3.Sumuinen tie





Valkea valo siivilöityi lautaseinän lävitse pieneen, autioon rakennukseen. Sade oli muuttunut päivien aikana hiljaiseksi tihkuksi,  joka teki ilman sumuiseksi. Jos Rei oli oppinut vihaamaan jotakin matkoillaan, niin se oli tihkuttava sade. Jos sataa, antakoot sataa kunnolla eikä tihkuttaa niskaan puolinaista ripsintää. Joskus tuntui kuin sää olisi ujosteleva neito, joka ei osannut päättää minkä hameen valitsee ylleen kevättansseihin.


Rei oli matkustanut tasaista vauhtia kohti pohjoista. Nyt kun Äänikylänoli poissa pelistä, hänen elämänsä helpottuisi suuresti. Enää ei ollut tarvetta piileskellä syrjäisissä maalaiskylissä. Rei voisi aloittaa elämänsä uudelleen. Kaikki oli tuntunut hetken mahdolliselta, ja hän tunsi olevansa todella elossa.

Kuitenkin ensimmäisten päivien jälkeen riemu katosi kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tie muuttui jälleen harmaaksi ja pitkäksi taipaleeksi vailla päämäärää. Noina yksinäisinä sateisina iltoina Rei oli tuntenut itsensä enemmän eksyneeksi kuin koskaan. Hän oli nyt vapaa kulkemaan minne tahtoi, silti selittämätön suru kalvoi häntä. Rei ei ymmärtänyt omia tunteitaan. Hänen kuuluisi riemuta vapaudestaan!


Jos hän olisi ollut nuorempi, jos hän olisi ollut Tayuya, hän ei olisi koskaan löytänyt syytä suruunsa. Mutta yksinolo oli opettanut vihaiselle naiselle kärsivällisyyttä ja jopa viisautta itsetutkiskeluun. Hiljalleen hän oli alkanut ymmärtää ongelmiensa lähdettä. Tähän asti kaikki oli ollut helppoa, koska hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Rei ei koskaan uskonut olevansa niin onnekas, että Äänikylä tuhoutuisi hänen elämänsä aikana. Hän oli valmistautunut ikuiseen maanpakoon, miettimättä millaista elämä olisi voinut olla ilman pelkoa huomisesta.


Nyt hän oli joutunut hänen mieltään riivaavien täysin uusien kysymysten eteen. Kuka hän halusi olla? Mitä hän halusi tehdä? Ennen kaikki oli ollut niin yksinkertaista.

Yksi asia oli kuitenkin varma. Mihin suuntaan hän ikinä päättäisikään lähteä elämässään, siihen tarvittaisiin rahaa. Yhtä hyvin hän voisi siis aloittaa siitä. Pala kerrallaan hän löytäisi tiensä. Siitä ei tulisi helppoa, mutta mikään ei koskaan ollut helppoa hänen elämässään.

Ainoat tavat millä Rei tiesi pystyvänsä ansaitsemaan rahaa helposti olivat tappaminen, varastaminen tai ninjalle suunnattu tehtävä. Tästä syystä Rei oli matkustanut Teemaan välittäjän luokse. Hän oli mies joka palkkasi ninjoja laillisiin tai laittomiin tehtäviin. Kylän nimeä tai menneisyyttä ei kyselty, jokainen sai tarjota palveluksiaan rahaa vastaan. Hetken neuvoteltuaan Rei sai kuulla, että yksinäinen matkaaja etsi itselleen ninjaa saattajaksi Lintumaahan.


Niin Rei oli päätynyt odottamaan palkkaajaansa vanhaan latoon. Hän oli odottanut jo monta tuntia kuunnellen sammakoiden kurnutusta tiheässä heinikossa joka ympäröi rakennusta. Nurkissa lojui sakepullon sirpaleita ja yksi homehtunut huopa täydensi vastenmielisen kokonaisuuden. Sadepisarat tipahtelivat reikäisen katon lävitse hänen hiuksiinsa, tehden ne raskaantuntuisiksi. Pian olisi iltapäivä. Kuinka kauan hän joutuisi odottamaan?
Ovi narahti kuuluvasti. Rei käännähti katsomaan hätkähtäen. Outoa ettei hän aistinut kenenkään olevan lähellä.

Mies oli hätkähdyttävän pitkä, ja haalistunut musta matkaviitta korosti hänen pituuttaan entisestään. Viitan alta näkyi sininen yukata, joka roikkui löysästi kuin se olisi ollut liian iso käyttäjälleen. Hän käytti vaeltajille ominaista kartiohattua, jonka reunat  olivat alkaneet jo halkeilla pitkän käytön merkkinä. Silmiinpistävimmät  piirteet olivat kuitenkin hänen pitkät hiuksensa ja silmälappu vasemmassa silmässä. Hiukset olivat erikoisen väriset; ne olivat tummanruskeat,  mutta väri taittoi mahonkiin valon osuessa niihin. Sotkuinen tukka oli solmittu poninhännälle selkään, mutta yksittäisiä hiuksia oli liimaantuneena kasvoihin sateen kosteudesta. Mies oli vähintäänkin erikoinen näky.


Samalla kun Rei tutkaili hämmentyneenä muukalaista, mies käytti tilaisuutensa hyväkseen tarkkaillen hieman huvittuneena vieraan kunoichin reaktioita. Uteliaisuus tuikki meripihkan värisessä silmässä.
Lopulta Rei avasi suunsa hiljaisuuden venyessä kiusallisen pitkäksi.

”Olen Rei Fujikage. Käsittääkseni palkkasitte saattajan matkallenne?” Rei tuijotti miestä vaatien vastausta jota ei kuulunut. Kunoichi kohotti kulmaansa hämmentyneenä. Kenties mies oli ylhäistä syntyperää. Rei ei ollut koskaan osannut kohteliaisuussääntöjä, joita rikkaat tuntuivat rakastavan. Se oli vain yksi niistä monista syistä,  miksi hän ei voinut sietää aatelisia. Jos mies oletti hänen matelevan edessään, hän saisi etsiä uuden saattajan itselleen alle minuutissa.


Miehen silmät vaelsivat laiskasti hänen yllään katseen lopulta päätyen silmiin. Tässä vaiheessa Rei oli jo hermoromahduksen partaalla.

”Aivan. Olen kirjailija Akahashi Jin. Kirjoitan ninjojen historiaa ylös. Olen matkalla Lintumaan lähistölle toimittamaan muutaman käärön. Tarvitsen taistelukykyisen saattajan mukaani. ”
Mies kallisti päätään laiskasti ja tutkaili Reitä. Mies oli häntä päätä pidempi ja vaikutti hontelosta ulkomuodostaan huolimatta oudolla tapaa vahvalta. Rei tavoitteli kunaitaan aikoen todistaa kykynsä. Äkkiä mies käänsi hänelle selkänsä ja harppoi kohti ovea.

”Lähdemmekö heti liikkeelle? Sateen taukoamista on turha odottaa.”

Rei jäi hetkeksi täysin hölmistyneenä seisomaan. Harvoin kukaan tavallinen ihminen uskoi hänen olevan ninja.

He aloittivat matkansa metsän lävitse puhumatta sanaakaan. Sankka sumu oli noussut ja rajoitti näkyvyyttä.

Jin käveli edellä askeltaen pitkillä jaloillaan. Hänen selässään roikkui monta kääröä. Rei ihmetteli miehen kehon kieltä. Askellus oli sulavan rento ja huoleton, mikä muisutti Reitä kiertelevien sirkusten ilveilijöistä tai jonglööreistä. Jos mies olisi ollut luiseva, esitys olisi mennyt täydestä. Mutta hän ei ollut laiha, käsivarsissa oli lihaksia samoin kuin jaloissa.


Rei kuuli lehtien rapinaa takaansa. Hän hymyili kevyesti ja hidasti hiukan vauhtiaan. Hänen aistinsa olivat olleet oikeassa: kaksi miestä oli seurannut heitä siitä lähtien kun he olivat jättäneet ladon. Miehet olivat taitamattomia ja tuskin kovin suuri uhka. Näillä seuduilla kerjäläisryöstelijät olivat tavanomaista yleisempiä.

Kaksi kunaita lennähti hänen käsistään metsään. Heti perään kuului kaksi kauhun kiljaisua, sitten pehmeä ja kova tömähdys. Aivan kuten nainen oli ajatellutkin, pelkkiä metsäläisrosvoja vailla taitoa. Jin oli jähmettynyt paikoilleen kääntämättä katsettaan tiestä.  Rei hypähti metsään ja tutki ryöväreiden ruumiit. Toisen rahapussiin oli kertynyt kelpo määrä ryöstösaalista, muun muassa erilaisia koruja ja rahaa matkalaisilta. Rei laittoi pussin talteen vyönsä alle ja palasi tielle. Jin oli kääntynyt katselemaan häntä tutkimaton ilme kasvoillaan.

”Voimme jatkaa matkaa, pelkkiä ryöväreitä”, Rei kehotti.

”Entä ruumiit?” Jin kysyi hiljaa.

Rei katsoi mieheen hämmästyneenä ja kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Eläimet pitävät niistä huolen.”

Mies katsoi poispäin ja oli hetken hiljaa. Ehkä hän ei ollut tottunut taisteluihin? Oliko hän uskonnollinen? Hetken päästä mies jatkoi kuitenkin kävelyä pitäen katseensa tiessä. Rei aisti jännittyneen ilmapiirin ja kirosi mielessään. Tämä vuoksi hän matkusti yksin. Hän sai tehdä mitä halusi ilman pelkoa siitä, että joku pitäisi hänelle mykkäkoulua, tai tappaisi hänet nukkuessaan. Ei ollut tarvetta arvailla muiden ihmisten ajatuksia, kuin joku kirottu selvännäkijä kapakan nurkassa. Oli myös toisia syitä mitä oli vaikeampi myöntää. Rein menneisyys oli niin erilainen kuin suurimmalla osalla niin sanotuista normaali ihmisistä,ettei hän koskaan pystyisi täysin ymmärtämään muiden ajatusmaailmaa. Hiljaisuus kesti jonkin aikaa, kunnes Jin hidasti kävelytahtiaan. Hän suorastaan laahusti eteenpäin. Lopulta hän puhui.

”Ne miehet aiemmin... eikö vähempi olisi riittänyt?

”Mitä tarkoitat?” Rei vastasi tahallaan ympäripyöreästi. Eihän mies voinut olla tosissaan.

”Oliko sinun pakko tappaa heidät?” Jin kysyi vakavalla äänellä.

Rei punnitsi hetken vastaustaan katsellen mutaisen tien pintaa. Lopulta hän kohotti katseensa miehen näkyvään silmään.

”He hyökkäsivät ensin ja tiesivät mitä seurauksia sillä voi olla. Tämä oli heidän valintansa. Tapa tai tule tapetuksi , se on selviytymisen laki tien päällä.”

Jin ei vastannut. Hänen katseensa oli muualla.
”Rei-san, minulla on sinulle pyyntö.”

”Niin?”

”Tästä lähtien jos joudumme taisteluun, älä tapa vihollista”, mies käski rauhallisella äänellä. Rei räpytteli epäuskoisena silmiään. Huvittunut hymy tuikki hetken miehen silmissä mutta katosi hetkessä, aivan kuin Rei olisi kuvitellut sen.

”Anteeksi mitä?” Rei tivasi. Mies ei voinut olla tosissaan. Jättää vihollinen henkiin? Tahallisesti?

”Kuulit kyllä, Rei-san. Älä tapa ketään matkamme aikana.” Miehen ärsyttävän rauhallinen ääni oli täysin vastapainossa Rein tunteisiin. Leikittelikö Jin hänen kanssaan?

”Sinä siis väität että en saa tappaa yhtäkään vihollista, vaikka tusina ninjaa hyökkäisi kimppuumme? Minun on siis suojeltava meitä molempia ja samalla huolehdittava vielä vihollisen hengestä? Haluatko kenties että sidon heidän haavansa ja kirjoitan kirjeen huolestuneelle äidille?” Rei kuuli vihan kasvavan omassa äänessään.

”Älä liioittele, tahdon vain ettet tapa ketään. Muuten en huoli sinua saattajakseni”, mies totesi jo hieman kärsimättömästi.

Rei tunsi vaarallisen hymyn nousevan huulilleen. Oliko hän tullut tänne asti turhaan? Jin oli kuitenkin tarkkanäköinen ja huomasi kunoichin ärtymyksen. Hän kiirehti lisäämään.

”Tuplaan palkkiosi. Olen varma että olet tarpeeksi kyvykäs tehtävään, Rei-san.”

Mies osasi suostutella hyvin, Rei ajatteli synkästi. Olkoon, hän oli tullut liian kauas luovuttaakseen. Täytyi vain toivoa ettei matkalla olisi väijytystä. Rei katsahti vihaisesti mieheen ja harmitteli että joutui katsomaan ylöpäin.

” Hyvä on! Hyvä on! Teen parhaani.” Kunoichi puuskahti lopulta ja lähti harppomaan edelle. Kantapäät iskivät vihaisesti maata, Rein purkaessa vihaansa vesilammikoihin, aivan kuin ne olisivat hänen ahdinkonsa syy. Jin jäi katsomaan naisen perään yrittäen pyyhkiä äkillistä virnettä pois kasvoiltaan.

”Tiedä että jos kuolemme syytän sinua!” Pirullinen ääni huusi.




Pieni nuotio kyti kivien välissä. Yö oli ehtinyt pitkälle, silti kumpikaan heistä ei nukkunut. He olivat kulkeneet hyvää tahtia kohti Lintumaata. Rei oli ilahtunut siitä että Jin osasi matkata nopeaan tahtiin. Mies selasi kääröjään taukoamatta, välillä kurtistaen kulmiaan ja huokaillen. Samaa oli jatkunut jo monta tuntia ja Rei ei voinut enää estää uteliaisuuttaan.

”Kertovatko nuo kääröt Suuresta Ninja Sodasta?”

Jin kohotti hämmästyneenä katseensa häneen.

”Kyllä, niistä ja monesta muusta sodasta. Olen hämmästynyt että tunnistit juuri tämän tekstin.”

”Kaikki sodat sekoittuvat mielessäni. En muista mikä kuuluu mihinkin. Loputtomia taisteluita.”

”Yhdelläkään sodalla ei onnistuttu voittamaan rauhaa. Tänäkin päivänä taistelu jatkuu shinobien välilllä. Vanhat kaunat kytevät pinnan alla. Ei tarvita kuin pieni kipinä ja sota on taas yllämme.” Hän pudisti päätään ja jatkoi surullisella äänellä: ”Niin paljon turhaa taistelua ja veren vuodatusta.”

”Tuskin turhaa”, Rei sanoi hiljaa.

”Veren vuodatus on aina väärin”, Jin huomautti vakavalla äänellä.

”Mitä sinäkin siitä tiedät?” Rei kuiskasi vihaisesti tuijottaen nuotiota.

”Tiedän enemmän kuin uskotkaan. Menneisyyteni ei ole kaunis. Siksi olen päättänyt valita rauhan tien. Veri vetää verta puoleensa. Mitä enemmän taistelet, sitä enemmän saat vihollisia. Se ei lopu koskaan. Tulet vielä itsekin huomaamaan sen. Jonain päivänä vihollisesi vaimo tulee ja tappaa sinut nukkuessasi. Siinä on palkka voittoisista taisteluistasi. Sitäkö sinä haluat?” Mies loi Reihin vaativan katseen kuin pakottaen hänet puolelleen.

”Minulla ei ole vaihtoehtoja.”

”Aina on vaihtoehtoja.” Jin yritti jatkaa, mutta Rei loi mieheen ruman katseen joka hiljensi hänet.



He vaelsivat kaksi päivää. Sateet olivat loppuneet, ja aurinko oli alkanut paistaa pilvien lomasta. Joka yö he leiriytyivät puiden alle, sillä varastelevat ryöväriklaanit liikkuivat öisin. Kuin huomaamatta Jin sai joka ilta aikaan keskustelun tappamisen vääryydestä. Vaikka Rei olisi mieluummin kuollut kuin myöntänyt mietteensä miehelle, hän oli alkanut ajatella tämän sanoja tarkemmin. Sanat eivät olleet kuitenkaan ainut asia mikä hämmensi naisen mieltä. Se oli myös miehen tyyneys ja tapa suhtautua ympäristöön. Hän vaikutti olevansa täysin tasapanossa itsensä kanssa, vailla murheita tai menneisyyden haamuja. Öisin Rei katseli kateellisena miehen rauhallista unta ja mietti, voisiko hän koskaan saavuttaa samankaltaista mielenrauhaa.

Lopulta he olivat saapuneet Lintumaan itäiselle rajalle. Suuret kalliot kohoilivat maaperästä, ja heidän oli mentävä solan lävitse erämaahan. Tämä oli se osa matkasta jota Rei oli odottanut pelolla. Kallioiden välissä heille olisi helppo järjestää väijytys.

”Tästä alkaa vaarallisin osuus. Liikumme mahdollisimman nopeasti ja hiljaa. Ole varuillasi”, Rei sanoi ja tarkkaili maastoa.


Matka solan lävitse tuntui kestävän ikuisuuden. Aurinko alkoi laskea, ja tuuli yltyi lennättäen hiekkaa heidän silmiinsä. Rei kirosi huolimattomuuttaan, olisi pitänyt odottaa seuraavaan päivään. Oli liian hiljaista, vain heidän kenkiensä ääni rahisi hiekkaista maata vasten. Juuri kun sola alkoi aueta ja kalliot näyttivät päästävän heidän otteestaan, Rei kuuli äänen. Metallin kilahdus. Liian tuttu ääni erämaahan.


”Juokse!” hän kiljaisi varoituksen ja perääntyi.

Hän kuuli paperin lepattavan tuulessa,  räjähdekunai lensi suoraan heitä kohti. Jin pakeni kivien suojaan Rein seuratessa juuri ajoissa hänen perässään. Kunai osui maahan aktivoiden sokaisevan räjähdyksen. Kivet ropisivat heidän päällensä kallion seinämästä. Maa jossa he olivat hetki sitten seisseet oli kuopalla. Sankka savu kohosi ilmaan antaen hetken suojaa vihollisten silmiltä. Rei irroitti huilunsa vyöltään ja juoksi kallion seinämää ylöspäin. Vihollinen oli löydettävä pian ja tarkastettava kuinka paha tilanne oli.

Rei tähysti solan suuaukolle laskien etäisyyttä. Kolme mieshahmoa. Hän hypähti nopeasti alas kivien taakse, missä Jin odotti kyyryssä yhä rauhallisena ja välinpitämättömän näköisenä. Kuin vanhus pelaamassa shogia, Rei ajatteli huvittuneena.


”Jin, vetäydy hitaasti takaisin ja pysy poissa näkyvistä”, Rei kuiskasi hänen korvaansa. Mies nyökkäsi ja hiipi taitavasti kauemmas. Hän liikkui hämmästyttävän nopeasti, mutta Reillä ei ollut aikaa ihmetellä enempää.

Hän kohotti huilun huulilleen ja aloitti pehmeän sävelmän.

”Paholaisen huilu, sävel yhdeksän.”

Huilun ääni kaikui kallion seinämistä tuplaten sen kantavuuden, aivan kuin hän oli laskenut. Ääni oli pirullisen vahva ase jos sitä osasi hyödyntää ympäristön kanssa. Räjähdyksen savu alkoi hälvetä,  ja hän saattoi vihdoin nähdä vihollisensa. Kolme miestä mustissa ja ruskeissa viitoissa. Heidän vöistään roikkui kunaita ja shurikeneja, he siis kuuluivat selvästi johonkin Lintumaan monista ryöväriklaaneista. Entisiä ninjoja tai kenties ryöväreitä, jotka yrittivät olla ninjoja. Sama se, pian heistä ei olisi harmia yhdellekkään matkalaiselle.


Miehet olivat jo polvillaan ja vaikeroivat, kiitos huilun melodian. Rei hymyili ja soitti yhä nopeammin vieden illuusiotaan pidemmälle. Neljän miehen pitäminen yhtä aikaa genjutsussa kuluttaisi huomattavasti hänen chakraansa,  mutta taistelu olisi ohi nopeasti.

Äkkiä hän kuuli tuttua ujellusta takaansa. Viime hetkellä hän ehti väistää kieppuvat shurikenit, jotka upposivat kiveen hänen edessään. Hän piti huilun tiukasti huulillaan jatkaen soittoa. Neljäs mies hyppäsi kalliolta alas tovereidensa taakse. Rei kirosi mielessään. Hän osasi vastustaa genjutsua? Mies teki tuttuja käsimerkkejä arvatenkin vapauttaen miehiä parasta aikaa illuusiosta. Rei soitti yhä lujemmin keskittäen chakraansa,  ja yksi miehistä pyörtyi maahan. Rein riemu ei kestänyt kauaa, sillä muut olivat vapautuneet ja alkoivat nousta jaloilleen.


Rei lopetti soittamisen ja kirosi. Millä todennäköisyydellä hän törmäisi erämaassa genjutsua taitavaan ninjaan? Hän katseli synkkänä,  kuinka miehet keskustelivat nopeasti keskenään vetäen aseitaan esiin. Todennäköisesti muut olivat lähitaistelutyyppiä. Ainut vaihtoehto oli siis viedä tämä voimalla loppuun ja toivoa,  etteivät he odottaneet suoraa hyökkäystä. Rei veti kunait käsiinsä ja sulki silmänsä keskittyen merkkiin niskassaan.

”Kirottu sinetti, vaihe yksi.”

Hän tunsi kuinka polttavat kuviot levisivät ympäri hänen kehoaan. Chakraa kerääntyi hänen jäseniinsä uutena voimana. Rei nousi ylös ja otti vauhtia kivestä ponkaisten liikkeelle.

Ensimmäinen ninja ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti ja sai kasvoihinsa potkun , joka lennätti hänet kivikkoon. Kolme muuta hypähtivät kauemmas ja ottivat välittömästi shurikenit käsiinsä. Rei juoksi kalliota pitkin tuplaten nopeutensa. Shurikenit lensivät ilmassa, ja Rei torjui ne kunaillaan kipinöiden sinkoillessa ilmaan. Yksi miehistä hermostui ja hyppäsi myös kallion seinämälle kohdaten hänen katseensa. Rei hymyili jännittäen lihaksensa ja hypähti voltilla maahan kohdaten kaksi muuta maan kamaralla. Hänen taktiikkansa oli sekoittaa miesten taistelukuvio nopeudella ja yllättävillä liikkeillä. Se oli hänen ainut toivonsa lähitaistelussa. Pienikokoinen mies joka oli vapauttanut muut genjutsusta oli kyhjötti vasemmalla erillään eikä näyttänyt valmistautuneen lähikontaktiin. Rei luotti nopeuteensa ja hyökkäsi viiltäen kunailla kohti mahaa. Kaksi taisteluun jäänyttä shinobia olivat kuitenkin nopeita, ja isompikokoinen torjui käsisuojallaan hyökkäyksen kun pienempi väisti. Metalli kirskui karmivalla äänellä kunain viiltäessä suojaa. Rei irvisti äänelle ja potkaisi itsensä taaksepäin. Hän kuuli kuinka kolmas ninja oli jo matkalla alas seinämältä.

Täytyy pysyä liikkeessä, se oli tärkeintä. He eivät saa päästä saartamaan sinua, Rei ajatteli villisti. Nämä olivat sittenkin entisiä ninjoja eivät tavallisia ryöväreitä. Sen huomasi liikkeistä ja tavasta miten miehet rytmittivät taistelunsa yhteen.

Hän heitti muutaman shurikenin hidastamaan miehen matkaa ja kaarsi vasemmalle jälleen kohti pienempää miestä. Miehen silmät levisivät kauhusta, kun hän ymmärsi miten nopea kunoichi oli. Rei kohotti kätensä iskuun, mutta hän näki viime hetkellä että mies teki nopeasti käsillään merkkejä. Hän aikoi käyttää ninjutsua! Rei muutti iskunsa suuntaa ja löi kunainsa maahan hidastaen vauhtia. Hän kääntyi jyrkästi vasemmalle ja yritti ehtiä turvaan kallion seinämälle. Rei kuuli miehen huutavan takanaan jotain epäselvää. Äkkiä viiltävä kipu iski hänen selkäänsä, ja hän tiesi jutsun osuneen. Valtava puhuri tuuli iski solaan repien hiekkaa ja kiviä mukanaan. Rei tunsi iskeytyvänsä voimalla vasten kalliota ja karjaisi kivusta.

Elävät muistikuvat viime kohtamisesta tuulijutsun kanssa muistuivat Rein mieleen. Silloin hän oli uskonut kuolevansa, kun Temari oli vapauttanut kutsuhengen raivoamaan metsään. Hän kohotti kätensä suojatakseen vartaloaan tuulelta, kuin ilma itse olisi kääntynyt häntä vastaan se repi hänen ihoaan ja vaatteitaan rikki. Hetkeen Rei ei kuullut tai nähnyt mitään muuta.

Mutta jutsu oli heikko eikä kestänyt kauaa. Yhtä nopeasti tuuli oli kasvanutkin se laantui ja seisahtui. Rei avasi silmänsä ja näki miehen haukkovan henkeään. Jutsu oli uuvuttanut hänet. Nyt oli tilaisuus iskeä. Hän repi itsensä irti kivien keskeltä ja otti vauhtia kalliosta hypäten maahan. Hän nappasi kaksi shurikenia taskustaan ja viskasi ne kohti miestä kokeilevasti. Tämä sai vain vaivoin väistettyä. Julma hymy kohosi naisen huulille. Hän olisi mennyttä. Ennen kuin Rei ehti hyökätä, hän näki jotain häiritsevää silmäkulmastaan.

Jin seisoi kahden ninjan edessä. Miehet pitelivät kunaita käsissään, valmiina hyökkäämään hetkenä minä hyvänsä. Jin puhui heille lähes apaattisella äänellään:”Taistelu ei ratkaise mitään. Laskekaa aseenne.”

Rei kävi mielessään kaikki kirosanat jotka muisti. Jin aikoi siis tapattaa itsensä? Kunoichi puuskahti vihaisesti ja lähti juoksemaan kohti kahta miestä toivoen, että jutsun käyttäjä oli liian uupunut hyökätäkseen hänen selustaansa.

Hän hyökkäsi toisen kimppuun selän takaa, aikeenaan viiltää tämän kurkun auki. Viime hetkellä hän kuitenkin muisti lupauksensa ja käänsi kunain tylpän pään esiin. Rei löi miestä takaraivoon voimiensa takaa. Mies alkoi kaatua eteenpäin,  ja Rei vauhditti miehen menoa raivokkaalla potkulla. Mutta toinen mies oli jo aloittanut hyökkäyksen kohti Jiniä. Rei lähti epätoivoiseen syöksyyn yrittäen ehtiä vihollisen ja suojeltavansa väliin.

Miehen kunai nousi ja viilsi kohti Jinin kaulaa. Rei oli aivan heidän vierellään , ja hän kurkotti kämmenensä terän eteen yrittäen epötoivoisesti torjua viiltoa. Lämmin veri roiskahti, kunain iskiessä lävitse pehmeästä lihasta. Isku pysähtyi naisen kämmeneen. Rei etsi katseellaan Jiniä ja oli varma että tämä oli vähintäänkin haavoittunut. Mutta mies olikin  perääntynyt monta jalkaa kauemmas. Yksikään veripisara ei tahrannut sinisen yukatan pintaa. Miten? Miten hän oli ehtinyt väistää? Sivustakatsoja olisi voinut pitää tilannetta jopa huvittavana. Ryöväri tuijotti lamaantuneena naista, jonka käden hänen kunainsa oli juuri lävistänyt. Rei tuijotti silmät leiskuen miestä, joka seisoskeli naurettavan iso yukata yllään kauempana, vailla huolta maailmasta ympärillään.


Kämmen yhä kunain lävistämänä Rei ärjäisi kivusta vastustajalleen, joka yhä typertyneenä puristi asettaan. Rei riuhtaisi vasenta kättään, ja mies seurasi aseen mukana liukuen suoraan hänen eteensä. Nainen löi häntä niskaan terveellä kädellään, ja mies tuupertui maahan säälitävästi ynähtäen.

Nopeat juoksuaskeleet tömisivät hiekkaa vasten Rei ehti käännähtää juuri nähdäkseen kiiltävän terän silmiensä edessä. Veri lennähti silmiin ja kipu viilsi pään oikeaa puolta. Se kirottu pikkumies!

”Rei!” Hän kuuli äänen ja kompuroi taaksepäin nostaen kädet torjuntaan näkemättä vihollistaan. Koko tilanteeseen oli mennyt vain muutamia sekunteja, silti joka hetki tuntui pitkältä kuin ikuisuus.

”Kirikumo jutsu, Kuroame!” ääni karjaisi,  ja Rei odotti kuolemansa tulevan.

Vieras ääni huudahti yllättyneenä, ja joku kaatui maahan. Lisää nopeita juoksuaskeleita. Rei yritti pyyhkiä verta silmistään, mikä osoittautui haasteelliseksi kun toinen käsi oli lävistetty kunailla.
Äkkiä kädet koskettivat hänen hartioitaan.

”Oletko kunnossa? ” Jin kysyi hengästyneenä.

Rei tunnusteli päätään vapaalla kädellään, mutta kipu tuntui kaikkialla. Laskiessaan kätensä hän näki sen olevan yltä päältä veressä. Niin kuin päävammoilla oli tapana, ne vuotivat paljon.


”…en tiedä. Lähdetään, ennenkuin muita tulee,” Rei sopersi ja vetäisi kunain irti kämmenestään. He lähtivät metsän suojaan, jättäen jälkeensä tasaisen punaisten pisaroiden polun.