Lukemaan. Henkilöt selviävät tarkemmin myöhemmin, jos ei nyt tule ilmi.

Kiitos :)
Edittebayo: FICCI ON LOPPUNUT. EI JATKU. EI TULE JATKO-OSIA. FINITO.
-----
Hiljaisuus iski vasten kasvojani. Käänsin katseeni vasempaan, ja näin sinut. Näin pitkät, ruskeat hiuksesi. Näin ruskeat, suuret silmäsi. Näin täydellisen vartalosi.

''Mitä tarkoitat?'' kysyit varovaisesti. Ja minulla oli vastaus valmiina.

''En halua menettää hetkeäkään'', kuulin ääneni vatsaavan hiljaa. Ja se oli totuus, se oli kaikki mitä minun piti sanoa. Kaappasin sinut syliini, ja upotin nenäni ruskeisiin hiuksiisi. Olit vielä upeampi kun ne olivat auki.

''En halua menettää sinua'' sain kuiskattua hiljaa korvaasi. Kuulin sinun mutisevan jotain, mutta en kuullut tarkasti. Eikä sillä ollut sillä hetkellä väliä. Tärkeintä oli, että olit siinä vieressäni.

''En halua sulkea silmiäni. En halua nukahtaa. En halua menettää sinua'' henkäsin hiljaa korvaasi.

''Ei sinun tarvitsekaan'', vastasit hiljaa, vaikka kumpikin tiesi sen olevan vale. Sinä rakastit toista, sinä et kuulunut minulle.

''En halua menettää sinua. En halua menettää sinua'', jatkoin toistamista korvaasi. Halusin sinun tietävän, kuinka tärkeä olit ja olet minulle.

Painoin sinut itseäni vasten vielä tiukemmin. ''En halua sulkea silmiäni.''

''Ei sinun tarvitsekkaan.''

''En halua kaivata sinua.''

''Älä kaipaakkaan, olen aina vierelläsi.''

Enkä tajunnut miksi jatkoit valhettasi. Tiesit silloin aivan yhtä hyvin kuin minäkin, ettet voinut olla minun ikusesti. Ja jos kyseessä ei olisi ikuisuus, kaikki oli turhaa.

''Mikään ei ole turhaa'', kuiskasit minulle hiljaa, aivan kuin lukisit ajatuksiani.

''Saanko?'' kysyin hiljaa, ja nostin leukaasi ylöspäin. Sinä kuitenkin puristit silmäsi yhteen ja kieltäydyit.

''Sinä tiedät, että valehtelen'', vastasit minulle. Ja tottakai se oli totta. ''Älä tee tästä minulle mahdotonta.''

''Sinulle?'' kysyin. Sinullahan oli toinen kotona odottamassa, minä jäisin yksin.

''Minulle.''

''Sinulla on toinen. Hän voi lohduttaa.''

''Mutta sydämeni särkyy jos ajattelen sinua yksin.''

''Älä välitä minusta. Kunhan sinä olet onnellinen.''

'' Olen onnellinen, jos lupaat minulle yhden asian.''

''Minkä?'' kysyin hieman ihmeissäni, mutta toisaalta lupaisin mitä tahansa, jotta säästyisit itse kyyneleiltäsi.

''Sinä hengität vielä huomenna''.

''Lupaan.''

- - - -

Sydämeni oli riekaileina. Tuntui, kuin olisin itse, omin käsin repinyt sen irti rinnastani, repinyt kappaleiksi ja polkenut maahan, ja jättänyt siihen odottamaan kuiviin vuotamista.

Sinua minä rakastin. Sinut minä halusin, ja vain sinut minä näin. Miksi rakastuin? Miksi halusin? Miksi näin vain sinut?

Rakkaus on sokea, sanotaan. Sokeaksi se ainakin tekee, jollei muuta.

Lupasin, että hengittäisin vielä tänään. Mutta vuorokausi loppuisi kolmen minuutin kulttua. Silloin olisin vapaa menemään.

Koko päivän olin maannut tässä lattialla. Minulla ei ollut nälkä, ei jano eikä inhimilliset tarpeeni saanut minua nousemaan ylös. Mikään ei saisi minua pois tästä.

Kaksi minuuttia

Vielä kaksi pitkää minuuttia. 120 sekuntia, sitten olisin vapaa. Kasvattaisin siivet ja nousisin lentoon, vihdoinkin.

Paitsi jos kaikki ne, jotka ovat tappaneet itsensä sisältä, joutuvat helvettiin? Silloin joutuisin ikuiseen kidutukseen. Kipuun ja kuumuuteen. Mutta siltikin, se olisi varmasti paljon lievempi tuska kuin tämä, jota kärsin. Kipu levisi ympäri kehoani, enkä voinut lopettaa sitä. Nimesi pyöri mielessäni, kuin levy jota en saanut pysäytettyä.

Sekoaisin pian.

Yksi minuutti.

Minuutti vielä. Minuutti tätä kärsimystä, sitten olisin vapaa. Kädessäni oleva veitsi oli rintaani kohden. En tosin tiennyt, tappaisiko se isku minut, sydämeni oli jo turta. Olisiko valtimo sittenkin parempi?

Halusin nopean tavan päästä pois tästä helvetistä. Kuolema oli ainoa tapa, joka tuli mieleeni.

Aika.

Keräsin kaikki loput chakrani käteeni, jotta saisin sen osumaan rintaani mahdollisimman nopeasti.

Käsi lähti liikkeelle. Sekunti, ja kaikki olisi ohitse.

Tunsin kipua solisluuni kohdalla. Sitten kaikki pimeni.