***takauma
"puhevuoro"
`ajatus`





Sasuke oli luovuttanut pitkän etsinnän jälkeen. Naruto ei ollut pysähtynyt Sasuken huutoihin, eikä poikaa enää löytynyt kun tämä oli hetkeksi kadonnut tumman miehen silmistä. Vaalea poika oli mitä luultavammin juossut takaisin Sakuran luo. Se olisi hyvä. Sasuke oli pahoillaan tapahtuneesta ja varma, että poika oli pelästynyt pahemman kerran. Eihän miehen ollut toki ollut tarkoitus säikäyttää poikaa, mutta hän vain ei ollut mahtanut itselleen mitään. Nyt kun se oli jo tapahtunut, hänen pitäisi vain yrittää selvittää asia. Onneksi siihen tulisi tilaisuus pian, sillä Sakurahan oli sanonut ettei mene minnekään ilman Narutoa. Se taas tarkoitti, että Sasuken kaipaama tilaisuus selittää Narutolle koittaisi heti huomen illalla.

Oli tämäkin ollut päivä. Ensin Ian päätti lähteä lomalleen, Itachi ilmaantui takaisin ja Sasuke onnistui pelästyttämään nuoremman pojan ennen kuin ehti edes tutustua tähän. Tuskin enää mikään voisi mennä pieleen. Ainakin korppihiuksinen mies toivoi sitä hartaasti, toivoi todella.

Aamun valjetessa Sasuke ei ollut nukkunut juuri yhtään. Koko yön hän oli ollut huolissaan nuoremmasta pojasta. Hän oli meinannut jopa soittaa Sakuralle muutamaan otteeseen, mutta oli kuitenkin saanut hillittyä itsensä ajoissa. Tumma mies oli yrittänyt vakuutella, ettei ollut syytä huoleen. Naruto vaikutti fiksulta nuoresta iästään huolimatta (Sasuke ei siis tiedä ikää, mutta arvailee vaan), varmasti hän osasi pitää huolen itsestään. Ja minne muualle poika muka olisi mennyt kuin takaisin kotiinsa, parhaan ystävänsä luo. Ajatus siitä ei paljon Sasukea lohduttanut, sillä hän ei saanut mielestään sitä, miltä vaalean pojan kasvot olivat näyttäneet kun hän oli työntänyt Sasuken luotaan. Mies yritti työntää kuvan mielestään, mutta se ei vain tuntunut onnistuvan millään.

Vesi valui noroina pitkin Sasuken paljasta vartaloa. Hän ei olisi millään halunnut tulla pois suihkusta, mutta hänen oli pakko sillä puhelin pirisi varmaan kymmenettä kertaa. Hän oli jopa komentanut siivoojansa vastaamaan, ennen kuin muisti erottaneensa tämän. Nyt oli siis vielä kaiken muun lisäksi palkattava lisää työvoimaa. Se saisi kuitenkin odottaa ainakin siihen asti, että Ian palaisi. Mies kietaisi pyyhkeen nopeasti lanteilleen ja harppoi huoneeseensa puhelimen luo. Hän tarttui rivakasti luuriin ja nosti sen vastatakseen.
"Sasuke Uchiha", Sasuke vastasi asiallisesti. Pirteä naisääni vastasi toisesta päästä.
"Sakura täällä, en kai häiritse?" hän kysyi pahoittelevaan sävyyn.
"Et häiritse. Tulin juuri suihkusta, mutta on minulla nyt aikaa", mies piti toisella kädellään kiinni pyyhkeestä ja toisella puhelimesta. Oikeastaan nyt ei olisi ollut paras hetki, mutta hänen täytyi saada tietää Narutosta.
"Oi, anteeksi kamalasti! Minun pitää kuitenkin kysyä sinulta eräästä asiasta...Tuota, Naruto on ollut kovin hiljainen ja poissaoleva koko aamun ja eilen hän oli täysin poissa tolaltaan. Ajattelin vain kysyä, että tapahtuiko siellä jotain joka on saanut hänet noin omituiseksi?" Sakuran äänestä kuuli selvästi, miten huolissaan hän pojasta oli. Sasuke nielaisi muutaman kerran.
"Ei täällä mitään erikoista tapahtunut. Hänellä on varmaan vain omia huolia", mies valehteli hieman kömpelösti. Tyttö luurin toisessa päässä ei kuitenkaan vaikuttanut huomaavan mitään, sillä hän lopetti puhelun siihen.

Sasuken syyllisyydentunne kasvoi entisestään. Poika oli tainnut tosiaan pelästyä pahemman kerran. Asia täytyisi siis hoitaa pois alta niin pian kuin mahdollista. Ei kai Sasuken auttanut kuin selittää pojalle ja jättää tämä sen jälkeen rauhaan lopullisesti. Hänen täytyisi nyt keskittyä Sakuraan ja tämän miellyttämiseen. Ehkä hän pystyisi jonain päivänä jopa rakastamaan tyttöä. Hänenhän pitäisi mennä tämän kanssa naimisiin. Tämä ajatus mielessään tumma mies lähti valitsemaan vaatteita illan juhlia varten.

Sasukella oli aivan liikaa huolia yhdelle illalle ja jos niitä tulisi enää yhtäkään lisää, hän varmaan räjähtäisi. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Päivä tuntui kuluvan hitaammin kuin normaalisti, eikä nuori mies olisi millään jaksanut odottaa iltaan asti. Vietettyään monta tylsää yksinäistä tuntia, hän päättikin lähteä hakemaan seuralaistaan hieman ajoissa. Tuskin tyttö siitä pahastuisi, hän kun tuntui viihtyvän miehen seurassa. Se taas oli vain hyvä asia. Sasuke nappasi takkinsa ja kiiruhti autolle. Mitähän Sakura pitäisi hänen ajotaidoistaan? Se jäisi nähtäväksi. Musta auto starttasi ja kaasutti pihalta jättäen jälkeensä vain pahaenteisen hiljaisuuden. Jopa linnut olivat lakanneet laulamasta.

Matka kesti liian vähän aikaa, jotta Sasuke olisi ehtinyt ajatella juuri mitään. Hän oli epätoivoisesti yrittänyt keksiä mitä sanoisi pojalle, muttei ollut saanut aikaiseksi yhtään mitään. Ja nyt kun hän oli Sakuran talon edessä, hänen teki vain mieli ajaa eteenpäin ja jättää asia sikseen. Sasuke huokaisi, nousi autosta ja lähti astelemaan kohti talon ovea. Tuon oven takana häntä odottaisi välttämätön tehtävä.

Mies koputti oveen, mutta koska kukaan ei tullut avaamaan hän kokeili oliko se lukossa. Ovi aukesi helposti ja Sasuke pääsi pujahtamaan sisään kenenkään huomaamatta. Siitä tuli miehelle tunne, kuin hän olisi rikollisissa puuhissa. Niimpä Sasuke päätti huhuilla, josko joku kuulisi hänen tulleen.
" Sakura-neiti?! Anteeksi, että tungettelen tällä tavalla, mutta ovi oli auki!" hän huusi tyhjälle eteiselle. Ilmeisesti kukaan ei ollut kuullut. Sasuke lähti astelemaan määrätietoisesti kohti toista huonetta, jonka oviaukko näkyi vähän matkan päässä. Huoneesta kuului ääniä.

Sasuke kurkisti sisään, mutta ei vieläkään nähnyt ketään. Sisustuksesta päätellen huone oli oleskelua varten. Siellä oli pieni sohva sijoitettuna yhteen nurkkaan. Takka toisella seinustalla, kirjahylly vei lähes kolmannen seinän koko pituudeltaan ja kirjahyllyn edessä oli pieni pöytä ja muutama tuoli sen ympärillä. Kokonaisuudessaan tila näytti melko viihtyisältä.

"Onko täällä ketään?" Sasuke huudahti ovelta. Samassa hän kuuli kamalan rysähdyksen aivan läheltä. Hän katsahti sivulleen ja näki Naruton hieman pelästynyt ilme kasvoillaan. Hänen edessään oli kasa sirpaleita, ilmeisesti ne olivat jostain maljakosta peräisin.
"Anteeksi, taisin säikäyttää. Luulin että kuulit, kun huhuilin eteisessä", Sasuke pahoitteli kiireesti. Naruto pudisteli päätään yllättyneenä.
"Olin kai omissa ajatuksissani. Säikähdin vain hieman, kun ilmestyitte ovelle niin äkkiä. Ei tässä sen kummempaa", Naruto hymyili hieman huvittuneena omasta reaktiostaan. Sasukea se ei niinkään hymyilyttänyt, kun hänellä oli muitakin asioita selvitettävänä pojan kanssa. Nyt olisi varmaan hyvä tilaisuus.
" Sakura- neiti on tuolla perällä, hän valmistautuu juhliin. Voitte toki mennä sinne", Naruto ilmoitti asiallisesti aloittaessaan sirpaleiden keräämisen. Mies epäröi hetken mutta menetti sitten rohkeutensa. Hänellä ei ollut sisua sanoa Narutolle mitään, joten hän vain lähti kulkemaan kohti pojan osoittamaa suuntaan.

Tumman miehen ei tarvinnut kulkea kauaakaan, kun jo äkkäsi Sakuran olinpaikan. Huoneesta kuului hiljaista, mutta kaunista laulua. Sasuken teki mieli jäädä kuuntelemaan, mutta hän oli jo onnistunut säikyttämään vaalean pojan, joten hän varmaan säikäyttäisi tytönkin jos vain seisoskelisi siinä sanaakaan sanomatta. Nuori mies rykäisi kuuluvasti ja koputti oven pieleen. Pinkkihiuksinen tyttö käännähti nopeasti lumoava hymy huulillaan. Sasuken mielestä hymy puki tyttöä ja hän näytti kokonaisuudessaan todella kauniilta.
`Ehkei tästä tulekaan niin vaikeaa`, Sasuke ajatteli vastaten hymyyn hieman viiveellä.
"Ette kai pahastunut, kun tulin näin aikaisin? Voin lähteä, jos olen vaivaksi", mies pyrki selittämään oudon ilmestymisensä. Sakura pudisti päätään.
" Ei se haittaa mitään, olen muutenkin kohta valmis. Nyt kun kerta olet jo täällä, voisit pitää Narutolle seuraa. Siis jos siitä ei ole liikaa vaivaa? Minulla on kamalan huono omatunto, kun en ole huomioinut häntä tänään juuri yhtään. Poika on joutunut olemaan omissa oloissaan koko päivän", Sakura katsahti kohti ovea. Sasuke hymyili tytölle ja nyökkäsi, ehkä hänen pitäisi puhua pojalle nyt.

Tumma mies oli jo lähtemässä kohti huonetta, jossa oli nuoremman pojan viimeksi nähnyt, kun kuuli Sakuran äänen takanaan:
"Vielä yksi juttu. Voisitko lopettaa teitittelyn ja sinutella, tulee muuten vanha olo", tyttö naurahti. Mies käänsi katseensa Sakuraan ja nyökkäsi. Tiesihän hänkin sen tunteen, paremmin kuin hyvin. Ehkä heillä tosiaan oli enemmän yhteistä, kuin mies oli aluksi kuvitellut.

Naruto siivosi edelleen sirpaleita samaisessa huoneessa, jossa oli äsken törmännyt Sasuke- herraan. Hän oli yllättynyt tämän näkemisestä niin, että pudotti maljakon jota oli kantanut käsissään. Ei poika sirpaleita ollut edes huomannut, ennen kuin oli tajunnut ilmoittaa Sakuran olinpaikan. Häntähän mies oli tullut tapaamaan, eikä poikaa. Ja niin sen piti mennäkkin. Pojan sisälle tulvahti outo pettymyksen aalto, eikä hän voinut muuta kuin naurahtaa sille. Ei eilinen ollut merkinnyt miehelle mitään, se oli ollut silkka vahinko. Niinhän tumma mieskin oli sanonut, ennen kuin hän oli lapsellisesti juossut ulos talosta. Naruto ei oikein itsekään ymmärtänyt miksi hän oli itkenyt sillä tavalla ja vielä miehen nähden. Hän oli varma, että Sasuke piti häntä nyt lapsellisena ja heikkohermoisena. Narutoa nolotti oma reaktionsa miehen suudelmaan, muttei hän kehdannut sitä kenellekään sanoa. Sasuke alkaisi nyt elää onnelista perhe- elämää Sakuran kanssa, eikä hän kuuluisi siihen millään tavalla. Vaalea poika tunsi jäävänsä taas yksin.

Naruto ei huomannut ajatuksiltaan tummaa miestä, joka oli saapunut huoneeseen. Hän äkkäsi miehen vasta, kun tämä ilmestyi hänen vierelleen keräilemään lattialle levinneitä sirpaleita. Tällä kertaa poika ei kuitenkaan säikähtänyt.
"Ei teidän tarvitse auttaa. Voin tehdä tämän yksinkin", Naruto sanoi hieman liian hiljaiseen ääneen. Sasuke tulkitsi sen niin, ettei Naruto tahtonut edes nähdä häntä. Nyt hän ei kuitenkaan luovuttaisi.
"Minunhan syytäni tämä oli, joten autan vain mielelläni. Anteeksi", mies kuiskasi viimeisen sanan tarkoittaen sillä muutakin kuin maljakkoa. Naruto nousi sirpaleet käsissään.
"Oma syyni kun säikähdin sillä tavalla", hän sanoi ja lähti kävelemään kohti keittiötä. Sasuke kiirehti pian hänen kannoilleen.

Hetken he kävelivät sanomatta sanaakaan. Sasuke ei edes huomannut heidän saapumistaan keittiöön, ennen kuin Naruto laski sirpaleet käsistään roskakoriin. Sasuke päätti tehdä samoin. Nuorempi poika oli aikeissa lähteä, mutta mies ehti ensin. Hän tarttui Naruton ranteeseen estäen tämän lähdön.
" Anteeksi. En tarkoittanut pelästyttää eilen, mutten mahtanut itselleni mitään. Olen pahoillani, se ei merkinnyt mitään", Sasuke valehteli ja päästi pojan käden vapaaksi.

`Se ei merkinnyt mitään` Juuri noita sanoja Naruto ei olisi halunnut kuulla. Tiesihän hän miten asiat oikeasti olivat, muttei olisi halunnut uskoa sitä. Ei hän ymmärtänyt miksi, muttei hän olisi halunnut kuulla sitä päin naamaa sanottuna. Voimakas pettymyksen aalto pyyhkäisi pojan läpi. Naruto yritti peittää sen kaikin voimin, hän ei halunnut näyttää heikouttaan miehen edessä. Hän yritti sanoa, että niinhän se oli, muttei saanut ääntään kuuluviin kurkussa olevan kuristavan tunteen takia. Poika tyytyi nyökkäämään ja lähtemään sanaakaan sanomatta. Hän kulki liian nopeasti, mutta keittiössä seisova mies ei sitä tajunnut.

Sasuke oli nyt menettänyt pojan lopullisesti. Hän olisi halunnut pitää tämän itsekkäästi itsellään, mutta se olisi ollut julmaa poikaa kohtaan. Kaikki olisi nyt niin kuin pitääkin. Hän menisi naimisiin Sakura-neidin kanssa ja Naruto voisi etsiä itselleen mukavan tytön, jonka kanssa viettää onnellinen loppuelämä. Ajatuskin siitä kiusasi Sasukea, mutta hän sysäsi tunteen syrjään ja päätti keskittyä olennaiseen. Eli valehtelemaan itselleen, että kaikki olisivat näin onnellisempia. Kaikki paitsi hän itse...