Deidara käveli pitkää metsätietä. Aika tuntui ikuisuudelta, ikuisuus kuoleman kylmyydeltä. Kylmyys oli kuin itse Viikatemiehen syli; se ei päästänyt pois, vaikka olisi rimpuillut vesikauhuisen kissan lailla. Deidara tiesi olevansa heikko ja kunnioitti sen takia Dannaansa; hän piti pokerinaaman yllä viimeiseen saakka.
- Sasori-no-Danna? Tämä kysyi hiljaa koputtaessaan oveen, kun oli päässyt tien päähän. Pieni, hylätty mökinpahainen metsän laidalla oli Akasuna no Sasorin yleisin piilopaikka. Vastausta sisältä ei kuulunut. Blondi koputti uudelleen ja odotti vastausta, mutta turhaan. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Deidara odotti oven avausta naputtaen jalkaansa puiseen mutta lahonneeseen kuistin lattiaan. Hän alkoi käydä kärsimättömäksi. Pitkähiuksinen kyllästyi. Tämä otti laukustaan hieman savea ja upotti sen pieneen, ruosteiseen avaimenreikään.
Pieni, mutta kuitenkin tuhoisa pamahdus täytti äänellään koko syksynkeltaisen metsän. Räjähdys oli odotettua tuhoisampi. Deidara oli tuhonnut epäkuntoisen hökkelin oven kokonaan.
- Hups, un, Deidara mutisi ja kurkisti ovesta. Kaikki valot olivat kiinni, mutta televisio pauhasi täydellä teholla.
- Niin Sasoria, Dei virnisti itsekseen astuen sisään tunkkaiseen taloon. Hän hiippaili lattialle heitetyn rojun seassa. Lattialla oli ilmeisesti myös ananaspitsaa, Sasorin inhokkia. Deidarasta se oli hyvän ruoan haaskausta.
Silloin blondin katse kiinnittyi pieneen valokuvaan, joka näytti koulukuvalta. Koulukuva oli haalistunut, ja siinä hymyili pieni punapää. Hymy näytti irvistykseltä, mutta koskapa Sasori olisi mallihymyn omistanut. Deidara tarttui kuvaan tarkkaillen sitä. Hän puraisi huultaan rutistaen kuvan ryttyyn kauniiseen, vaaleaan nyrkkiinsä.
Täytyy löytää hänet, Dei ajatteli. Täytyy pyytää anteeksi. Hän muisti tuon päivän tapahtumat kuin eilisen, ja sitä edeltävänä päivänähän kaikki olikin tapahtunut.
.
.
.
- Sasori-no-Danna! Deidara huusi niin kovaa tämän korvaan kuin kurkustaan pääsi. Oli aamu, ja kello oli juuri lyönyt seitsemän. Hidan heitti peiton Deidaran päälle takaapäin.
- Helkkari! Täytyykö sinun herättää kaikki. Nukuin huonosti, kuului Hidanin huuto. Hän oli nukkunut surkeasti Kakuzun valvottamana. Deidara heitti mustavalkoraitaisen peiton takaisin tämän päälle.
- Phyh. Kakuzun kanssa olet vaan ollut, un, vaaleaverikkö mutisi ja siirsi katseensa takaisin nukkeen. Hän nukkui vieläkin kuin tukki.
- SASORI-NO-DANNA! Deidara huusi uudestaan ja otti taskustaan nokareen savea, jonka asetti Sason yöpöydälle.
- Katsu! Dei huudahti. Sasori heräsi siinä silmänräpäyksessä pudoten sängyltä kovalle lattialle. Hän katseli hämmentyneenä ympärilleen kunnes tajusi tilanteen.
- Deidara! Mitä hittoa? Punapää nousi lattialta ja hieroi kipeää niskaansa. Deidara katsahti nopeasti Sasoriin päin. Kuinka kauniilta hän näyttikään kampaamattomine hiuksineen.
- Ensi kerralla anna minun nukkua! Et antanut viime yönä, vaikka lupasit, Sasori virnisti ymmärtäen lauseensa kaksimielisyyden. Deidara punastui voimakkaasti kuullessaan Sasorin sammakon.
- Miten niin minä? Sinä se et halunnut päästää irti... Hänen äänensä hiipui pikkuhiljaa. Hidan katsoi vuoroin Deidaraa, vuoroin Sasoria nyökytellen.
- Ahaa... siitä siis on kyse... Tämä virnisti ilkikurisesti. Deidara kääntyi hitaasti raivoisa katse silmissään. Hidan nousi äkkiä pediltä ja juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, yhä pyjama päällä. Mustavalkoinen peitto lensi komeassa kaaressa lattialle.
- Pydähdy! Deidaran ääni kuului tämän takaa.
- No en helvetissä!
Miehet juoksivat ympäri päämajaa pyjamat päällään hajottaen paikan ainoan television, koska Hidanin viikate tönäisi sen vahingossa lattialle nurin. Sasori katsoi näiden perään.
- Deidara! Odota minua, punapää huusi hänen peräänsä. Deidara pysähtyi vastentahtoisesti.
- Hidanin paskapää, tämä mutisi. - Hirveä häly yhdestä kaksimielisesta lauseesta. Sasori huokaisi. Tämä alkoi ärsyyntyä, ja jos Sasori ärsyyntyi... Deidara oli kokenut tämän niin monta kertaa.
- Jos voisit rauhoittua edes hetkeksi, niin voisimme keskittyä johonkin muuhunkin, älykääpiö. Deidara tuijotti Sasoria epäuskoisesti. Oliko tämä juuri kutsunut häntä älykääpiöksi? Häntä, jota oli juuri eilisyönä suudellut niin intohimoisesti ja taitavasti, että jopa Deidara oli kiihottunut huomattavasti?
- Anteeksi kuinka? Miksi kutsuit minua? Deidara sanoi katsellen ympärilleen. Hän ei todellakaan halunnut alkavalle riidalle yhtään todistajia.
- Sanoin älykääpiö. Etkö tajua edes sitä? Sasori nälväisi tahallaan. Deidara alkoi ärsyyntyä punapään pilkasta.
- Kuulehan nyt, barbiepoika, tämä aloitti. - Mikä sinä olet minua haukkumaan?!
- Se ei ollut haukkumista, Sasori mutisi. - Kunhan nälväisin. Deidara tuhahti.
- Anna olla, tämä mutisi ja kääntyi. - On tarpeeksi ongelmia ilmankin sinua. Sasori katsoi tätä.
- Anna olla, tämä matki Deidaraa kimeällä äänellä. - Mene sinne takahuoneeseen runkkaamaan niitä mutakakkujasi!
.
.
.
Deidara havahtui ajatuksistaan, koska oli kuullut keittiöstä ääntä. Hän lyyhistyi lattialle.
- Sasori-no-Danna...? Sinäkö siellä?
Ei vastausta.
Vastaa... Haluan tietää, että olet täällä, blondi ajatteli. Hän tuijotti epätoivoisena keittiön ovea, mutta oviaukosta syöksähti ulos vain alipainoinen, luurankomainen kissa. Deidara kirosi katkerasti.
- Auta armias, kuului yllättäen Deidaran takaa. Deidara kalpeni ja katsoi hitaasti taakseen päästäen irti jo rypistyneestä valokuvasta.
Sasori seisoi tämän takana yhtä komeana kuin aina. Dei nielaisi.
- Sasori-no-Danna... Olen pahoillani eilisestä, ja haluaisin pyytää anteeksi.
Sasorin kylmä ilme lämpeni. Deidara toivoi näkevänsä jäästä sulaneen veden valuvan ulos tämän silmistä, mutta tiesi toiveen olevan turha. Hänen Dannansa ei koskaan itkenyt. Sasori tuijotti Deidaraa auttaen tämän ylös.
- Olet mahdoton, tämä kuiskasi hellästi blondin korvaan. Deidara tunsi uppoavansa tämän syliin. Hän sulki silmänsä painaen päänsä vasten Sasorin lempeää rintakehää. Lämmin syli kertoi kaiken tarvittavan.
Murenemassa ollut suhde oli pelastettu.