Kushina on kiinnostava nainen, sanon minä. :DD

**

Farewell, My dear son.


Punahiuksinen nainen keinutti lastaan hiljaa hymisten. Kyyneleet kastelivat naisen poskia, mutta nainen ei jaksanut välittää sillä hetkellä mistään.
Hänen miehensä oli kuollut ja vienyt mukanaan naisen hauraan sielun, väsyneen sydämen ja elämänilon.

Hän muisteli tämän hymyileviä kasvoja ja kirkkaita silmiä, jotka loistivat hänelle. Hänen miehensä matala ja pehmeä ääni oli ollut hänen korvilleen, kuin musiikkia, jota hän ei voinut enää kuulla.

Se mies oli ollut kokonaan hänen. Se mies oli ollut vain hänen, kunnes kylän suojeleminen hirviöltä oli vaatinut veronsa. Hirviöltä, joka nyt lepäsi hänen pojassaan.


Hän ei halunnut katsoa lapseensa, sillä ei tiennyt, mitä ajatella tästä.



Kushina rakasti käsivarsillaan lepäävää poikalasta.
Naruto oli kuin kopio hänen miehestään. Tämän silmät loistivat aivan yhtä kirkkaasti ja iho oli kermanvaalea. Hiuksiakin näkyi vähän, ja pojalle oli tulossa saman sävyiset vaaleat hiukset, kuin isällään.
Jo vauvana pojassa oli hämmästyttävän samannäköisyyttä edesmenneen isänsä kanssa. Vain viirut pojan poskilla muistuttivat häntä aivan liian paljon tapahtuneesta.

Kushina vihasi käsivarsillaan lepäävää poikalasta.
Hän vihasi tämän sisällä asustavaa hirviötä, joka oli tappanut niin monia ja vienyt myös hänen rakastamansa miehensä. Hän muisti miehensä viimeiset sanat, ennen kun tämä oli lähtenyt vastasyntyneen lapsensa kanssa suojelemaan kylää. Ne sanat olivat tatuoitu hänen mieleensä.

"Rakastan sinua ja Narutoa iänikuisesti. Toivon teille onnellista elämää. Toivon, että jos en selviä niin poikaani pidetään sankarina. Haluan sinun elävän hänen vuokseen."

Miten mies oli kuvitellut hänen pystyvän elämään hirviön kanssa? Miten hän kuvitteli kyläläisten voivan pitää hirviötä sankarina?
Olkoonkin tämä ulkoisesti kuinka suloinen, mikään ei muuttanut sitä tosiasiaa, että poika on hirviön isäntä eli itse hirviö.


Nainen siirsi katseensa käsivarsillaan makaavaan poikaan. Hän hymyili lapselle, vaikka tämä ei nähnyt mitään, sillä hän nukkui.
Hän ei voisi mitenkään toteuttaa miehensä toivetta. Ei hän voinut pysyä hirviön luona.


Hänen oli lähdettävä.

Lapsi raukka tietämättömänä kohtalostaan, joka oli hänelle jo valmiiksi kirjoitettu nukkui harmaahiuksisen miehen sylissä. Juuri äsken punahiuksinen oli antanut lapsensa pois jättäen kaiken taaksensa.
Kyllä, nainen rakasti omalla tavallaan lastaan, ja siksi tämän ei kuulunut elää hänen kanssaan, sillä vaikka kuinka paljon nainen yritti unohtaa menneisyyttä, ei hän siinä millään onnistunut.
Saavuttaessaan kylän portteja nainen kuuli takaansa lapsen raastavaa itkua. Hänestä tuntui, kuin joku pitelisi hänen sydäntään nyrkissään ja lävisti sitä kerta toisensa jälkeen kunailla.


Nainen kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan taakseen ja näki murheellisen vanhan miehen, joka piteli hänen pientä hirviötään. Ei, ei hirviötä, mies piteli hänen, Kushina Namikazen ja edesmenneen hokagen Minato Namikazen lasta.


"Olen ylpeä sinusta kulta. Lupaa pitää kiinni itsestäsi ja kasva suureksi ja komeaksi mieheksi. Anna anteeksi, etten voi olla vierelläsi ja muista minua ja isääsi hyvällä. Naruto, hyvästi rakas poikani", nuo sanat olivat viimeisiä, mitä nainen oli lapselleen sanonut.


**
19 vuoden jälkeen
**


Nuori vaaleahiuksinen miehenalku seisoi selkä oveen päin ja katsoi ikkunasta ulos. Salaperäinen hymy karehti nuorukaisen kasvoilla tuoden ulkopuolisen mieleen neljännen elävästi.
Hän usein muisti jotain, mitä hänen ei todellakaan pitänyt muistaa.
Hän oli ollut vasta muutaman päivän vanha, mutta Kyuubi piti hänen muistonsa yllättävän kirkkaina.
Ainoa muisto hänen äidistään tai oikeastaan tämän äänestä.
Ne sanat ovat aina olleet hänen mielessään ja vaikka hän tiedosti sen, että hänen äitinsä oli jättänyt hänet taakseen, hän ei syyttänyt naista moisesta.

Jokainen oli pelännyt ja vihannut häntä alussa ja se oli oikeutettua jokaiselle.

Hän ei voinut kieltää, etteivätkö muistot satuttaneet, mutta aina täytyi jatkaa eteenpäin.
Hän jätti menneisyyden taakseen ja katsoi tulevaisuuteen, joka saattoi olla valoisa jokaiselle sellaiselle, joka uskoi voivansa muuttaa kohtaloa.
Sen hän oli opettanut eräälle tietylle ihmiselle, joka oli julmasti menettänyt kaiken yhden yön aikana.

Koputus oveen keskeytti miehen mietteet. Hymy miehen kasvoilla leveni ja hän käski tulijan tulla sisään. Sisään astui mustahiuksinen mies, joka näytti perin pohjin tylsistyneeltä ja rasittuneelta. Uchiha Sasuke, oli se, jolle hän oli näyttänyt sen valoisan tulevaisuuden.


"Mikä saa kuuluisan Uchihan tuon näköiseksi?", Hän saattoi arvata syyn, mutta halusi antaa ystäväänsä purkaa vähän ärtymystään.
Heti, kun hän oli saanut kysymyksen ilmoille oli mustahiuksinen aloittanut paasaamisen siitä, miten ärsyttäviä oppilaat voivat olla. Hymy ei kadonnut Naruton kasvoilta.

Jotkut asiat eivät sitten muuttuneet millään.



FIN

**
Nautitko? Löysitko virheitä? :O  Jäikö mitään mieleen? Kertoisitko siitä minullekin? ;))