Konohan metsissä seikkaileminen on jokaisen pienen lapsen toive. Kun kesäkuu on puolessa välissä perheet tekevät retkiä läheisille niityille. Sieltä avautuu suora näköala länteen kohti keskustaa ja lounaaseen päin metsiä. Konohasta päin käveli perhe ajatuksena pitää vuosisadan retki. Näin ainakin ajatteli hyvin vilkas tyttö äitinsä ympärillä juosten. Kauniit vihreät silmät pilkistivät vaaleanpunaisen tukan alta välkkyen iltapäivän auringossa. Haruno Sakura oli seitsemänvuotias pikkutyttö. Hänen lyhyet jalkansa vipeltivät kovaa vauhtia mäkeä ylöspäin kohti korkealle ulottuvaa lehtipuuta.

Sakuran ensimmäinen retki alkoi ihanasti. Äiti oli kotona pakannut ison kasan herkkuja ja juomia. Iso keltainen liina oli pakattu nurmikolla istumista varten, ja se levitettiin heti ylös päästyä. Sakura heittäytyi heti selälleen liinan päälle. Se tuntui ihanan pehmeältä ja lämpimältä viilenevässä ilmassa. "Äitiii, milloin syödään?" Sakura huusi innoissaan samalla nousten istumaan. "Minulla on nälkä!" Nuori ja onnellinen äiti katsoi alaspäin tyttöään. Hän näytti niin söpöltä! "Menehän ensin leikkimään hiukan Sakura. Minä laitan sinulle kaiken valmiiksi!" tuli vastaus Sakuran kysymykseen.

Sakura nousi iloisesti seisomaan ja lähti jousten alamäkeen kohti metsän laitaa. Kukka niityllä oli paljon katseltavaa ja haisteltavaa. Sakura lähti kohti pieniä sinisiä kukkia erään puun alla. Pienet tossut kopisivat kun innostunut tyttö juoksi katse vain näissä ihanan näköisissä kukissa. Hän ei huomannut maassa makaavaa samaninäkistä poikaa joka lepäsi keksellä nurmikkoa. "Auuuh!" Sakura huudahti kun nousi istumaan. Pieni tyttö katseli käsiään. Niistä ei tullut verta, mutta vielä sileä iho oli likainen kosteasta nurmikosta. Hiukan säikähtänyt Sakura mietti kehen hän oli kompastunut. Hän käänsi päätään ja näki keltatukkaisen pojan istumassa ihmetellen katsellen häntä. Siinä molemmat istuivat vain katsellen toisiaan hetken. Sitten Sakura nousi nolostuneena seisomaan ja lähti juoksemaan kohti äitiään joka jo odotti häntä.
Äkkiä Sakura kuuli takanaan pienen odota huudahduksen. Hän kääntyi katsomaan ja näki samaisen pojan katselemassa häntä. Hän avasi suunsa kuin puhuakseen jotain, mutta sulki sen sitten nopeasti. Sakura oli juuri kääntymässä takaisin kun poika puhui: "Eeeh, eikai sinuun sattunut?"
Sakura kääntyi nyt kokonaan tätä poikaa päin ja nyökkäsi hiukan hämillään. Poika esitteli itsensä Naruto Uzumakiksi. Sakura hiukan hämillään nyökkäsi, mutta muisti sitten äitinsä opettaneen häntä olemaan aina kohtelias. Niinpä hän alkoi hymyillä hiukan ujosti: "H..hei! Olen Sakura."