ihollani, joissa oli ilkeitä palovammoja, mutta en maininnut asiasta vaan loin kysyviä vilkaisuja kumppanini silmiin.
”Jos vähänkään huomioisit ympäristöäsi paremmin, olisit kuullut Kazekagen puhuvan jollekin suojelijalleen.. En ole varma, oliko se joku hänen sisaruksistaan, mutta..”
Rayu hengähti syvään ja tiukensi otettaan ympärilläni.
”Mitä..?” kuiskasin hiljaa ja tuuli liittyi keskusteluumme lennättäen pitkät hiukseni vasten ystäväni rumaa pärstää, saaden hänet ravisuttamaan itseään.

Kumppanini ei heti sanonut asiaansa loppuun, hän vain tuijotti minuun siihen malliin kuin olisi menettämässä minut juuri niillä sekunneilla.
”En ole menossa mihinkään, sano nyt lauseesi loppuun”, pyysin vaisulla äänellä ja laskin haavoittuneen kämmeneni Rayun päälaelle, jos hänellä sellaista edes oli.
”Meillehän kerrottiin, että Uzumaki ei ehkä olekaan Uzumaki. Kazekage epäilee, että sinä olet liitossa mahdollisen huijari-Hokagen kanssa ja siksi ei halunnut lähettää sinua Hiekkakylästä”, matala ääni kertoi ja sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä, ”Sinut aiotaan pitää täällä valvovan silmän alla, koska sinusta enteillään petturia”.

Otin askeleen poispäin Rayusta, mutta se vahva jalka selkäni takana, ei antanut minun mennä kauas.
”Älä näytä niin järkyttyneeltä”, hämähäkki kuiskasi, torahampaat naksahdellen ikävästi.
”Mitä sinä selität?” ärähdin ja olin jo aikeissa lyödä tuota otusta. Olin juuri kuullut, että Kazekage epäilee minua petturiksi, luultavasti vain sen takia, että olin tapattanut muutaman hiekkaninjan ja nyt oma ystäväni käski minua pitämään kasvoni kurissa?
Puristin käden nyrkkiini ja olin aikeissa saada hermoromahduksen.
Kyllä minä nyt ymmärsin, miksi minua epäiltiin vihollisvakoojaksi tai petturiksi, mutta en silti pitänyt siitä ja—
”Hymyile, nyt”, Rayu komensi ja kuulin pienen murinan hämähäkin kurkusta.
”Meitä tarkkaillaan ja jos et pian muuta tuota ilmettäsi, saavat tarkkailijat aihetta epäillä, että me tiedämme jotakin. Äläkä katso ympärillesi, vaan minuun”.
Pysäytin pääni liikkeen ja tuijotin lasittuneesti eteeni. Miten en ollut huomannut, että ympärilläni oli ollut varjostajia?
… tämän takiako Rayukin oli ollut katolla?
Käänsin pääni hitaasti takaisin hämähäkkini suuntaan ja tukahdutin haluni katsoa ympärilleni.
Väänsin huulilleni väkisin jotain hymyntapaista ja laskin molemmat käteni Rayun kasvoille, silittäen otusta hellästi.
”Kuulevatko he meidät?” kysyin hymyillen teennäisesti ja vapaaehtoisesti astahdin liki kumppaniani.
Tunsin miten Rowairayu jännittyi ja sain oikeasti aihetta hymyillä.
”Tuskin..” hän nielaisi kankeasti ja värisytti hampaitaan. Tunnistin tuon torahampaiden liikuttelen heti. Musta hämähäkki teki sitä aina, kun tunsi olonsa hyväksi.
”Me emme voi jäädä tänne”, kuiskasin hiljaa ja silitin yhä Rayua, yrittäen samanaikaisesti vilkaista sivusilmällä ympäristöäni.
”Emme niin..”
”Mutta jos lähdemme, Aikaa saatetaan alkaa epäillä jostain… mahdollisesti meidän auttamisesta karkuun.”
”Eli meidän täytyy ottaa hänet mukaamme.”
Rayun sanat olivat totta ja epämiellyttävät. En halunnut yhtään noviisia suojatikseni, mutta en kyllä halunnut tuottaa sitäkään tilannetta oudolle miehelle, että hän joutuisi yllättäviin kuulusteluihin, kun minä ja kumppanini katoaisimme.

”Lähtö tulee olemaan vaikea, jos joudumme Aikaa kuskaamaan mukana”, totesin ja kallistin päätäni hieman, haroen katseellani kaikki Rayun yksityiskohdat läpi.
”Ajattelin, että saattaisin vahingossa purra häntä, että hän vajoaa syvään uneen.. Vaikka hänellä näyttää olevan muutenkin niin hyvät unenlahjat, että pureminen ei varmaan ole tarpeen..”
Virnistin huvittuneesti.
”Meinaatko kuskata hänet selässäsi pois täältä?” kysyin ja liikahdin levottomasti, kun kumppanini ote heikkeni selkäni luota.
”Meinasin”, sain lyhyen ja ytimekkään vastauksen.
”Lähdemmekö liikkeelle yöllä?”
Rayu pudisti hieman päätään.
”Illalla on jo tarpeeksi hämärää. Silloin on lisäksi eniten hässäkkää ja tarkkailijat vaihtavat vuoroa silloin, eivätkä ole niin tarkkaavaisia”, hämähäkki vastasi ja oikoi takajalkaansa jäykästi.
Nyökkäsin myöntyvästi ja kohautin olkiani. Joutuisimme odottamaan vielä monta tuntia, sillä aurinko ei ollut lähellekään laskeutumassa kohti horisonttia.
”Näytämme varmaan aika epäilyttäviltä, sillä olemme koko ajan vain puhuneet”, mumisin pieni hymy haavoittuneen suupieleni lähettyvillä ja kurottauduin varpailleni, jotta yltäisin paremmin Rayun pään luokse.
”Mitä meinaat muka tehdä asialle?” suurikokoinen hämähäkki kysyi äänellä, josta kuulsi häivähdys epäilystä.
”Meinaan tehdä tämän”, hymähdin, ääni hiipuen hiljaisemmaksi loppua kohden.

Polveni tuntuivat hieman heikoilta.
Rayu oli täysin jähmettynyt teostani ja hänen jalkansa ote oli kadonnut kokonaan selkäni luota. Otus oli unohtanut varmaan sen olemassaolon, kun minä olin vienyt kasvoni hänen kasvojen lähelle.
Huuleni olivat painautuneet kevyesti vasten kumppanini karheaa pintaa, kohtaan, jonka ihminen voisi luokitella otsaksi.
En ollut ikinä ennen laskenut huuliani Rayun keholle ja mielessäni päätin, että en ihan heti tätä tekoa toistaisi.

Tuuli oli kadonnut muualle ja vain melu maan tasalta muistutti minua tilanteestani.
”Nyt he eivät epäile mitään”, kuiskaisin lähes ääneti, kun olin erottanut huuleni Rayusta.
Hämähäkki tuijotti minua jokaisella kahdeksalla silmällään, selvästi hämillään.



Olin istunut jo pari tuntua aivan paikoillani, tuijottaen, miten Aika makaili sängyllä, pidellen kädellään otsaansa. Mies oli muutamaan otteeseen valittanut pääkipuaan, mutta koska en ollut reagoinut hänen sanoihinsa, oli hän päätynyt puhelemaan itsekseen.
Nyt mies oli tosin hiljaa ja tuijotti kattoon.
Minulla oli tylsää ja olisin mieluusti mennyt puhumaan Rayulle, mutta hän oli käskenyt minua tarkkailemaan Aikaa. Hämähäkki itse seikkaili katolla, ollen tarkkana, että ympäristöllä ei ollut salamurhaajia, jotka janosivat kostontuottamista minulle.
Raskas huokaisu karkasi huulieni välistä ja nojasin arpeentuneen puolen kasvoistani palovammaiselle kämmenelleni, tuijottaen ulos ikkunasta.
”Tämä ulottuvuus on tylsä”, Aika sanoi tyhjästi, maaten kuin patsas huonolla sängyllä.
Kohotin kulmaani kysyvästi ja vein katseeni takaisin mieheen.
’Tämä ulottuvuus?’
”Onko täällä sitten muitakin ulottuvuuksia?” kysyin vastoin omaa persoonallisuuttani, mutta uteliaisuudenhaluni paloi kuumana liekkinä, janoten lisää miehen ajatusmaailmasta.
”Sano sinä”.

Tuhahdin välinpitämättömästi Aikan vastaukselle ja nousin seisaalleen tuoli kolisten vasten epätasaista lattiaa.
Kävelin laiskasti ikkunan luokse ja kurkkasin ulos siitä. Aurinko oli jo laskenut hieman, mutta vielä olisi pitkä aika odotettavana.
Silloin minä huomasin hänet.
Huppupäisen miehen, joka nojasi vasten suurta rakennusta, joka oli vastapäätä lepopaikkamme rakennusta.
Hänen kasvonsa olivat varjon peitossa, mutta tajusin kyllä, että tyypin katse oli suuntautunut minuun.
”Hän on salamurhaaja”, Rayu sanoi hiljaa yläpuoleltani ja siirsin katseeni levollisesti toisaalle huppupäisestä miehestä.
En vastannut karvajalalle vaan ummistin silmäni ja laskin pienen hetken ajan kuluvia sekunteja. Kun lopulta silmäluomeni raotin toisistaan, vein katseeni huppupäisen miehen kohdalle, mutta hän oli jo kadonnut, kuten olin olettanutkin.
”Meillä on siis ongelma”, totesin ja nojasin yläkehoni paremmin ikkunalautaa vasten.
”Lisäksi se mies, jolla on punainen takaletti, Kyo, on myös levottomasti liikkunut koko päivän tämän rakennuksen lähettyvillä.. Se ei tietenkään tarkoita mitään, sillä paljonhan hän on täällä ollut, mutta varmuuden vuoksi..”

”Mistä te puhutte?” Aika huhuili sängyltään ja pyöräytin silmiäni.
”Säästä”, murahdin ja siirryin pois ikkunan luota, palaten takaisin istumaan tuolilleni.
Mies oli selvästi aikeissa sanoa jotain sarkastista, mutta hänen sanansa takertuivat kurkkuun, kun Rowairayu asteli vakaasti sisälle huoneeseen suuresta ikkunasta.
Hymyilin hiljaa sisimmässäni, kun kumppanini asettui kyyristelemään ikkunaa lähimpänä olevaan nurkkaan, katse sidottuna minuun.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
… tai no hiljaisuus ja hiljaisuus. Kukaan ei puhunut toisilleen, mutta Aika puhui minun ja Rayunkin edestä itselleen.
Välillä minä epäilin, että miehellä oli kaksi persoonallisuutta.

Seuraavat tunnit, ennen kuin ilta laskeutui Hiekkakylään, tulisivat olemaan todella pitkiä.



”Joko sinä puraisit häntä?” kysyin ensitöikseni, kun aukaisin lepohuoneen oven ja suljin sen pienen kolahduksen kera.
Varjot olivat vallanneet Hiekkakylän jo yli puolituntia sitten, mutta emme olleet päässeet lähtemään, sillä olin saanut yllättävän kutsun Kazekagen toimistoon. Olin ollut erittäin varuillani Hiekkakylän johtajan lähettyvillä, sillä hänen seurassaan oli ollut se Kyo niminen mies.
Ensimmäisenä ajattelin, että he aikoivat saada minut päiviltäni, mutta minulle vain ilmoitettiin, että en pääsisi vielä lähtemään hiekkakylästä, sillä minua tarvittaisiin johonkin muuhun tehtävään.
Niin varmasti.

Naamani venähti, kun näin Aikan istuvan täysin voimissaan pöydän äärellä leipää syöden.
Rayu sähähti hiljaa nurkassaan ja tajusin erittäin selvästi, että Aikaa ei oltu purtu vielä.
”Mitä? Ketä minä muka nyt purisin?” hontelo mies kysyi pölmistyneenä ja suuni raottui auki yllätyksestä.
Loistavaa, Sui, loistavaa.
”…Sitä leipää?” kysyin värisevällä äänellä ja varmistin, että ovi oli varmasti kiinni.
”.. Käytätkö sinä leivästä persoonamuotoa ’hän’?”
”Nähtävästi..”
”Nyt sinä bluffaat.”
”Pakko myöntää.”

Aika ei ehtinyt sanoa enempää, sillä Rayu käytti töksähtelevän keskustelun hyväkseen ja hyökkäsi suoraviivaisesti ruokailevan siviilin päälle, painaen myrkkyhampaansa vasten hänen olkapäätä.
Huoneessa kaikui pieni älähdys, mutta ei sen enempää.
Hämähäkki oli nähtävästi tuottanut hampaissaan myrkkyä isomman ja vaarallisemman annoksen, mitä oli tarkoitus.
Aika iskeytyi velttona lattiaan, taas vaihteeksi ja minä löin takaraivoni seinään.
”…sehän meni hyvin”, totesin hiljaa ja suljin silmäni hetkeksi. Jos alku oli ollut näin loistava, niin en halunnut edes ajatella, millainen meidän karkumatkasta tulisi.
”Hän tulee varmaan olemaan tajuttomana ainakin yhden päivän, ehkä kaksi”, Rayu ilmoitti ja minä irrottauduin seinästä, kävellen Aikan luokse. Nostin miehen käsivarsilleni ja vaivatta nostin tajuttoman miehen suuren hämähäkkini selkään.
”Pysyykö hän varmasti sinun kyydissä?” kysyin ja asettelin siviilin paremmin makaamaan karhealle karvapeitteelle.
Rayu katsahti minua huvittuneena ja vilkaisin käsiäni, jotka olivat tahmeat.
”Missä välissä sinä hinkkasit jaloillasi selkäsi tällaiseksi tarraksi?” kysyin ja pyyhin tahmaisia käsiäni shortseihini ja oli lähellä, että sormeni eivät jääneet kiinni kankaaseen.
”Kun olit Kazekagen luona”, Rayu sanoi ja kyykisteli hetken aloillaan, kunnes suoristui täyteen mittaansa. Hän oli valmis.
Minä olin valmis.


Rayu oli ollut oikeassa sen suhteen, että meidän tarkkailijamme vaihtaisivat vuoroja illansuussa.
Olin ennen lähtöämme luonut jutsun avulla kaksi kloonia itselleni. Toisen lähetin matkaan ikkunasta, katon kautta oikealle päin.
Toinen sai jäädä tänne huoneeseen.
Hyppäsin ikkunalaudalle, kun olin odottanut ensin muutaman minuutin kloonini poistuessa.
Kipusin ketterästi katolle ja lähdin juoksuun, suuntana vasenpuoli.
Rayu seurasi minua hetken aikaa, mutta oli parempi, jos olisimme erillään, joten kun vilkaisin ensimmäisen kerran taakseni, oli suurikokoinen hämähäkki kadonnut olemattomiin.
Juoksuni ohella yritin parhaani mukaan kuulostella ympäristöäni, jos joku olisi huomannut lähtömme, mutta en havainnut mitään erikoista tai uhkaavaa.

Hypin katolta toiselle hengästymättä laisinkaan. Mieleeni hiipi kiusaus tietää, miten Rayulla meni, mutta tiesin vastauksen jo. Rayu oli loistava. Hän ei jäisi kiinni ihmisninjalle.
En tiennyt, kuinka kauan olin juossut kylmä aavikkotuuli seuranani, mutta kun lopulta hyppäsin alas pienemmän rakennuksen katolta, pehmeän hiekan päälle, terävä kunai viilsi palovammaisen jalkani ihoa.
”Mitää..?” sähähdin ja otin kaksi valittua harppausta sivullepäin, tähyillen ympärilleni. Muutaman metrin päässä oli Hiekkakylän muuri, jonka ylittäminen ei olisi vaikeaa Rayun avustuksella, mutta..
Rayua ei näkynyt missään.
”Mihin olet muka menossa?” mekaaninen ääni kysyi neutraalisti ja vein katseeni vasemmalle.
Kymmenisen metrin päässä seisoi ruskeaan pukeutunut mies.
Ei, ei se ollut mies.
Loin tarkemman katseen kyselijään.
”Marionetti”, mumisin ja okaisin ryhtini.

Vastassani oli nukke, jota joku ohjaili jossakin kauempana.
Joku, joka ei itse halunnut kohdata minua.
… joku, joka halusi saada minut päiviltä ja pitää identiteettinsä salassa.

Sanoja ei tuhlailtu sen enempään, sillä marionetti, johon oli kytketty sininen chakralanka, hyökkäsi minua kohti.
Olin kyllä varautunut konflikteihin, mutta en aivan tällaiseen.
Väistin oikealle ja tartuin miekkani kahvaan, joka oli tähän asti levännyt huotrassaan selkääni vasten.
En ehtinyt toteuttaa omaa vastahyökkäystäni, sillä marionetti repi kaavun päältään, paljastaen sileän pintansa.
Klassista.
Nukella oli selvästi luukku mahassaan ja se luukku aukesi ennen kuin tajusinkaan tilannetta.
Kohti minua lensi lukuisia teräaseita, jotka viilsivät kylmää aavikkoilmaa päämääränään iskeytyä minuun.

Nielaisin ja otin varmemman asennon.
En ollut edes vielä päättänyt, mitä tekisin, kun joku lyöttäytyi minua vasten ja kaatoi minut kumoon.
Teräaseet suhahtivat ohitsemme, suoraan kiinni Hiekkakylän jykevään muuriin.
Ärähdin ja tuuppasin minut kumoon kaatanutta tyyppiä, joka yllätyksekseni katosi pienen savupilven saattelemana.
”Mitä..?” älähdin, kun katseeni osui marionettiin, joka valahti veltoksi ja kaatui hiekkaan. Se ei ollut enää kytkeytynyt chakralankaan.

”Sui!” Rayu huusi ja tömähti äänekkäästi muutaman metrin päähän minusta, Aika retkottaen hänen selässään.
Ravistin päätäni hämilläni. Oliko Rayu pelastanut minut?
”Mitä täällä tapahtuu?” hämähäkkini kysyi ja vein katseeni häneen. Otuksen silmät olivat hämillään..
Ei, Rayu ei ollut pelastajani tällä kertaa.

”Mihin te olette muka menossa?” kuulin kysymyksen hieman kauempaa ja nousin kömpelösti seisaalleen, puhdistaen vaatteitani hiekasta. Silmieni huomio siirtyi samalla mieheen, jonka tunnistin liiankin hyvin.
Lihaksikas ja pitkä. Musta pörrötukka ja punainen letti heilahtaneena kehon etupuolelle.
”Kyo..” mumisin tuimasti ja suoristin ryhtini.
”Sui”, mies tokaisi ja katsoi minua lähes halveksivasti.

Tähyilin ympärilleni, siinä epäilyksessä, että paikalla oli muitakin hiekkaninjoja, mutta Rayu sanoi takanani, että hän aisti vain Kyon chakran.
”Olitko sinä se marionettia ohjaava tyyppi vai..?” kysyin ilmeettömästi ja jännitin lihaksiani.
”En, mutta passitin hänet matkoihinsa. Olen yllättynyt, että olet tähänkin asti selvinnyt kokematta yhteenottoja salamurhaajien kanssa. Et ole kenenkään suosiossa täällä”, Kyo sanoi viileästi.
… uutinen ei ollut uusi.
”Ja sinä olet täällä estämässä meidän pakoa?” kysyin ja kallistin päätäni.
”Kuta kuinkin.”

Niinpä tietenkin.
”No siinä tapauksessa..” mumisin ja tartuin toistamiseen miekkani kahvaan.
Silloin Rayu astui eteeni ja tiputti Aikan pois selästään.
”Ei Sui”, hän sanoi ja asettui vastakkain Kyon kanssa.
”Sinä lähdet. Minä jään tänne taistelemaan sinulle aikaa”, kumppanini sähisi narisevasti ja kalkutti hampaitaan yhteen.

Kurtistin kulmiani.
”Rayu, minä en jätä sinua tänne yksin”, sähisin huulieni välistä ja vedin miekkani esiin huotrastaan.
Hämähäkki tuuppasi minut kauemmaksi yhdellä takajaloistaan ja kyyristyi.
”Kuka sanoi, että olen yksin?” musta otus kysyi lähes huvittuneena, kun talojen varjoista alkoi ilmestyä hämähäkkejä, tarantelloja. Suurimmat heistä olivat puolet Rayun koosta.
Nielaisin ja katsahdin Kyohon.
Mies oli hetki sitten näyttänyt ärsyttävän itsevarmalta, mutta ei ollut sitä enää. Lähistöllä ei ollut vielä muita ninjoja, joten tummatukkainen oli yksin vastassa hämähäkkiarmeijaa.
”Etkö voi jättää näitä tänne taistelemana ja tulla mukaani?” kysyin ja otin askeleen takaisin lähemmäksi Rayua.
”Sketra auttaa sinut muurin yli ja kuljettaa Aikaa selässään, minun tilallani”.

”Rayu!” ärähdin ja katseeni harhaili Kyon ja Rayun välillä.
Oliko Kyo muka niin paha vastus, että minun kumppanini piti itse jäädä pidättelemään häntä – estämään häntä lähettämästä ninjoja perääni?
”Sui saadaan kyllä kiinni. En ole kauaa ainoa täällä. En ole ainoa, joka haluaa auttaa Kazekagen suojelussa”, Kyo murahti ja hänen silmänsä näyttivät ilkeiltä.

Se riitti Rayulle. Hän hyökkäsi Kyota kohti, kun taas mustavihreä Sketra nappasi Aikan ja minut, loikaten sujuvasti suuren muurin yli.
”Meidän täytyy pitää kiirettä”, uusi suojelijani ärähti laskeutuessaan aavan hiekkameren maaperälle ja nosti Aikan paremmin selkäänsä, pinkaisten sulavaan juoksuun. Minä seisoin pitkältä tuntuvan sekunnin ajan muurin luona järkyttyneenä.
Vein miekkani takaisin huotraan ja lähdin juoksuun Sketran perään.
”Älä tapata itseäsi, Rayu”, nielin epätoivoista tunnetilaani ja suljin silmäni, käyttäen kaiken voimani pakenemiseen hiekkakylästä, jossa minua halveksittiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jatkoin matkaani ilman Rowairayua.


----
Virheistä saa ja pitääkin ilmoittaa. Minulla kun ei ole oikolukijaa ja olen itse laiska lukemaan omia kirjoituksiani.
Ja anteeksipyyntöni Turbomuumille ja SunaBakamonolle, kun raiskasin hahmonne.