”Luotatko sinä minuun?” Sasuke sai sitten kysyttyä ja näki Naruton nyökkäävään.
   ”Siis kerro minulle, Naruto. Tahdon oikeasti auttaa.” Sasuke otti Naruton käden omaansa ja katsoi tämän silmiin.
    
Naruto huokaisi syvään.
   ”Kaikki…” hän aloitti, mutta ei osannut oikein jatkaa. Sasuke kohotti kulmiaan, eikä meinannut olla kärsivällinen.
   ”Niin…? Mitkä kaikki?” hän tajusi sitten vasta, että ehkä hänen täytyisi rauhoittua hieman, ennen kuin Naruto kertoisi. Joten hän otti syvään henkeä ja katsoi Narutoa silmiin. Naruto oli hetken hiljaa.
   ”Kaikki ovat aina vihanneet minua… Ainakin aikuiset… Pienempänä kaikki, jotka koskaan edes leikkivät kanssani… Heidän vanhempansa kielsivät heitä… Olin aina yksin… Vähän kuin sinä… Minun lähelläni ei uskallettu olla… Kaikki aina siirtyivät kauemmaksi, enkä minä ymmärtänyt miksi…” Naruto katsoi lattiaa puhuessaan ja näpräsi paidan helmaa samalla. Sasuke pysyi hiljaa kuunnellen toista.
   ”Painaako nuo asiat vieläkin sinun mieltäsi..?” Sasuke kysyi käyttäen lempeää ääntä. Hän vihdoin sai kuulla asiat suoraan toisen suusta.
   ”Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, en pääse siitä eroon…” Naruto huokaisi hiljaa. ”Myöhemmin sain selville, miksi… ymmärsin vihdoin. Ja sitten minua alettiin pahoinpidellä, joka viikko… Joka ikinen viikko… Halusin kuolla, en jaksanut enää, yritin silti. Kunnes sitten… Sinä päivänä, jona sinä pelastit minut, minun oli tarkoitus tehdä se…”
    
Sasuke kääntyi kunnolla Naruton puoleen ja kietoi kätensä suojelevasti tämän ympärille halaten hellästi.
   ”Miksi et kertonut koskaan aikaisemmin minulle mitään? Olisin tahtonut auttaa…” Sasuke kysyi hiljaisella äänellä, tuntien kuinka niin pieneltä tuntuva poika värisi.
   ”Olin niin kateellinen sinulle…” Naruto mumisi hiljaa. ”Sinä olit aina parempi… Halusin olla ystäväsi, mutta…” sitten hän huokaisi syvään ja hiljeni hetkeksi.
   ”Minä pelkään, Sasuke!” Naruto huudahti yllättäen antaen kyynelten valua poskilleen. ”Pelkään itseäni ja sitä, mikä sisälläni on… Pelkään että se satuttaa niitä, joista välitän… Pelkään että se saa vallan minusta…” Naruto nyyhkytti painaen päätään toisen rintakehää vasten. Sasuke piteli toista halauksessaan ja henkäisi hiljaa.
   ”En minä välitä, vaikka satuttaisitkin minua…” hän kuiskasi rakkaansa korvaan. Naruto vain värisi ja itki, saaden joitakin sanoja suustaan.
   ”Jos et silloin olisi kaatanut minua ja estänyt lähtemästä… Olisin jo tappanut itseni…” Naruto henkäisi. Sasuke veti Narutoa lähemmäs itseään ja painoi hellän suudelman tämän huulille.
   ”Kaikki on nyt ihan hyvin… Älä huolehdi siitä enää…” Sasuke sanoi katsoen itkevää Narutoa. Se oli niin kurjaa katsottavaa, hän ei halunnut, että Naruto itki.
   ”Olen niin heikko…” Naruto mumisi, hänen kehonsa tärisi hallitsemattomasti.
   ”Etkä ole. Heikompi olisi tappanut itsensä jo paljon aikaisemmin…” Sasuke yritti keksiä jotain lohduttavia sanoja, mutta ei hän niissä koskaan niin hyvä ollut. Naruto vaikeni nyt ja halasi tiukasti Sasukea.
  
”Minä rakastan sinua, nyt ja aina. Muista se.” Sasuke sanahti sitten silittäen hellästi toisen vaaleita ja silkkisiä hiuksia.
   ”Miksi minä itken..? En saisi itkeä…” Naruto mumisi hiljaa.
   ”Se helpottaa oloa… Itke vain…” Sasuke kuiskasi hiljaa ja tunsi toisen painautuvan lähemmäs itseään vasten. Hänestä tuntui jotenkin, että Naruton itku helpotti hänenkin oloaan. Naruto taas häpesi itseään, vaikkakin olo helpottui hieman. Herranen aika, hän oli kuitenkin melkein aikuinen mies! Ei hän saisi itkeä.
      
Hetki kului ja Naruton itku laantui hiljalleen.
   ”Helpottaako..?” Sasuke kysäisi sitten pitäen toista edelleen käsivarsiensa suojassa. Naruto nyökkäsi pienesti. Sasuke pyyhki kyyneleet pois toisen poskilta ja paineli pieniä suukkoja tämän kasvoille. Naruto tunsi olonsa turvalliseksi Sasuken vierellä, mikä sai hänet hymyilemään hieman.
   ”Sinun kannattaisi levätä hieman…” Sasuke sanoi hiljaa. Naruto vain nyökkäsi, sillä hänellä ei ollut voimia väittää vastaan. Voi, miten väsynyt hän olikaan. Sasuke kaatoi Naruton hellästi makuulleen sohvalle ja asettui sitten itse tämän vierelle. Naruto huokaisi hiljaa rauhoittuessaan.
   ”Minä pidän huolen siitä, ettei kukaan enää koskaan satuta sinua.” Sasuke kuiskasi Narutolle lämpimällä äänellä.
   ”Minä en välitä, vaikka satuttaisivatkin…” Naruto mumisi, niin kauan hän oli kipua tuntenut, että oli jo siihen tottunut.
   ”Mutta minä välitän…” Sasuke hymähti hiljaa ja silitteli Naruton poskea varovaisesti.
   ”Koeta rauhoittua…” hän jatkoi sitten ja painoi suukon toisen huulille. Naruton kasvoille levisi pieni hymy tämän sulkiessa silmänsä ja hengittäessä pari kertaa syvään.
   ”Minä pidän sinusta huolta…” Sasuke hymyili myös. Naruton olo näytti helpottaneen, ja se oli hyvä asia.
   ”Uskothan sinä minua..?” Sasuke tuntui puhuvan koko ajan, mutta Naruto oli sen verran väsynyt, ettei jaksanut sanoin vastata, joten hän nyökkäsi.
   ”Hyvä.” Sasuke hymähti hiljaa ja veti poikaa lähemmäs vartaloaan ja kiersi kätensä tämän lantiolle. Naruto rentoutui pikku hiljaa, hengittäen syvään. Sasuke tunsi toisen rentoutuvan, ja näin antoi itselleenkin siihen luvan.
   ”Käyn kohta Kakashin luona…” Sasuke sanoi hiljaa, katsoen kuinka Naruto nyökkäsi väsyneesti. Sasuke hymyili. Hän oli niin onnellinen Naruton kanssa. Naruto oli kaunein olento, minkä hän oli koskaan nähnyt. Hänen kirkkaat, siniset silmänsä olivat jotain, mitä Sasuke ei voinut käsittää. Niitä voisi jäädä katsomaan pitkäksikin aikaa. Ja pojan hymy, se sulatti Sasukelta jalat alta, vaikka se vähän tyttömäistä olikin. Hän ei vain tajunnut, mikseivät tytöt jahdanneet Narutoa hänen sijastaan? Narutosta oli tullut vanhetessaan oikein komea ja pitkä, minkä pitäisi saada tytöt kuolaamaan. Mutta miksi näin ei ollut? Sasuke ei tiennyt, eikä jaksanut sitä sen enempää miettiä. Pääasia oli se, että Naruto oli hänen. Kokonaan hänen.
    
Naruto vaipui hiljalleen uneen, ja Sasuke nousi istumaan sohvan reunalle. Hän painoi suukon pojan otsalle, nousten sitten seisomaan. Hän asteli ulos ja lähti etsimään Kakashia. Hän otti nopeita askeleita, sillä ei halunnut viipyä liian kauaa poissa. Oikeastaan hän ei malttanut kävellä, joten pian hän jo juoksi.
    
Kakashi asteli jonkun tien varrella lukien, ihme ja kumma, rakasta Icha Ichaansa. Sasuke juoksi puuskuttaen tämän luokse ja pysähtyi tämän vierelle tasaten hengitystään.
   ”Kakashi-sensei, Naruto ei.. tuota… ole tulossa huomenna harjoittelemaan…” Sasuke sönkötti, mikä vaikutti hieman oudolta Kakashin silmissä. Kakashi kohotti toista kulmaansa hieman katsoessaan huohottavaa Sasukea.
   ”Ahaa… Miksikäs näin?” hän kysyi hieman ihmeissään, ei Naruto nyt yleensä jäänyt pois harjoituksista, eikä Sasuke todellakaan ilmoittaisi siitä. Siis mitä tämä nyt tarkoitti?
   ”Ei vain pääse. Asia selvä?” Sasuke käyttäytyi nyt hieman kylmemmin. Kakashi puolestaan vaihtoi kulmiensa asennon kurtistukseksi.
   ”Vai ei pääse… No jaa… Selvä sitten.” Kakashi kohautti harteitaan ja laittoi asian muistinsa perälle palatessaan kirjansa pariin. Tämä oli vähän epäilyttävää, mutta mikäs siinä sitten. Ehkä hänen pitäisi joskus kysyä Narutolta paria asiaa.
    
  Sasuke tuhahti ja lähti juoksemaan takaisin kotiaan-, ei, hänen ja Naruton kotia kohti. Hän kuitenkin hiljensi juoksun kävelyksi jossakin vaiheessa, laittaen kädet taskuihinsa.
   ’Huomasikohan sensei mitään..?’ Sasuke mietti. Yllättäen hänelle tuli sellainen olo, että hänelle olisi aivan se ja sama vaikka muut tietäisivät hänestä ja Narutosta. Hän haroi hieman hiuksiaan.
   ”No jaa…” Sasuke hymähti hiljaa astellessaan eteenpäin. Hän katseli ympärilleen kallistaen päätään hieman.
   ”Vielä vähän matkaa…” hän mumisi itsekseen. Mitähän ihmiset sanovat siitä, että Uchiha Sasuke puhui itsekseen? Hän ei uskaltanut edes ajatella.
    
Lopulta hän pääsi takaisin kotinsa ovelle ja avasi sen astuen sisään.
   ”Narutoo…” Sasuke huudahti miettien, nukkuiko toinen vielä. Hän astui sisälle, saamatta vastausta.
   ’Okei, hän nukkuu…’ hän ajatteli astellessaan olohuoneeseen, mutta huomasi että sohvalla ei ollut ketään, ei Narutoa. Tämä sai hänet hämmästymään. Tuolloin Sasuke kuuli älähdyksen huoneen nurkasta ja siirsi katseensa sinne. Hänen silmänsä laajenivat. Hän näki Naruton makaavan lattialla käpertyneenä nurkkaan tuskaisen näköisenä.
   ”NARUTO!” Sasuke huudahti säikähtäneenä.

-----------------------------------

Vihdoin pääsin tähän kohtaan tarinaa. Enää yksi osa, ja sitten miulla ei ole enää tietoa, mitä tapahtuu. Pitäisi varmaan miettiä sitä vähän tarkemmin. Joitakin asioita on kyllä päätetty, mutta mutta... En tiedä.
Koeviikko on mennyt huonosti ja vähän paremmin. Englannin ja maantiedon kokeet ovat menneet hyvin, saksan ja ruotsin vähän huonommin... ^^;; Huomenna on vahvimman aineeni koe, mutta eipä se tietenkään onnistu... Matikkaa. Jippii. -_-;;
Kommenttia? Se innostaa kirjoittamaan lisää. Ihan oikeasti. Kuka edes lukee näitä  loppupälätyksiäni? Ei kai kukaan.