”Mitä ihmettä me teemme tänä jouluna. En enää keksi mitään.” Sinipukuinen haltijakummi tuhahti ärtyneenä ja sai osakseen vain pahan katseen prinsessa Ruususen toiselta kummitädiltä.
”Älähän nyt Ilomieli. Me olemme joka vuosi löytäneet jonkun kauniin neidon tai uljaan nuoren herran, jolle löydämme oman pikku sydänkäpysen. Sillä lailla me luomme nätin joulutarinan. Miksi tämä vuosi olisi erilainen?” Flora naurahti puolikireällä äänellä. Hänkin tiesi, miksi juuri tämä joulu tulisi menemään pieleen, mutta totta kai Ilomielen piti mennä toistamaan vielä asia.
”Meiltä on loppunut neidot ja herrat ja Pixar on alkanut taas sössiä tekemällä vain autoja ja rottia. Mukavia tyyppejähän te olette, mutta ette oikein täytä vaatimuksia romanttiseen joulutarinaan.” Ilomieli irvisti kohti Pixarin tuotoksia.
”No entä sitten Wall-E. Se oli suloinen ja romanttinen, ei ehkä joulutarinaan sopiva, mutta joka tapauksessa ei Pixar ole meidän ongelmamme. Uusia neitoja tai herroja ei tule, koska kukaan ei enää välitä mistään muusta kuin siitä kirotusta japaniroska animesta. Disneyn tai Pixarin ei kannata enää keksiä ketään uutta paria, koska…” Flora henkäisi syvään ja vuodatti yhden kyyneleen ennen kuin sai sanottua lauseensa loppuun.
”…kukaan ei enää välitä Disneystä.” Kuitenkin juuri tämä lauseen lopetus sai Arielin pään nousemaan akvaarion pohjalta äkkiä ja hymy valaisi tämän kasvot, kuten prinsessalle oli sopivaa.
”Sehän ratkaisisi kaiken. Meidän täytyy löytää animeprinsessa.” Kummitädit katsoivat punapäätä kysyvästi, mutta muut prinsessat innostuivat ajatuksesta ja aloittivat pienen juoruilukerhonsa.
”Tuossa on ideaa Ariel. Me vain tarvitsemme prinsessan, joka on jo tarpeeksi tunnettu, että hänestä voisi tehdä joulutarinan.”
”Tuhkimo puhuu totta. Mikä on suosituin anime, minkä me tiedämme?”
”Älä viitsi Lumikki, totta kai se on Naruto, mutta siellä on vain Sakura tai Hinata. Kelpaavatko he prinsessoiksi?”
”No, mutta Belle, me tarvitsemme jonkun, jota ei vihata. Kuten vaikka Itachin. Itachi on niin komea.”, prinsessa Ruusunen huokaisi onnellisena. Katsoessaan kummityttöään Flora tajusi vihdoin sen. Itachi olisi täydellinen. Suurin osa nuorisosta rakasti häntä. He saisivat sekä Disney- että animefanit puolelleen, sekä kaiken lisäksi Disney pääsisi vihdoin ja viimein homofobia leimastaan eroon, sillä Itachihan oli ilmiselvästi prinsessa, eikä hyvä ihme sentään mikään prinssi. Heidän täytyisi vain tehdä Itachista prinsessa, pikku juttu.
---

Tämän kyseisen tarinamme sankari, ah niin komea Itachi, seisoi sillä hetkellä peilin edessä sukimassa hiuksiaan tietämättä, että 38 sekunnin päästä hänen päivänsä olisi pilalla. Tänään oli aivan erityinen päivä, sillä se oli…
Valitettavasti emme ehdi saada tätä tärkeää lausetta, joka voisi saada tulevien tapahtumien vyyhdin selviämään, loppuun, vaan 38 sekuntia on kulunut ja pienen blink-ääniefektin ja äärimmäisen valon saattelemana koko Disneyn (ja Pixarin) tuotanto ilmestyi Itachin makuuhuoneeseen.
Mies kääntyi sharinganit jo aktivoituna valmiina puolustautumaan vaikka muita akatsukeja vastaan ihan vain sen takia, että joku oli häirinnyt hänen peilailusessiotaan.   Kuitenkaan mikään ei auttanut. Blondi nainen tuli lähemmäs ja lähemmäs, eikä sharinganit vaikuttaneet tähän lainkaan.
”Oi katsokaa kummitädit, miten suloiset animesilmät…ja nämä animeposket. Aaw, katsokaa nyt miten se mulkoilee minua.” Ruusunen oli tarttunut Itachin ”suloisiin” poskiin ja vatkasi niitä parhaansa mukaan tunnottomiksi. Kuitenkin Belle oli prinsessoista se, joka pelasti pienen sankarimme.
”Rauhoitu Ruusunen, mieti nyt jos joku tulisi tekemään sinulle noin. Ei hätää Itachi, me emme tee pahaa. Tulimme vain tekemään sinusta prinsessan. Ai niin, nuo sharinganit eivät auta. Koska olemme eri sarjasta, niin mikään muu kuin fyysinen väkivalta ei auta ja prinsessathan eivät lyö, vai mitä Itachi.” Jollain tavalla naisen äänensävy oli niin pelottavan vaativa, että Itachi ei uskaltanut sanoa vastaan. Mies van nyökkäsi järkyttyneenä. Jälleen kerran elämä näytti hänelle kieltään ja muistutti, miksi Itachi oli ryhtynyt homoksi. Naiset olivat aivan saakelin pelottavia.
”No niin Itachi, tehdäänpä sinusta prinsessa. Bibbedi-babbedi-boo.”
Itachia ei ollut pitkään aikaan hävettänyt niin paljon.

---

Kisame käveli edestakaisin olohuoneen matolla saaden muut akatsukit hermoromahduksen partaalle.
”Minne ihmeeseen Itachi on kadonnut.” Kisamen turhautunut ääni kantautui läpi huoneen saaden muut tuhahtamaan ärtyneenä.
”No olet kysynyt samaa asiaa jo 28 kertaa samaa asiaa ja me olemme vastanneet 28 kertaa, että emme tiedä. Uskotko, että tämä kerta olisi jostain syystä erilainen?” Kisame katsoi murhaavasti Hidania ja puisteli päätään.
”Olen vain huolissani. Hän ei yleensä tee katoamistemppuja. Pikemminkin Itachi ärsyyntyy jos häntä ei huomata…varsinkaan tänä päivänä.” Kisame sanoi enemmän itsekseen kuin muille. Kuitenkin ääni, jonka Kisame tunsi paremmin kuin hyvin, vaimensi hänen äänensä. Nähtävästi Itachi oli yläkerrassa ja hyvin lähellä mielentilaa, jonka seurauksena yleensä muutamakin ihminen kuoli.
”Uskokaa jo te helvetin idiootit. Minä en sovi joulutarinaanne, koska…” Kuitenkin toinen ääni hiljensi Itachin lauseen. Kisame rypisti kulmiaan. Hän ei tuntenut ääntä.
”Sinun pitäisi jo itse uskoa jo Ita-kulta, kukaan ei kuuntele vastaväitteitäsi. Tämä porukka on niin ylihemmoteltu, että he eivät koe sitä tarpeelliseksi. No niin, nyt kun tämä asia on selvä, niin muistatko, miten Belle opetti kävelemään portaat alas? Mainiota, ala mennä.” Samassa ovi avattiin ja normaalia punastelevampi brunetti työnnettiin lähes väkivaltaisesti ovesta ulos. Kuitenkaan akatsukit eivät oikeastaan tahtoneet tunnistaa henkilöä. Olisi vain kaikkia luonnonlakeja vastaan nähdä Itachi Tuhkimon mekossa kompastelemassa rappusissa ja kiroamassa lasikenkien epäkäytännöllisyyttä.
--
Kisame oli nostanut päänsä ja tuijotti Itachia hämmentynyt ja puoliksi huvittunut ilme kasvoillaan. Hän tulisi myöhemmin kärsimään huvittuneisuudestaan, mutta yksi hänen pitkäaikaisimmista fantasioistaan oli toteutunut. Enää puuttuisi, että Itachi ei olisi unohtanut, että tärkeintä ristiinpukeutumisessa oli, että se piti tehdä aina loppuun asti ja sitten kaikki olisi täydellistä. Kisame päätti, että hän tulisi tarkastamaan sinä iltana, miten Itachi oli onnistunut löytämään pukuun sopivat alusvaatteet. Kuitenkin nimenomaisen miehen katse näytti murhaavalta hänen osoittaessaan ovea, jonka takana oli muutamia ihmisiä, joille Kisame oli palveluksen velkaa.
”Tapa heidät.” Kisame hymyili Itachin sanoille ja tarttui pitkään miekkaansa hymy kasvoillaan.
”Käyn kiittämässä heitä. Nähdään makuuhuoneessa jos et välttämättä halua jutella muiden kanssa.” Itachin ilme oli maksamisen arvoinen, kun tämä tajusi, etteivät he olleet kahden huoneessa. Miehen tapa kerätä nopeasti mekon helmat ja lähestulkoon rynnätä heidän makuuhuoneeseensa silti menettämättä arvokkuuttaan, oli lähes palkitsemisen arvoinen suoritus.
Kisame naurahti hieman ja alkoi kiivetä kohti rappusia tavatakseen nuo kuokkavieraat. Mies avasi hitaasti oven ja sitten…no oikeastaan Kisame ei voinut kuin tuijottaa hämmentyneenä. Sitä nyt on vaikea tehdä mitään järkevää, jos huomaa, että huone on täynnä prinsessoja, haltioita, muutama tuhat rottaa, pari urheiluautoa, hiiriä, ankkoja, koiria eikä Kisame ollut edes varma, mitä kaikkea huoneessa oli. Jotenkin kaikki vain olivat onnistuneet survomaan itsensä samaan huoneeseen. Se oli sitä Disneyn (ja Pixarin) taikaa parhaimmillaan.
”Selvä, mitä olen velkaa.” Kaikkien silmät olivat kohdistuneet Kisameen, mutta kuitenkin vain yksi puhui. Jälleen kerran Ruususen suosikkikummitäti Flora tietenkin, olihan hän sentään eräänlainen joukon johtaja.
”Se, että saamme nähdä tämän illan tapahtumat siihen hetkeen asti, että tunnustatte rakkautenne toisillenne ja me teemme siitä ihanan joulutarinan koko maailmalle. Sinähän rakastuit häneen ensisilmäyksellä, vai mitä. Niin prinssit tekevät.” Kisame tuijotti hämmentyneenä naista ja nyökkäsi.
”Kyllä oikeastaan…” Kuitenkin Flora keskeytti hänet. Se näytti olevan naiselle tapa.
”No sehän on sitten täydellistä.” Nainen hymyili voitonriemuisesti ennen kuin Kisame keskeytti hänet vuorostaan. Kyllähän nyt kunnon akatsukin piti osata kostaa.
”Olemme olleet yhdessä nyt kaksi vuotta sitten. Tänään on vuosipäivä.” Koko Disneyn sakki katsoi Kisamea kuin kirottua, mutta vasta Jasmine sai sanan suustaan.
”Mutta vuosipäiväsöpöilyhän kuuluu ystävänpäivään, ei jouluun. Miksei Itachi maininnut mitään?” Koko huone oli kuoleman hiljainen ja järkyttynyt. Jotenkin Kisame arveli, että Itachi oli ehkä yrittänyt vienosti mainita asiasta, mutta luultavasti tämä oli keskeytetty. Sinä aikana, kun Kisame sai loppuun tuon hyvin vähäpätöisen ja itsestään selvän lauseen, koko huone oli jo alkanut panikoida siitä syystä, että heillä ei olisi aihetta joulutarinalle. Kisame pyöräytti silmiään ja päätti antaa sekopäille armoa.
”Tehdään sopimus, minä saan pitää Itachin lainaamat vaatteet tämän yön ja te saatte tehdä joulutarinanne Tobista ja Deidarasta. Deidara on prinsessa lähestulkoon enemmän kuin Itachi.” Haltija tuijotti häntä ja ojensi känsä hymyillen.
”On ilo käydä kanssanne kauppaa, Kisame.”
”Ilo on minun puolellani. Heidän huoneensa on kolmas ovi vasemmalta tästä huoneesta katsottuna.” Kisame lähti kulkemaan kohti ovea, kun haltija huusi vielä hänen peräänsä ylipirteän lauseen.
”Hyvää vuosipäivää.” Kisame naurahti. Nämä kummajaiset olivat tehneet siitä odotettua mukavamman tai ainakin siitä tulisi heidän ansiostaan tulemaan normaalia mukavampi.
”Kiitos ja hyvää joulunodotusta.”