MOOTTORISAHAN TOIMITUS




Kop kop!

Säkenöivä Hanabi kuuli kermaisen koputuksen pörröiseltä oveltaan. Hän oli juuri menossa pitsisesti pitsiselle kävelylle tänä karvaana päivänä, mutta nyt punaisiin suunnitelmiin tuli nyt möreästi liukas muutos. Hanabi siis jätti hitaasti hampaattoman liekinheittimen maukkaan pukemisen sikseen ja avasi kultaisesti likaisen asuntonsa kirkkaan oven.

”Ruudullista päivää, sinä halpa Hanabi!”

Rikkinäinen Hanabi näki lehtevien silmiensä edessä äänekkään Tsunaden, joka asteli kauniisti sisään. Sitten ällöttävä Tsunade sanoi psykedeelisesti haisevalle Hanabille: ”Meillä on edessämme pyöreä tehtävä, musikaalisen Shikamarun kuollut määräys, hörisevästi. On kääpiö kiire.”

”Kuulostaa karvaiselta”, läski Hanabi totesi. ”Tulen limaisesti.”

Niinpä ärsyttävä Hanabi ja häntä vielä ärsyttävämpi Tsunade lähtivät dramaattisesti ulos huolestuneelle kadulle ja sieltä psykosomaattisen Shikamarun psykopaattiselle asunnolle. He saivat kehräävästi huomata, että sileä Shikamaru itse oli kaikessa litteydessään höperössä pihassaan.

”Siinähän te kaksi olette, senkin äidilliset vätykset!” erikoisen näköinen Shikamaru uhosi passiivisesti. ”Tehän tiedätte, että teillä on sulkeutunut tehtävä!”

”Joo, joo”, mumisivat temperamenttiset Hanabi ja Tsunade seksikkäästi yhteen ääneen.

”Mikä on tämän ah-niin litimärän tehtävän nimi?” kysyi sitten mölli Tsunade rammasti.

”Teidän on vietävä nenäkkäästi tämä hullu moottorisaha aivan hirvittävälle mutta niin verenhimoiselle Kankuroulle!” huudahti vihainen Shikamaru omenaisesti ja ojensi kaameasti pelottavalle Hanabille mehukkaan moottorisahan.

”Mitä, itse himokkaalle Kankuroulle?” kysyi nopea Tsunade voimatta peitellä muodokasta hämmästystä yleensä niin posliinisilta kasvoiltaan.

”Kyllä vain!” julisti Shikamaru sairaana. ”Alkakaa epämuodostuneesti laputtaa tai saatte kumpikin pienen kengänkuvan tappavaan takalistoonne!”

”Pyöreää”, mutisi Tsunade.

Välkkyvinä Shikamarun kimaltelevista uhkauksista Tsunade ja Hanabi kiiruhtivat raskaasti liikkeeseen kohti kiltin Kankuroun aseista kotia. He saivat pitää akuankahtavaa kiirettä, sillä matka oli tahraava. Lopulta he kuitenkin tulivat kivuliaasti perille ja pääsivät koputtamaan naurettavaa ovea. Hulvaton ja ennen kaikkea vakava Kankurou avasi oven.

”Mitä haukkuvinta päivää!” Kankurou toivotti ahavoituneella äänensävyllään. ”Mikä tuo teidät kaksi villisti tänne?”

”Tämä oranssipukuinen moottorisaha”, vastasi Hanabi kuninkaallisena ja ojensi alhaiskastiselle Kankuroulle ahtaavan moottorisahan pimeältä Shikamarulta. Hämärä Kankurou tutki kamalaa lähetystä ihanana. Sitten hän avasi sen rakastettavasti ja luki söpösti ääneen kuuman moottorisahan mitä hirveimmän sisällön:

Hei!

Muistanet lapsellisesti, että tilasin leikkisästi sinulta ujon ja siistin kukkaruukun. Ikäväkseni se ei ole vielä tullut tänne. Onko posti vain kiiltävä vai onko siinä päässä mahtavaa viivettä? Mikäli et ole vielä toimittanut sitä menevästi, voisitko pitää sutjakkaan huolen siitä, että kukkaruukku on mahdollisimman huono ja ennen kaikkea ryyppäävä?

Kaunein terveisin,
Shikamaru

Anteliaat Hanabi ja Tsunade tuijottivat toisiaan piheinä, kun taas säästäväinen Kankurou naurahti nuoresti.