Päivä alkoi hämärtyä illaksi. Aurinko oli jo laskemassa vuorten taakse ja jättämässä viimeiset säteensä puitten varjoihin. Kello raksutti raivokkaasti pyrkien siirtämään viisareitaan eteenpäin, sillä kun se löisi vihdoin kuusi, aloitettaisiin rakettien ampuminen ja hauskanpito.

Akatsukien piilopaikka seisoi vähän matkan päässä suurta kukkulaa, jota peittivät männyt ja kuusipuut. Piilopaikka oli suuri tummanpunainen talo, jota ympäröi suuret kinokset lunta. Talon verannalle asti oltiin luotu lumet niin, että sopivan leveää polkua pitkin pääsi talolle asti. Polkua reunustivat suuret tuikut, joissa paloivat kauniit liekit.

Ikkunoista kajasti valo ulos asti ja sisältä kuului kovaa meteliä. Kukaan ei aikonut jättää uutta vuotta juhlimatta, sillä tällä kertaa se olisi jotakin suurempaa kuin yleensä. Pain oli luvannut järjestää juhlat ja antanut vapaudet tehtävien suorittamisesta toistaiseksi. Johtaja oli kai taipunut Tobin valituksiin, sillä mies oli välttämättä tahtonut pitää suuret juhlat ja ampua raketteja. Deidara oli ollut jo monta viikkoa joulun jälkeen täpinöissään, sillä tällä kertaa hän saisi räjäytellä kaikenlaista luvalla, eikä kukaan voisi sanoa asiaan mitään.

Minä oli jälleen ainoa, joka ei ollut koko juhlasta innoissaan. Vihasin kaikenlaisia juhlia yli kaiken, enkä todellakaan pitänyt yhteisistä hetkistä muiden kanssa. Olin ensin päättänyt, etten osallistuisi ylipäätään juhliin, mutta Pain oli mulkaissut minua hyvin vihamielisesti, kun olin koittanut tuoda juttua julki. Välikohtauksen jälkeen olin vain päättänyt kärsiä koko illan. Mieluummin kärsisin muiden tuskallisesta seurasta kun saisin johtajalta kunnolla kuonoon. Ei minua edes huvittanut koittaa ärsyttää miestä nyt kun tällä oli muutenkin olleet hermot hyvin kovilla muiden takia.

Kaikki olivat kokoontuneet olohuoneeseen viettämään jotenkin aikaansa. Itse makasi tylsistyneenä ja hyvin uupuneena sohvalla, Kakuzu luki sanomalehteä nojatuolissaan, Deidara rakensi korttipakkatornia lattialla Tobi riesanaan, Kisame ja Itachi keskustelivat jostakin hyvin tuohtuneina toisella sohvalla, Zetsu riiteli itsensä kanssa olohuoneen ainoassa nurkassa, Pain istui omassa tuolissaan katsoen televisiosta uutisia ja Konan puuhasteli keittiössä leipoen pikkuleipiä.

Parin minuutin päästä kaikki havahtuivat kellon lyöntiin, se oli vihdoin kuusi! Tobi hypähti ylös lattialta ja hoputti muita ulos rakettien kanssa kaataen Deidaran tornin. Blondi kirosi toisen ja löi tätä takaraivoon, mutta juoksi pian ensimmäisten mukana ulos. Itse raahauduin närkästyneenä toisten perään ja kirosin kylmyyttä. Ulkona oli ainakin -15 astetta pakkasta, mikä vitutti minua kaikista eniten.

Kohta kovat pamaukset ja räjähdykset alkoivat. Deidara ja Tobi näyttivät olevan kaikista eniten hyvin innoissaan. Konan toi teetä termospullossa ulos kantaen toisessa kädessään suurta koria täynnä pikkuleipiä. Zetsu siirtyi heti lähemmäksi naista nähdessään keksit. Tuhahdin ja istuin terassille. Kakuzu näytti juovan teetä Painin seurassa puhuen jotakin, varmaankin raha-asioita. Aika helvetin tylsä uusi vuosi, ajattelin vihaisesti potkien maata.

”Senpai, katso vähän näitä!” kuulin Tobin huutavan innoissaan.

En itse viittinyt herättää kiinnostustani asiasta, joten en välittänyt toisen huudahduksista.

”Eikö ookkin makeita?” mies jatkoi iloisena.

”Hm, varo vähän! Nehän lentelevät miten sattuvat, un!” Deidara huudahti tuskissaan juosten yhtä ilotulitetta karkuun.

Tobi nauroi hassulle näylle ja laittoi samoja raketteja lisää palamaan. Ne olivat nimeltään tulisiipiä, perhosia, jotka leijailivat ilmassa ja syöksähtelivät sinne tänne. Katsahdin kaksikkoon ihmeissäni kun näin Deidaran huutavan Tobille kirosanoja juosten itse karkuun kummajaisia. Virnistin näylle. Aivan kuin joku tyttö olisi juossut kiljuen pakoon mehiläisiä.

Kun perhoset lakkasivat lentämästä ja lysähtivät lopuksi maahan, Deidara puuskutti hengästyneenä nojaten verannan tolppaan katsoen Tobia murhaavasti. Oranssimaskinen mies osasi välttää mahdollisesti tulevan välikohtauksen räjäyttämällä suuren raketin, joka piti korvia vihlovaa ääntä. Sinisen ja vihreän väriset rakeet syöksähtivät taivaalle tehden suuren kuvion. Blondi katsoi rakettia suu auki ihastuneena.

”Jumalauta mikä meteli!” huudahdin vihaisena pidellen korviani.

”Ai pikkuista masokistia karmii?” kuulin Deidaran pilkkaavan.

Katsoin miestä murhaavasti ja heitin häntä suurella lumipallolla naamaan. Deidara järkyttyi yllättävästä hyökkäyksestä ja lähetti raketin suuntaani. Tobi nauroi taustalla huvittavalle näylle kun raketteja sinkoili suuntaani. Väistelin raketteja kauhuissani ja pian rymistelin takaisin sisälle. Lukittauduin vessaan siinä toivossa, ettei kukaan tulisi perääni tai räjäyttelisi mitään lähettyvilläni.

Istuin vessan lattialla kuunnellen pamauksia, jotka kantautuivat sisälle ulkoa. Onneksi en ollut nyt ulkona, ajattelin. Deidara oli tainnut päästä vasta nyt kunnolla vauhtiin, koska räjähdyksiä kuului monia toisensa jälkeen ja samaan aikaan. Koitin tasata hengitystäni ja rauhoittua. Pian kuulin askeleet vessan oven takaa ja jähmetyin paikoilleni. Mitä jos ne meinasivat räjäyttää oven auki?!

”Tule jo ulos sieltä, typerys.” kuulin möreän äänen. Tunnistin sen heti Kakuzuksi.

”En varmana! Se hullu ampuu minua niillä raketeillaan!” pistin vastaan.

”Avaa ovi.” Kakuzu käski.

”EN!” karjaisin.

”Hyvä on, sitten murran sen, ellen räjäytä.” mies sanoi tyynesti.

”Et varmana räjäytä! Et helvetissä!” huusin kauhuissani ja peräännyin ovelta nurkkaan.

Yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Pelästyin ja luulin, että ovi pian räjäytettäisiin auki. Katsoin ovea peloissani, kuunnellen mitä kohta tapahtuisi. Oli aivan hiiren hiljaista. Kohta näin jotakin, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaani. Kakuzun rihmat olivat tunkeutuneet oven alapuolella olevasta pienestä rakosesta sisään ja ne kiirivät kohti kahvaa ja lukkoa. Kohta kuului kova naksahdus ja lukko aukesi. Sydämeni hakkasi aivan liian nopeasti, mikä teki oloni vieläkin inhottavammaksi. Näin kahvan kääntyvän ja pian edessäni seisoi Kakuzu. Vavahdin pelästyneenä ja koitin päästä vieläkin kauemmaksi toisesta, mutta selkäni oli jo kiinni seinässä.

”Tule ulos sieltä.” Kakuzu käski innottomana.

”E-en varmana tule! Jään tänne koko helvetin loppuillaksi – yöksi, ihan miten vaan! En halua ulos!” huusin järkyttyneenä.

Kakuzu huokaisi ja käveli lähemmäksi minua. Hän tarttui käteeni ja meinasi vetää minut mukaansa, mutta tartuin kiinni lavuaarista ja pistin vastaan. Mies katsoi minua ärsyyntyneenä ja kiskoi minua ulos, muttei saanut minua hievahtamaankaan. Pidin lavuaarista kiinni kaikilla voimillani ja koitin saada samalla toista kättäni vapaaksi miehen otteesta ilman tulosta.

”Mikä ongelma sulla oikein on?!” Kakuzu murisi vetäen minua yhä.

”En todellakaan ole tulossa ulos! Tahdon pysyä täällä!” karjuin vapisten.

Kakuzu päästi minusta irti katsoen silmiini vihaisesti.

”Hyvä on.” hän lopulta sanoi seisoen paikallaan.

Hiljainen hetki oli taas koittanut, kunnes hän lähestyi jälleen minua. Peräännyin vaistomaisesti jälleen vessan nurkkaan. Katsoin toista kysyvästi, yhä kuitenkin shokissa. Kakuzu ahdisti minut nurkkaan, selkäni oli taas kiinni seinässä. En älynnyt mitä oli tekeillä ennen kuin miehen huulet asettuivat omilleni painaen minut kiinni häneen. Mitä helvettiä tuo oikein tekee? Järkytyin entisestään ja kaikki ajatukseni pyyhkiytyivät yhtäkkiä pois. Oli vain tämä hetki, Kakuzu ja minä. Rentouduin vähän ajan päästä ja vastasin suudelmaan. Se tuntui oikealta, hyvältä. Se toi lämpöä minuun, karkotti kaiken kylmyyden.

Tunsin Kakuzun lämpimät kädet ihollani, toinen avasi kauluspaitani nappeja, toinen silitteli hiuksiani. Hautauduin tähän lämpimään tunteeseen. Se valtasi minut kokonaan. Pian paitani makasikin jo lattialla ja Kakuzu oli siirtynyt näykkimään minua kaulasta. Hän avasi housujeni vetoketjun ja veti farkut jaloistani. Tunsin yhä vain kovettuvani. Tilanne oli mitä houkuttavin, kiihottavin. Nuolaisin Kakuzun korvaa ja purin häntä leikkisästi.

Kakuzu kiskoi bokserini lattialle kaatoi minut lattialle. Hän tarttui miehuuteeni ja hyväili sitä kielellään. Se tuntui taivaalliselta, mutta mies vain leikitteli ja kiusasi minua. Kakuzu lipoi sitä hetken kuin tikkaria ja otti sen lopulta kokonaan suuhunsa.

”Mmmhh! 'Kuzu, olet melko hyvä. Missä olet oppinut?”

Mies katsoi minua kiusallisesti eikä vastannut mitään. Hän jatkoi kiusaamistaan kunnes laukesin.

”Puhut liikaa.” mies murahti ja työnsi sormensa sisääni. Inahdin kivusta.

”Perkele! Ota se pois!” huusin tuskissani.

Käskyni sijasta hän lisäsi toisen sormen. Liikahdin jälleen kivusta. Tunsin miten Kakuzu liikutteli sormiaan sisälläni inhottavasti. Kipu yltyi. Pian hän veti sormensa pois ja työnsi itsensä sisääni. En ehtinyt edes huudahtaa yllätyksestä. Kakuzu alkoi liikkua ensin hitaasti edes takaisin ennen kuin lisäsi vauhtiaan.

Huoahtelin ja tartuin häntä kiinni hartioista. Kipu alkoi hälvetä. Kakuzu lisäsi vauhtiaan entisestään ja tartuin häneen kiinni tiukemmin. Hengitykseni kiihtyi kiihtymistään. Kakuzu työnsi vielä muutaman työnnön ennen kuin laukesi ja veti peniksensä ulos. Hengitin kiivaasti ja makasin lattialla voimattomana. Kakuzu kumartui ylleni ja suuteli minua vielä kerran ennen kuin alkoi pukea päälleen.

Heräsin ajantajuntaani kun mies oli lähtenyt takaisin ulos. Kuulin yhä kovia pamauksia ulkoa Deidaran ja Tobin huudahduksien taustalla. Vedin vaatteet päälleni ja menin olohuoneeseen katsomaan seinäkelloa. Se näytti kahtatoista. Vuosi oli vaihtunut.


-----------------------------------------------------------------------
Idea lähti siitä kun joskus vuosia takaperin oli uusi vuosi ja ammuskeltiin raketteja. No sitten meillä oli juuri tuollaisia kamalia perhosraketteja ja ne alkoivat jahdata minua. >__<'' Gyaa! Sen jälkeen en ole oikein ammuskellut raketteja... XD
Myöhästyin ikävästi tämän lähettämisessä, koska aloitin kirjoittamisen liian myöhään.
Toivottavasti kuitenkin tykkäsitte tekstistä.
Jees ja kommenttia tulemaan! 8D Odottelen!