A/N: Tämän ficin idea iski kuin salama kirkkaalta taivaalta! Kiinalaismaisen taijutsutiimi Team Gain lauluksi sopisi – mikäpäs muu kuin Everybody Was Kung Fu Fighting! On helppo kuvitella Nejin ja Leen välinen harjoitusmatsi tämä kipale taustalla… Tuumasta siis toimeen!

Tässä kolme eri versiota ficissä käytetystä laulusta, valitse lueskelun ajaksi se versio josta pidät eniten:

* Alkuperäinen (Carl Douglasilta, oma suosikkini. Vastaa parhaiten ficissä käytettyä sanoitusta, vaikka saattaakin poiketa oo-ho-ho-hoootusten kohdalta. Olen kuitenkin parhaani mukaan yrittänyt tarkistaa laulun kuuntelemalla sen tuskastuttavan moneen kertaan. ^^’)
* Räpähtävämpi versio (Foo Fightersiltä, aika kiva tämäkin)
* Ja tässä technompi versio (Rainilta)

S'il vous plait!




***




EVERYBODY WAS KUNG FU FIGHTING




Oooo-ho-ho-hooo…
Oooo-ho-ho-hooo…



Kaksi hahmoa käveli nurmikentällä toisiaan kohti rauhallisin ja vakain askelin. He olivat kohottaneet katseensa toisiinsa, lukittaneet katsekontaktin. Kumpikin näytti kulkevan kuin pitkin yhteistä pitkää, suoraa lankkua, niin täsmällisiä ja suoria heidän liikeratansa olivat.

Tuuli puhalsi toisen hahmon takaa. Tämän hahmon smaragdinvihreä trikoopuku toisti nurmen sävyjä, joskin sävykokonaisuutta rikkoivat oranssit säärystimet ja vyötäisille sitaistu punanauhainen otsasuojus. Käsivarsissa, kämmenten ja ranteiden ympärillä oli tiukkaa sidettä. Tämän hahmon, teini-ikäisen pojan, säihkyvän mustat hiukset olivat sen verran pitkät, että tuuli saattoi nostatella niitä ankaran tasamittaisina tupsuina. Pehkoa oli kuitenkin leikelty ja tasailtu ankarasti: kampaus oli ihka aito ja ehdottoman luonnonmukaisesti kasvatettu ja saksittu pottakampaus. Jotenkaan täydellisen pyöreät mustat silmät ja hillittömän paksut kulmakarvat eivät tuntuneet riitelevän kampauksen kanssa.



Oooo-ho-ho-hooo…
Didi-didi-di-di-dyddyddyy…



Vihertrikoista poikaa kohti käveli toinen teinipoika. Hänellä oli ehkä vieläkin erikoisempi tai ainakin epätavallisempi kampaus kuin ensiksi mainitulla: mustanruskeat hiukset olivat pitkät, vyötärölle yltävät, ja latvoistaan nipuksi sidotut. Vaatteet taas olivat tavallisemmat kuin pottapäisellä tuttavuudella: Mustanauhainen otsasuojus oli otsalla niin kuin piti, joskin sen laatan molemmin puoli roikkui erikoiset remmit, ihan kuin poika olisi aikeissa kiinnittää otsasuojuksen leuan alta kiinni kuin kypärän. Päällä oli taas mustat shortsit ja beige lyhythihainen paita, ja oikeaa käsivartta ja jalkaa peittivät siteet kuin ylimääräiset hiha ja lahje.

Erikoisuuspisteet kuitenkin keikahtivat pitkähiuksisen pojan puolelle, kun vilkaisi hänen silmiään: ne olivat harmaanvalkeat ja näyttivät pupillittomilta. Jälkimmäisessä seikassa kyse oli tietenkin optisesta harhasta – eihän silmä toiminut ilman pupilleja – mutta nuo valkeat silmät olivat kuitenkin vaikuttava näky jopa asiaan tarkemmin vihkiytymättömälle.



Oooo-ho-ho-hooo…
Didi-diu-didi-diu-da-di-da-daa…



Viimein pojat saapuivat noin viitisen askeleen päähän toisistaan. He veivät kätensä sivulleen ja kumarsivat toisilleen. Sitten he suoristautuivat ja asettuivat kumpikin omaan taisteluasentoonsa: pyöreäsilmäinen suorana seisten pystyyn ojennettu kämmenselkä kohti vastustajaa, valkosilmäinen taas jalat ja kädet hieman koukistettuina, vasen jalka oikeaa edempänä ja vasen kämmen eteen ojennettuna.

Ensiksi ääneen avautui pitkähiuksinen nuorimies: ”Hyvä on, Lee. Pidämme kaiketi vanhat säännöt.”
”Minusta niistä voisi jo luopua, Neji”, Leeksi kutsuttu teini vastasi. ”Haluaisin jo otella täysillä!”
”Gai-sensei tuskin ilahtuu jos päädyt uudelleen sairaalaan”, Neji huomautti. ”Juurihan sinä vapauduit sieltä. Sitä paitsi meille molemmille on vain hyväksi harjoitella tavallista perustaijutsua. Sitä paitsi, minäkin olen juuri ollut toipilaana, kiitos Kidoumarun.”
”Hyvä on, pidämme siis vanhat.”
”Selvä. Eli: Minun osaltani ei Byakugania eikä Juukenia ja sinun osaltasi ei chakraporttien availua eikä nilkkapainojesi irrottamista. Ja se häviää joka kaatuu ensiksi maahan.”
”Asia selvä, Neji!”

Nuoret pojat siirsivät kumpikin hieman painoaan taaksepäin taaemmalle jalalleen, koukistivat sitä – thwap! – ja ponkaisivat eteenpäin toisiaan kohti.



Everybody was kung fu fighting
Those cats were fast as lightning
In fact it was a little bit frightening
But they fought with expert timing



”Uooooh… hoh hoi jakkaa.”

Kohti tätä samaa harjoituskenttää kulki kolmas nuori, tällä kertaa tyttö. Siinä missä Neji oli ansainnut erikoisuuspisteensä, tämä tyttö oli ansainnut tavallisuuspisteet: hänen silmänsä olivat tavalliset, suuret ja ruskeat, ja tummanruskeat hiukset oli sitaistu kahdelle nutturalle pään molemmin puolin. Päällään hänellä oli vaaleanpunainen kiinalaistyyppinen toppi ja siniset, caprimittaiset housut. Otsasuojus oli otsalla, kuinkas muuten.

”Huooh…” hän haukotteli yhä. Miksi Gai-sensein täytyi pitää kaikki harjoituksensa näin aikaisin, kun oli vielä kylmää ja uni painoi silmiä? Kai se oli sitä nuoruuden voimaa… Tämä tyttö, Tenten, ei ollut vieläkään tottunut tällaiseen menoon, vaikka oli ollut tässä tiimissä kohta kaksi vuotta. Montako vuotta menisi vielä tottumiseen…? Tenten nosti katseensa taivaalle kuin etsiäkseen vastausta sieltä. Hoh hoijaa…

Whomp! ”Ha!” Tum-ta-ta-ta-tam-tum! Hum! ”Yah!” ”Hiyah!” Taka-taka-tak-whump-hump-tum! ”Iiiah!”

No, oli kuitenkin eräs asia johon Tenten oli jo tottunut: ankaran harjoitusottelun hurja melske. Nutturapää laski katseensa taivaalta kentälle.

Tuttu parivaljakko, Lee ja Neji. He olivat taas ottaneet harjoitusottelun toisiaan vastaan. Oli mielenkiintoista katsella, miten kaksi niin erilaista taijutsutyyliä punoutui yhteen tiiviiksi otteluksi: Lee syöksyi, potki, iski ja löi rystylyönnillä minkä ehti; Neji taas pyörähteli, väisti, heitti Leen liikeratoja vikasuuntaan, yritti tarttua vastustajaansa ja heittää tämän, ja lyönnitkin tapahtuivat aina avokämmenellä. Kulmikas voima kohtasi kaarevat liikeradat ja pyörähdykset, kova nyrkki sai vastaan pehmeän kämmenpohjan.

Peli oli yllättävän tasaväkinen. Lee oli ilmiselvästi kirinyt Nejiä kiinni.

Tenten haukotteli taas ja siirtyi hieman lähemmäs ottelijoita. Hän kuitenkin jäi turvallisen viidentoista metrin päähän tapahtumapaikasta: kumpikin pojista sai lennätettyä vastustaan yllättävän pitkälle jos sille päälle sattuivat, ja Tenten ei aikonut olla tulilinjalla. Aseettomassa lähitaistelussa nutturapäästä ei ollut pidemmän päälle vastusta Leelle tai varsinkaan Nejille. Tenteniä hävetti myöntää se, että moinen johtui pääasiassa siitä, että hän oli tyttönä fyysisesti heikompi kuin mitä pojat. Mutta mutta… hänen valttinsahan olivat aina olleet heittoaseet. Siinä Nejikään ei päihittänyt häntä.

Whomp!

Hupsistakeikkaa, tuo Leen potku oli mennyt aika läheltä Nejin vatsaa… ja sitä inhottavaa suurta haavaa, joka oli paikattu juuri sairaalassa todella suurella vaivalla. Piti vähän hillitä poikia. ’Meidän tiimistä on oltu jo ihan riittämiin sairaalassa’, Tenten ajatteli hymähtäen. ’Ei teidän kahden tarvitse hankkiutua uudelleen sinne kun murratte taas raajanne tai avaatte haavanne, höhlät!’

”Lee, Neji!” Tenten komensi kovaan ääneen. ”Varokaa vähän!”
Lee pysähtyi saman tien, suoristautui ja katsoi Tenteniin sanoen: ”Hai, Tente- AU!”

Isku, jonka Neji oli tähdännyt nippuun rutistetuilla sormillaan Leen vatsaan, oli osunut maaliinsa tehokkaasti ja ilman minkäänlaista suojausta. Lee lennähti taaksepäin ja mätkähti maahan sykkyrässä. Tenten tuijotti.

Neji kavahti ensin taakse, tuijotti, ja sitten hän syöksähti askeleen eteenpäin. ”Olen pahoillani, Lee!” hän kiiruhti sanomaan. ”En huomannut, ettet enää ollut valppaana!”

Lee puolestaan pyörähti epäinhimillisen nopeasti takaisin jaloilleen. ”Ei se mitään, Neji, sattuuhan sitä! Oma vikani, en varoittanut sinua! Gai-senseikin varoitti aina tällaisista! Ei saisi koskaan menettää valppauttaan!” Hetken päästä kuului kuitenkin pieni kirahdus: ”Auts.”

Sekä Tentenin että Nejin suunnalta kävi virneellä höystetty hymähdys. Ja samalla sisimmissään Tenten tunsi iloa siitä, että Neji ja Lee olivat alkaneet viimeinkin tulla toimeen keskenään. Aiemmin Neji olisi vain jättänyt Leen maahan ja sanonut tätä ikuiseksi häviäjäksi, kuten miltei kaikkia itseään lahjattomampia. Onneksi muutos oli tullut, ja Neji oli jopa alkanut kannustaa Leetä tämän unelmassa tulla vain taijutsua käyttäväksi ninjaksi.

Lee puisti hiekkaa trikoistaan ja suoristautui taas. ”Selvä, minun ja Nejin ottelu taisi päättyä Nejin voittoon. Tenten, kumpaa vastaan sinä tahtoisit harjoitella?”
Hetken Tenten tutkaili poikia vaitonaisena. ”…taidan kyllä lämmitellä ensin, ettei mitään revähdä.”
”Selvä on!”



They were funky China men from funky Chinatown
They were chopping them up and they were chopping them down
It's an ancient Chinese art and everybody knew their part
From a feint into a slip, and kicking from the hip



Lopulta, kun Tenten oli saanut alkulämmittelynsä tehtyä, hän ilmoitti ottavansa ottelun Nejiä vastaan – tämä kyllä oli melkoinen kolaus aina kilpailunhaluiselle Leelle. Aivan paljain käsin Tenten ei Hyuuga-klaanin perillistä päässyt vastustamaan, vaan hän oli Nejin kehotuksesta summonoinut kääröstään esille bo-sauvan. Tämä tasoituksen saaminen hieman harmitti Tenteniä. Hän kuitenkin ryhdistäytyi ajattelemalla, että hän oli alaansa nimenomaan olivat aseet. Hän oli tottunut käsittelemään niitä, ja tositilanteissa hän ottaisi aina jotain kättä pidempää esille. Kyllä, hän ja Neji olisivat tasoissa, vaikkei Nejillä ollutkaan aseita. Jos kummankin pitäisi käyttää sauvoja, Tentenhän voittaisi Nejin helposti.

Kyllä, kyllä, Tenten…

Kumarrukset tehtiin, ja kumpikin ottelija otti valmiusasentonsa. Tenten asetti sauvansa tanaan, Neji otti taas Juukenin aloitusasentoa muistuttavan asennon. Koukistus – thwap! – ponkaisu!

Twiuuh… pam! Who-amph!

Tenten torjui Nejin tulevan lyönnin asettamalla sauvansa tämän kyynärvarren tielle, ja tukien sauvansa pään maahan tyttö hyppäsi pois vastuksensa kampituspotkun tieltä. Pystyyn tökätystä sauvasta tuli kuitenkin pian pelastuksen sijaan turmio: Neji potkaisi pian itse sauvan kumoon. Tenten sai kuitenkin ketterästi laskeuduttua maahan kaatuvan sauvan jatkeena ja oli parin hypähdyksen jälkeen taas valmiina. Nejikin otti hieman etäisyyttä.

Pienen hetken tiimiläiset katsoivat tiiviisti toisiaan, kunnes sitten taas ponkaisivat kohti toisiaan niin että päkiöiden alle tuntui kaivautuvan kuopat.

Tenten vei sauvaansa sivukautta kohti Nejiä, mutta poika vastasi tähän sukeltamalla sauvan alta ja nappaamalla kiinni Tentenin astalosta. Thwap! Ja kohta Tenten sai itse huomata lentävänsä: Neji oli saanut tukevan otteen sauvasta ja pyöritti nyt sitä laajassa kaaressa – Tenten yhä sauvan jatkeena.

’Jestas!’ tuli päiviteltyä nutturapään mielessä.
Whoup, whoup, whoup whoup whoupwhoupwhoup…!! Maisema oli yhtä vihreää viirupuuroa.

Oli pakko luopua sauvasta. Neji jaksaisi pyöritellä sekä Tenteniä että hänen asettaan vaikka kuinka kauan. Siispä Tenten siristi silmänsä, yritti hahmottaa ympäröivää maisemaa… ja irrotti otteensa aseestaan.

Hän huomasi ohimennen Nejin yllättyneen ja – säikähtäneen? – katseen.
Whuuuiiiuuuush…!!

Tentenin ilmalento ei suinkaan päättynyt sauvasta irrottamiseen. Hän lensi yhä – ei enää kaarevaa rataa vaan päistikkaa suoraan. Kyllä hän sellaiseen oli varautunut, mutta…

Ei hänen näin kovaa ollut tarkoitus mennä!

Tenten ei tiennyt mihin pistää kättä ja mihin jalkaa. Hän ei osannut hidastaa vauhtia tai kääntyä parempaan, saati ottaa pudotusta vastaan. Hän vain lensi ja lensi eteenpäin… ja kohta painovoima puuttui peliin ja tarrasi Tenteniin. Kova maankamara iskeytyi häntä vastaan.

Tum! Tum! Tu-tu-tum-tum-tum-tum tum tum tum…!
”Auauauauau… au… au… auts!”

Onneksi kiitorata oli ollut aukea eikä edessä ollut puita. Tenten ei ollut äiti maan lisäksi törmännyt mihinkään, vaan hän oli kierinyt hyvän matkaa pitkin nurmea. Mitään ei mennyt rikki, tuskin tuli edes ruhjeita, mutta mustelmia ja kolhuja ehkä. Ja vaatteet tietysti vihertyivät ruohon tahriessa ne. Nyt Tenten oli askeleen lähempänä niitä Gai-sensein pähkähulluja ”koko tiimi viherkokojumppapukuihin”-visioita.

Neji sen sijaan tuijotti Tenteniä pöllämystynyt ilme kasvoillaan ja sauvasta yhä pidellen.
Lee puolestaan kiiruhti tytön avuksi. ”Kävikö pahasti?”
Tenten tunnusteli oloaan. Mitään ei ollut rikki, mutta jaloilleenkaan ei heti päässyt. ”Pyörryttää…” hän antoi loppuanalyysiksi noustessaan istumaan. ”Mutta mitään ei onneksi mennyt hajalle.”



Everybody was kung fu fighting (He!)
Those cats were fast as lightning
In fact it was a little bit frightening (Yea yea!)
But they fought with expert timing



Neji saapui paikalle Tentenin sauvaa tuoden. ”Muuten hyvä ajatus tuo otteen irrottaminen”, hän sanoi antaessaan sauvan Tentenin ojennettuun käteen, ”mutta et ilmeisesti huomioinut sitä, että pyöritysvauhti oli kova, ja kun irrotit sauvasta, oma liikemääräsi säilyi, ja lensit hyvän ilmalennon suoraan siihen suuntaan minne olit jo menossa – ympyrän kehän tangentin suuntaisesti. Olisit varmasti onnistunut laskeutumaan paremmin, jos olisit huomioinut sen asian. Tai sitten et ehkä havainnut, millä nopeudella kiisit.”

Tenten ei ymmärtänyt ihan kaikkia Nejin käyttämiä termejä, mutta ymmärsi kuitenkin, mistä oli puhe. Mutta kyllä hän itsekin tajusi asioita ilman selityksiäkin. Hän nousi seisomaan tuimannäköisenä.

”Kyllä, kyllä minä tiedän sen”, nutturapää totesi, ”tiedän, ettei kovasta ympyräliikkeestä pääse irti niin että pysähtyisi samalla, mutta en ollut huomannut, että vauhti oli ollut niin kova…”

Neji kohotti kulmaansa, ja sitten hän nyökkäsi ikään kuin hän muistaisi jotain.

”Sitä sanotaan vauhtisokeudeksi”, Lee kommentoi yllättäen tähän, ja Nejin ilmeestä päätellen puskakulmakarvainen nuorukainen oli juuri lausunut sen mitä hän itse oli aikeissa sanoa. ”Kun liikkuu liian kauan nopeasti, alkaa turtua nopeuteen ja luulee sitä pienemmäksi kuin mitä se oikeasti on. Gai-senseille kävi genin-aikoinaan eräs siihen liittyvä tapaus…”

Seurasi kulmien kohotukset Nejin ja Tentenin suunnilta kun Lee sanoi sanan ”genin-aikoinaan”. Gai-senseikö?

”No joka tapauksessa”, Lee jatkoi, ”kerran hänelle kuulemma kävi niin, että hän oli vuorella treenaamassa ja siinä päätyi kivivyöryn myötä laskettelemaan isolla kivenpalasella. Gai-sensei osasi jo silloin sen! No, joka tapauksessa, aluksi vauhti oli hurjaa, ja hänen piti kestää sitä pitkään kivilaatalla tasapainotellen ja pitkin rinnettä jylistellen. Jossain kohtaa tuli kuitenkin tasamaata, ja vauhti hidastui. Gai-sensei päätti sitten hypätä pois kivilaatalta kun kivi kulkisi kyllin hitaasti. Yhdessä kohtaa, kun hän päätteli nopeuden olevan noin kävelyvauhtia – varmuuden vuoksi – hän hyppäsi pois murikan kyydistä. Mutta ehei: nopeus oli vielä todella hurjaa, kuin laukkaavalla hevosella! Hän oli vain kuvitellut, että se menisi hitaasti! Ja sen hypyn jälkeen Gai-sensei oli vielä kuukauden sairaalassa. No, ei hän ollut silloin niin viisas kuin nyt!”

Neji ja Tenten vilkaisivat toisiinsa. Oliko Gai-sensei ollut joskus vielä vähemmän viisas kuin mitä nykyisin?

”No, seuraavaksi kerraksi opiksi”, Neji totesi yhteenvedoksi.

”Puolustukseksi täytyy sanoa, että samanlaisen ilmalennon olisin lentänyt joka tapauksessa”, Tenten huomautti. ”Eivät minun näppini olisi kestäneet paljoa pidempään sitä kieputusta. Tai no, jos Neji olisi uuvahtanut nopeammin kuin mitä sormeni…”

”Vastaavia tilanteita varten voisi kenties harjoitella erikseen kovasta vauhdista laskeutumista”, Neji päätteli. ”Itse asiassa itse kunkin. Tuollaisia ilmalentotilanteita voi todella tulla tositaistelussakin. Ajatelkaa vaikka kovia tuulijutsuja.”

Tenten ja Lee nyökkäsivät. Etenkin viimeksi mainittu tuntui olevan innokas ajatuksesta. Tenten puolestaan sanoi tyrskähtäen Nejille: ”Kumma kun sinä taas et ole moksiskaan siitä pyörittelystä, Neji, vaikka minun päässäni heittää vieläkin väkkärää. Olet tainnut harjoitella?”

Neji hymähti. ”Pyörimiselle kyllä kehittyy ajan mittaan kestävä pää”, hän sanoi, ”mutta olisittepa nähneet, missä kunnossa olin ensimmäisten Hakkeshou Kaiten -yritelmieni jälkeen. Kävelin salaisten harjoitusteni jälkeen silkkaa silmukkaa kämpilleni”, Neji demonstroi silloista kävelytyyliään viemällä sormeaan mutkitellen ilmassa, ”ja Hiashi-sama ehti ihmetellä, oliko joku juottanut minulle jotain miestä väkevämpää tai olinko muuten vain sekaisin.”

He kaikki kolme nauroivat. Se oli ennen ollut todella harvinaista – itse asiassa Team Gai ei ollut ennen nauranut millekään koko tiimin voimin – mutta nykyisin yhteisnauraminen alkoi olla jo melko tavallista, kun Nejikin oli alkanut saada huumorintajuaan takaisin. Myöskään vihamielisyyden, synkkyyden tai halveksunnan varjo ei enää pimentänyt Nejin ja Leen välejä, vaan hekin saattoivat nauraa yhdessä kuin sydänystävät konsanaan.

Oli itse asiassa tullut todistettua juuri eräs toinenkin asia, johon Nejin kokema valaistuminen oli ollut selkeänä osallisena: ennen Neji ei ollut edes yrittänyt neuvoa jossain asiassa epäonnistuneita vastustajia muuhun kuin lopettamaan ninjan uransa. Se oli valtava askel.

”Hyuuga-klaanin taistelutekniikat ovat muuten aikamoista pyörimistä”, Lee sanoi heti naurun perään. ”Väistöt ovat pyörähtäviä, ja pyörimistä on myös lyönneissä ja kierrepotkuissa ja harhautuksissa… Yritin joskus matkia sitä mutta se ei sopinut minun tyyliini. Minusta on helpompaa iskeä suoraan, pyörimiseen kuluu liikaa aikaa ja vaivaa.”

”Taistelutapansa kullakin”, Neji vastasi hymyillen, mikä oli jäänne edellisestä naurusta. ”Mutta minusta voisimme pitää lyhyen tauon, jotta jaksamme jatkaa – ”

Pidemmälle Neji ei ehtinyt, kun nurmen toiselta puolen kuului karski huuto: ”Hohoi! Joko nuoruutenne liekki roihuaa näin harjoitusten aluksi? Olette varmasti verrytelleet jo, nyt siis intohimoisesti tositoimiin!”

Sieltä tuli itse Gai, ja sinne myös katosivat haaveet pienestä tauosta.



There was funky Billy Chin and little Sammy Chung
He said here comes the big boss (hey hey!) lets get it on
We took a bow and made a stand, started swinging with the hand
The sudden motion made me skip now we're into a brand knew trip



”Ja nyt kumarrukset! Noin! Tenten, ota uusiksi ja syvempään!”

Tentenin teki mieli muistuttaa Gaille, että hänen selkäänsä pisti yhä sauvan päästä lennetyn ilmanlennon ja etenkin maahan laskeutumisen jäljiltä, mutta hän näki parhaaksi olla sanomatta mitään.

Nyt oli laitettu käyntiin kaksi harjoitusottelua: Gai-sensei otti ottelun Nejiä vastaan, kun taas Tenten ja Lee päätyivät omaksi otteluparikseen. Gai olisi varmasti ottanut mielihyvin parikseen mielioppilaansa Leen, mutta sen verran reiluutta miehessä näytti olevan, ettei hän Nejiä ja Tenteniä heti perään uuteen harjoitusotteluun toisiaan vastaan kun oli tullessaan selvästi nähnyt näiden juuri ottelevan. Vaihtelu virkisti. Sitä paitsi Gaillekin teki – hänen omien sanojensa mukaan – hyvää otella myös jotakuta sellaista vastaan, jonka taijutsutyyli ei muistuttanut turhan paljon hänen omaansa. Leehän oli oppinut käytännössä katsoen kaiken taijutsutaitonsa juuri Gailta.

”No niin, sinä nuorekas nuori mies!” Gai elämöitsi. ”Näytäpä mitä osaat!”
”Joo joo, näytetään, näytetään”, kuului Nejin hieman välinpitämätön vastaus.
”Ja noinhan ponnettomasti ei senseille puhuta!” Gai huudahti. ”Rangaistukseksi saat luvan tehdä kaksisataa leuanvetoa – mikäli siis häviät tämän ottelun! Ja jos minä häviän, lupaan kiertää Konohan sata kertaa ympäri kävellen takaperin käsilläni!”

Selkeä haaste. Siitä Neji piti, ja sen ilmaisi hänen viekas hymynsäkin.

”Vanhoilla säännöillä, Gai-sensei?” Hyuuga varmisti vielä. ”Ei Byakugania eikä Goukenia?”
”Yosh! Ethän sinä ole juuri nyt aivan täydessä nuoruuden terässäsi, Neji-kun, ja siksi minäkin taltutan omaa roihuani sen verran, ettei kehenkään satu pahasti!”
”Voisimmeko jo – ”
”ALOITTAKAAMME SIIS! HIYAAAH!”

Nejin onnistui vain niukin naukin hypähtää voltilla pois Gain hurjan lennokkaan perhospotkun tieltä. No, ei se mitään, Neji oli jo ajat sitten tottunut siihen, että harjoitusotteluissa Gai tuppasi iskemään kiinni varoittamatta. Hyuugalla oli jo jotain pohjavarovaisuutta ennestään – ja hän tiesi, ettei onnistuneen väistön jälkeen suinkaan kannattanut jäädä ihailemaan omaa suoritustaan.

Gai jatkoi sarjaansa sivukierrepotkulla toinen jalka maahan tuettuna, mutta Neji sukelsi jalan alta ja yritti vastata matalalla myllynsiiven liikettä muistuttavalla potkulla. Noin matalan potkun tieltä Gai väisti helposti hypäten, mutta sitä Neji oli odottanutkin: hän pyörähti vielä puolikkaan kierroksen, tarttui mennessään kädellään kiinni yhä ilmassa olevan Gain oranssin säärystimen peittämästä nilkasta – ja iski vapaan kätensä kyynärpään Gain polvitaipeeseen.

TUM!

”Jauts! Tuo kuule sattui, Neji-kun!”

Mutta se kaatoyritys ei riittänyt saamaan Gaita romahtamaan maahan ja häviämään, vaikka isku näemmä tuntuikin. Gai nimittäin pudottautui käsilleen ja – uskokaa tai älkää – potkaisi Nejin laajassa kaaressa irti jalastaan. Ja koska potku oli suuntautunut ylöspäin, Nejin lentorata oli sen mukainen: hän lensi korkealle ilmaan…

Itse asiassa oli vain hyvä, että ilmalento oli niin korkea. Jos Gai olisi potkaissut hänet suoraan maahan, Nejillä ei olisi ollut aikaa suoristaa itseään ja valmistautua laskeutumiseen jaloilleen, kuten hän nyt teki. Hän kääntyi ympäri kuin putoava kissa, tähyili ympärilleen miettien seuraavaa siirtoaan…

”Olet sata vuotta liian nuori minua vastaan, Neji-kun!”

PAUM!

Seuraava, mitä Neji seuraavaksi näki, oli hopeisina kimaltelevia tähtiä silmissä ja – tumps! – taivaan sini. Keuhkot tuntuivat lytistyneen kasaan Gai-sensein lyönnin jälkeen. Humps! Ja tuosta vihreästä varjosta päätellen sensei itsekin oli laskeutunut alas ilmalennoltaan.

”Älä ikinä aliarvioi Kage Buyoun mahtia, Neji-kun!”

Niinpä. Kage Buyou. Lehtivarjotanssi. Gain ja Leen suosima tekniikka, jossa vastustaja lennätettiin ilmaan, hypättiin tämän alle, pois näkökentästä, kuin näkymättömäksi varjoksi – ja iskettiin vastustajan huomaamatta tämän kimppuun miten mielittiin. Neji oli juuri joutunut sen uhriksi.

Hän veti varovaisesti ilmaa sisäänsä, ja tuntui siltä kuin hän olisi yrittänyt täyttää hataraa paperipussia.

”Neji-kun, käy niin katkeraksi sanoa… mutta nyt sinä hävisit tämä ottelun!” Sen sanoessaan Gai päätyi niin valtavan liikutuksen valtaan, että hän purskahti kyyneliin. ”Ja nyt sinun on rangaistukseksi tehtävä kaksisataa leuanvetoa! Mutta tiedäthän, että se on vain omaksi parhaaksesi!”

Neji läimäytti kätensä otsalleen.

Tentenin ja Leen välinen ottelu oli hetkeä aiemmin päättynyt siihen, kun Tenten oli kampannut ketjusirppinsä ketjulla Leen, joka oli jäänyt tuijottamaan valtavan innostuksen kourissa Gain ja Nejin välistä ottelua.



Everybody was kung fu fighting (Hu!)
Those cats were fast as lightning (Ha!)
In fact it was a little bit frightening (Hu!)
But they did it with expert timing (Ha!)



”Yosh! Lee, otetaanpa taas erä!”
”Selvä, Gai-sensei!”

Lee ja Gai vain jaksoivat harjoitella, vaikka Neji ja Tenten oli höykytetty jo täysin uuvuksiin. Tuli todistettua yksi osa-alue, jossa Lee oli aina ollut Nejiä parempi: kestävyys. Leellä riitti virtaa vanttuissa silloinkin, kun Neji ja Tenten saivat melkein anella polvillaan armoa ja taukoa treeneistä. No, tässä kohtaa Nejin äkilliseen uupumukseen saattoi tosin vaikuttaa ne kuuluisat kaksisataa leuanvetoa. Tosin samanlaista ”rangaistusta” olivat saaneet Lee ja Tentenkin: Lee oli juuri juossut täysillä kymmenen kertaa Konohan ympäri, kun taas Tenten oli määrätty vetämään sataviisikymmentä vatsalihasliikettä. Gaikin oli treenien välillä vetänyt yhteen vetoon hillittömän nopeasti kaksisataa punnerrusta vasemmalla kädellä ja toiset kaksisataa oikealla.

Gai oli onneksi niin innoissaan Leen otteluinnosta, ettei hän kiinnittänyt mitään huomiota Tenteniin ja Nejiin, jotka pitivät kaikessa rauhassa ja hyvällä omatunnolla taukoa kentän laitamilla. Tällä tavoin he olivat menetelleet jo monissa Team Gain harjoituksissa, ja he pitivät taukojaan yleisen moraalin sallimina: piti olla joko todella hullu tai harvinaisen kovassa kunnossa, jos aikoi huhkia samoin kuin Gai tai Lee. He siemailivat vettä leileistään ja mutustelivat omia eväitään: Tenten voileipää, Neji kuivattuja hedelmäpaloja. Oli siinä päivällisviihdettäkin, kun he katselivat Gain ja Leen huhkimista.

Tu-tam-tututu-twhak! ”Hiah!” Thak-tum-tum-shwips! ”Tuo kyllä liippasi läheltä, Gai-sensei… waaagh!” TUM! Thwaka-tu-tu-tum…!

Neji laittoi suuhunsa kuivatun aprikoosin, pureskeli sitä huolellisesti ja siemaisi vettä päälle.

”Valppautta, Lee! Yaaargh!” Tum, toumtoumtoum – swish-POUM! ”Varo nyt vähän opettajaasi, Lee!” Pam! ”Auts!” Whomp! ”Anteeksi kovasti, Gai-sensei!”

Tenten järsi loputkin ensimmäisen voileipänsä viimeisestä kantista ja pyyhkäisi murut pois suupielestään.

Thunk-tha-tha-tha-wham! ”Yllätit minut intohimoisesti, Lee!” Whoup! Whaka-whomp…!

”Mitä sinä ajattelit tehdä harjoitusten jälkeen, Tenten?”
”Kiirettä pitää… Minulle lankesi tällä kertaa siivousvuoro.”
”Vai niin… Kuulin muuten, että kirjakauppaan oli tullut opas aseiden huoltamisesta… mikä sen kirjoittajan nimi taas oli…”
”Kenkama Ryuu! Vau! Hän on suosikkikirjailijani, ja minulla on kaikki hänen kirjansa! Käyn kirjakaupassa heti kun täältä päästään! …entä mitä sinä ajattelit tehdä?”
”Noh, Hiashi-sama pyysi minua –”

”Mitä te kaksi siellä vetkuttelette kuin vanhat mummot?” kuului samassa Gain ylireipas huudahdus. Hän oli saanut otettua niskalenkin Leestä, ja Lee puolestaan yritti murtaa itsensä irti siitä otteesta. ”Harjoittelemaan siitä! Tässä tiimissä ei laiskotella, ei varsinkaan nuoruuden yhä palaessa!”

Huoahtaen ja hymähtäen sekä Tenten että Neji jättivät loput eväistään sikseen ja palasivat takaisin hiomaan omia tekniikoitaan.



Oh yeah!
Oooo-ho-ho-hooo… (Hu!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Hu!)
Oooo-ho-ho-hooo…
Give on give on give on give on (Ha!)
Oooo-ho-ho-hoo…
Should you!



”Antaa mennä, antaa mennä! Punnertaa punnertaa!”

Ilta alkoi jo hämärtää, mutta Team Gai ei osoittanut merkkiäkään harjoitusten päättämisestä. Kaikki olivat otelleet toisiaan vastaan jo useaan otteeseen, ja nyt Gai oli määrännyt tiiminsä lihaskuntoa kehittämään. Vuorossa oli siis punnertelua, vatsalihasliikettä, isojen kivenmurikoiden nostelua ja kaikkea muuta raskasta aina siihen asti kunnes tiimiläisten voimat loppuivat – syy sille, miksi Team Gaissa pidettiin ensin taistelutekniikkaharjoitukset ja vasta sitten lihaskuntoharjoitukset.

Ihan kuin Tentenistä ja Nejistä ei olisi jo muutenkin puristettu kaikki mehut pihalle. Gaikin näytti hieman väsähtäneeltä, mutta Leellä sen sijaan oli vielä paljon voimaa jäljellä.

”Ja sitteeeeeen… viisi tulisen nopeaa kierrosta Konohan ympäri!” Gai toitotti. ”Toimintaa, intohimoista toimintaa, nuoret!”
”Tekin pystytte siihen, Tenten ja Neji!” Lee kannusti tovereitaan.

Tentenin ja Nejin suusta kantautui yhteisvoihkaisu, kun he puristivat viimeisimpiä voimanjyväsiä itsestään ja yrittivät päästä kaukana viipottavien Leen ja Gain perään.

Harjoitukset päättyivät vasta, kun tumma siniharmaa pimeys verhosi Konohan.



Everybody was kung fu fighting (Ho!)
Those cats were fast as lightning (Ha!)
In fact it was a little bit frightening (Hu!)
Make sure you have expert timing (Ha!)



”Tenten, laita tavarat paikoilleen!”

Tenten keikautti päätään takakenoon ja voihkaisi. Ei kai vieläkin…

”Tenten, tänään on sinun siivousvuorosi!”
”…joo joo, äiti…”

Tentenin äiti ilmaantui tytön huoneen oviaukkoon, ja kun hän näki tyttärensä, hänen kasvoilleen ilmaantui ensin hämmentynyt ja heti perään osaaottavan huolestunut ilme. ”Taasko ne treenit ovat läkähdyttäneet sinut uuvuksiin?”

”Joo.” Yhden pisteen vihjeen tarjosi Tentenin vapiseva käsi, jolla oli ongelmia saada edes sitä vaaleansinistä pölyrättiä ilmaan.
”…noh, voit sitten siivota vasta huomenna. Pyydä senseitäsi silloin päästämään sinut vähän aikaisemmin kotiin.”

Tenten epäili, ettei hänen äitinsä tuntenut Gaita ollenkaan.

***

”Isä, pitäisikö meidän tehdä Neji-niisanille jotain?”

Hiashi silmäili suuntaan, jonne hänen nuorin tyttärensä Hanabi paraikaa osoitti. Siinä suunnassa sattui olemaan Nejin huoneen avonainen ovi ja sen takana puolihuolimattomasti auki rullattu futon-patja, jonka päällä puolestaan makasi täydessä unessa Neji likaiset ja hikiset treenivaatteet yhä päällään. Nuorenmiehen kurkusta kantautui äänenmurroksen tuoma vaimea, rohiseva kuorsaus.

Hanabi katsoi vielä itsepintaisesti isäänsä. ”Isä, hän ei ole edes käynyt suihkussa, pessyt hampaitaan tai vaihtanut pyjamaa.” Ilmeisesti Hanabista oli uutta huomata, että Neji ei ollut jossain asiassa täsmällinen, ja asiaa pitäisi nyt erityisesti korostaa.

Hiashi huoahti. ”Meidän taitaa olla ensin paras odottaa, että Neji nukkuu pahimman uupumuksensa pois, Hanabi.”

***

”Lee! Lakkaa jo nostelemasta niitä painoja ja painu nukkumaan!”
Klonk! ”…satayksitoista…” Klonk! ”Hgggn… satakaksitoista…” Klonk! ”Hunng… satakolmetoista…”
”LEE! Tässä talossa halutaan nukkua!”
Klonk. Hetken oli hiljaista. ”Hyvä on, äiti”, kuului sitten erittäin hiljainen vastaus.

Sängyssä Lee sitten pyöri ja pyöri unettomana, ja lakanat olivat lähteneet jo ajat sitten lätkimään patjan päältä. Hän olisi niin kovasti toivonut, että Gai-sensein pitämät harjoitukset olisivat voineet jatkua vielä vähän pidempään. Hänellä oli niin paljon energiaa että hän sai tuskin nukuttua. Leen äiti oli kuitenkin sitä mieltä, että pojan painot pitivät putoillessaan aivan liian kovaa mekkalaa, ja sprinttiharjoituksiinkaan ei ollut siihen aikaan yöstä mitään asiaa.

Mutta huomenna harjoiteltaisiin taas Team Gain kesken – ja silloin entistä tulisemmin!



Oooo-ho-ho-hooo…
Kung fu fighting
Oooo-ho-ho-hooo…
Had to be fast as lightning
Oooo-ho-ho-hooo… (Ho! Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Ho! Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Ho! Give on give on give on! Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Ho! Yea yea! Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo… (Ho! Everybody was kung fu fighting… Ha!)
Oooo-ho-ho-hooo…

.
.
.