Sakura katseli ihmeissään tätä hänelle tuntematonta poikaa. He molemmat olivat noin samankokoisia, ja juuri leikki-ikäisiä. Pienten lasten tapaan molemmat osapuolet alkoivat tutustua toisiinsa heti. Sakura oli hyvin ujo uusien tuttavuuksien kanssa. Siksi hän vähän arkaili katsomistakin silmiin.

Naruto katseli ihmeissään tätä suloista tyttöä joka oli kompastunut häneen. Sakuraksi itsensä esitellyt tyttö näytti hyvin hennolta ja apua kaipaavalta Naruton mielestä. Niinpä hän juoksi Sakuran luokse ja katseli hiukan alamäestä Sakuran silmiä. Lapsimaisesti Naruto alkoi hymyillä samalla haroen takatukkaansa. Yht äkkiä iso ujostus valtasi Naruton mielen. Hän näytti hiukan hämmästyneeltä ja juoksi kohti metsää.

Sakura oli hyvin hämmästynyt ensin Naruton mielekiinnosta häntä kohtaan ja nyt hänen ujoudestaan. Sakura naurahti hiukan ja oli kääntymässä, kun hento käsi laskeutui hänen olkapäälle. "Oliko tuo sinun kaverisi, Sakura?" kuului ääni  tytön takaa. Sakura kääntyi katsomaan ja näki hymyilevän äitinsä hänen vieressään. Sakura halasi oikein kovaa ja lapsimaisen nopeasti äitiään ja kertoi tästä tapaamisestaan. Sakuran näyttäessä kättään hänen äitinsä kantoi hänet hellästi kohti leiripaikkaa. Liinan keskelle oli laskettu piirakoita, leipiä ja muita naminami-herkkuja. Sakuran katsellessa näitä isot silmät kiiltäen, hänen äitinsä otti vesipullon ja kaatoi hiukan siitä Sakuran käsille. Sitten hän otti puhtaan liinan ja kuivasi varovasti punottavaa ihoa. "Tuntuuko nyt paremmalta?" Äiti kysyi. Sakura nyökkäsi vahvasti ja kysyi heti perään syömistä. Kun äiti vasasi myöntävästi, molemmat istuutivat puhtaan liinan reunoille. "Hyvää ruokahalua!" Kuului molempien suusta. Nyt jo hämärtyvässä illassa näkyi joka puolella varjoja jotka hiukan häiritsivät pienen Sakuran ruokailua. "Äiti, mikä tuo on tuolla?" Sakura kysyi pelokkaasti vähän väliä. Hänen äitinsä ihmetteli hiukan, mutta tiesi kaikkien lapsien olevan samanlaisia. Niinpä hän otti Sakuran lämpimään ja turvalliseen syliinsä. Siinä molemmat istuivat mutustellen päivällä tehtyjä ruokia.

Samaan aikaan Naruto oli juossut kovin kauas selvittämään ajatuksiaan. Hän oli tavannut ensi-ihastuksensa eikä osannut näin nuorena suhtautua siihen. Niinpä vain juosten ja etsien paikkaa missä rauhoittua, Naruto juoksi kauas sieltä missä hän yleensä oleskeli. Tästä johtuen pieni Narutomme oli hiukan hämillään ja lähti kulkemaan takaisin sieltä mistä oli tullut. Mutta kaikkien pienten lapsien tapaan Narutokin ajatteli helposti muistavansa kaikki polut mitä pitkin oli tullut. Pian hänenkin oli tunnustettava itselleen olevansa eksyksissä. Koska Narutolla ieo llut vanhempia oepttamassa häntä, tätääntynyt juoksu alkoi ympäri metsää etsien pois päästyä. Pienen pojan sydän jyskytti kovaa hänen sisällään, eikä ulospääsyä näyttänyt löytyvän vaikka kuinka etsisi. Tuntui kuin olisi mustassa laatikossa josta ei ole ulospääsyä millään. Tämmöinen ajattelutapa pelotti vielä enemmän Narutoa, joka ei saanut kaikkia metsän ääniä ja varjoja pois mielestään millään. Niinpä hyvin peloissaan oleva pieni poika käpertyi kippuraan erän suuren pusikon keskelle.

Samaan aikaan Sakura ja hänen äitinsä lopettelivat retkeään. Molemmat olivat naiselliseen tapaan huomanneet tummenevia pilviä ja kiireinen pakkaaminen alkoi. Molemmat keräsivät kaikki jättämänsä roskat sun muut jutut koriin ja lähtivät käsi kädessä laskeutumaan kohti Konohaa. Vaikka molemmat etenivät hyvää vauhtia, tuuli kuljetti taivaalla olevia myrskypilviä sitäkin kovempaa. Pian ensimmäiset ja raskaat pisarat alkoivat ropista maahan. Tästä yöstä tulisi hyvin sateinen ja tuulinen vaikka päivän lehti oli ennustanut toisin. Sakuraa pelotti hyvin paljon ja hän talertoi äitinsä hameeseen tiukasti. Mollemmat olivat jo nyt märkiä, vaikka he kävelivät talojen sivustoissa. Kun ensimmäiset salamat olivat rätisseet aivan Konohan yläpuolella oli Sakura lopettanut kävelemisen ja takertui nyt itkien äitiinsä. Niinpä Sakura olisi saanut kyydin kotiin, mutta seuraavan salamn iskemispaikka oli ehkä ennalta määrätty. Se iski erääseen sähkötolppaan aivan Sakuran ja hänen äitinsä edessä. Molemmat kirkuivat ja Sakura alkoi juosta pakoon kaatunutta ja palavaa sähkötolppaa joka rätisi vielä. Hänen äitinsä yritti turhaan seurata pelästynyttä pikkutyttöään pimeässä.

Hyvin hätääntynyt Sakura juoksi samanlaisen hädän painaessa hänen sisällään, kuin Naruto oli juossut metsässä hetkeä aikaisemmin. Molemmat olivat käyneet läpi pelkokohtauksen ja turvattomuuden. Sakura oli juossut samalla tavalla mahdollisimman kauas ja sitten huomannut olevansa eksyksissä. Samalla tavall kuin Naruto, Sakura yritti käpertyä mahdollisimman tiukalle erään puun alle, mutta häntä pelotti yhä.
Äkkiä Sakura sekä kuuli että näki jonkun käpertyneenä hänestä noin viisi metriä eteenpäin. Ensimmäinen reaktio tähän oli kiljua, mutta ääntäkään ei lähtenyt.

Hyvin hätääntyneenä Sakuran äiti oli juossut kovaa vauhtia kohti ensimmäistä ihmistä jonka näki. Hän kyseli jokaiselta vastaantulijalta kadonneesta lapsestaan. Eräs ystävällinen vanhan nainen lainasi sateenvarjoaan. Se antoi hiukan rohkeutta Sakuran äidille. Kysymykset pyörivät yhtenä sekamelskana hänen päässänsä. Minne hän menisi? Missä oli hänen Sakuransa? Kuka auttaisi häntä?? Vaikka hyvin hätäänytyneenä tyttönsä katoamisesta, hän kuitenkin istuutui varovasti kostealle penkille ja selvitti mielensä. Hänen täytyisi raportoida asiasta jollekkin henkilölle. Mutta kenelle?