Uusi päivä oli jälleen alkamassa Konohan  ninjakylässä. Tänä aamuna päivä oli harvinaisen synkkä ja ankea. Jotenkin sää tuntui aina vaikuttavan kylässä asuvien ihmisten mielialoihin.

Kaduilla oli hiljaista, edes suositulla ramen- kojulla ei ollut yhtäkään asiakasta koko aamuna. Ja se oli jo todella outoa, peräti huolestuttavaakin.

‘Mitä näille ihmisille oikein on tapahtumassa? Tuntuu, kuin koko kylä olisi vajonnut masennukseen.. ‘, eräs ajatteli kulkiessaan kaduilla. Hänkin oli erittäin väsynyt, tympääntynyt ja turhautunutkin. Ei hän olisi vaivautunut lähteä kodistaan, jollei hänen olisi ollut ihan pakko.

‘Ärh.. Koskakohan Kakashi-sensei oikein aikoo antaa meille vapaapäivän. Tämä alkaa käydä jo hermoille.. ‘ ,taas on mentävä  harjoittelemaan tekniikoita  ja jutsuja ärsyttävän Naruton, myöhästelevän sensein ja.. ja Sasuken kanssa. Niin juuri, Sasuken kanssa.

Hän ei keksinyt Sasukesta mitään ärsyttävää tai pahaa sanottavaa. Olihan poika joskus todella hiljainen ja vetäytynyt, muttei ollut mikään rääväsuinen Naruto.

Hän ei vain yksinkertaisesti saanut sitä poikaa mielestään.  Se ei johtunut pelkästään tämän silmittömän komeasta ulkonäöstä, vaan urheasta luonteesta, rehellisyydestä, periksi antamattomuudesta ja.. ehkä pienestä miehisyydestäkin.

Tytön posket punehtuivat jälleen ja mahassa parveili taas perhosia. Se antoi hänelle jälleen yhden syyn jatkaa matkaansa heidän yhteiselle kokoontumispaikalleen.

“Hooi, Sakuraaa! Sä olet myöhässä.”, Naruto sanoi ja hymyili ilkikurisesti. Myöhässä? Hänkö?  Mahdotonta!  Mutta totta se oli. Sasuke ja Kakashi-senseikin olivat siellä. Oliko hän katsonut kelloa väärin?

“Sakura?  Myöhästeleminen ei ole sinun tapaistasi. Onko jokin vialla? “ Sensei kysyi  laiskaan tapaansa, mutta selvästi huolissaan.  Naruto nauroi osoittaen Sakuraa, joka ärtyi ärtymistään.  
“Haah haa! Nukuitko kenties pommiin?  Ja sinähän et muka koskaan myöhästy…”

Sakura oli vihainen ja nolostunut. Hän vilkaisi nopeasti Sasukeen. Tämä oli tuttuun tapaansa hiljaa ja tuijotti maahan suu mutrussa. Tyttö käänsi päänsä pois. Aina sama juttu. Hänen tekemisensä eivät voisi tuota poikaa vähempää kiinnostaa. Hän oli pojalle ihan samantekevää.

Sakuran sisintä riipi jälleen ja hän vaipui epätoivoon. Kuka nyt muka häneen rakastuisi? Hänellä ei ole muotoja, hän ei ole kovin kaunis, hän ei…

“Sakura? Mikä sinun oikein on?” sensei kysyi ja alkoi olla jo todella huolestunut. Narutokaan ei enään nauranut vaan tuijotti Sakuraa suu auki. Sasuke ei tehnyt elettäkään.

Sensei käveli varmoin asekelin Sakuran luo ja laski kätensä tämän olkapäälle sanoen :“Mitä jos mentäisiin kaikki neljä yhdessä raamenille? Minä tarjoan!”
“No nyt puhut asiaa, sensei! Mennään jo, mennään! Minulle alkoikin jo tulla nälkä!” Naruto huudahti ja oli entisellään. Sakura nyökkäsi pienesti. Kakashi hymyili.


“Naruto! Mutta tuohan on jo neljäs kulhollinen! Menen perikatoon sinun takiasi!”
“Itsepähän sanoit maksavasi. Hjäh häh!” Naruto huudahti suu täynnä ruokaa.
“Varo vain ettei typerä naamasi kohta venähdä. Kenenkään maha ei kestä tuollaista määrää ruokaa”, Sasuke sanoi kyllästyneen oloisena.

Sakura ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä ahmivalle Narutolle ja ahdistuneelle Kakashi- senseille. Hänen olonsa parani huomattavasti.

Mitä sitten vaikka Sasuke ei huomannutkaan häntä? Kyllä poika vielä jossain vaiheessa hänet huomaisi, Sakura oli varma siitä.

Kun Naruto oli viimeinkin saanut raamenista tarpeekseen, he lähtivät kotia kohti. Sasuke oli kääntynyt jo kojulla toiseen suuntaan.

“Ai aih.. Mahaan sattuu..”, Naruto vaikersi pidellen pullottavaa mahaansa.
“Hah! Oma vikasi, hih hiih..” , Sakura nauroi. “Toivottavasti jaksat kävellä rappuset ylös sisälle..”
“Ole sinä hiljaa! “ Naruto virnisti ja kompuroi rappusia ylös, huutaen vielä ovelta “Öitä!” ja paiskaten ovensa kiinni.

“Voi tuota hupsua poikaa. Hän söi yhteensä yli kuusi kulhollista ruokaa. Ei ihme jos on maha kipeä..”, Kakashi naurahti kaivaessaan lompakkoaan taskusta. Se oli lähes tyhjä. Mies huokaisi pienesti ja tunki lompakon takaisin taskuunsa.

“ No nyt ainakin tiedät, ettei kannata kustantaa Narutonkin puolesta, hih hih..” , Sakura nauroi.
“Mutta kiitos vain raamenista. Se oli todella hyvää! “ Hän jatkoi ja hymyili senseilleen.

Parin kadunkulman päässä häämötti Sakuran talo. "Ihanaa, viimein pääsen kotiin.. Keitän kuumaa kaakaota, kietoudun vilttiin ja katson televisiota.. Tietenkin voisin myös käydä vaahtokylvyssä ja..”
“Sakura? Sinä kai jäät tässä? “
“Mitä? Öh, joo jään..”

Miten hän nyt tuollain oli taas vaipunut mietteisiinsä? Hän taisi olla todella väsynyt. Sakura haukotteli suuresti ja hieroi silmiään. Häntä väsytti niin…

“Hm? Kakashi-sensei?” Tyttö kysyi avatessaan silmänsä. Sensei oli tullut ihan lähelle, kumartunut Sakuran tasolle ja riisunut maskinsa. Mies hymyili ja katsoi tyttöä hellästi.

“Sensei? Mitä ihmet..”, Sakura ehti kysyä hiljaa, kunnes tuo hopeahiuksinen mies yllättäen suuteli häntä. Suudelma oli hellä ja varovainen. Sakuran sydän sykähti ja hänen mahassaan muljahti lämpimästi.

Sakura ei aikonut tehdä sitä, mutta hänen huulensa vastasivat hellään suudelmaan. Kakashin kädet kietoutuivat pienehkön tytön ympärille. Sakura tunsi, kun lämpö valtasi hänen ruumiinsa.

Sensei  päästi irti ja nosti maskin jälleen naamalleen. Sakura tunsi punan kohoavan kasvoilleen nähden miehen komeuden ja hymyn kasvoilla ennen, kuin tämä peitti ne maskin alle.

“Hyvää yötä. Nähdään aamulla..”, Sensei sanoi ja katosi, jättäen jälkeensä pienen sumupilven. Sakura tuijotti sitä tajuamatta vieläkään koko asiaa.

Hänen sisällään leijui vieläkin se lämmin tunne, joka oli tullut Kakashin suudellessa häntä. Oliko tämä todellakin totta?

Tyttö kääntyi, nousi haparoivin askelin rappuset ylös, kaivoi taskustaan avaimet ja avasi oven. Sisälle päästyään hän keitti kaakaota, istui keittiön penkille ja katseli pöydällä olevaa kuvaa, jossa ryhmä seitsemän irvisteli.

Ensimmäistä kertaa elämässään hän ei tuntenut mitään katsoessaan Sasuken murjottavaa naamaa.