Tiesin, että se ei voisi olla mahdollista, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun tunsin hänen metallisenkalpean ketjunsa vatsani ympärillä. Se tuntui miellyttävältä; kuin rautakettinki olisi ollut siinä syntymästäni saakka. Ja vaikka raaka metalli raapi ihoni verille, tuo hetki oli kuin unelmaa.


"Mhh..." Kun heräsin, päässäni jyskytti. "Helvetinmoinen krapula", mutisin ja nousin istumaan sängynlaidalle. Huoneessa oli pimeää; verhot olivat kiinni ja kertoivat, että vieressäni makaava mies oli yhä nukkumassa. Huokaisin helpotuksesta tukahdattaessa haukotukseni.

   Silmäni alkoivat vähitellen tottua hämärään. Punapään nukkuessa huojuin varovasti hämärän huoneen läpi mahonkipuiselle ovelle. Kun aloin kääntää kultaisenhohtoista ovenkahvaa, se narisi kovaäänisesti. Katsahdin nopeasti olkani yli, ettei Sasori olisi herännyt ääneen. Tämän kääntäessä kylkeä livahdin ovesta ulos kuin saukko hiippaillen muualle.

   Kuinka saatoin, ajattelin punastuen. Muistin, kuinka vanhempi mies oli tarjonnut minulle yhden drinkin liikaa. Viimeinen asia, jonka muistin, oli kuinka Sasorin humaltueet huulet koskettivat omiani. Olen ääliö, ajattelin riuhtoessa paksua, mustaa untuvatakkia päälleni. Uudenvuodenyö oli näemmä sujunut erittäin kiihkeissä tunnelmissa.

   Mitäköhän muut ajattelevat minusta nyt, mietin erittäin huolestuneena. Luulevat vielä homoksi! Potkaisin lumikökkäreen pois tieltäni tien vieressä mutkittelevaan ojaan. Vahinko on jo tapahtunut, huokaisin itsekseni. Juotti humalaan ja käännytti väkisin sateenkaarilipun puolelle. Voisiko uusi vuosi enää paremmin mennä?

   Sasori heräili. "Hän.. Hän on lähtenyt", hän kuiskasi hiljaa tarkoittaen kai minua. No se oli odotettavissa, hän ajatteli. Mutta sain yhden jäsenen lisää homojen valtakuntaan. Vaikka hän ei huomaa sitä, hän tulee kaipaamaan minua, tiedän sen... Niin ne muutkin ovat kertoneet, punapää ajatteli omahyväisesti hampaitaan pesten.

   Kävelin rivakasti eteenpäin tuota kylmää ja kalpeaa tietä. Tien päämäärä ei ollut tärkeä; riittäisi, että pääsisin mahdollisimman kauas ahdistelevasta, känniin juottavasta, punatukkaisesta homomiehestä. Murisin itsekseni, kun hampaani kalisivat yhteen hyisessä talvisäässä. Raikas tuuli puhalsi pohjoisesta päin tuoden yllättävän lumituiskun mukanaan; olin muistavanikin jotain sensuuntaista sanottavan uutisissa.

   Pieni lumikuuro alkoi puhaltaa kovemmin. Suuremmat lumihiutaleet peittivät näkyvyyteni. "Hitto", murahdin, ja tunsin itseni vähintäänkin Hidaniksi Pohjoisnavalla. Lunta oli niin paljon, että en nähnyt missä tie kulki. Pitkät ja vaaleat hiukseni alkoivat jäätyä pakastinmaisessa maisemassa, ja kohta tuntui siltä, kuin päästäni olisi kasvanut keltaisia jääpuikkoja.

   Sasori katseli ulos ikkunasta, kun Pakkasukko alkoi luoda jäisiä kasveja ikkunalasiin. "Hän on tuolla", hän mutisi. "Hänhän jäätyy kuoliaaksi, ennen kuin ehtii kotiinsa!" Enempää ajattelematta ryntäsi punahiuksinen vaihtamaan päälleen lämpimimpiä vaatteitaan. Ole kunnossa, Sasori ajatteli. Pysy elossa, tee minulle palvelus.

   "Vittu", mutisin kun rojahdin polvilleni jäiseen lumihankeen. Jäinen lumenpinta satutti käsiäni; en ollut varannut mukaan minkäänlaisia hansikkaita. Kuinka olisin arvannut joutuvani tähän lumipyryyn? "Auttakaa joku", nielaisin. Polveni alkoivat kostua. Varpaissani ei ollut enää tuntoa. Kuolenko minä...? Lumihiutaleet tanssivat ympärilläni Kuoleman tanssia. "Älkää iloitko siinä", ärähdin elottomille jäätyneille vesipisaroille. Silmissäni tummeni. Viimeiseksi tunsin, kun kasvoni kostuivat. En tiennyt olivatko ne kyyneliä vai sulaneita hiutaleita, mutta sen tiesin, että olin vaipunut tajuttomuuteen tuossa armottomassa pakkasilmassa.

   Sasori kyykistyi tajuttoman ruumiini ylle. "Herää! Deidara! HERÄÄ!", hän rääkäisi niin kovaa kuin kuivuneesta kurkustaan lähti ääntä. Mutta minä en herännyt. Silloin tajusin katselevani tapahtumia yläpuolelta. Tajusin Sasorin saapuneen liian myöhään, ja nyt hän oli tuta saman kohtalon.

   "Et herää, vai?" Sasori esitti kysymyksen ruumiilleni. "Sitten... haluan edes saapua luoksesi. Se on vähintä, mitä voin tehdä. Kuolit minun takiani; minä juotin sinut känniin, ja siitä seurasi se, että lähdit aamulla tänne vaeltelemaan." Katselin Sasorin voimakkaita piirteitä hänen lausuessaan nuo sanat. Sehän oli totta, hän oli tosiaan juottanut minut känniin. Sasori värähti, kun kylmä tuuli vinkui hänen korvissaan. "N-nyt, on aika s-sanoa h-hyvästit." Punapää sulki (minusta) kauniit silmänsä vaipuen viereeni. Tiedän, inhosin häntä alussa. Mutta kai tunteet saavat muuttua?