Tuskallista, totta kai. Lojun maan alla palasina, ajattelen nytkin pelkkänä päänä.

"Tälläisiä ovat varmaan viimeiset hetkeni..." Ajattelen pikkuisen masentuneena, yrittäen taistella kyyneliä vastaan. Omituista, miltä kuolema tuntuu kun se tulee omalle kohdalle. Olin aina tappanut ilman armoa, ja nyt kun joku jätti minut maan alle kuolemaan...

Yhtäkkiä aloin sääliä tappamiani ihmisiä. Aloin miettiä, ketä kaipaan.
Keneltä haluaa pyytää anteeksi. Kenelle tein väärin. Kenelle haluaa vielä puhua. Kuka oli tärkein ihminen maailmassa. Huolestuttavan moneen kysymykseen tuli vastaukseksi Kakuzu.

Mietin asioita, kun kuulen Kakuzun äänen.
"Hidan!" Olin kuulevinani siinä jotain omituista... Huolta? Meinasin avata silmäni, mutta muistin ajoissa, että olin maan alla. Avasin kuitenkin uhallakin suuni ja huusin:
"Kakuzu!"

Sain multaa suuhuni, ja aloin yksiä. Joka kerta, kun sain vähän ulos, sitä tuli lisää. Sitten huomasin valonsäteitä luomieni takaa, ja
raotin silmiäni. Näin Kakuzun sivusilmällä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin vilpittömän iloinen nähdessäni hänet. Hän nosti minut pois kuopasta, ja jatkoi osieni keräämistä.

Lopulta hän nousi kuopasta, ja ompeli palasiani yhteen aloittaen ihme kyllä jaloistani. Lopulta hän ompeli pääni kiinni ja asteli puolen metrin päähän minusta istumaan.

Kokeilin kaikkia ruumiinosiani, ja tunsin selässäni Kakuzun tuijotuksen. Katsoin Kakuzuun päin, ja huomasin hänen tuijotavan minua ilmeisen ajatuksisaan.

"Kakuzu hei, voinko korvata tämän jotenkin?" Ei mitään hajua, miksi kysyin niin. Jotenkin se vain tuntui tärkeältä, Kakuzuhan oli pelastanut henkeni. Kakuzun naamalla oli vähän aikaa omituinen ilme, mutta se lähti, kun hän sanoi:
"Älä vihaa minua." Hän käänsi katseensa samalla muualle.

Mietin hänen sanojaan, ja huomasin, etten voinut vihata Kakuzua. En tainut koskaan vihatakkaan. Konttasin Kakuzun viereen ja halasin häntä kainalon kohdalta.
"En minä sinua vihaa... Minä... Rakastan sinua... Luulisin..."

Ääneni pieneni samalla kuin puhuin, mutta samalla tajusin sanojeni olevan totta. En vain ollut koskaan ymmärtänyt sitä. Tunsin Kakuzun silittävän hiuksiani. Jotenkin se tuntui mukavalta. Katsoin ylöspäin Kakuzuun ja huomasin hänen ottaneen koko huppunsa pois ensimmäistä kertaa nähdeni.

Hänellä oli mustat hiukset, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Hänen suunpielistään lähti mustat tikit aina korviin asti. Seurasin tikkejä
katseellani. Kumma, miten kauan ihminen voi piilotella jotain toiselta.

Tunsin Kakuzun suukotavan otsaani hellästi. Punastuin pienesti ja katsoin Kakuzua. Hän ei luultavasti halunnut pelästyttää minua.
Nousin pystyyn ja painoin huuleni hänen huulileen. Ne olivat ihanan lämpimät ja pehmeät. Kakuzu alkoi liikuttaa huuliaan ja laittoi kätensä poskilleni. Istahdin hänen syliinsä ja raotin hampaitani. Hänen kielensä sujahti suuhuni ja suljin silmäni nautinnosta.

Jatkoimme vähän aikaa, ennen kuin meidän oli pakko hengittää. Otsamme olivat kiinni toisissaan, kun hengitimme raskaasti. Painauduin Kakuzun rintaa vasten haistellen hänen tuoksuaan. Ristin käteni hänen selkänsä taakse sulkien silmäni.

Kakuzun käsi hipaisi poskeani laskeutuen pääni päälle. Tunsin hänen painavan päänsä hiuksiini, ilmeisesti haistellen hiuksiani. Olisin voinut nukahtaa siihen paikaan, tuntien Kakuzun lämmön ja haistaen tämän tuoksun, tietäen olevani turvassa.

"Omituista..." Ajattelin yhtäkkiä raottaen silmiäni.
"Tajutakseni rakkauteni Kakuzuun minun piti melkein kuolla..." Katsoin ylöspäin Kakuzuun. Tämä hymyili pienoisesti ja tajusin, etten halunnut olla missään muualla hymyillessäni takaisin. Painauduin takaisin Kakuzun lämmintä rintaa vasten hymyillen leveästi.