6. Ainoa siunaus





Punaiset hiuset liehuivat tuulessa. Rei matkasi kovaa vauhtia kohti Tulimaan eteläistä rajaa. Kuivien puiden kaarna tuntui hyvältä hänen jalkojensa alla pitkän sateen jälkeen.

Hidan, Kazuzu ja Deidara olivat nimet joita nainen oli pyöritellyt päässään jo jonkin aikaa. Hän oli päättänyt kerätä valtavan palkkion yhden Akatsukin päästä, ja paeta kauas ninjojen ulottumattomiin. Vanha mies oli kertonut hänelle kaiken tarpeellisen salaisesta järjestöstä ja juuri näistä kolmesta miehestä. Rei oli varmistanut tietonsa surkean kylän asukkailla. Entiset ninjat lauloivat hänelle kuin pikkulinnut pienen uhkailun jälkeen. Tai muutaman katkaistun käden. Kaikki tiedot viittasivat siihen, että että helpoin kohde oli Hidan.
Syitä oli monia, mutta tärkein niistä oli se, että mies oli jashinisti. Jashinismi oli mielipuolisin uskonto mitä ninjamaailma tunsi. Sen periaatteet olivat selkeät; murhaaminen oli pyhää, armo syntiä. Vastuksena mies oli ennalta-arvattava vakaumuksensa vuoksi. Jashinisti oli selkeä lähitaistelija, jota vahva murhanhimo ajoi eteenpäin kuin petoa.

Rei tiesi että hänellä oli hyvät mahdollisuudet voittaa, jos mies olisi yksin. Hidanin pari oli se joka aiheutti naiselle päänsärkyä. Kakuzusta tiedettiin todella vähän, ja se vähä mitä hän oli saanut selville oli huolestuttavaa. Mies oli todella vanha, eikä kukaan tiennyt hänen todellista ikäänsä. Hän piti outoa naamiota kasvoillaan ja oli tunnettu palkkatappaja, jonka kohteet eivät koskaan selvinneet hengissä. Vanhus oli kertonut että Kazuzulla oli pakkomielle rahaan. Mitä suurempi palkkio, sitä todennäköisemmin mies keräisi voitot, huolimatta siitä kuka oli kohteena.

Tämän vuoksi Rei siis suuntaisi Tulimaahan, yhdelle alamaailman tunnetuimmista ruumiiden vaihtopisteistä. Sieltä jos mistä hän löytäisi viimeiset tiedot kahden Akatsukin  liikkeistä.

Miesten ajatusmaailmat sotivat toisiaan vastaan kuin vesi ja tuli. Oli outoa että miehet ylinpäätään työskentelivät yhdessä. Kaikki riippui siitä, miten fanaattisesti Hidan suhtautui uskomuksiinsa. Jos huhut jashinismista pitivät paikkaansa, rahan perässä juoksemista ei katsottu hyvällä. Ehkä Akatsuki velvoitti heidät siihen, mutta yhteistyö ei takuulla sujunut rauhaisasti. Rei tunsi kyllä vahvat miehet ja heidän egonsa hyvin. Jo pelkästään kahden vahvaluontoisen ninjan työskentely ryhmässä johti poikkeuksetta valtataisteluun. Äänen Nelikossa valtataistelua oli käyty jatkuvasti hänen ja Sakonin välillä. Mies oli pysynyt aina näennäisesti johtajana, tajuamatta että Tauyuya oli se, joka veteli naruja taustalla, saaden vainvihkaa tahtonsa läpi. Niksi kunnianhimoisten miesten ohjailemiseen piili siinä, että piti antaa heidän luulla olevan vallassa kaiken aikaa.

Naisen täytyi vain odottaa hetkeä jolloin pari eroaisi toisistaan ja Hidan jäisi yksin. Kaiken järjen mukaan miehet eivät voisi sietää toisiaan jatkuvasti.

Rei oli valmis lyömään päänsä pantiksi, kirjaimellisesti, siitä että jashinisti ei taitanut genjutsua. Tyytyväinen hymy karehti aika ajoin punapään huulilla ja hänen kätensä eksyivät sivelemään paholaisen huilun sileää pintaa. Silmät hohtivat vaarallista riemua hänen syöksyessään metsän lävitse. Tätä hän oli kaivannut, haasteellista taistelua jossa yksikin virhe olisi kohtalokas. Jännitys kupli hänen sisällään, Rei tunsi itsensä kevyeksi ja vahvaksi. Jos hän antaisi kaikkensa, niin pienen hetken ajan, naisen ei tarvisi ajatella muutakuin seuraavaa hengen vetoaan. Tuon yhden ihanan hetken ajan, hänellä ei ollut tulevaisuutta eikä menneisyyttä jota pelätä. Ainoastaan vihollisen silmät joita katsoa ja nähdä niissä oma kuolemansa.

Hänenlaiselleen onnettomalle sielulle, jota menneisyys ajoi takaa herkeämättä, se oli siunaus.




Oli keskipäivä ja aurinko porotti pilvettömällä taivaalla. Ilma seisoi paikoillaan ja metsä oli pahaenteisen hiljainen. Vaalea ja tumma mies kävelivät eteenpäin puiden keskellä. Tarkemmin katsottuna tumma mies asteli rivakasti, mutta vaalea laahusti eteenpäin jupisten itsekseen. Metsä oli harva ja kuollut kuivuuteen aikaa sitten. Puut olivat mahdottoman paksuja ja oksat kiemurtelivat vääristyneissä asennoissa kohti porottavaa aurinkoa. Kaarna kuoriutui irti puista käpristyen, kuin inhoten säällittävää kasvupaikkaansa. Oli mahdotonta sanoa minkävärinen metsä oli joskus ollut, sillä nyt kaikkialle levisi tympeän harmaavalkoinen väri. Se tuntui ärsyttävän entisestään vaaleahiuksisen ninjan mieltä. Äkkiä mies huomasi kumppaninsa loikkaavan erään puun oksalle, täysin päinvastaiseen suuntaan minne he olivat matkalla.

”Kakuzu minne helvettiin sinä olet menossa? Luulin että meidän piti mennä itään!” Vaalea mies ärähti ja osoitti kumppaniaan syyttävästi.

”Sanoinhan että minun täytyy käydä hakemassa rahani viimeisestä tapostani.” Pitkä naamioutunut mies mutisi tyynesti ja kohotti hivenen pussukkaa olallaan. Ohuen kankaan lävitse paistoivat irtileikatun pään karut muodot.

Vastaukseksi tumma mies sai raivokkaan kirosanojen tulvan, josta hän ei saanut tolkkua. Kakuzu käänsi päänsä ja valmistautui loikkaamaan juuri ajoissa pakoon lentävää sivaltavaa viikatetta. Hän hypähti maahan suorastaan tylsistyneenä, eikä edes kääntynyt katsomaan, kun puu kaatui rytinällä maahan hänen selkänsä takana.

”Aina sama laulu! Miten me metsästämme Jichuurikia, kun sinä juokset rahan perässä ympäri Tulimaata?!” Vaalea ninja veti viikatteensa takaisin kiskaisten narusta yhdellä vahvalla liikkellä, ja mulkoili raivokkaasti kumppaniaan.

”Hidan sadannen kerran, raha on tärkeää jopa Akatsukille. Sinun naurettavista rituaaleistasi ei taas ole mitään hyötyä järjestölle. Hankkisit tuottavamman harrastuksen”,  Kakuzu totesi kylmempään sävyyn.

Hidanin purppuraiset silmät paloivat raivosta.

”…Uskallatko sinä ateisti paskiainen pilkata uskontoani?”

”Olen saanut tarpeekseni marinastasi. Jää tänne kaikin mokomin. Uhraa vaikka oravia poissa olessani, ei minua kiinnosta. En tarvitse sinua matkaseurakseni. Todennäköisesti keksisit taas jonkun typerän verukkeen läträtä verellä aina kun kohtaamme jotain vähänkin elävää ”, Kakuzu tuhahti ja katosi niine hyvineen metsään.

”Paskiainen! Luuletko todella että olen täällä kun palaat?!”

Hidan suorastaan kiljui raivosta pidemmän miehen perään. Tehostaakseen sanojaan mies huitoi viikatteella mielipuolisesti nostattaen pölypilviä kuivasta maasta.

Muutaman sadan metrin päässä punahiuksisen kunoichin suupielet kääntyivät hymyyn.

”Täydellistä”, nainen kuiskasi itsekseen.

Hänen sirot kätensä kohottivat hopeisen huilun valmiiksi huulten tasolle.

”Kirottu sinetti, vaihe yksi.”

Rei ei ottaisi riskejä, oli parempi käyttää tarpeeksi chakraa, että genjutsu olisi tarpeeksi vahvaa. Hän aloitti vienon sävelen soiton. Se oli hiljaisempi kuin heikoin tuulenhenkäys, mutta silti ihmiskorvan kuultavissa. Tämä taktiikka vaati paljon kärsivällisyyttä ja taitoa, mutta onnistuessaan se altisti vahvankin uhrin varmasti genjutsulle.
Vaalea ninja ei näyttänyt mitään merkkejä illuusion vaikutuksesta. Hän oli istunut kiven päälle ja teroitti kulmat kurtussa asettaan.
Rei oli täsmällinen rakentaessaan genjutsuaan. Tasan kymmenen minuutin väliajoin hän lisäsi soiton voimakkuutta, juuri sen verran että ninja ehti tottua edelliseen äänitasoon, eikä huomannut muutosta olotilassaan. Mitä kauemmin hän valmistelisi jutsua, sitä vahvemmin se vaikuttaisi. Rei oli kehittänyt taktiikan ollessaan Äänikylässä, jopa Orochimaru oli pitänyt sitä pirullisen nerokkaana.

Liikkuminen huomaamatta oli vaikeaa niin karussa maastossa. Suojaa oli vähän, ja hiekka pölysi vähäisestäkin askeleesta. Lisäksi  Rein täytyi jatkuvasti pitää säveltä yllä. Hermoja raastavien hetkien jälkeen Rei oli hiipinyt tarpeeksi lähelle erottaakseen punaiset pilvet miehen kaavussa. Hän jatkoi yhä soittoaan nostaen sävelkorkeutta. Puolen tunnin kuluttua jashinistin käden liikkeet olivat alkaneet merkittävästi hidastua. Miehen kasvot olivat muuttuneet ilmeettömäksi naamioksi, purppuraiset silmät näyttivät sameilta ja uneliailta. Hän oli vihdoin genjutsun vallassa.

Punapään silmät välähtivät synkästä riemusta. Rei ponnisti käyttäen suuren määrän chakraansa, ja huilun ääni muuttui korvia vihlovaksi kimaksi säveleksi joka salpasi hengen ja tuntui jäätävän aina sieluun asti. Soitinta ei turhaan kutsuttu paholaisen huiluksi.

Hidanin rauhaisa katse muuttui hetkessä ja silmät rävähtivät auki. Hän yritti puhua tai liikkua, muttei kyennyt siihen. Mies oli jähmettynyt paikoilleen ja ymmärsi tilanteensa hetkessä. Raivoisat silmät kääntyivät katsomaan naisen utuiseen hahmoon. Mutta genjutsu oli vahvaa ja sitoi miehen paikoilleen, hämäten joka aistia.

Rei veti kunainsa esiin ja syöksyi kohti miestä. Kaikki oli ohitse muutamassa sekunnissa. Hidanin silmät yrittivät erottaa lähesyvää terää, suu vääntyi vihaiseen huutoon mutta ääntäkään ei kuulunut. Tuntui kuin jashinisti olisi nähnyt kaiken valkean sumuverhon lävitse. Muodot vääristyivät ja ainut ääni mitä hän kuuli oli kaikkialle tunkeutuva hirvittävä huilun sävel.

Terä leikkasi nopealla liikkellä lävitse kaulan pehmeän ihon. Rei jatkoi syöksyään pidemmälle haluten välttää verisuihkun kaulavaltimosta.
Hän kuuli kuin pää lensi iskun voimasta ja laskeutui hänen oikealle puolelleen. Hidanin ruumis lysähti alas kiveltä istuma –asennosta lennättäen pölyä ilmaan. Rei kääntyi hitaasti ja hengitti hetken aikaa kiivaasti paikoillaan. Hän oli todella onnistunut. Hän oli tappanut Akatsukin.

Nainen käveli kohti saalistaan ja vilkaisi ruumista, pohtien oliko se viisasta piilottaa. Verta oli maassa yllättävän vähän.


”Luulitko sen todella olevan noin helppoa?”

Vihasta käheä ääni kaikui hiljaisuudessa. Rein silmät levisivät ja hän kohotti kunainsa puolustukseen. Oliko Kakuzu palannut näin nopeasti? Nainen tähyili ympärilleen ja etsi vihollistaan. Hän ei kuitenkaan aistinut chakraa. Se oli outoa. Äkkiä hän näki kuinka Hidanin pää kierähti ympäri hiekalla.

”Saat maksaa tästä kirottu nainen!” Pää huusi hänelle.

Rei räpytteli silmiään. Hän ei voinut uskoa näkemäänsä todeksi. Oliko hän vihdoin tullut hulluksi, kaikkien näiden vuosien jälkeen? Hidanin pää virnisti hänelle mielipuolisesti. Ei se voinut olla mahdollista.

”Hidan, olet säällittävä. Olen tunnin poissa ja kunoichi leikkaa pääsi irti”, tumman matala ääni puhui naisen selän takaa.

Pystymättä piilottamaan järkytystään, Rei kääntyi hitaasti katsomaan pitkää hahmoa takanaan. Vihreät silmät tuijottivat hänen omiaan lähes huvittuneina.



Tätä hän ei ollut odottanut.