VAROITUS! Tämä ei ole sinun silmillesi. Minä olen Uzumaki Naruto ja vain minulla on yksinoikeus lukea tätä kirjaa.


Torstai 4.

Päiväkirjani,

Tänään ei ollut hyvä päivä. Niin kuin ei usein muulloinkaan. Syy siihen, miksei ollut hyvä päivä? Koulu on syy siihen, miksi päiväni eivät normaalistikaan ole hyviä. Tänä aamuna tuli ensinnäkin kiire. Syystä nimeltä naapurin kakarat jotka ovat näköjään (joskaan eivät toivottavasti) ottaneet harrastuksekseen murtautua asuntooni johonkin vuorokauden aikaan, jolloin minä nukun. Ainakin epäilen niin, sillä herätyskelloni on ruvennut mystisesti sammuilemaan öisin.

Kiireestä johtuen pakkasin eväät todella nopeasti (kukaan normaali ihminen ei kykene syömään koulun tarjoamia mössöjä, saatikaan maksamaan niistä), enkä siksi ollut oikein tietoinen mitä pieneen paperipussiini tungin. No, se selvisi sitten koulussa.

Mutta ensin puhukaamme fysiikanopettajastamme Kurenaista. Siinäpä vasta kenkkumainen vanha akka. Piti meille pistokokeet, sellaiset että se kysyi jokaiselta eri kysymyksen, ja koska se inhoaa minua, se kysyi minulta: "Laskimen resistanssi on 82 W ja siinä kulkee 73 mA:n sähkövirta. Kuinka paljon energiaa se kuluttaa 45 minuutissa?" Ja kuten saattaa varmaan arvatakin, en todellakaan tiennyt vastausta.

Vastasin kutakuinkin näin: "Eihän sen tarvitse kuluttaa mitään jos se on kiinni." Kurenai ei pitänyt vastauksesta. Sen vuoksi hän jätti minut tunnin jälkeen "opiskelemaan". Ihan kuin minun tarvitsisi joskus tulevaisuudessa tietää kuinka nopeasti laskimesta loppuu patterit tai jotain.

Kurenainkäppyrän takia myöhästyin (kuten joka torstai) historian tunnilta. Se harmaa mummo jonka nimeä en tiedä, katsoi minua kuin halpaa makkaraa kun tokaisin olleeni opiskelemassa sähköoppia. Historia ei oikein jaksanut innostaa, sillä nälkä kaihersi sisuskalujani. Kiitin jotain ylempää pääni sisällä siitä, että olin muistanut/ehtinyt aamulla pakata eväät.

Mutta tässäpä tuleekin sitten se ongelma: tuskalla läpi selvityn historiantunnin jälkeen avatessani innoissani paperipussiani jossa evääni olivat, huomasin mukaan pakkaamieni kahden jogurtin molempien rikkoutuneen ja sotkeneen joka paikan. Ja lisäksi kaikki neljä mandariinia olivat homeessa. En kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan pussia typertyneenä.

Alennuin nälissäni jopa sille tasolle - kammotessani ajatustakin koulun mössön hakemisesta - että kinuin parhaalta ystävältäni Kibalta puolikasta hänen herkullisen näköisestä tonnikalaleivästään. Sain tietenkin kieltävän vastauksen ja kehotuksen mennä hakemaan ruokaa koulun tiskiltä, sen kammottavan lihavan rouvan naaman alta.

Sinnepä sitten suuntasin, vapisevin askelin. Kurkistin nielaisten kulhoon, mikä tiskillä oli: jotain vihreää ja kammottavan näköistä. Katsoin varovasti keittäjää, joka näytti alaprofiilista katseltuna vielä ällöttävämmältä kuin normaalisti, epäröivästi ja tämä murahti: "Hernesoppaa."

Ja tämähän oli kerrassaan mahtavaa, minä kun inhoan hernekeittoa. Otin sitä kuitenkin, peläten keittäjää, ja kävelin haisevan lautasen kanssa takaisin penkille Kiban viereen. Kiba, jolla on tosi herkkä nenä, melkein pyörtyi minun tuodessani lautasen hänen lähelleen. Maistoin ruokaa vähän, ja, en tiedä, vajosin varmaan tosi syvään transsiin kun seuraava muistikuvani on jostain päin koulupäivän viimeisiä minuutteja.

Nyt pari tuntia sitten minun vatsani tuli todella kipeäksi. Olen käynyt vessassa varmaan kymmenen kertaa, enkä oikein tiedä miten päin tässä sängyllä makaisin etten oksenna. Se huono puoli yksin asumisessa on, että en koskaan tajua käydä apteekissa ostamassa särkylääkkeitä tällaisia mahdottomia tilanteita varten.

Meinasin jopa lukea fysiikkaa ettei Kurenai saisi jälleen syytä jättää minua tunnin jälkeen, eikä Irukakaan tykkää kun jätän maantiedon läksyt tekemättä. Mutta nyt minulla on hyvä syy olla tekemättä mitään, voin lyödä vetoa etteivät opettajatkaan pystyisi syömään sitä kammottavaa "ruokaa".

Mutta luulen, etten saa milloinkaan unen päästä kiinni jos valvon vielä. Ja pitää muistaa asettaa ansa niille kakaroille. Ainakin sitten herään jos ne tulevat sisälle. Ja voisin soittaa Kiballe ja kysyä, jos sillä olisi särkylääkkeitä. Se asuu sentään siskonsa kanssa ja se pitää varmaan huolta niitten lääkekaapin sisällöstä. En kestä tätä vatsanväännettä enää.