Oli lämmin keskikesän yö Konohassa. Elettiin aikaa jolloin chuuninkoe oli ohi ja virallisia tuloksia odotettiin.

Harunoiden talon toisessa kerroksessa pinkkitukkainen nuori nainen pyöri tuskaisesti sängyssä. Sakura yritti hakea oikeaa nukkumisasentoa, mutta sitä ei löytynyt. Hän huokaili tuskissaan yrittäessään saada unenpäästä kiinni.

Sakura oli päättänyt sinä iltana, että menee ajoissa nukkumaan ja on virkeänä hereillä aamulla, sillä viimeiset kuusi viikkoa olivat olleet sen verran rankkoja. Sakura oli ollut hieman alamaissa, koska Inon hänelle sanomat sanat kaikuivat vieläkin korvissa. Vai olet sinä aito vaaleanpunaverikkö, kuten huhut väittävät, oli Ino sanonut Sakuralle nähtyään tämän alasti. Sakuran tiedusteltua keneltä Ino moisia tietoja oli saanut. Oli vastaus ollut tyrmäävä: Tenteniltä.

Sakura avasi silmänsä ja huokasi. Oli todella lämmin yö. Sakura nousi istumaan vuoteen laidalle. Hän katsoi ulos ikkunasta, jonka eteen vedetyt verhot eivät paljoa kuunvaloa peittäneet. Huoneen ääriviivat piirtyivät hyvin kuun valoa vasten. Sakura nousi ylös vuoteesta ja käveli WC:hen. Käytyään WC:ssä, pinkkipää suunnisti keittiöön, jossa hän joi lasillisen vettä. Hän oli juuri lähtemässä pois keittiöstä, kun valo syttyi ja Sakura huomasi katsovansa äiti Harunoa.

Sakuran äiti oli vihreäsilmäinen, mutta hänellä olivat täysin vaaleat hiukset. Hän oli pitkä ja hoikka. Ikää hänelle oli kertynyt noin neljäkymmentä vuotta. Tämä nainen oli kokenut kaksi isoa ninjasotaa, joiden jäljet näkyivät iholla, tosin sillä hetkellä silkkinen aamutakki peitti ne jäljet. Ilman Sakuran syntymistä hän tuskin olisi hengissä, sillä niin monta hyvää ystävää hän menetti demoniketun hyökkäyksessä.

Sillä hetkellä hän kuitenkin huomasi yllättäneensä oman tyttärensä tunkeilijan sijaan. Tytär joka oli valmistautumassa kirkaisuun, sai huomata kuinka nopea äiti oli, sillä yhtäkkiä Sakuran kirkaisu tukehtui äidin suun eteen asettamaan käteen.

”Shhh, ei herätetä isää”, kuiskasi äiti.

Isä tuskin olisi herännyt, sillä niin kova kuorsaus vanhempien makuuhuoneesta kuului. Sakura itse tärisi, sillä adrenaliini oli alkanut kiertää veressä ja lisäksi hänen sydämensä tuntui lähestulkoon murtautuvan ulos kehostaan. Pinkkipää nyökkäsi äidilleen ymmärtämyksen merkiksi ja äiti otti käden pois suun edestä.

”Olisit voinut varoittaa”, supisi Sakura.

Äiti Haruno hymyili tyttärelleen. Hän otti tuolin pöydästä. Istuutui siihen ja veti tyttärensä, joka vapisi edelleen kuin haavanlehti, syliinsä. Sakura asettui syliin jalat poikittain. Äidin toinen käsivarsi tuki tytärtä ristiselän kohdalta ja toinen oli niskan takana. Nuoren kunoichin pää taas nojasi äidin rintakehää vasten. Äiti silitti kädellään Sakuran hiuksia ja kuiskasi:

”No niin tyttäreni, kerrohan mikä vaivaa mieltäsi? Tunnen sinut sen verran hyvin, että et valvo liikoja.”

”Äiti, en minä osaa tai siis en uskalla kertoa”, nieleskeli Sakura.

Äiti Haruno oli nähnyt tyttärensä tunneskaalan laidasta laitaan. Nyt hän näki ahdistuneen nuoren naisen, joka katseli märin spanielin silmin häntä. Rouva Haruno veti keuhkot täyteen happea ja puhalsi ilman ulos keuhkoista.

”Pojistako tässä on taas kyse?”, äiti kysäisi.

”Ei, se on…”, sai Sakura sanottua ja loppu hukkui nyyhkytyksiin.

Äiti hyssytteli itkevää tytärtään ja lohdutti:

”Puhutaan huomenna tästä aiheesta enemmän.”

”Selvä”, nyyhkäisi Sakura.

Äiti saattoi tyttären vuoteeseen ja peitteli tämän. Loppu yö kuluikin kommelluksitta.

Aamulla Sakura heräsi kelloon ja tuntui kuin hän ei olisi nukkunut edes yhtä silmällistä. Hän pukeutui ja söi aamiaisen. Riisipallon syönti meni mutusteluksi, niin väsynyt hän oli.

Syötyään, Sakura nousi pöydästä ja laittautui valmiiksi. Hän nosti olalleen oliivinvihreän kangaslaukun, jossa olivat hänen lääkintäninja tarvikkeensa. Hän astui ulkoilmaan, jossa päivänpaiste iski kirkkaana silmiin. Sakura laittoi lippalakin päähänsä ja aurinkolasit silmille, sitten hän suuntasi kulkunsa kohti Konohan sairaalaa.

Sakura oli päättänyt palata töihin. Hän katseli näkisikö tuttuja liikkeellä. Ketään ei ollut näkyvillä, kun hän ohitti Yamankojen kukkakaupan. Samassa hän kuuli iloisen huudahduksen takaa:

”Sakura, pitkästä aikaa!”

Sakura kääntyi ja huomasi huutajan olevan Ino. Pinkkipää nielaisi, hän katsoi hymyilevää Inoa. Ino oli nyt ehkä viimeisin sillä listalla, kenet hän halusi tavata.

”Mitä sinä haluat?”, kysyi Sakura hieman närkästyneen oloisena.

”Tuota…olisin pyytänyt sinua lähtemään muiden kanssa kuumille lähteille myöhemmin tänään, mutta jos et halua”, selitti Ino ja kohautti harteitaan.

Ino oli jo kääntymässä selin Sakuraan, kun hän kuuli Sakuran huudahtavan:

”Odota!”

Ino pysähtyi ja kääntyi katsomaan Sakuraa uudestaan. Blondi ei ollut odottanut Tsunaden oppilaalta tällaista reaktiota.

”Niin?”, sanoi Ino kysyvästi.

”En minä sillä. Anteeksi, olen nukkunut huonosti viime aikoina.”, selitti Sakura.

”Ahaa, selvä”, tuumi Ino ja käveli Sakuran luo. ”Jokin tuntuu vaivaavan sinua”, jatkoi Ino ja kietoi kätensä Sakuran ympärille.

Sakura punastui ja käänsi katseensa pois Inosta. Hän ei uskaltanut sanoa mitään. Syntyi kiusallinen hiljaisuus, jonka Ino katkaisi:

”Hmm…minä olen paras ystäväsi. Minulle voit kertoa”, supatti Ino toisen kunoichin korvaan.

”No, tuota…ääh tämä on niin hävettävää kertoa kellekään”, mutisi Sakura.

Se olisiko Ino saanut puristettua totuutta koskaan ulos Sakurasta jäi ratkaisematta, sillä samalla hetkellä nurkan takaa ilmestyivät Naruto ja Hinata. He olivat menossa chuuninkokeen tulosten kokoukseen, mutta olivat päättäneet poiketa sairaalassa tervehtimässä Kibaa. Nyt he olivat yllättäneet Inon sekä Sakuran, hieman erikoisesta tilanteesta. Naruto ei muistanut koskaan nähneensä näitä kahta halailemassa. Hinatankin muistikuvat kaksikosta olivat kaikkea muuta.

Sakura huomasi jotain keltaista välähtävän silmäkulmassa ja kuuli rykäisyn. Ino hätkähti kanssa kuultuaan rykäisyn. Molemmat huomasivat katselevansa äsken paikalle tullutta kaksikkoa. Sakura alkoi muistuttaa kasvoiltaan kypsää tomaattia. Naruton ilme oli vähintään kysyvän näköinen. Hinata punoitti kevyesti kasvoiltaan ja hän oli peittänyt aukinaisena olevan suunsa oikealla kämmenellään. Ino selitti kahdelle ”tunkeilijalle” mistä oli kyse:

”Sakura tunsi itsensä hieman väsyneeksi.”

Heikko selitys sinulta possu, tuumi Sakura. Tosin etutukkatytön yllätykseksi selitys meni täydestä Narutoon:

”Jaa…vai niin. Meidän kahden oli tarkoitus ostaa kukkia, mikäli liike vain on auki?”

”Kyllä liike on auki”, tuumi Ino ja katseli hampaita kiristellen, kuinka Sakura liukeni paikalta pois.

Sakura jatkoi matkaa ja pääsi työpaikalleen Konohan sairaalaan. Hän vaihtoi vaatteet ja ilmoittautui Shizunelle. Shizune otti Sakuran vastaan iloisesti hymyillen ja antoi ohjeet päivystystä varten. Sakura istuutui alas odottamaan, mikäli potilaita tulisi vastaanotolle.

Päivä oli edennyt puoleen ja Hokage johti chuuninkokeiden loppuarviointi palaveria, johon osallistuivat Shikamaru, Temari, Naruto ja Hinata. Shikamarun katse vaelteli tylsistyneen oloisena katossa. Temari loi aina välillä närkästyneitä katseita mies henkilöihin. Naruton pää nojasi oikeaa käsivartta vasten ja hän haukotteli välillä. Hinata kuunteli keskittyneesti Hokagen puhetta. Tsunade taas yritti hillitä itseään, joka aiheutti hänen äänessään kireyttä. Lisäksi aina katsoessaan Narutoa ja Shikamarua hänen oikea poskensa rupesi nykimään.

”Tämän yhteenvedon lopuksi, olen sitä mieltä että voimme ylentää tänä vuonna neljä kokelasta chuunineiksi.”, lopetti Tsunade.

”Hmm…ihan miten vain”, mutisi Naruto.

”Ohhoijaa, joko tämä loppui?”, haukotteli Shikamaru.

Hinata ja Temari katsoivat punehtuvaa Tsunadea kohti. Tsunade komensi molemmat kunoichit ulos huoneesta. Oven sulkeuduttua Tsunade alkoi ravistella laiskoja valvojia hereille. Kumpikin shinobi oli kauhusta kankea, kun Hokage läksytti heitä.

Hinata ja Temari kuulivat oven takaa vain Hokagen äänen, mutta eivät sanoja. Yht’äkkiä tuli hiljaista. Hetken päästä molemmat läksytetyt valvojat tulivat ulos päätään pidellen. Molemmilla oli kädessä kansio ja nelikko kuuli Hokagen murhanhimoisella äänellä lausutut sanat:

”Te kaksi opettelette tänään ehdottamieni chuuninien nimet. Apua saatte kahdelta kunoichilta edessänne. Onko asia selvä?”

”Selvä”, totesi läksytetty kaksikko.

Naruto sulki oven ja lähti kävelemään pitkin käytävää. Kolmikko katsoi hänen perään ja Shikamaru huikkasi keltapään perään:

”Hei! Se on väärä suunta. Ulko-ovi on toiseen suuntaan.”

”Tiedän”, totesi Naruto ja jatkoi, ”minulla on asiaa Sasukelle. Menkää edeltä yakiniku ravintolaan. Minä tulen perästä.”

Shikamaru nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja lähti naisten perässä kohti ulko-ovea. Naruto suuntasi käytävää pitkin alempaan kerrokseen, jossa sijaitsivat Anbun ryhmänjohtajien huoneet. Hän ohitti Sain huoneen ja pysähtyi seuraavan oven kohdalle, joka kertoi Uchiha Sasuken omistavan kyseisen huoneen. Keltatukka koputti ovelle ja sai vastaukseksi pyynnön astua sisään.

Naruto astui sisälle huoneeseen, jossa mustatukkainen mies kirjoitti raporttia valmiiksi. Sasuke sanoi oman tervehdyksen nostamatta kasvojaan paperista. Hän havahtui vasta kun pahvinen kansio läjähti pöydälle:

”Kas usura…siis Naruto. Pitkästä aikaa, mikä tuuli sinut tänne lennätti?”, uteli Sasuke.

”Vanhan tiimimme tilanne. Olen huolissani lääkintäninjasta.”, tuumi Naruto.

”Sakurastako? Mitä hänestä?”, Sasuke mutisi.

Aihe oli jotenkin arka Sasukelle, sillä hän oli laskenut katseensa Narutosta taas paperiinsa. Sasuke murahti itsekseen, että valmista on, ja painoi Konohan leiman raporttiin. Mustahiuksinen Uchiha nosti katseen Narutoon, joka näytti vastakkaisessa tuolissa istuessaan hieman kärsimättömältä. Naruton oikea käsi naputti käsinojaa ja hänen pää nojasi vasemman käden etusormen ja peukalon varassa.

”Niin siitä Sakurasta. Hän tuntuu olevan vieläkin sekaisin, siitä noin kuuden viikon takaisesta episodista Inon kanssa”, murahti Naruto närkästyneenä.

Samassa Naruto huomasi Uchihan valpastuvan. Sasuke hätkähti Naruton sanoja, mutta keräsi oman rauhallisuutensa hetkessä takaisin. Sitten hän asetti kyynärvarret pöydälle, risti kädet ja asetti leukansa käsien päälle. Hänen katseensa tuntui Narutosta lävistävälle. Sasuke kysyi:

”Mistä moinen epäily?”

”Tänä aamuna, kun olin matkalla tänne palaveriin. Törmäsin Sakuraan ja Inoon. Huomasin Sakuran nukkuneen huonosti viime aikoina.”, selitti Naruto.

”Nyt on kyllä melko kuuma.”, vastasi Sasuke. ”Mikäli haluat voin kyllä tiedustella hieman Inolta asiasta. Hän varmaan lipsauttaa jotain hyödyllistä.”

”Selvä minä kiitän”, huokaisi Naruto ja nousi seisomaan.

”Eipä mitään, ystävän palvelus avustasi”, hymyili Sasuke.

Naruto käveli ulos huoneesta ja sulki oven. Hän suuntasi kohti yakiniku ravintolaa, jossa muut odottivat häntä.

Sakura oli syömässä lounastaan, kun oveen koputettiin. Sakura säpsähti ajatuksistaan hereille ja laski eväslaatikon pöydälle. Hän pyyhkäisi suutaan ja huudahti:

”Sisään!”

Sakuran ilme oli vähintäänkin yllättynyt, kun sisälle asteli potilaan sijasta Ino.

”Mitä sinä nyt?”, Sakura hämmästeli.

Sanaakaan sanomatta Ino sulki oven ja lukitsi sen. Sakura hätääntyi kuulleessaan oven menevän lukkoon. Hän hyppäsi seisomaan ja avasi suunsa huutaakseen. Ino tosin esti huudon kaappaamalla Sakuran syleilyynsä ja suuteli tätä pitkällä kielisuudelmalla. Sakura tunsi ettei saa henkeä ja suudelmasta irrottauduttuaan Sakura haukkoi happea. Ino piti tiukasti Sakurasta kiinni ja tunsi kuinka Sakuran povi nousi sekä laski, kun tämä yritti tasata henkeään. Inon halaus ja Sakuran hengen tasaus nosti punan pinkkipään poskille. Ino hymyili Sakuralle ja kuljetti oikean käden etusormeaan pitkin Sakuran kasvoja.

”Osaatpa olla söpö, kun punastut”, kiusoitteli Ino.

”Ei nyt, olen töissä.”, mutisi Sakura ja työntyi pois Inon otteesta.

Ino oli hieman närkästynyt, kun hän katsoi Sakuraa ja kysyi:

”Koska sitten? Olet sanonut noin pitkään ja minä haluan sinua.”

Sakura nosti katseensa maasta ja haukkoi happea. Toisen kunoichin tunnustus oli tullut hänelle hieman yllätyksenä. Sakuraa hävetti, sillä hän oli luvannut jo kuusi viikkoa aiemmin uusintaa. Pinkkipää sanoi:

”Sinähän pyysit minua kuumille lähteille tänään? Kävisikö siellä? Etsitään jokin rauhallinen nurkkaus ja pidetään hauskaa.”, viimeiset sanat tulivat lähes käheällä äänellä.

”Ky-kyllä, se käy minulle”, huokasi Ino ja tärisi kiihkosta.

Lopuksi he molemmat syleilivät toisiaan ja suutelivat lyhyen, mutta sitäkin kiihkeämmän suudelman.

”Sinun täytyy nyt mennä, sillä minun on syötävä lounastakin välillä.”, tuumi Sakura.

Ino huokasi ja astui ulos ovesta. Sakura jäi syömään lounastaan loppuun. Sakurakin tärisi jännityksestä, sillä tätä hetkeä hän oli odottanutkin. Pian hän voisi pitää Inoa hyvänä.

-Jatkuu-